Pentu yksin

Minulla on 6kk vanha mäyräkoira pentu, joka joutuu olemaan yksin kotona 4-7 tuntia. Mitä tekemistä keksisin pennulle päivän ajaksi, ettei täysi tylsyys iske?😊
3168
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Monta koiraa omistaneena ja nytkin kahden karvaturrin omistajana uskon, että koirasi oppii kyllä elämään tuon ajan ihan itsekseen. En tiedä mistä ne eroahdistukset johtuvat, kun kukaan koiristani ei ole koskaan niistä kärsinyt ja ovat joutuneet olemaan tuntikausia omissa oloissaan. Koira on ennenkaikkea eläin, emmekä saa inhimillistää sitä liikaa...ovathan eläimet metsässäkin omissa oloissaan vaikka kuinka kauan. Kun lähdetään sille tielle, että ollaan jo valmiiksi huolissaan, niin koira viisaana, vaistojensa varassa elävänä eläimenä alkaa myös huolestua. Mutta tietenkin pennun ollessa kyseessä tai vaikka aikuisenkin koiran, olisi hyvä varmistaa, ettei mitään vaarallista pääse tapahtumaan. Koiralla pitäisi olla oma riittävän iso tila, esim. aidattuna eteiseen, isohkoon sellaiseen tai johonkin huoneeseen, missä ei ole johtoja tai muuta pureskeltavaa. Koiralle tulee jättää vettä ja ehkä vähän syömistä ja koira pitää käyttää ulkona jaloittelemassa ennen ihmisten kotoa pois lähtöä. Hyvä on myös jättää jotain omaa pureskeltavaa, omia leluja tms. ja hyvä nukkumapaikka. Koira käy yleensä makuulle kun toiset lähtevät, eikä ajattele ajan kulumista. Seitsemän tuntia on aika pitkä aika olla yksin, mutta sekin onnistuu, kun koira oppii, mutta sen jälkeen se vaatii kyllä ihmisseuraa ja vipinää, eikä sitä taas saa jättää yksin...parasta olisi, että koira saisi käydä myös ulkona, mutta ainahan se ei ole mahdollista..Mutta vielä, pitäisi ennen lähtöä käyttää koira lenkillä...se olisi hyvä.

Äänestä

Yllä tulikin jo hyvin. Jos pentu osaa olla ilman sen suurempia jätä portin taakse vain ja lähdet menoihisi. Kongi tai ruuan piilotus auttaa vilkkaalle usein rauhoittamaan. Katso koiran mukaan... Jos sua huolettaa niin skypen kotiinsoittopalvelulla voit seurata mitä puuhailee.

Äänestä
  • Kiitos. Hyviä vinkkejä tuli.😊

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mäyräkoirarakkaus kirjoitti:

Minulla on 6kk vanha mäyräkoira pentu, joka joutuu olemaan yksin kotona 4-7 tuntia. Mitä tekemistä keksisin pennulle päivän ajaksi, ettei täysi tylsyys iske?😊

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu