Ammattikoulun lopettaminen neljän päivän jälkeen

T17

Moikka! Mulla alkoi ammattikoulu 9. elokuuta, koulupäiviä on siis tähän mennessä ollut vasta neljä päivää, mutta jo tässä vaiheessa tuntuu, että valitsin täysin väärän alan jo toistamiseen. En tiedä, mitä haluan oikeasti tehdä, mutta olen hakenut joka tapauksessa opiskelemaan, sillä tuntuu, että vanhempani olettavat sitä minulta. En halua tuottaa pettymystä, mutta en voi jäädä kouluun, joka minua ei todellisuudessa kiinnosta.

Kuinka tässä tulisi toimia, lähettää opinto-ohjaajalle viestiä ja kertoa tilanteesta? Tuntuu, että seinät kaatuvat päälle enkä voi tehdä asialle tehdä mitän. Tämä on jo kertaalleen käyty läpi ja pelottaa kovasti, mitä vanhempani ajattelevat jos taas jätän yhden ammattikoulun kesken. Mutta toisaalta, miksi käydä koulua loppuun, jos jo näin varhaisessa vaiheessa tuntuu siltä, ettei ala ole minua varten? Olen miettinyt VALMA-koulutusta, jolloin saisin hieman lisäaikaa miettiä, mitä alaa haluan oikeasti lähteä opiskelemaan, kenties voisin muutamaa peruskoulun päättötodistuksen numeroakin korottaa. En tiedä..

Olisi mahtavaa kuulla myös muilta kokemuksia samankaltaisista tilanteista, joissa henkilö on jo kertaalleen lopettanut amiksen ja olisi lopettamassa jo toistamiseen. Kuinka vanhempasi suhtautuivat asiaan ja mihin loppujen lopuksi päädyit opiskelemaan?

T17

4

215

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sakupetteri

      Et ole voinut kahta kertaa valita niin väärin, ettei koulun käyminen olisi mahdollista. Se on kuitenkin se helpoin tie nyt.

      Mulla oli aika sama tilanne muutama vuosi sitten. Vanhempani sanoivat silloin, että voin lopettaa amiksen heti, kun mulla olisi vakituinen työ, josta saisin itsenäiseen elämiseen riittävän palkan. Ei löytynyt sellaista työtä, ennen kuin koulu oli käyty.

      Oli hyvä että kävin sen koulun. Työ on ihan siedettävä, riippuu niin omasta asenteesta. Itse olin valinnut alan.

      Ehkä joskus sitten kun armeija on käyty mietin vielä lisää opiskelua. Ala varmaan kuitenkin pysyy. Tai sitten ei, mutta en ajattele sitä nyt.

      • T17

        "Et ole voinut kahta kertaa valita niin väärin, ettei koulun käyminen olisi mahdollista. Se on kuitenkin se helpoin tie nyt." Tähän väliin kiinnostaa kovasti kuulla perusteluita väitteillesi :)

        Helpoimmasta tiestä en mene sanomaan. Kolme vuotta pään hakkaamista seinään vain sen vuoksi, että jään opiskelemaan alaa, joka ei ole minua varten ja jonka opiskelemiseen minulla ei riitä motivaatio? Johan siinä menee kaltaiseltani viimeisetkin mielenterveyden rippeet!

        Mutta jokatapauksessa kiitos viestistäsi, myös tällaisia kokemuksia on mukava lukea muiden joukossa, vaikkei toimintatapa olisikaan minulle sopiva.


    • kohtiunelmaammattia

      Mäki kokeilin nuorena paria eri amislinjaa, ja ne jäi kesken masennuksen ja sen takia, etten oikeasti tiennyt mitä haluan isona tehdä. 20-vuotiaana menin aikuislukioon siksi aikaa että keksin. Siinä se idea sitten lopulta tuli ja lukion jälkeen menin AMKiin.

      Suosittelen yo-tutkintoa siksi aikaa kun mietit mitä haluat :) Lukion jälkeen ovet on auki moneen eri mahdollisuuteen. Lukion jälkeen voi vaikka mennä amikseen linjalle, johon vaaditaan yo-pohja, AMKiin, yliopistoon...

      Mielestäni on kyllä liian aikaista 15-16 -vuotiaana tietää mitä isona haluaa :(

      • T17

        Kiitos mieltä piristävästä kommentistasi :) Mielenterveysongelmia on myös minulla todettu jos jonkinmoista, jotka ovatkin osasyy kouluista eroamiseen. Yo-tutkinnon suorittajaksi minusta ei ole, siitä jos mistä olen varma, vaikka järjellä ajateltuna tuosta olisikin tulevaisuutta ajatellen paljon hyötyä. Samaa mieltä olen myös siitä, että osa 15-16-vuotiaista (tai edes 17-18-vuotiaista, kuten minä) ei voi millään tietää, mitä isona haluaa tehdä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      318
      7504
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      66
      2166
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      176
      1830
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      16
      1372
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1287
    6. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      9
      1241
    7. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      170
      1221
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      55
      1161
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1081
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      290
      1019
    Aihe