Tästä lienee vajaa pari vuotta aikaa, kun seikkailin jälleen kerran erään rescuekoirayhdistyksen sivuilla. Törmäsin aivan ihanaan pentuun joka etsi kotia. Se pentu oli vain ylitse muiden, siinä oli sitä jotakin. Silloinen elämäntilanteeni ei kuitenkaan sallinut koiran hankkimista ja tyydyin seurailemaan tilannetta. Aikaa kului ja kului mutta koira ei vielä tähänkään päivään asti ole saanut kotia.
Koiran hankkiminen olisi vihdoin ajankohtaista ja alunperin tarkoituksena olisi ollut hankkia ensi vuoden puolella eräältä hyvältä kasvattajalta suomalainen, puhdasrotuinen pentu rodusta joka olisi täydellinen minulle. Nyt en kuitenkaan enää tiedä mitä tekisin kun tämä rescue pyörii mielessäni.
Haluaisin puhdasrotuisen koiran siksi koska sen kanssa voisi käydä näyttelyissä ja kilpailla tietyissä lajeissa ns. ilman rajoituksia (eikö se ollut/ole niin että sekarotuinen voi kyllä kilpailla mutta ei valioitua?). En tiedä päästäisiinkö koiran kanssa koskaan valioitumiseen asti mutta olisihan se kiva tietää että siihenkin on halutessaan mahdollisuus.
Lisäksi pentua voi 'muovata' haluaamaansa suuntaan alusta asti, eli voi vaikuttaa paljon koiran ensimmäisiin vuosiin ja myös tietää niistä itse tarkasti.
Silti en pysty unohtamaan tätä rescueta joka on pian 2-vuotias. En ottaisi sitä vain säälin takia tai yrittääkseni olla jotenkin parempi ihminen, mutta totta kai olisi hienoa jos se pääsisi vihdoin tarhalta pois omaan kotiin.
Minulla on kokemusta myös ns. ongelmakoirista ja olisin valmis tekemään töitä tämänkin rescuen kohdalla, mutta entä jos sille tulisikin eroahdistus? Se on pahin pelkoni ja se pelko on minua juuri jarruttanut, koska asun kerrostalossa ja eroahdistusta tuskin saa muutamassa päivässä pois. Naapurini takuulla hermostuisivat jos koira haukkuisi päivästä toiseen poissa ollessani ja vaikka rakastan koiria, en halua pilata naapurisopua tai saada varoituksia.
Voihan olla että juuri tämä yksilö tottuisikin yksinoloon ilman ongelmia mutta jos ei...?
Tykkäisin joskus taas omistaa kaksi koiraa eli periaatteessa voisin saada molemmat, rescuen sekä sen puhdasrotuisen - ei tietenkään samaan aikaan vaan niin että kohta tulisi toinen ja sitten paljon myöhemmin toinen. MUTTA tällä kasvattajalla on juuri nyt vain yksi jalostuskelpoinen narttu (eli se jolle pentuja suunnitellaan) ja niin asia tulee todennäköisesti olemaan jatkossakin. En tiedä tulisiko sille nartulle joskus tulevaisuudessa toinenkin pentue mutta jos tuleekin, tietysti siinä menee aikaa kun pitäähän emän saada levätäkin pentueiden välillä. Toki tämä kasvattaja ei ole ainoa joka kasvattaa kyseistä rotua, mutta juuri häneltä haluaisin pennun enkä keneltäkään muulta.
Jos olen rehellinen myös itselleni, en ehkä malttaisi odottaa taas muutamaa vuotta lisää että saan koiran jonka kanssa voin 'oikeasti' harrastaa kaikkea. Mutta en saa rescueta mielestäni ja vähitellen tuntuu yhä enemmän siltä, että tästä eroahdistus pelostani huolimatta haluaisin tarjota juuri sille kodin, tai siis laittaa adoptiohakemuksen menemään ja katsoa kuinka käy. Mitä oikein teen? Kiitos jos jaksaisitte kertoa mielipiteenne.
Koiran hankkiminen olisi vihdoin ajankohtaista ja alunperin tarkoituksena olisi ollut hankkia ensi vuoden puolella eräältä hyvältä kasvattajalta suomalainen, puhdasrotuinen pentu rodusta joka olisi täydellinen minulle. Nyt en kuitenkaan enää tiedä mitä tekisin kun tämä rescue pyörii mielessäni.
Haluaisin puhdasrotuisen koiran siksi koska sen kanssa voisi käydä näyttelyissä ja kilpailla tietyissä lajeissa ns. ilman rajoituksia (eikö se ollut/ole niin että sekarotuinen voi kyllä kilpailla mutta ei valioitua?). En tiedä päästäisiinkö koiran kanssa koskaan valioitumiseen asti mutta olisihan se kiva tietää että siihenkin on halutessaan mahdollisuus.
Lisäksi pentua voi 'muovata' haluaamaansa suuntaan alusta asti, eli voi vaikuttaa paljon koiran ensimmäisiin vuosiin ja myös tietää niistä itse tarkasti.
Silti en pysty unohtamaan tätä rescueta joka on pian 2-vuotias. En ottaisi sitä vain säälin takia tai yrittääkseni olla jotenkin parempi ihminen, mutta totta kai olisi hienoa jos se pääsisi vihdoin tarhalta pois omaan kotiin.
Minulla on kokemusta myös ns. ongelmakoirista ja olisin valmis tekemään töitä tämänkin rescuen kohdalla, mutta entä jos sille tulisikin eroahdistus? Se on pahin pelkoni ja se pelko on minua juuri jarruttanut, koska asun kerrostalossa ja eroahdistusta tuskin saa muutamassa päivässä pois. Naapurini takuulla hermostuisivat jos koira haukkuisi päivästä toiseen poissa ollessani ja vaikka rakastan koiria, en halua pilata naapurisopua tai saada varoituksia.
Voihan olla että juuri tämä yksilö tottuisikin yksinoloon ilman ongelmia mutta jos ei...?
Tykkäisin joskus taas omistaa kaksi koiraa eli periaatteessa voisin saada molemmat, rescuen sekä sen puhdasrotuisen - ei tietenkään samaan aikaan vaan niin että kohta tulisi toinen ja sitten paljon myöhemmin toinen. MUTTA tällä kasvattajalla on juuri nyt vain yksi jalostuskelpoinen narttu (eli se jolle pentuja suunnitellaan) ja niin asia tulee todennäköisesti olemaan jatkossakin. En tiedä tulisiko sille nartulle joskus tulevaisuudessa toinenkin pentue mutta jos tuleekin, tietysti siinä menee aikaa kun pitäähän emän saada levätäkin pentueiden välillä. Toki tämä kasvattaja ei ole ainoa joka kasvattaa kyseistä rotua, mutta juuri häneltä haluaisin pennun enkä keneltäkään muulta.
Jos olen rehellinen myös itselleni, en ehkä malttaisi odottaa taas muutamaa vuotta lisää että saan koiran jonka kanssa voin 'oikeasti' harrastaa kaikkea. Mutta en saa rescueta mielestäni ja vähitellen tuntuu yhä enemmän siltä, että tästä eroahdistus pelostani huolimatta haluaisin tarjota juuri sille kodin, tai siis laittaa adoptiohakemuksen menemään ja katsoa kuinka käy. Mitä oikein teen? Kiitos jos jaksaisitte kertoa mielipiteenne.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Itselläni on rescue ja rodullinen. Kaksi vuotta ja siitä eteenpäin on koiralle henkisesti raskauttavaa sekä rakenteen kehitykselle myös. Vuoden ikäisen uskaltaisin vielä ottaa kasvun takia. Sinuna pysyisin jo suunnittelussa pennussa ja alkaisin tukea rahallisesti järjestön toimintaa esim. Leikkautuskampanjoita
Itse seuraan aktiivisesti somessa tuoreita rescuen omistajia joille perusongelmat tuntuvat vuorilta ja osa koirista ei sitten millään tunnu pääsevän yli kokemastaan. Ikävä kyllä on otettu "kiva kotikoira" ajatuksella vuosia tarhalla ollut usein vartija verta omaava joka ei nyt taivukaan koirakoulullakaan ja omistajat on tuskissaan. Rescue on hyvä projekti ja osaavalle antoisa sellainen. Puuhasteluun ja kivaksi koiraksi... Ei
Ottaisin rescue-koiran koska sydämesi sykkii juuri sille... koira on ennen kaikkea koira ja ystävä.
Olet siis "ihastunuta"kuvaan,et ole tavannut reckueta livenä,ymmärsinkö oikein?
Monesti ihastus on harhaa, ja livenä, ei enää olekkaan ihan mitä kuvissa antoi ymmärtää.Joten, jos haluat reckuen,jonka terveydestä, taustoista ja käytöksestä ei ole mitään tietoa eikä takeita,niin mene katsomaan sitä.Ja ota riski, jos niin haluat .
Tai unohda reckuet,ja kasvata hyväsukuisesta pennusta itsellesi sopiva koira.
Itse valitsisin puhtaan paperillisen,jos siihen varaa olisi.Edullisista sekotuksista on jo kokemusta.Monelaisia yllättäviä viettejä,arkuutta ja käytöshäiriöitä pentuajoista johtuen.
Ei kiitos ongelmakoiraa enää.Iloinen hyvin hoidettu terve pentu,siitä on hyvä jatkaa.
Jos olet hankkimassa ensimmäistä koiraasi. unohda rescuet. Ei sinun osaamisesi niihin riitä, joudut vaan ongelmiin.
Eroahdistusongelmat tuottaa koiran omistaja itse. Hukutetaan kärsinyt pikku raukka hellyyteen ja rakkauteen ja saadaan se riippuvaiseksi omistajastaan. Sitten ihmetellään kun se ei osaa olla yksin.
Usein ei myöskään osata laittaa rajoja koiran käytökselle vaan pelkän makupalakoulutuksen kuvitellaan tepsivän kaikkeen. No, koirahan raivokkaasti puolustaa tätä hemmottelevaa palvelijaansa, josta ei siis johtajaksi ole. Siisteyskasvatus ei myöskään kuulu koiratarhojen päiväohjelmaan, joten rescuen omistaja saa siivota kusia ja paskoja nurkistaan koko koiran eliniän.
Koiran käytöksen takia omistaja on koiransa vanki, ei sen kanssa mihinkään voi lähteä puhumattakaan että kukaan ottaisi hoitoonsa mokomaa.
Kaikki nämä ongelmat ovat kyllä ratkaistavissa, osaava koiraihminen ohjaa koiran uusiin tapoihin, mutta kokematon ei osaa, on epävarma.
Tästä viestiketjusta on jo aikaa ja koirakin sinulla jo varmasti on, kumpaan päädyit? Piti vain sanomani että kylläpä ihmiset puhuvat ihan paskaa rescue-koirista, vaikka eivät tietäisi asiasta mitään. Tunnen monta rescue-koira perhettä ja kaikilla on mennyt paremmin kuin hyvin, myös niiden yli 2-vuotiaiden kanssa. Itselläni on juuri sama ongelma meneillään, Romanian rescue vs puhdasrotuinen suomalainen. Itse olisin valmis adoptoimaan vaikka kaksi koiraa mutta mieheni ei taivu. :(
Olen itse omistanut monta paperillista rotukoiraa ja myös adoptoinut aikuisen rescue-koiran, molemmissa tapauksissa koirat ovat olleet ihan huippu kivoja, terveitä, oppivaisia, kilttejä vailla mitään käytös ongelmia eli kumpi vaan, jos itse olet valmis kouluttamaan koiraa, annat tarvittavan liikunnan, hyvän ruuan ja asianmukaisen hoidon ja kohtelun. Kyllä koira kun koira ymmärtää arvostaa hyvää ja reilua omistajaa.
Jos meinaat harrastaa jotain,tai haluat tietää koiran suvusta jotain ota rotukoira.
Rotu on valittava itselle, omiin tarpeisiin sopivaksi.Mieti metsästätkö,jos et,älä ota metsästyskoiraa.Jos haluat ettei koira karkaa kauas,valitse rotu joka pysyy omistajan lähellä.Jos et halua haukkuherkkää koiiraa lue tarkkaan rotumääritelmät jne.Niin saat itsellesi sopivan rodun, jonka kanssa voit tehdä mitä haluat.Mieti siis tarkkaan,mihin tarkoitukseen koira tulee,ja valitse rotu sen mukaan.Älä valitse ulkonäön perusteella,vaan luonteen ja käyttötarkoituksen.
Reckue on sikasäkissä,et voi tietää mitä siinä pakettissa tulee....