peräluukun ruostuminen

onko kokemuksia? ostin golf farmarin -09. ajettu 102000 km. peräluukussa jo sellainen ruostevika että paikallinen peltiseppä suositteli koko luukun vaihtoa. sanoi myös että hänen muistaakseen maahantuoja on tullu näissä vastaan. tietoa kiitos
7208
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Heh heh. Ainoa ruostumisen merkki on sinun kalsareissa.

Äänestä

Ruostuuhan ne vanhat autot, hae romikselta parempi tai anna olla, eipähän toi mihinkä vaikuta. Ostaessa olis itte voinu vaikuttaa noihin ongelmien hankkimisiin,mitä sitä paskaa ostaa jollei omista peltoo

Äänestä

kyllä mä arvasin ettei näitten amisviiksien äly riitä järkeviin neuvoihin. kiitos apinat

Äänestä

Minulla oli VW Golf Variant 2008. Se onnistui saamaan peräänsä parikin mälliä; peräänajajat toki myönsivät syyllisyytensä mukisematta. Kun tarkastutin autoa vastapuolen vakuutusyhtiön tarkastusasemalla ensimmäistä kertaa (jolloin vain takapuskuriin oli tullut pikku vaurio), osoitti tarkastaja minulle ehjäksi jääneestä takaluukusta pari kohtaa, joissa hänen tarkka silmänsä havaitsi ns. sinkkisulkeumia. Niistä ruostuminen kuulemma lähtisi ennen pitkää liikkeelle. Tarkastaja suositteli minulle takaluukun korjauttamista takuun piikkiin, koska takuuta oli vielä jäljellä. Ei onnistunut: VW-organisaatio venkoili järkähtämättä vastaan ilmoittaen, ettei ”Saksasta ollut saatu takuukorjauslupaa”.

Toisella kerralla myös takaluukku vaurioitui ja oli korjautettava. Tällä kertaa nuo sinkkisulkeumakohdat tulivat myös kuntoon siinä sivussa.

Tämä kertonee sen, ettei korin galvanointiprosessi ole ollut meksikolaisilla täysin hallinnassa.

Vajaan 7 vuoden omistusaikani lopulla alkoi ruostenuppuja näkyä etuovien kuskinpuoleisessa kynnyskotelossa. Yksi selvempi, parin kynnen kokoinen ruostuminen löytyi oikeanpuoleisesta etulokasuojasta. Olisin odottanut VW:lta vähän parempaa näiltä osin.

Myöhemmin Variantin valmistus on siirtynyt takaisin Eurooppaan – osattaneenko täällä sen paremmin?

Äänestä
  • Sutta ja sekundaa sieltä tulee, kummallista että aina on jotain pielessä jossain päin autoa.
    Sitten esimerkiksi TM ylistää vw:n autot, testien varma voittaja aina vaikka mitä paskaa tehdas tunkisi markkinoille, noh sen lauluja laulat kenen leipää syöt, paljonkohan vw maksaa tm:lle näistä testivoitoista?

    Äänestä

  • Eiväthän autolehtien normaalit vertailu- ja koeajotestit mitään ruostumisalttiutta tietenkään mittaakaan – eivätkä edes vikaantumisalttiutta. Tällaisista jutuista tehdään erillisiä testejä, juttuja ja artikkeleita erikseen, silloin joskus kun ollaan tehdäkseen.

    Olin VW Golf Variantini ominaisuuksiin sinänsä hyvinkin tyytyväinen. Suorituskyky, ajettavuus ja yleinen laatuvaikutelma olivat vähintäänkin kilpailukykyiset luokassaan eikä auton omistamisesta sinänsä jäänyt suinkaan pahaa makua suuhun. Eivät edes kirjainyhdistelmät TSI ja DSG olleet minulle mitään kirosanoja, vaikka nekin pari huolto-ohjelmaan kuulumatonta pajakäyntiä ehtivät vaatia. Viihdyin tien päällä – miellyttävät satatuhatta kilometriä!

    Sen sijaan pk-seudulla toimivasta jälleenmyyjästä (VV-Auto Group Oy) minulle jäi useammassakin käänteessä turhan ylimielinen ja omanarvontuntoinen kuva. Keskolaisen mahtipontista ja umpimielistä yrityskulttuuria? Ehkäpä nöyryyden ja asiakkaan kunnioittamisen aakkosia on hiljalleen ollut pakko opiskella sielläkin.

    Äänestä

ja testeissä Volkkari pärjää hyvin uusilla autoilla. Käytännön elämässä omistajat tietävät merkin laaduttomuuden karvaiden kokemusten opettamina.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jurpotti kirjoitti:

onko kokemuksia? ostin golf farmarin -09. ajettu 102000 km. peräluukussa jo sellainen ruostevika että paikallinen peltiseppä suositteli koko luukun vaihtoa. sanoi myös että hänen muistaakseen maahantuoja on tullu näissä vastaan. tietoa kiitos

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu