THAILADY 10.

ChiangMai

Thaimaalaisilla naisilla ja Suomalaisilla miehillä, kuin Suomalaisilla naisillakin on eri miesmaku / miesmieltymykset, jotka olisi hyvä selvittää itselleen jos aiheesta oikeasti on kiinnostunut.

Tällä palstalla sumeilematta kirjoitellaan Thaimaalaisten naisten olevan sitä sun tätä, josta mieleenpainuvimpina persjalkaisuus ja huoraaminen, jonka johdosta ihmetystä aiheuttaa miksi niin kertakaikkisen täydelliset Suomalaiset miehet vaivautuvat arvostelemaan Suomalaisia miehiä, jotka kunnioittavat Thailadyjä jopa avioitumalla heidän kanssaan.

Minä kysyn usein lapseltani HIU MAI? kun taas täydelliset Suomalaiset kysyvät lapsiltaan HIUKOOKO?
Hieman huvittaa totuus, että Siamilaiset puhuivat omaa kieltään jo silloin, kun Suomalaisten olemassaolosta ei edes tiedetty.
Myös en voi olla ajattelematta Thaimaalaisessa risteyksessä ollessani, minkä ihmeen takia NOKIAMAASSA ei ole punaisissa valoissa sekuntikelloa ilmoittamassa "startista".
No onhan tietysti jokaisen oma asia, mitä maata pitää eri asioissa kehittyneempänä, joita en enemmälti tässä luetteloi, koska onhan selvää Thaimaassa olevan paljon puutteita, mutta ei Suomenkaan puutteet koskaan lopu nykyisellä menollaan.

Avaudun hieman myös matkakohteista ihan henkilökohtaisella tasolla ymmärtäen, että mielipiteitä on muitakin.
Minua ärsyttää Venälaisten runsaslukuisuus esim. Helsingissä, jonka johdosta en pidä siitä Thaimaassakaan.
Toinen ryhmä on Arabit Thaimaassa, jotka kulkevat isoissa ryhmissä noudattaen omaa käytöstapaansa, johon ei kuulu edes kadulla vastaantulijan huomioiminen, puhumattakaan siitä, että uima-allas valloitetaan vaatteet päällä pimeän laskeutuessa.
Perheeni ei tämän johdosta valinnut kotipaikakseen etelän rantakohteita.

Vaimoni on Chiang Maista, jota voi verrata Suomen pohjoiseen, eli rannattomaan vuoristoalueeseen.
Tämä on meidän kotimme.
Venäläisten ja Arabien sijaan turistikatunäkymä on enemmälti sama kuin Hesan Espalla, eli Kiinalaisia, joka johtuu edullisista lentolipuista.

Tällä palstalla Suomalaiset on päätynyt kirjoittelemaan myös Thaimaassa käytettävistä T-paidoista, joka osoittaa erityistä kiinnostusta, jonka johdosta kehotan hihattomuuden ja hihallisuuden sijaan tutustumaan punaisiin ja keltaisiin T-paitoihin, sekä eritoten niiden tarkoitukseen, koska mopo on lähtenyt käsistä.

Otsikkoon viitaten neuvon kunnioittamaan tyttöjä oikeasti, niin saat saman moninkertaisesti takaisin.
Hyväksikäyttäjät toki on eri asia, mutta heille tätä kirjoitustani en olekaan kohdistanut.

Toivotan kaikille Thaimaasta ja Thaimaalaisista terveellä tavalla kiinnostuneille kaikkea hyvää.

13

1221

    Vastaukset 13

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kuppinurin

      Tästä Amalia saa sätkyt. Olisit laittanut Pattayan palstalle niin kuppi olisi taas nurin.

      • ChiangMai

        Anna sille vinkki.


    • 158kgmahaa

      Paljonko aloittaja painat?

      • ChiangMai

        Sawasdee.
        Minä 55 v 178 cm 72 kg
        Vaimo 35 v 150 cm 50 kg
        Poika 5 v 110 cm 25 kg
        Kysy ihmeessä lisää infoa, jos se auttaa itse asiaan paneutumista.
        Kaph khun kaph.


    • thaimaanystävä

      Olet valinnut hyvän asuinpaikan itsellesi ja perheellesi. Olen matkustellut paljon Thaimaassa Thai Ladyni kanssa. Olemme olleet myös Chian Maissa ja kulkeneet siitä bussilla Chian Raihin ja Myanmariin sekä Laosiin.
      Kaikkialla olen tavannut ainoastaan ystävällisiä ihmisiä, eikä minua ole huijattu koskaan. Kaikki on aina sujunut loistavasti.
      Maaseudulla katselin kuinnioittavasti kuinka paikalliset käyttäytyvät toisiaan kohtaan ja myös minua kohtaan. Voi sitä Wai tervehdys/kiitos määrää kun he tapasivat toisiaan. Yritin kysellä kuinka Wai tehdään, mutta sen käyttäminen on niin monimutkaista, että pääni meni sekaisin. Käytin ainoastaan iloista hymyä ja heilautin kättäni. Thai kulttuurissa on paljon opittavaa Suomalaiselle juntille.

      Viime Juhannuksen vietin Thai Ladyni kanssa koillis Thaimaassa Mekong joen varrella. Teimme sieltä matkan Laosiin Savannakhetiin eräälle temppelille. Temppelissä naiset rukoilivat Buddhalta lapsia, koska uskomuksen mukaan Buddha voi antaa lapsia niitä toivoville.
      Bussissa Thai Ladyni kertoi mukana oleville naisille Suomalaisesta tehvehdyksestä, MOI MOI. Tämä herätti hilpeyttä naisissa. Itse tiedät mitä MOI MOI tarkoittaa Thaiksi. En selittele sitä tarkemmin.
      Kun jäimme bussista pois niin minä sanoin luonnollisesti kaikille MOI MOI. Kuuntelin korvat punaisina kun kymmenen naista vilkutteli minulle ja jokainen toivotti MOI MOI.
      Matkailu avartaa kun kulkee silmät ja korvat auki ja muistaa käyttäytyä kuinnioittavasti paikallisia kohtaan.

      • huhmikäapina

        Siinä aloittaja vastasi nyt itselleen nimimerkillä thaimaanystävä.


    • hulluseon

      Joo kertoilee tänne matkailuaiheisia juttuja eikä hauku ketään.Mikäköhän vika sillä on,sairas ainakin on thaimaalaisen naisen kanssa ja toi tyytyväisyys on tekopyhyyttä.Kyllä sitä pitää vituttaa niin kuin kunnon suomalaisen ainakin eikö niin?

      • ChiangMai

        Kiitos Thaimaan ystävä, toi moimoi tuli ihan "puskasta" ja tosiaan totta.
        Samat sinulle Hulluseon, kiitos.


      • Anonyymi
        ChiangMai kirjoitti:

        Kiitos Thaimaan ystävä, toi moimoi tuli ihan "puskasta" ja tosiaan totta.
        Samat sinulle Hulluseon, kiitos.

        Moi tarkoittaa mitä?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Moi tarkoittaa mitä?

        Kysy cheivatulta oppaaltaas missä moimoi?


      • thaimaanystävä
        Anonyymi kirjoitti:

        Kysy cheivatulta oppaaltaas missä moimoi?

        Fiksu vastaus tyhmään kysymykseen.


    • Anonyymi

      Hua Hinin miehen keskustelu on aloitettu elokuun puolivälissä 2016. Hua Hinin multipersoona sekobolla on ollut aina talviasukki, vaan tänä talvena palasi ajoissa eron vuoksi. Kiukutteli kesäisin kun vaimo jäi Thaimaahan ja itse joutui tulemaan Suomeen hoitoihin Kelan pariin muutoin, kun ei saanut kunnon vakuutusta.

      Laiffila

    • Anonyymi

      Moi on naisen vitunkarvat :D

      Kin Hoy

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi yritti murhata mopopojan

      Nyt menee kissalan poikien touhu liian pitkälle! https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012193221.html Karu video mopomiiti
      Maailman menoa
      706
      2131
    2. Mopomiitti!

      Menikös öoliisilta yli tuo mppedinkans kisaaminen tais olla melkoinen riski vahigoittaa tarpeettomasti jopa kuolla tuoss
      Tuusula
      365
      1158
    3. Ei se nainen edes oo

      mitenkään nätti 🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      74
      990
    4. Poliisi kiilasi mopoilijan

      Ylellä leviää video jossa poliisi pysäyttää rajusti kiilamalla mopo pojan. Toivottavasti poliisi ottaa tuosta mallia myö
      Kiuruvesi
      160
      907
    5. Käviskö tällainen suhde

      Tutustutaan, fyysistä kontaktia, mutta ensijaisesti tarkoituksena ei ole aloittaa mitään virallista tai rikkoa mitään? E
      Ikävä
      65
      656
    6. Onko täällä ketään

      Joka kaipaa M alkuista? Millä kirjaimella nimesi alkaa?
      Ikävä
      46
      634
    7. Vetovoima

      Onko välillänne suuri vetovoima ja miten se ilmenee? Onko siitä haittaa?
      Ikävä
      33
      617
    8. Niin kauan tätä

      Onko vuotesi menneet hukkaan
      Ikävä
      88
      587
    9. Aina vaan mietin sua

      Miksen saa sinua mielestäni pois
      Ikävä
      32
      580
    10. Nainen. Onko meissä

      Sinusta jotain samaa? Näköä tai luonteenpiirteitä? Utelias
      Ikävä
      38
      534
    Aihe