Ellin kesä"hommat"

Nainenpuutteessa

Elli oli onnellinen, hän oli juuri saanut ensimmäisen kesätyöpaikkansa erään koulukaverin isän firmasta. Kesätyö alkoi pari päivän kuluttua ja Elli kävi ostamassa itselleen siistejä, yritysmaailmaan sopivia vaatteita.

Ekana päivänä Elli sai tietää missä hän tulisi työskentelmään, hän olisi firman kasvot istuessaan neuvonnassa eli kokeneen työntekijän parina. Päivät olivat raskaita, mutta Elli sai paljon kokemusta ja oli tyytyväinen myös hyvään palkkaansa. Syksyllä ei olisi rahasta pulaa kun olisi aika ostaa opiskelutarvikkeita.

Eräänä iltana yksi firman pikkupomoista pyysi Elliä jäämään ylitöihin auttamaan häntä jossain projektissa. Elli ihmetteli miksi pomo pyysi häntä, eihän hänellä ollut yhtään kokemusta siitä hommasta. Pomo kuitenkin selitti, että Elli voisi päästä pois neuvonnasta ja työskentelemään firman muillekin osastoille. Mies lupasi, että Elli saisi hyvän korvauksen ylitöistä ja tyttö suostui.

He menivät osastolle missä mies työskenteli ja kokoushuoneessa odotti melkoinen urakka. Pomo neuvoi Ellille mitä hänen kuului tehdä ja kertoi hakevansa jotain dokumentteja työhuoneestaan. Elli aloitti ilman häntä, onneksi työ ei ollut kovin hankalaa. Tovin kuluttua mies huusi jotain Ellille huoneestaan ja pyysi tyttöä tulemaan avuksi dokumenttien etsinnässä. Elli meni miehen huoneeseen ja tämä istui koneella.
"Tule auttamaan" mies sanoi Ellille. Tyttö käveli miehen luokse koneelle ja ihmetteli mitä apua hänestä muka olisi. Pomo teki tilaa Ellille ja veti tuolinsa taaksepäin niin, että Elli joutui kumartumaan hänen ja pöydän väliin.

Mies selasi koneella erilaisia dokumentteja kunnes ruutuun lävähti alastoman naisen kuva ja hetken päästä toinenkin. Sitten mies laittoi pornoleffan pyörimään. Elli yritti karkuun, mutta mies pakotti hänet istumaan syliinsä ja piti tytöstä kiinni. Hän yritti olla katsomatta ruudulle ja käänsi päänsä pois. "Katso nyt tyttö miten naidaan" mies nauroi ja käänsi Ellin päätä kohti ruutua. "Silmät auki" mies käski ja Elli näki miten ruudulla koira nuoli naisen jalkoväliä. Hän tunsi miten pomon elin tökki hänen pyllyään ja miehen toinen käsi hieroi Ellin rintoja paidan läpi. " Avaa paitasi" mies käski tyttöä. Elli yritti vastustella, mutta mies jatkoi "työpaikka menee alta jos et tottele ja rahat voit unohtaa". Ellillä ei ollut muuta vaihtoehtoa kun napittaa paitansa auki.

Elli sai paidan napit auki vapisevista käsistään huolimatta ja miehen sormet kävivät rintojen kimppuun ensin liivien alla, mutta mies siirsi ne syrjään. Ellin suuret rinnat saivat nyt ensikosketuksen mieheltä. Pomo hieroi ja nipisteli tytön nännejä pitkään katsoessaan samalla pornoa. Sitten hänen kätensä lähti kohti Ellin haaroväliä. "Nosta pyllyä" mies käski ja repäisi Ellin puolihametta alemmaksi. Hän kiskoi sen nilkkoihin saakka ja samalla lähtivät sukkahousut. Nyt Elli istui miehen sylissä rinnat paljaana ja pelkät pikkarit jalassaan. Taas mies aloitti hieromisen pikkareiden päältä, mutta pian tämän käsin eksyi housujen sisälle. Pomo sormet hieroivat Ellin pillua vaativina, klitoriskin sai osan käsittelystä. Elli istui pomon sylissä haarat levällään ja katseli ruudulta kun koira pani naista.

"Nouse ylös" mies käski ja kiskoi Ellin pikkarit jalasta. Sitten hän käänsi tytön ympäri ja nosti tämän pöydälle ja työnsi makamaan niin, että Ellin jalat jäivät roikkumaan pöydän reunan yli. Mies siirsi tuolinsa tytön haarojen väliin, nosti jalat olkapäilleen ja aloitti herkuttelun Ellin nuorella vitulla. Pomon sormet hieroivat Ellin pillua ja tämä imi ja nuoli tytön kokematonta klitorista. "Namimirriä" mies huokaili tytön jalkovälissä ja tunki kieltään tussuun. Tyttö makasi pöydällä miehen jatkaessa hommiaan. Lopulta mies sai tarpeekseen, nousi seisomaan ja laski housunsa. Kyrpä seisoi jo kovana. Pomo kumarui Elliä kohti ja nosti tämän istumaan pöydän reunalle. "Kumarru" hän käski ja tarttui tyttöä leuasta kiinni pakottaen tämän suun auki.

Mies nussi tytön suuta mulkku kovana. "Nuole sitä kuin tikkaria" mies käski Elliä ja tämän kieli pyöri terskan ympärillä. Pomo katseli ruudulle missä kaksi naista nuoli toisiaan kuusysissä. "Nyt naidaan" mies sanoi ja hetkessä Elli oli pöydän päällä makaamassa perse kutsuvasti pystyssä. Pomo asettui tytön taakse, levitti häppäreitä ja asetteli sauvansa huulille. Ellin tiukka tuhero laittoi vastaan, mutta pomon sauva upposi tämän sisälle vastustuksesta huolimatta. Tyttö huusi kun immenkalvo antoi periksi miehen kyrvän painautuessa syvemmälle neitsytpilluun.

Ruudulla naiset olivat saaneet seurakseen miehen joka pani toista naista takaapäin toisen leikkiessä dildon kanssa. "Katso leffaa" mies käski ja käänsi Ellin päätä. Tytön takana naiminen jatkui kun pomo rynkytti sisään-ulos läimiessään samalla pyllyä.
Pallit hakkasivat Ellin perseelle nussimisen tahdissa. Pomo läähätti jo ja juuri kun Elli luuli ettei mies jaksaisi enää tämä tiukensi otettaan ja survaisi kalunsa rajusti tytön sisälle. Vielä pari työntöä ja tämä laukesi nytkähdellen.

2

3390

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • P1kkupomo

      Tää oli hyvä!

      • T1rk1stel1jä

        Samaa mieltä, erinomainen!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin kaivattusi

      Ja sinun juttusi kaatui?
      Ikävä
      94
      3428
    2. En löydä sinua

      En löydä sinua täältä, etkä sinä varmaankaan minua. Ennen kirjoitin selkeillä tunnisteilla, nyt jätän ne pois. Varmaan k
      Ikävä
      23
      2832
    3. Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän

      Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi
      Maailman menoa
      112
      2421
    4. Opettelen sun jokaisen virheen

      ja rakastan sua.
      Ikävä
      43
      1825
    5. Hajoaako persut kuten 2017?

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen
      Maailman menoa
      242
      1603
    6. Mihin se sysipska hävisi?

      Katso Frida Kahlo elämäkerta ja opi.
      Ikävä
      32
      1547
    7. Kamala uutinen: Henkilö kuoli Tokmannin pihaan Kankaanpäässä- Jäi trukin alle

      IL 9.5.2025 Ihminen kuoli Kankaanpään Tokmannin edustalla perjantaina aamupäivästä. Poliisin mukaan henkilö oli jäänyt
      Kankaanpää
      41
      1545
    8. Mitä haluat oikeasti

      Mun ymmärtävän? Sitäkö ettet rakasta ja ole valmis mihinkään?
      Ikävä
      28
      1340
    9. Ne oli ne hymyt

      Mitä vaihdettiin. Siksi mulla on taas niin järjetön ikävä. Jos haluat musta eroon päästä niin älä huomioi mua. Muuten kä
      Ikävä
      20
      1316
    10. Mitä uskot sinun

      Ja kaivattusi välillä tulevan tapahtumaan lähiaikoina
      Ikävä
      95
      1191
    Aihe