11 vuotias kääpiömäykyn oksentelu ei hellitä apua

kääpiömäykky

11 vuotias karkeakarvainen kääpiöpoika on aiemmin silloin tällöin oksennellut mutta nyt tilanne vaikeutunut. Epäilen että uusi nappulamerkki on lopullisesti sotkenut mahan. Eli koira oksensi aamulla ennen kuin ehdin antaa ruokaa. Nyt oksennus oli vaaleaa sylkeä. Annoin heti raejuustoa jota söi heti ja oli heti tyytyväisen näköinen. Eilen kokeilin että hankin uutta seniorinappulaa joita laitoin aika vähän raejuuston sekaan mutta oksensi tunnin päästä kaikki pois. Koko sessio alkoi viime viikolla ensin oksensi nappulat kun siirryin keitettyyn kanaan oksensi senkin eli raejuusto on pysynyt sisällä pieninä annoksina. Oireisiin kuuluu kamala murina ja lorina mahasta ja varmaan sattuu kun pyrkii syliin ja tekee purtseja niinkuin kouristaisi. Muuten ok ja kakka normaali.

4

168

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • KaikilleKoirille

      ei sovi ollenkaan kana-riisi nappulat. Munki koira oli pitkään ripulilla ja oksenteli, kun söi Anf kana-riisi nappuloita, tai hau hau champpion kana-riisi. Siirryin purinan koiran ruokiin ja niitä on vatsa hyvin kestänyt, eikä ole tullut ripulia. Nämä ovat varsinki olleet herkkua purinalta.

      https://www.k-ruokakauppa.fi/Image/products/7613035215955.jpg

    • älyhoi9536

      Niin... Tämä nyt taas on sen tason juttu, että kysyisin eläinlääkärin neuvoa enkä turisisi tällä palstalla.

    • klinikalle

      tähystys mahaan.

    • soitajakerro

      Näyttö el.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2185
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      64
      791
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      780
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      696
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      511
      686
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      630
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      60
      570
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      570
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe