Koirakirjoissa on paljon tietoa eri roduista ja eri kannoilta. Kuitenkin on monia kirjoja joissa on samoista roduista hyvinkin erilaisia kuvauksia. Erikoisesti niiden luonteista, ominaisuuksista ja sopivuuksista.
Joitain kirjoja on joissa kaikki rodut kehutaan niin suloisiksi, lempeiksi ja lapsirakkaiksi. Pelkää hyvää ja myönteistä. Joissain toisissa kirjoissa kuvataan samoja rotuja kova- tai hurjaluontoisiksi yms. ja sanotaan ettei oikein sovi lapsiperheisiin eikä kokemattomalle.
Paljon muitakin eroja on.
Sama ilmiö on myös Internetin eri koirasivuilla havaittavissa.
Kuitenkin moni tekee rotuvalintaa juuri noiden koirakirjojen ja/tai netin varassa.
Mistä arvelette tällaisen hajonnan johtuvan ja mitä tai ketä pitäisi uskoa.
Tämä tuntuu monia tavallisia koiranhankkijoita vaivaavan. Sen huomaa näilläkin sivuilla.
Olkaa hyvä ja kertokaa mitä mieltä olette. Minä laitan omaa käsitystäni vähän myöhemmin ettei tule ohjattua keskustelua mihinkään mielipiteeseen etukäteen.
Itselläni on vahva mielipide. Varmaan osin oikea ja osin vääräkin. Olisi kiva vertailla.
Mistä tä
Joitain kirjoja on joissa kaikki rodut kehutaan niin suloisiksi, lempeiksi ja lapsirakkaiksi. Pelkää hyvää ja myönteistä. Joissain toisissa kirjoissa kuvataan samoja rotuja kova- tai hurjaluontoisiksi yms. ja sanotaan ettei oikein sovi lapsiperheisiin eikä kokemattomalle.
Paljon muitakin eroja on.
Sama ilmiö on myös Internetin eri koirasivuilla havaittavissa.
Kuitenkin moni tekee rotuvalintaa juuri noiden koirakirjojen ja/tai netin varassa.
Mistä arvelette tällaisen hajonnan johtuvan ja mitä tai ketä pitäisi uskoa.
Tämä tuntuu monia tavallisia koiranhankkijoita vaivaavan. Sen huomaa näilläkin sivuilla.
Olkaa hyvä ja kertokaa mitä mieltä olette. Minä laitan omaa käsitystäni vähän myöhemmin ettei tule ohjattua keskustelua mihinkään mielipiteeseen etukäteen.
Itselläni on vahva mielipide. Varmaan osin oikea ja osin vääräkin. Olisi kiva vertailla.
Mistä tä
Vastaukset 34
Vanhimmat
että ei pidä yksistään luottaa johonkin koirakirjaan vaan etsiä tietoa vähän jokapuolelta ja vetää johtopäätös siltä pohjalta. maalaisjärkikin olisi hyvä ottaa käyttöön.
(minulla on kyllä todella hyvä koirakirjasarja. siinä kerrotaan niin hyvät kuin nuonotkin puolet ja paljon muuta asiaa. se on tosin jo aika vanha joten jotkut tiedot ovat jo muuttuneet)
Tuo asia jonka mainitsit on yksi. Kirjat ovat vanhoja. Niissä on tieto vanhentuneempaa toisten rotujen kohdalla toisten kohdalla voi olla hyvinkin ajantasalla. Riippuu siitä onko rotua kovasti "jalostettu" ja mihin suuntaan.
Niitä kirjoja kun on ihan joka lähtöön,osa oikeinkin hyviä ja osa ihan huuhaata.
Riippuu kyllä pitkälti siitäkin kuka niitä on tehnyt ja missä.Esim jenkeillä on useimmista roduista ihan omat versionsa,millä ei varsinaisesti ole kyllä paljonkaan tekemistä Eurooppalaisten saman rodun edustajien kanssa.
Rotumääritelmä,tai edes osa sitä,kun on kirjassa,niin kertoo jo aika paljon.
Mutta jos sitä koiraa on pelkän kirjan perusteella ostamassa,niin voi kyllä isonkin yllätyksen saada.
Tuo on myös iso ongelma koirakirjoissa missä ne on tehty. Amerikkalaisilla on omat käsitykset, espanjalaisilla omat jne. Nämä käsitykset ei yleensä ole joka kohdassa yhteneväiset meidän kanssa.
Alkaahan niitä koirakirjaongelmia löytyä.
Kyllä muuten yllättävan moni valitsee pelkän yhden kirjan perusteella. Ja ikävä kyllä vaikuttaa siltä, että vielä useampi ilman mitään tietoa.
Puhut ilmeisesti niistä, joissa kerrotaan tosiaan vain roduista jne.. En ole niistä paljoa lukenutkaan, joten olen aika jäävi kommentoimaan. Perustan kokemukseni tiettyyn rotuun aina vain siten, että kuuntelen ihmisten puheita, joilla on kokemuksia ( ei siis kirjatietoa ) k.o rodusta.
Mutta toisen pointin haluaisin tuoda ilmi.. Nimittäin ne kirjat, jotka neuvovat kasvatuksessa jne. Äärimmäisen harva kirja käsittelee sitä, että jossain perheessä voi tosiaan olla kaksi koiraa. Ja yleensä, jos käsittelee, niin käsittelee aihetta "miten sopeuttaa vanha ja uusi koira yhteen". Ja yleensä niillä koirilla on pari vuotta ikäeroa.
Ritan tullessa meille, sopeutumisongelmia ei ollut. Kuitenkin on tullut nyttemmin muutamia riitoja jne, joihin olen etsinyt vastauksia koirankasvatuskirjoista, mutta aika turhaan. Monet antavat neuvoja, jotka toiset kirjat tuomitsevat suoralta kädeltä. Toiset ottavat näkökannaksi sen, että koira on susi, toiset korostavat että koira ei ole susi.
Loppujen lopuksi olen sitä mieltä, että jos ihminen ottaa koiran, ihan ensimmäisensä suht aikuisiässä, eikä hänellä ole aiempaa kokemusta koirista, on niiden kirjojen kanssa suuressa vaarassa. Jos ottaa yhden kirjan, pitää sitä raamattuna, voi ehkä onnistua, jos tosiaan kirjaimellisesti noudattaa sen ohjeita, pentu on sellainen, joka tosiaan toimii kirjan mukaan. Mutta entä, kun otetaan avuksi toinen kirja, ja tulee esiin tapoja, jotka eivät olekaan kasvatuksellisesti yhteensopivia? Sitten ollaan lirissä.
Anoppini toi meille joskus kirjan "meille tulee koira". Luin sitä kirjaa, ja en ikimaailmassa pystyisi tekemään niin kuin kirja käskee. Jos koira tuo lelun, sen mukaan pitää ottaa lelu pois, käskeä koira maahan. Antaa olla siinä hetki, ja sitten kun x hetki aikaa on kulunut, ehdottaa koiralle että leikitään nyt. Okei, toimii ehkä toisille. Ja niille, jotka menevät kirjan mukaan. Ymmärrän tekijän pointinkin melko hyvin, johtajan aseman määräys.
Mutta kun koirani tuo minulle palloa syliin, että heitelläänkö, hellyn kyllä leikkimään. En usko että se heikentää pomon asemaani, että olen valmis tekemään joitain asioita myös koiran ehdoilla.
Ja muutenkin, kirja oli minulle suuri kauhistus. Varmastikin yksi huonoimmista mitä olen lukenut.
Paras kirja oli se .. hmm. Harmaakantinen, missä oli kirjoittajanainen koiransa kanssa kannessa.. Olikohan "näin kuuntelen koiraani"? En muista tarkalleen.
Kirja oli siitä hyvä, että se ei antanut ihan suoria vastauksia, vaan kertoi lähinnä että miten hän itse on tehnyt asioita, ja millaisia havainnointeja. Ja ennenkaikkea, mitä hän pitää tekeminään virheinään.
Mutta siis; voisi sanoa että sokeasti ei kannata missään nimessä luottaa kirjatietoon, ja vielä vähemmän nettisivustoihin, olkoon vaikka kennelliiton suosittelemat. Aina pitää olla pisara omaa ajatusta ja kriittisyyttä mielessä.
Niin en tosiaan huomannut täsmentää, että tosiaan puhuin niistä kirjoista jossa kerrotaan vain roduista. Hyvä kun laajensit sen turhan suppeasta alasta.
Menin rivi riviltä ajatuksen kanssa sen mitä kirjoitit ja täytyy myöntää, että terveitä ja teräviä havaintoja.
On kirjoja joilla on käyttöä enemmän saunassa sytykkeinä kuin koiraoppaina ja on kirjoja joita kannattaa lukea tosissaan.
Ei todellakaan kannata luottaa sokeasti yhteen vaan täytyy vähän vertailla.
Sen mainitsemasi kirjan tunnen (sen kuunnella koiraa) ja pidän sitä aika hyvänä.
Juuri tuo on kanssa aika puute monissa kirjoissa ettei käsitellä usean koiran perheen asioita.
On todella aika eri asia onko niitä yksi vai useampi. Monella rodulla ja yksilöllä käytös muuttuu heti erilaiseksi.
Hienoa, saan vahvistusta ajatuksilleni joita olen miettinyt jo kauan ja havainnoille myös.
Enimmäkseen kannattaa luottaa siihen omaan järkeensä, ja ehkä myös muiden kokemuksiin, ja paljon ihminen itse muokkaa koiraansa.
Alun ajatukset jo hyvät, mutta tuo viimeinen ajatus oli helmi "paljon ihminen itse muokkaa koiraansa".
Tuo ei näy koirakirjojen rotuesittelyissä, mutta on kirjaimellisesti totta.
Tuli sitten mieleeni: ennekuin oli "järjestäytynyttä koiratoimintaa", tahi nettiä keskustelupalstoineen, miten ihmiset hakivat tietonsa mm. koulutukseen, ongelmista selviytymiseen jne liittyen?
Useinhan sitä sitten oltiin sen yhden eläinlääkärin armoilla, eikä varmastikaan kirjojakaan kirjoitettu liiemmälti. Ja ne mitä kirjoitettiin, oli sitten varmaan niiltä "asiantuntijoilta" tulleita, ja ehkä tosiaan toisinaan tekivät harmia enemmän kuin hyötyä.
Olisi kiva kuulla vanhempien ihmisten ajatuksia, että mistä hankitte tietonne silloin joskus?
koira tuli -82, en lukenut yhtään kirjaa,ei tullut varmaan edes mieleen, että olisi jotain kirjoja.Kun sit tuli toinen ja kolmas ja neljäs ja viides ja kuudes ja seitsemäs ja kahdeksas ja yhdeksäs ja nyt kymmenes koira ,niin nyt vasta olen lukenut kirjoja.Vähän ennen tämän nykyisen koiran tuloa kannoin kaikki saatavilla olevat kirjat kirjastosta ja ajatten että vau näinkö koiria pitääkin "kasvattaa".
Mutta olen vuosien varrella oppinut,että kaikkein paras kirja on se koira.
Sorry nyt valehtelin,sillon kun oli pennut ,niin ostin kirjan,koirani saa pentuja, sitä olen kyllä lukenut,on ihan oiva kirja lukea kun odottaa että joko,joko.....
Kirjoja on hyvä lukea,poimia vähän sieltä ja vähän täältä.
Ainut huono juttu noissa kirjoissa on toi lauman johtajuus juttu,mikä on ihan perseestä.
Niin vielä,rotukoirien kohdalla kannattaa tietyy hankkiaa kaikki kirjat mitä rodusta on saatavilla.
Mutta niinkun sanoin PARAS KIRJA ON SE NAHKAKANTINEN,AIDOLLA KARVALLA PÄÄLLYSTETTY,OMA KOIRA.:)
niin ja sit vastaus. ennen vanhaan oli koulutukset 3 kertaa viikossa ja niitä oli niin monessa paikassa että oli kävelymatkan päässä,ihmisillä oli enemmän aikaa olla koiran kanssa kun ei ollut mitään nettiä,eikä muitakaan harrastuksia.Kasvattaja oli sillon suuressa roolissa,eli tieto tuli kasvattajalta.Samoin itse kasvatin netittömään aikaan,jolloin itse siirryin sit siihen rooliin apuna oma kasvattaja.
Ensimmäisen saksanpaimenkoirani hankin v-74,ei ollut nettiä,joitain kirjoja kylläkin, mutta kyllä ne kokemukset hankittiin muilta koiranomistajilta, ja kaiveltiin vastauksia sieltä omasta pienestä purukasasta, ...ja kyllä siihenkin aikaan oli näitä koulutusporukoita,joissa sai hyviä neuvoja,ja niitä jaettiin pyyteettömästi.
Tuohon lienen aika pätevä vastaamaan miten ennen. Itse lähentelen jo 60v rajaa "40-luvulla syntynyt". Minä sain opit isältä alkuun. Meillä oli monenlaista koiraa. Lähinnä kuitenkin metsästykseen ja kalastukseen käytettäviä. Niitten piti myös vetää ja vahtia. Koko alueella oli koiria ja ne eivät olleet missään seurakoiria vaan käyttöön. Jos ei koira "ansainnut leipäänsä"=ollut käyttökelpoinen niin se koira siirtyi joko kaupunkilaisille seurakoiraksi tai autuaamille metsästysmaille.
Opit oli niitä mitä vanhemmat ihmiset olivat oikeiksi kokeneet. Isän ohella kuuntelin kylänmiehiä ja koska minulla sai aina olla omia koiria niin opettelin niitten kanssa.
Olen huomannut jotkut "vanhankansan" konstit ovat yllättävän hyviä nykykoirillekin.
ensimäisen koirakirjan luin vasta 70- luvulla. Siinäkin lähinnä esiteltiin maailman rotuja.
Se on vain hyvä jos asioita huomaa katsoa eri puolilta. Kaikissa asioissa on monta eri näkökantaa. Koira-asioissa varsinkin.
JOTKA ON ESIM PAINETTU TUOLLOIN
Onhan noita,vanhin suomenkielinen koirakirja mikä minulta löytyy on vuodelta 1957 Koira ja sen isäntä. Suomentanut Lauri Vuolasvirta.
-70 luvulta on sitten jo useampia.
Nyt menee vähän ohi aiheen,mutta mitkä ovat teidän mielestä olleet hyviä koirakirjoja ihan yleisesti ja kaikki alueet huomioiden?
Itse tykkäsin ainakin näistä:
Koira kotona ja luonnossa,muistaakseni Pulliaisen kirjoittama.
Terve ja sairas koira, Saki Paatsamalta ja
Parempaan pentutulokseen, Helena Koskentalo
Tykkään lukea ja varmaan olen tavannut läpi suurimman osan Suomeksi präntätyistä kirjoista.Joukkoon mahtuu tosi hyviä ja sitten niitä ihan pohjanoteerauksia.
Itse kaipaisin kirjoja,joissa olis kunnolla perehdytty johonkin alueeseen eikä vaan vähän raapastu sieltä täältä kaikkia asioita.
maailman varmaankin huonoin koirien ja kissojen lääkärikirja on: kotihoidon ja lääkinnän abc
ihan surkea!
Minulla ei oikeastaan ole yhtä erikoista suosikkia. Olen kuitenkin oppinut jotenkin enemmän luottamaan suomalaisiin kirjoihin (suomalaisten tekemiin). Niissä jotenkin heijastuu paremmin kiihkoton asiantuntemus. Noissa monissa eri ulkomaisissa kirjoissa on usein se asenne, että varsinki tekijän oman kotimaan koirat on ainoita oikeita ja ilman muuta parhaita rotuja.
Lukenut olen tietääkseni kaikki mitä Suomessa on ilmestynyt Suomen- tai Englanninkielellä.
Luulin lukeneeni kaikki suomenkieliset kirjat, mutta tuota en ole näköjään lukenut. Olen kyllä nähnyt sen ja suunitellut lukea.
se todellakin on huono kirja. erittäin epäselvä. siis jos yrittää sairauden nimen perusteella etsiä kirjan hakemistosta jotain, niin ei todennäköisesti löydä, mutta oireiden perusteella saattaa löytyä viisi tai useampi sivu jossa oire mainitaan vaikka vain yhden kerran. eli lukea täytyy puoli kirjaa kerrallaan jos tahtoo löytää jotain. ameriikkalaisten tyylillä erittäin huonoja vitsejä lemmikkien sairastelusta.
tosi huono! älä luekaan.
Meillä on lähinnä haettu ihan vinkkejä normaalijuttuihin noista kirjoista ja välillä kun näyttelyissä on nähty joku mielenkiinnon herättävä koira, niin niitä on sitten katseltu kirjoista. Ehkä parhaana pidän noita "ensiapu ja hoito"-teoksia, kun niistä on mielestäni saanut eniten "irti".
Ei nyt liity asiaan, mutta meillä naapurissa asuu rouva, joka lukee noita rotujuttuja kuin raamattua ja hänen kirjasarjansa on yli 20v vanha. Oonpa saanut häneltä niin uskomattomia neuvoja meidän koiriin liittyen, että välillä on ollut pokassa pitelemistä. Joskus hän juoksi perääni, kun oli pakko tulla kertomaan, että tämä rotu vaatii sitten paljon liikuntaa ym... Vastaavia neuvoja on tullut ja paljon. Kesällä hän sitten tuli meille, kun olisi ollut käyttöä meidän koiralle. Toisen naapurin sakemanni oli purrut heidän seropiaan ja niinpä hän koirakirjastaan oli asian tarkistettuaan tullut siihen tulokseen, että nyt pitäisi viedä meiltä uros rökittämään se sakemanni... Siinä vaiheessa pyysin kyseisen opuksen lainaan ja kyllähän siellä mainittiin rohkeasta ja lähes voittamattomasta koirasta näiden kohdalla. Varsinkin kommentti, jossa kerrottiin olevan "yleinen mutta laiton vedonlyöntikohde" Argentiinassa se, että tuollanen koira ja puuma laitetaan samaan häkkiin ja sitten vaan vetoa lyömään kumpi sieltä tulee hengissä ulos, oli naapurista se, jonka vuoksi hän toivoi meidän koiran menevän tuota sakua katsomaan. Rouva luotti tuohon opukseen tosissaan ja sain sitten selittää juurta jaksaen, että kun nämä kaksi eivät koskaan ole edes tosissaan tapelleet, niin ei näitä voi eikä kuulu verrata tuohon tekstiin.
Joo näin se on kun on ihminen pelkän yhden kirjan varassa ja luottaa siihen sokeasti.
Esimerkkisi naapurin rouvasta oli tosi hyvä.
Minulle tuli kerran eräs Collie vähän yli vuoden ikäinen joka ei ollut edes sisäsiisti eikä osannut mitään.
Omistaja kertoi lukeneensa jostain koirakirjasta, että jos 8kk nuoremmalle koiralle opettaa jotain niin pilaa sen heti ensi opetuksella lopullisesti. Hän ei siis ollut opettanut edes sisäsiisteyttä eikä kertaakaan kieltänyt tai käskenyt mitään.
Nyt oli ihmeissään miksi se ei ole yhtä tottelevainen ja kiltti kuin tuttaviensa Colliet.
Ei sitä aina voi uskoa ihan oikeasti, miten toivottomia ihmiset ovat..
Nyt en halua tätä "vanhempaa" väestöä leimata, mutta useat tuntemani vanhukset, ne yli 70 vuotiaat, ovat sitä mieltä että tietynrotuinen koira tosiaan tekee kaiken tietyllä tavalla.
Esim, sakemanniuros perheessä puree AINA lapsia. ja sitä rataa. Eikä sitä heidän käsitystään tietenkään korjaa edes se "naapurin viivin koira, joka on poikkeus, ihan uniikki".
En tiedä, kirjoistako vai kokemuksesta ovat käsityksensä saaneet, enkä niitä useinkaan jaksa oikoa tällaisen ihmisen kanssa keskustellessa, mutta olisi kovin kiva tietää miksi niin luulevat.
Kun heiltä muuten kysyy, mistä he asian tietävät, vastaus kuuluu "kyllä jokainen järkevä ihminen sen tietää, vaistollaan".
Olen huomannut ettei monilla tällaisilla ihmisillä ole koskaan ollut koiraa vaan se on sitä kuuluisaa "mutu" tietoutta. Tätä on kyllä näkyy kaikenikäisissä.
Esim. juuri viimeaikoina olen törmännyt jostain tulleeseen käsitykseen, että Kaukaasi olisi jotenkin nuorille tytöille sopiva ensimäiseksi koiraksi. On kuulema "Niin Ihana Mussukka". On kuulema ollut jossain lehdessä, että se on jollain tällaisella teinien ihanteella ja hän on sanonut niin. En tiedä lehteä enkä henkilöä. Vanhemmat ovat vain soitelleet minulle ja kyselleet jopa 10v ikäiselle tytölle (nuorin tapaus) joka on niin ihastunut ja luvannut itse hoitaa.
Tuohon voisin todeta,että kun mie ostin ensimmäisen saksanpaimenkoirani, niin isäni kommentti oli asiaa:..jaahas, saakin sinul likka olla sitten paksu lompakko kun tuon otit,saat maksella housun persauksia), mutta mummoni,tuo viisas nainen tiesi,että koira oli hyvä valinta (hänellä itsellään kun myöskin oli ollut "susikoira")
"susikoira", "lassie", "verikoira", "minilassie"...... lähteeköhän ne koskaan kansan mielestä pois? itse ota ihmistä joka on olevinaan kovakin koiraihminen, kovin vakavasti jos se käyttää koirista näitä termejä.
No tohon susikoiraan saa kyllä törmätä jatkuvasti.
Monta vuotta meni,ennen kun omat sukulaiset pääsi ennakkoluuloistaan "salakavalia susikoiria" kohtaan.
Kaikkein ärsyttävintä on,kun vanhemmat siirtävät näitä omia ennakkoluulojaan lapsilleen.Ennakkoluuloja,jotka he ovat jo perineet omilta vanhemmiltaan.
Meillä oli eräs tuttu perhe kylässä ja heidän 12v tyttärensä katsoi koiravideoita. siellä näkyi Bernhardilaisia jolloin tyttö innostui ja sanoi "katsokaa Beethoofeneita". Eikä uskonut millään kun kerroin rodun oikean nimen. Sanoi vain, että olet liian vanha tietämään tällaisia asioita.
Meinasin tipahtaa tuolista kun rupesi niin naurattamaan.
Onkohan se sama kuin äitinikäyttämä "minicollie" ystäväni shetlanninlammaskoirasta tms.. Äitini on mielettömän rakastunut ystäväni koiraan, ja haluaisi sellaisen suloisen "minicollien" :)
heii, sentään lassie on jo collie, jotain positiivista ;)
Kun kolmetoista vuotta sitten otin ensimmäisen dobberini, eräs työkaverini, jonka kokemus ja tiedot koirista perustuu siihen, että heidän naapurissa on pystykorva, "tiesi" heti että nyt saan aina olla sydän syrjälläni kun lapset tulevat käymään. (Asuivat eron jälkeen ensin isänsä luona). Vaan ei syönyt dobberi lapsia, eikä edes kanin tai kissanpoikasia. Muutenkin oli niin ihana ystävä että ikinä ei toista sellaista polkuni varrelle. Tai ainakin nyt tuntuu siltä, kun ystävä jouduttiin päästämään ikiuneen juuri ennen lumia...
Osaanottoni.
Minullakin on aika tuoreessa muistissa Anun lopettaminen pari vuotta sitten.
Uskon, että jokaiselle on olemassa vain "yksi" erityinen koira. Sellainen, joka ymmärtää ihan erityisellä tavalla.
Anu ei ollut tosiaan minulla pennusta asti, mutta se oli enemmän minun koirani, kun kenenkään toisen. Ja varmaan surin sitä enemmän kuin kukaan muu, vaikka se asui elämänsä loppuvaiheesta n. puoli viimeistä vuotta entisen mieheni luona, kun olin itse opiskelemassa.
Mutta vaikka nämä ovat pennuista asti olleet tässä jaloissa, tekevät hassuja juttuja, ovat tärkeitä ja rakastettuja, eivät ne koskaan ota samaa paikkaa kun Anu, tai ensimmäinen koirani Bella, sydämessäni.
Mutta toisaalta, ehkä se paikka, minkä ne ottavat, on vain erilainen...?
jokaiselle omalle koiraystävälle on sydämessä ihan ikioma paikkansa mitä kukaan toinen ei voi täyttää.
Sen vielä haluan tässä tarkentaa ettei tämä missään tapauksessa ole hyökkäys koirakirjallisuutta vastaan. Haluan vain tietää ja varmaan moni aloittelijakin haluaa, missä määrin koiraväki luottaa niihin ja mihin niistä.
Lupasin tuolla alussa jotta laitan omat käsitykseni koirakirjoista.
Te olette kuitenkin tuoneet ne oikeastaan kaikki esiin. On oikeastaan mukava huomata ettei ole aivan metsässä koska muilla alan ihmisillä on samat käsitykset.
Ehkä hieman tiivistäen.
Kirjoja on monentasoisia.
Joissain on enemmän todellista joissain vain enimmäkseen "mutua".
Oma harkinta säilytettävä.
Verrattava eri tietolähteitä.
Rotua/rotuja harkittaessa otettava yhteys niihin joilla jo on niitä.
Minkään rodun mikään yksilö ei koskaan ole juuri täsmälleen niinkuin kirjoissa sanotaan, vaan nokainen niistä on oma yksilönsä erikosesti luonne.