Sähköposti

Mikä on sähköpostin vastaanottajan oikeus hänelle lähetettyyn sähköpostiin??
Saako jatkaa eteenpäin, julkaista jne ??
Kyseessä siis normaali viesti, ei mitään tekijänoikeuskysymyksiä yms.
Onko kenelläkään osoittaa tätä asiaa koskevaa lainkohtaa, "mutu"-jutut voi jättää kertomatta.
135260
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Viestin vastaanottajan oikeudesta ei ole sinänsä mitään lakia.

Tekijänoikeuslaki tulee kuvaan siinä kohden, jos joku meinaa julkaista viestin. Jos viesti on tarpeeksi omaperäinen (kuten yleensä on), ei sitä saa julkaista ilman tekijän lupaa.

Viestin eteenpäin lähettäminen vastaa samaa kuin kirjeen näyttäminen toiselle. Kirjeen saa näyttää kenelle vain ja niinpä sähköpostinkin voi lähettää kelle tahansa eteenpäin.

Lisäkysymys on sitten vielä rikosoikeudellinen. Jos viesti sisältää jotakin arkaluonteista, voi viestin levittämiseen soveltua rikoslain "yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen" -rikos.

RL 24:8
"Joka oikeudettomasti
1) joukkotiedotusvälinettä käyttämällä tai
2) muuten toimittamalla lukuisten ihmisten saataville
esittää toisen yksityiselämästä tiedon, vihjauksen tai kuvan siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa, on tuomittava yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
Yksityiselämää loukkaavana tiedon levittämisenä ei pidetä sellaisen yksityiselämää koskevan tiedon, vihjauksen tai kuvan esittämistä politiikassa, elinkeinoelämässä tai julkisessa virassa tai tehtävässä taikka näihin rinnastettavassa tehtävässä toimivasta, joka voi vaikuttaa tämän toiminnan arviointiin mainitussa tehtävässä, jos esittäminen on tarpeen yhteiskunnallisesti merkittävän asian käsittelemiseksi." (finlex)

Äänestä
  • Eli vain kahdessa tapauksessa vastaanotetun viestin eteenpäinpostitus tai julkaisu on arveluttavaa:
    1. Viesti sisältää tekijänoikeudellista materiaalia.
    2.Viestin eteenpäin toimittaminen loukkaa lähettäjän yksityiselämää.

    -Tosin kommentoisin tuohon jälkimmäiseen, että jos vaikka joku julkaisee hänelle lähetetyn rakkauskirjeen eteenpäin, niin tuleekohan rapsuja vaikka kyse on lähettäjän yksityiselämästä ja voi olla noloja seurauksia.

    Kiitos vastauksestasi.

    Äänestä

Niin miksipä julkaista kahden ihmisen välistä sähköpostiviestintää? Onko kyseessä jokin merkittävä yhteiskunnallinen asia?

Äänestä

Lähetin työnantajan edustajalle elikä siis
firman henkilöstöpäällikölle palkkatietoihin
liittyviä kysymyksiä. Kun hän vastasi minulle
oli hän laittanut minun kysymykseni, sekä hänen vastaukset kopiona minun johtajalleni. Lähetin vielä uudestaan kysymyksiä, niin aivan sama juttu.
Hän laittoin toistamiseen kysymykseni kopiona
johtajalleni. Minulla meni täysin luottamus sähköpostin käyttöön. Valitettavasti en voinut
kysyä puhelimella, kun ympärilläni on aina liikaa kuulevia korvia. Mutta henkilökohtaisesti loukkaannuin tosi syvästi asiasta, koska minä en antanut lupaa lähettää viestiä eteenpäin. Onko todellakin sallittua lähettää viesti eteenpäin?

Äänestä
  • asiassa viestintävirastoon pari viikkoa sitten.
    Siellä ei puhelinpalvelussa osattu sanoa viestin vastaanottajan oikeuksista mitään.
    Pyysivät lähettämään kysymyksen sähköpostilla.
    [email protected]
    Sieltä ei ole kuulunut mitään vastausta.
    Olisin toivonut että ohjaavat edes oikealle viranomaiselle, mutta ei.
    Kuka tietää mistä edes pitäisi kysyä???
    Voihan nimimerkki Duudson olla oikeassa, mutta ei ole vielä saanut minua vakuuttuneeksi.

    Äänestä

  • Kyllä se on yhtä sallittua kuin puhelinkeskustelun siteeraaminenkin.

    Närkästystä tässä herättää "juoruaminen". Juoruaminen voi heikentää työpaikan ilmapiiriä ja työn tuottavuutta.

    Äänestä

  • yhteyttä kirjoitti:

    asiassa viestintävirastoon pari viikkoa sitten.
    Siellä ei puhelinpalvelussa osattu sanoa viestin vastaanottajan oikeuksista mitään.
    Pyysivät lähettämään kysymyksen sähköpostilla.
    [email protected]
    Sieltä ei ole kuulunut mitään vastausta.
    Olisin toivonut että ohjaavat edes oikealle viranomaiselle, mutta ei.
    Kuka tietää mistä edes pitäisi kysyä???
    Voihan nimimerkki Duudson olla oikeassa, mutta ei ole vielä saanut minua vakuuttuneeksi.

    Duudson on oikeassa.

    Äänestä

  • Selvisi sekin tässä, kun lähetät sähköpostin voit asetuksiin laittaa väkäsen kohtiin salaus ja estä kopiointi..Sekä sanoman tyypiksi voi vielä laittaa luottamuksellinen. Niin sitä viestiä ei saa kukaan lähetettyä eteenpäin. Jos haluaa asian kertoa eteenpäin niin siitä sitten vaan. Mutta luottamus firmamme henkilöstöpäällikköön meni täysin. Mahtaako hän muutenkin jutella meidän palkkatietoja ympäriinsä. Tiedä häntä....

    Äänestä

  • Minna kirjoitti:

    Selvisi sekin tässä, kun lähetät sähköpostin voit asetuksiin laittaa väkäsen kohtiin salaus ja estä kopiointi..Sekä sanoman tyypiksi voi vielä laittaa luottamuksellinen. Niin sitä viestiä ei saa kukaan lähetettyä eteenpäin. Jos haluaa asian kertoa eteenpäin niin siitä sitten vaan. Mutta luottamus firmamme henkilöstöpäällikköön meni täysin. Mahtaako hän muutenkin jutella meidän palkkatietoja ympäriinsä. Tiedä häntä....

    Minulle tulleen sähköpostin saan lähettää kenelle haluan, toki sitä en tee, kyllä järjenkäyttö on sallittua.
    Ihmettelen kyllä että jonkun firman päällikkö lähettää alamaisensa postin eteenpäin, eipä ole järjellä pilattu päällikkö-parka.
    Voikohan tuohon asiaan mitään lakipykälää soveltaa ?

    Äänestä

Viestin muodosta riippumatta on asioita, joita ei saa kertoa eteenpäin.

Ehkä tavallisinta on terveystiedot. Työntekijä voi joutua kertomaan esimiehelleen vaikkapa abortista. Tätä tietoa ei saa kertoa eteenpäin.

Äänestä

Ehkä parempi sähköposteissa kertoa niitä näitä kuin omaa yksityisyyttään. Kaikissa tapauksissa on niin että ylläpitäjä esim. Sonera lukee varmasti kaikki sähköpostit, jäi kiinni itselleni tulleesta sähköpostista jota en ollut vielä lukenut ja se oli avattu. Onneksi on olemassa pari pientä jippoa jolla paljastaa onko operaattori käynyt lukemassa mailiani. Noita jippoja en paljasta tässä tai muuallakaan, koska on niin ettei ihmisiin voi luottaa. Ja kun näin on, silloin ennen pitkä nuo keinot joutuvat operaattorin tietoon, on parempi herkutella niillä itse.

Äänestä
  • Ei helvetti...vanha asia mutta kyllähän tämä naurattaa. Ettäkö Sonera lukisi kaikki viestisi :D

    Äänestä

Siis Sonera lukee kaikki sen kautta lähetetyt sähköpostit? Kuka sen käytännössä tekee? Onko Soneralla varaa palkata niin paljon työntekijöitä, että pystyvät/ehtivät kaikki lukea????

Äänestä

Kommentoi aloitusta


oikeudet ??? kirjoitti:

Mikä on sähköpostin vastaanottajan oikeus hänelle lähetettyyn sähköpostiin??
Saako jatkaa eteenpäin, julkaista jne ??
Kyseessä siis normaali viesti, ei mitään tekijänoikeuskysymyksiä yms.
Onko kenelläkään osoittaa tätä asiaa koskevaa lainkohtaa, "mutu"-jutut voi jättää kertomatta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu