vanhemman valinta

jadeliina80

osaako joku kertoa,että onko vanhemmilla päättää lapsen koulusta? on... mutta syy miksi kysyn on: poika haluttiin ns erityikouluun,vaikka ei mitään diagnoosia tms, vain vähän sähläri. naapurin poika samalla luokalla ja hänellä on useita vaikeuksia ja lääkitys (ollut aina erityiskouluissa,mutta ylä-asteen aloitti "tavallisessa"). naapurini äiti inhoaa jostain syystä poikaani,ja on koko viime vuoden valittanut että poikani kiusaa hänen poikaansa. jo viime syksynä poikani olisi haluttu siirtää,mutta en suostunut. sitten yrittivät kahta muuta poikaa,palaten poikaani. tilanne oli siinä vaiheessa aika tulehtunut,ja koulun rehtori sanoi että joku lähtee mutta se ei ole "pekka" (naapurin poika).
olin kuitenkin sitä mieltä että minun lapseni ei voi jatkaa kyseisessä koulussa,koska tuntui että mentii henk.koht tasolle. kesän olemme miettineet vaihtoehtoja, ja vanha koulu halusi hänet JOPO-kouluun (joustava optus...) tätä varten koulu hakenut päätöstä,jotta pojallani olisi oikeus erityiskouluun.
olen hyvin,hyvin epävarma siitä että hän sinne kuuluisi,siksi kysynkin.... voinko laittaa poikani ihan ns normi kouluun,vaikka tälläinen päätös on???
kaikki ihan avointa,mitään ei olla sovittu varmaksi,mutta haluan hänen kuitenkin jatkavan siellä mihin kuuluu,eli tavalliseen yläkouluun.
voinko laittaa hänet??

4

93

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Vaihtoon

      Onhan hänellä diagnoosi jos on sähläri jonka takia aiheuttaa ongelmia itselleen ja toisille.

    • Lastenoikeudet

      " poika haluttiin ns erityikouluun,vaikka ei mitään diagnoosia tms, vain vähän sähläri. naapurin poika samalla luokalla ja hänellä on useita vaikeuksia ja lääkitys (ollut aina erityiskouluissa,mutta ylä-asteen aloitti "tavallisessa"). naapurini äiti inhoaa jostain syystä poikaani"
      "vanha koulu halusi hänet JOPO-kouluun (joustava optus...) tätä varten koulu hakenut päätöstä,jotta pojallani olisi oikeus erityiskouluun."

      Sinulla on oikeus saada lastasi koskevat asiakirjat ja selvitykset viivyttelemättä. Asiakirjoista on käytävä ilmi perustelut, päätökset, ketkä olleet mukana ja miksi. Kirjallisena!
      Valitettavasti maamme kunnissa virkamiehet tukevat toisiaan ja yksittäisille lapsille ja perheille on mahdotonta saada apua. Sana sanaa vastaan opettajan ja virkamiehen sana painaa enemmän. Virkamiehet asettuvat toistensa taakse ja pyrkivät tyrmäämään kaiken heihin kohdistuvan kritiikin ja syytökset ja näin lapsi vanhempineen leimataan hankalaksi. Oikeus ei toteudu.
      Vaikka olisi tiedossa väärinkäytökset koulun henkilökunnan osalta, eivät virkamiehet/naiset uskalla puuttua kollegoidensa tekemisiin. Ongelmia on muillakin työpaikoilla eikä koulut tai kunnanvirastot ole poikkeus. Ongelma opettaja(t)/rehtori voivat tehdä toisten työntekijöiden elämästä helvetin. Huolestuttavaa todella, koska lapset ovat heidän vastuullaan, mutta lastenoikeudet eivät toteudu.

      Jos joku tietää Suomessa yhdenkin lastenoikeuksiin todella paneutuvan ihmisen tai virkamiehen, auttakaa!

      Lisäksi voidaan miettiä mikä yhdistää rehtoria ja naapurin äitiä poikineen. Sukulaisuus, tuttavuus, uskonto...?

      Olen tarkastellut pitemmän aikaa netti- ja lehtikirjoittelua koulukiusaamisesta ja tilanne on todella huolestuttava. Lapsilla ei ole oikeuksia. Lapsi voidaan "uhrata" opettajan, rehtorin tm. virkaatekevän suojelemiseksi.
      Lapset ja vanhemmat vastaavat vanhoihinkin, jopa vuosien takaisiin viestiketjuihin, pyytäessään neuvoja ja apua. Eihän sieltä apua saa, vertaistukea kyllä. Lapset oireilevat ja vastaukseksi koululta saa, että on KIVA koulu. Se siitä.

      Tarvitsisimme suomeen tarkemman laadunvalvonan opettajille ja virkamiehille sekä kunnon rangaistukset avunannosta rikoksessa ihmisoikeuksia vastaan. Eli jos Kollegat eivät avaa suutaan ja ilmianna väärintoimivaa rehtoria/opettajaa, niin kovemmat rangaistukset heille.
      Onhan keskusteluissa väläytelty jopa kameroiden asentamista luokkiin, käytäville ja ulkotiloihin. Opettajat vastustavat hanakimmin, miksihän? Pelko kiinnijäämisestä ja sanktioista on suuri. Kunnolliset opettajat ei vastusta, kun ei ole pelättävää.

      Muistuttaisin vielä rikoksista, joita näissä tapauksissa tulee esiin: heitteillepano, pahoinpitely(henkinen ja/tai fyysinen), ihmisoikeusrikkomukset, lastenoikeuksien rikkominen ja lista vain jatkuu. Mutta tarvitaan todisteet, jotta mitään näistä saadaan käsittelyyn ja rehtori/opettajat sekä heitä auttavat virkamiehet vastuuseen.

    • Ehkä tätä kannattaisi kysyä ihan jossain muualla, kuin suomikaksnelosen nuortenpalstalla.

      • Hyvä huomio!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      136
      1260
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      34
      791
    3. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      577
    4. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      570
    5. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      25
      521
    6. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      29
      506
    7. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      24
      500
    8. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      22
      467
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      14
      462
    10. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      14
      461
    Aihe