Kaikki puhuu niistä ja niistä, mutta nää kaksi herraa ovat älykkäitä.
Lukekaapa heijän kaikki kirjat.
SIVISTÄÄ!
Röyhkällä mm kaksi sota-aiheista kirjaa, jossa pohditaan sotaa ja sitä suhtautumista siihen nimenomaan.
JOssa suuret massat ajattelee niin, mutta kun ihminen voisi ja pitäisi ajatella OMILLA AIVOILLAAN eikä mennä massan mukaan.
Tätä Röyhkä kritisoi mm.
Hän on ÄLYKÄS ja HYVÄMIELINEN.
Sitten tämmösiä ihmisiä haukutaan!
En ymmärrä.
KAuko sanoo suoraan, mitä aattelee.
Ja usein viisaasti.
Hänen musiikkinsa on myös valtavirrasta poikkeavaa.
Kauko Röyhkä= Suomen Lou Reed/Velvet undergrounds.
Kaukon parhaat levyt(Kaukon kaikki levyt todella hyviä, ei juurikaan heikkoja esityksiä) =
1.Onnenpäivä
2.Mieluummin vanha kuin aikuinen(melodiat ovat levyllä Espanjan, Ranskan tai Etelä-Amerikan suunnassa pitkälti)
3.Pikku enkeli
4.Riku Mattilan kanssa tehty albumi(nimeä en muista, mutta sisältää biisin helvetti)
5.Jokotai(poikkeuksellisen rento levy, mutta täynnä lyyrisiä ja melodisia oivalluksia)
6.Mutta, mutta EP(taidokkaita teoksia EP:llä!)
7.Uusia tansseja
8.Ihmelapsi
9.Maa on voimaa
10.Steppaillen
80-luku oli Kaken aikaa.
90-luvulla meni huonompaan suuntaan, kun kokoonpano uusiutui, toki se 90-luvun musakin oli HYVÄÄ.
Mm albumit kaksi koiraa, tyttöjen ystävä ja Jumalan lahja HYVIÄ.
Juice Leskinen, poikkeuksellinen ajattelija, filosofi.
Hänen musa myös tärkeää minulle ja sen kirjat.
NERO.
Osasi ajatella.
Sitoutumaton poliittisesti.
Vihasi politiikkaa.
Unohdetut Kauko Röyhkä/Juice Leskinen!
MrJuha82outolintu
0
136
Luetuimmat keskustelut
Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen341714- 791311
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔841261Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m131126Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t1291055- 74969
Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???
LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.92947Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok147771Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast52732Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.86707Moottoripyöräonnettomuus
Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää55653Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen
Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t13639- 146634
Uusi ruokapaikka
Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä24625- 42617
- 28608
- 50599
Miten sinä voit?
Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua91597Jos oikeasti haluat mies
Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.94586- 46563