Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

CGI.n irtisanomiset

jokatoinenvuosi

Taas lähtee 240 työntekijää...nää yt-neuvottelut, perusteena tuotannolliset ja taloudelliset syyt, ovat ihan farsseja. Milloin on sellainen taloudellinen tilanne, ettei tämä ole työnantajalle validi peruste käynnistää neuvotteluita? CGI tekee kovaa tulosta nytkin, vahvasti plussan puolella. Ja julkisuudessa esitetyt tavoitteet, joihin näillä irtisanomisilla pyritään, eivät todellakaan ole sellaisia, joihin irtisanomiset ovat ratkaisu. Miten liikevaihto kasvaa vähentämällä henkilökuntaa? Miten syntyy uusia palveluita, jos tekijöitä on entistä vähemmän? MIten panostetaan entistä enemmän kehitykseen, kun tekijöitä on vähemmän?
Todellinen syy tässäkin lienee se, että vanhempaa, palkkatasoltaan hieman kovempaa väkeä ulos ja junnuja tilalle sekoillaan vähän aikaan offshoren kanssa ja todetaan, että vituix meni jälleen kerran.
Jos johto osaisi/uskaltaisi katsoa vähän pitemmälle kuin max 3 kuukautta, se ehkä huomaisi potentaalin, jossa uudelleenkouluttamalla, siirtämällä henkilöstöä oikeisiin positioihin, oikeasti kehimmätällä palveluja saataisiin huomattavasti parempia lopputuloksia.
Henkilöstöä jatkuvasti kiusaamalla firma ei kehity, päinvastoin.

Hellyttävää sinänsä on myös luottamustoimen ulostulo asian tiimoilta...eivät hyväksy irtisanomisia ja oikea määärä on kuulemma 0. Mitä sitten? Lopputulsota se ei muuta, maksimimäärä lähtee, valitettavasti

26

546

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Elintasoa

      No nythän nimenomaan on pulaa osaajista.

    • asdfads

      "Miten liikevaihto kasvaa vähentämällä henkilökuntaa? "

      Ei kyse ole liikevaihdosta vaan osakkeen arvosta ja sitä kautta johtajien bonuksista:

      http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001229382.html

      Toki bonukset ovat sivujuonne, osakkeen arvo on se jolla on merkitystä. Ei millään muulla.

      • Shiiiiiiiiiieeeeettttt

        CGI:n osake on huippuhinnoissa, eikä siihen Suomessa käytävillä perusteettomilla YT:eillä muutenkaan vaikuteta. Oma veikkaukseni on lyhyen tähtäimen kustannussäästö ja sitä kautta Suomen johdon bonusten turvaaminen. Siitä viis välitetään, että tällä menettelyllä aiheutetaan yhtiön toiminnalle ja asiakkaille erittäin suurta vahinkoa.


      • JulkaistuaTulostietoa

        Suomi on yksi CGI:n kannattavimmista maista ja myös melkoisen merkittävä konsernin liikevaihdon osalta.


    • Digitalisaatio

      Tämän Kanadalaisen omistajan tulo oli todella valtava onnettomuus työntekijöille. Business sataa nyt kilpailijoiden laariin ja mm. Solita kiittää..

    • ITReiska

      Sirretäänkö nuokin työt Intiaan ym.? Suomalaisia IT työläisiä voi tuon offshore busineksen takia kohdella ihan miten satuu. IT työntekijät ja alan ammattiliitot ovat lisäksi olleet ja ovat edelleen niin kilttejä, että mitään muutosta tuohon töiden siirtoon ulkomaille ei ole tulossa, offshore kiittää ja IT työpaikat häviävät Suomessa minimiin. Joskus tuntuu, että IT alan työntekijät ja liittojen edustajat ovat olleet niitä luokan kilteimpiä ja tunnollisimpia oppilaita, jotka eivät koskaan ole sanoneet kenellekään mistään asiasta vastaan, vaan pelkästään hikarina yrittäneet miellyttää opettajaa ja saada hyviä arvosanoja. Ei niin, että siinä mitään pahaa olisi sinänsä, muta nyt tuntuu siitä, että kukaan ei uskalla sanoa vastaan, kun IT alan työpaikkoja hävitetään Suomesta. Suomalaisia työpaikkoja pitäisi nyt vihdoin ja viimein alkaa jonkun tahon puolustaa.

      • ViimeinenSammuttaaValot

        YT-laki on kuollut kirjain. Sitä ei edes yritetä noudattaa, eikä ketään kiinnosta. Samoin "asiantuntijoiden" työlupien tarveharkinta. Maahan lappaa osaamistasoltaan suomalaisen opiskelijan tasoista porukkaa "erityisasiantuntijoina" eikä ketään kiinnosta. No, onhan ammattijärjestöt toki julkaisseet asian tiimoilta lyhyen kannanoton verkkosivuillaan, mutta siinä kaikki.


      • ITReiska
        ViimeinenSammuttaaValot kirjoitti:

        YT-laki on kuollut kirjain. Sitä ei edes yritetä noudattaa, eikä ketään kiinnosta. Samoin "asiantuntijoiden" työlupien tarveharkinta. Maahan lappaa osaamistasoltaan suomalaisen opiskelijan tasoista porukkaa "erityisasiantuntijoina" eikä ketään kiinnosta. No, onhan ammattijärjestöt toki julkaisseet asian tiimoilta lyhyen kannanoton verkkosivuillaan, mutta siinä kaikki.

        Erityisasiantuntijan 3 kk viisumia käytetään törkeästi väärin. Asiantuntemusta ei todellakaan olla tuomassa tänne, vaan viemässä pois. Sadat/tuhannet suomalaiset työntekijät ovat joutuneet opettamaan oman työnsä alkeet joillekin noista tällä ramppaavista erityisasiantuntijoista tuon 3 kk:n aikana ja sitten ovat saaneet itse potkut.


    • Rekrykampanja2016

      Joko on uusi rekrykampanja alkanut? Taannoisen yt:n aikanahan taloon rekryttiin ulkoa porukkaa samanaikaisesti kun pidettiin yt-arpajaisia.

      Tälläkin kerralla ne suuripalkkaisimmat lähtevät ja jottei osuisi irtisanomiset vain vanhuksiin, pitää joukkoon mahduttaa myös muutama varhaiskeski-ikäinen kolmikymppinenkin.

    • cgiläinen
    • turhaa_porukkaa

      Suojatyöpaikasta on helppo potkia joutoväkeä pois.

      • kaikkia_on_turhaa

        Et taida oikein ymmärtää tätäkään asiaa. Suojatyöpaikka on sellainen, josta ei nimenomaan joudu poispotkituksi.


      • ulos_vaan
        kaikkia_on_turhaa kirjoitti:

        Et taida oikein ymmärtää tätäkään asiaa. Suojatyöpaikka on sellainen, josta ei nimenomaan joudu poispotkituksi.

        Suojatyöpaikka on tässä tapauksessa sellainen, jossa on jo lusmuttu jo kymmeniä vuosia, ja nyt vihdoin huomataan, että jotain olis voinut tehdäkin noiden vuosien aikana. Onneksi työnantaja on sen huomannut, tosin hieman liian myöhään.


      • Valot_sammuksiin
        ulos_vaan kirjoitti:

        Suojatyöpaikka on tässä tapauksessa sellainen, jossa on jo lusmuttu jo kymmeniä vuosia, ja nyt vihdoin huomataan, että jotain olis voinut tehdäkin noiden vuosien aikana. Onneksi työnantaja on sen huomannut, tosin hieman liian myöhään.

        Tuskin on lusmuiltu, vaan on yritetty uudelleen ja uudelleen vääntäytyä milloin millekin mutkalle johdon uusimpien kotkotusten mukaan, kunnes työt on siirretty halpamaihin.

        Pois pääsy voi joillekin olla hyväkin juttu.

        IT-alaa ei nuorten Suomessa kannata edes harkita.


    • HyvinTienaa

      Eihän näihin konsulttitaloihin ole aikoihin kannattanut Suomessa mennä töihin. Startupeissa tai vähän edistyneemmissä on hyvin töitä tarjolla ja ehdotkin ovat paljon isoja taloja joustavampia. Palkkakin vähintään samaa tasoa, mutta usein myös parempaa (riippuu omista neuvottelutaidoista).

      • Kfkdkzkskwk

        GPtW firmojahan useimmat noista on, sitä markkinointi bullshittiä kannattaa kyllä välttää


    • CGI_lotto

      Koska ilmoitetaan CGI lottoarvonnan tulokset?

      Kovapalkkaisempaa pomoporrasta on käynyt jo putoilemaan. Osa on lähtenyt/lähtemässä itse, kun ovat kyllästyneet näihin 2 vuoden välein käytäviin YT-neuvotteluihin. Häiritsee pahasti työn tekemistä ja ilmapiiriä.

      Edellisissä YT-neuvotteluissa (2014) lähti 270 henkilöä. Sen jälkeen on palkattu uusia yli 350 henkilöä, joten nyt on taas aika aika nuorentaa henkilöstöä ja laskea palkkatasoa.

      Ei voi todellakaan suositella tällaista yritystä työnantajaksi.

    • cgi_experience_firing

      Onkos jo paljonkin jengiä lähtenyt oma-aloitteisesti? Luulisi että nyt jo alkaa viimeisimmätkin osaajat vaihtaa maisemaa, koska ottajia varmasti on. Vai vieläkö mennään 2 vuotta ja odotellaan seuraavia isoja YT:tä? Ensi vuonnahan on vuorossa vain muutama pienempi YT / henkilöstön siirtoyritys jotka eivät saa näin paljoa mainosta:-)
      Mielenkiintoista olisi kuulla miten paljon ylipaisunutta johtoporrasta karsitaan.....tuskin yhtään, silloinhan ei jäisi tosiosaajia taloon :-) :-)

      • entinen_ciitsiiai

        No juuripa näin. 10 vuotta ehti itselläni tulla täyteen, mutta alkoi mennä niin hulluksi tuo CGI:n meno että vaihdoin työnantajaa. Harmi jättää tiimi, mutta toisaalla paljon parempi.


    • Hectori

      Käsittääkseni todellinen huippuporukka lähti talosta jo vuosia sitten. Nyt on sitten jo vähän heikomman väen vuoro. Kärsivällisyyttä ja jaksamista jäljelle jääneille.

    • jovelus

      Minä olen sitä mieltä, ettei CGI:n porukka ole edes ammattitaitoista ja siksi poislähtevien tilalle on saatava ammattaitaitoista väkeä. CGI ei elä sillä, että se pitää auki Suomessa eläketoimipaikkaa. Ryhtykää kaikki töihin ja opiskelkaa lisää, kun ette osaa mitään, niin CGI kiittää ja saatte pitää työpaikkanne ainakin puoli vuotta tästä eteenpäin.

    • cgitouhu

      Eiköhän se ole jo kaikille jotka vähääkään alasta ymmärtävälle ole täysin selvää että yksikään tosiosaaja ei enää nykypäivänä Cgi:llä hakeudu. Ja siellä vielä olevat hakeutuvat muualle. Ongelmat ovat niin syvällä että oksat pois. Suomen johtoportaan epäpätevyys ja ylimielisyys yhdistettynä jenkkityyliseen johtamismalliin ja älyttömiin toimintamalleihin joihin em. johtoportaalla ei ole mitään sananvaltaa ovat sellaisia joita jokainen osaaja kyllä välttää kuin ruttoa.

    • Joensuun_konttori

      Jos irtisanottavien listalla on osaamiseltaan kaksi samantasoista samantasoista, niin se parempipalkkaisen irtisanotaan, huolimatta osaamisesta.



      Älä kuitenkaan huolestu, mikäli olet yksikönjohtajan suosiossa, sillä silloin kaikenlainen hassuttelukin katsotaan laskutettavaksi työksi.

    • Digitalisaatio

      Vincit, Solita, GoFore, M-Files, Visma, Siili jne.. jne.. ei näy koskaan näissä ikävissä merkeissä missään uutisissa vaan uutisointi tapahtuu ihan muissa merkeissä. Hakemukset kannattaakin laittaa sisään ja nopeasti.

      • SamaaKuraako

        Kannattaa tarkasti miettiä, mihin hakemuksensa heittää.
        Googlettamallakin löytää kyllä ne firmat, jotka osaavat parhaiten kusettaa asiakkaittaan.


    • näin_se_menee

      Sopivat saavat lähteä ja päteviä tilalle.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      69
      2207
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2043
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      77
      1642
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1480
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1456
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      10
      1357
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      31
      1334
    8. 52
      1238
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      62
      1180
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      28
      1169
    Aihe