Sokos-hotelli ja booking

saksetvoittaakortin

Kesäkuussa 2016 varasimme netin kautta huoneen Vaasan Sokos hotellista, saimme edullisen tarjouksen S-kortin kautta. Kun varauksemme oli lähetty tuli välittömästi jokin booking- rekisteröinti-ilmoitus. Rekisteröimme itsemme käsityksessä, että se tuo jotain lisäetuja myöhemmin. Kuinkas kävikään hetken päästä tuli uusi huonevaraus ja noin 40 € kallimpi. Ajattelimme sen johtuvan siitä, ettei heinäkuulla ollut enää jotain tarjouksia. Heinäkuun 11-12 pvä olimme hotellissa ja saimme tietää, että varauksemme ei ollutkaan hotellin kautta vaan jonkun välittäjän joka nappasi tuon 40€ itselleen. Kerroimme hotellihenkilökunnalle tuolaisesta ja pahin mitä saimme vastauksekseksi oli: se on nykyaikaa siihen täytyy tottua, että joku nappaa varauksen ja hyötyy siitä. Kun pyysyimme varoittamaan asiakkaita tälläisestä vaikkapa S-ryhmän lehdessä niin vastattiin, ettei voida mitään sillä varauksia nappaava yritys on oma toimi eikä heillä ole mahdollisuutta puuttua sen toimintaan. Siis,tästä saa käsityksen, että tuo "vieras" onkin S-ryhmän oma tai S-ryhmän henkilökunnan toimintaa jolla pyyhitään S-edut pois. Nostetaan hintoja. Lupaus varotuksesta olisi ollut asiallista.

11

681

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hotellimatkalle

      Lyhyesti jós haluat hyötyä Sokos-eduista, sinun on varattava majoitus SUORAAN Sokos-hotellien sivuilta, turha tulla tänne itkemään. No opiksi muille. Minäkin varasin äsken huoneen Prahasta hotellin sivuilta. Sain sähköpostia Prahasta. Koska olen ollut siellä aikoinaan pari viikkoa, hotelli lupasi järjestää minulle hyvän huoneen.

      • saksetvoittaakortin

        Kuten kerroin että huone varattiin hotellin sivuilta ja vahvistus tuli sieltä ja välittömästi sen jälkeen tuli tuo rekisteröinti joka nosti hintaa lähes 50% En itke hintaa olen sen maksanut mitä pyydettiin Kerroin varoitukseksi sillä jollekkin toiselle voi 40€ olla isompi raha kuin minulle Kysyn eikö varottaminen vaarasta ole enää sallittua


      • uskomatontaa
        saksetvoittaakortin kirjoitti:

        Kuten kerroin että huone varattiin hotellin sivuilta ja vahvistus tuli sieltä ja välittömästi sen jälkeen tuli tuo rekisteröinti joka nosti hintaa lähes 50% En itke hintaa olen sen maksanut mitä pyydettiin Kerroin varoitukseksi sillä jollekkin toiselle voi 40€ olla isompi raha kuin minulle Kysyn eikö varottaminen vaarasta ole enää sallittua

        Siis teit kaksi varausta, hotellin ja jonkun muun kautta, maksoitko myös kahteen kertaan? Vai mitä tapahtui sille 40,- halvemmalle varaukselle?


      • saksetvoittaakortin

        Halvempi pyyhkiytyi pois kallinpaan ei tehty varausta vaan hotelliin tehty varaus "siirtyi" rekisteröinnin jälkeen bookinkiin Hotelli ehti lähettää varausvahvistuksen jota ei enää koskaan löytynyt muualta kuin minun emailista


      • Tuut-tuut

        Edellä mainitusta syystä itse pyrin välttämään varaussivustoja ja varaamaan hotellit joko ketjun sivustojen kautta tai suoraan hotellin sivuilta. Varaussivustoissa on vaikka kuinka monia tieten tahtoen epärehellisiä, sitten on luottokorttitietojen vuotajia mm booking ja Hotels.com. Nettimatkatoimistoissa on suoranaisia kusettajia ja lisämaksuilla harhauttajia. Lentoliput ostan lähes aina suoraan lentoyhtiöiltä. Poikkeustilanteissa lentoyhtiöt hoitavat tilanteet usein hyvin, mutta ainakin jollakin lailla. Nettimatkatoimistoist ostettujen lentolippujen kanssa jää poikkeustilanteissa lehdelle soittelemaan.


      • Varmaa-on
        saksetvoittaakortin kirjoitti:

        Kuten kerroin että huone varattiin hotellin sivuilta ja vahvistus tuli sieltä ja välittömästi sen jälkeen tuli tuo rekisteröinti joka nosti hintaa lähes 50% En itke hintaa olen sen maksanut mitä pyydettiin Kerroin varoitukseksi sillä jollekkin toiselle voi 40€ olla isompi raha kuin minulle Kysyn eikö varottaminen vaarasta ole enää sallittua

        On täysin varmaa että ET ole varannut kyseistä huonetta suoraan Sokos Hotellien omalta sivulta https://www.sokoshotels.fi/. Olen varannut eri Sokos hotelleista kymmeniä kertoja vuosien aikana ja on täysin mahdotonta että tulisi joku merkillinen "booking- rekisteröinti-ilmoitus" sen seurauksena.

        Luultavasti olet laittanut Googleen hotellin nimen "Sokos Hotel Vaasa" ja käyttänyt ensimmäistä linkkiä joka on tullut vastaukseksi, huomaamatta että sivu ei ole oikea. Kyseessä on lähes varmasti ollut Booking.comin sivu.

        Ja tietenkään sitä saamaasi varausvahvistusta ei ole löytynyt Sokos hotellien järjestelmästä kun koko varausta ei ole heidän kauttaan tehty!

        Etsi se saamasi sähköposti ja postaa sen sisältö tänne. Varsinkin sähköpostiosoite, josta se on tullut. Nähdään että olen oikeassa.

        Syytät siis täysin turhaan Sokos Hotelleja, jolla ei ole asian kanssa yhtään mitään tekemistä vaan kyse on omasta huolimattomuudestasi ja ymmärtämättömyydestäsi.


      • saksetvoittaakortin

        Et lukenut asiaa loppuun se mikä minua harmittaa ja kirjotuttaa on tuon hotellin henkilökunnan suhtautuminen asiaan ja tilanteeseen He hyväksyivät "välittäjän" toiminnan eivät halunneet varottaa muita tästä mahdollisuudesta Minä osaan jatkossa varoa mutta onko minun kokemus myös muiden kokevan Sitä en halua


      • Varmaa-on

        Luin kyllä koko höpötyksesi loppuun asti ja myös kommenttisi, jossa edelleen jääräpäisesti väität "huone varattiin hotellin sivuilta". Tämähän ei ole missään nimessä totta ja on aiheellista korjata asia koska syytät Sokos hotelleja asiasta jonka kanssa heillä ei ole mitään tekemistä.

        Lisäksi väitteesi "tuo "vieras" onkin S-ryhmän oma tai S-ryhmän henkilökunnan toimintaa jolla pyyhitään S-edut pois" on totaalisen järjetön ja vainoharhainen. Booking.com on kansainvälinen firma.

        "eivät halunneet varottaa muita tästä mahdollisuudesta"

        Mistä helvetistä pitäisi varoittaa??? Nuo kymmenet erilaiset hotellien varauspalvelut ovat täysin laillisia eikä mikään hotelliketju voi alkaa "varoitella" asiakkaitaan niiden käyttämisestä. Se on täysin asiakkaan oma asia huolehtia edes sen verran että katsoo millä sivulla seikkaillee ja mitä on tekemässä.


      • Varmaa-on

        Ja mitä ihmettä tämäkin tarkoittaa: "siihen täytyy tottua, että joku nappaa varauksen ja hyötyy siitä".

        Ei kukaan ole sinun varaustasi millään lailla "napannut" kun itse olet sen vapaaehtoisesti Booking.comin kautta tehnyt!

        Ei todellakaan ihme että hotellin henkilökunta ei ole ollut kovin vastaanottavainen valitusvirrellesi. En olisi minäkään jos joku täysin pihalla oleva ukko tai akka tulisi minulle jauhamaan jostain täysin pimeästä "varauksen nappaamisesta" ja vaatisi minua "varoittamaan" muita (?????????????????????????????).'

        No onneksi en ole asiakaspalvelussa niin ei tarvitse sinunkaan kaltaisesti kanssa yrittää pärjätä.


    • saksetleikkaakortin

      Kiitos keskustelusta keskustelu meni sivuraiteelle joten omalta kohdaltani asia on käsitelty

    • agodahalpasokkallis

      Ensimmäinen virhe, oli tietysti se että valitsit sokoshotellin. Siitä valitteluni.
      Jos bookingin kautta varaa huoneen, kannattaa aina rekauttua ensin. Hinta usein halvempi. Silloinkin kannattaa aina huomioida se että, samasta huoneesta voi olla 2 eri hintaa.

      Bookingilla näkyy hinta vahvistaessa.

      Itse olen ollut bookingiin tyytyväinen, joskin halvempiakin varaussivustoja on. Esim. Agodalta usein löytyy loppuhinnaltaan edullisempi, vaikka ovatkin samaa firmaa nykyisin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      155
      2904
    2. Miten juhlitte ensi lauantaina?

      Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.
      Maailman menoa
      282
      2581
    3. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      58
      1718
    4. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      37
      1609
    5. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      38
      1520
    6. Voi mies olit taas niin komea

      Olet silmäkarkkia ❤️ Sua vois katsella vaikka koko päivän. ❤️
      Ikävä
      122
      1246
    7. Kadutko koskaan

      Sitä mun iskiyritystä?
      Ikävä
      108
      1173
    8. Ryöstö Punkaharjulla

      Punkaharjun k-market ryöstetty tänään keskellä päivää, ketä lie asialla? Poliiseja ainakin pörrää ympäriisee
      Savonlinna
      14
      1124
    9. Uudestisyntyminen ei tapahdu kasteessa

      Tässä Apostolien tekojen kohdassa näemme, että Filippus julisti hoviherralle ensin evankeliumia ja kuulusteli sitten tar
      Kaste
      204
      1063
    10. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      337
      1018
    Aihe