Kangasvuoren vokissa on alettu toimia lähes oikealla tavalla. On menty oikeaan suuntaan kun muukalaisia kohdellaan kuin muukalaisia kuuluu kohdella.
Muukalaisen tulee olla aina jonossa viimeisenä kantaväestön jälkeen. Tämä on fakta josta emme saa lipsua.
Muukalaisen tulee olla aina jonossa viimeisenä kantaväestön jälkeen. Tämä on fakta josta emme saa lipsua.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Aivan oikein, meistä muukalaisista. Samanhan me suomalaisetkin koimme täysin Ruotsissa 1960-70 -luvuilla, kun muutimme Göteborgiin töihin Volvolle. Kaiken kaikkiaan meitä muutti silloin lähes 400.000, siis noin kymmenesosa suomalaisista. Olimme todella viimeisinä kantaväestön jälkeen, ja sen kyllä tunsimme. Muutimme siis töihin? Sitäkin moni meistä aikansa teki, mutta kuinka moni meistä töiden loppuessa irtisanottiin. Onneksi rikkaassa Ruotsissa sosiaaliturva oli hyvä. Ja taas moni saattoi päästä uudelleen töihinkin. Tämmöistä. Tämä oli fakta, josta ei silloinkaan lipsuttu.