Hienoja kummitustarinoita

Lohdutus rajan takaa

Isäni hirttäytyi autotallissamme 26. kesäkuuta 2003. Isän kuolemasta oli vain pari päivää, kun surusta murtuneena makasin sängylläni kasvot seinään päin. Ulko-ovi kuului avautuvan ja sitten kävelyn ääniä käytävässä. Arvelin siellä taas olevan jonkun ystäväni, joka on tullut katsomaan vointiani. Halusin olla yksin, joten huusin vain: "Painukaa helvettiin!" Hetkeksi tuli hiljaista.
Pian askeleet kuitenkin jatkuivat. Huoneen ovi avautui ja askeleet loppuivat sänkyni viereen. Tunsin, kuinka joku istahti vierelleni. Käsi silitti hiuksiani. Purskahdin itkuun, koska isänikin oli aina tehnyt minulle niin ollessani surullinen. Hän ei koskaan turhia puhellut, silitteli vain. Hetken päästä käännyin ympäri nähdäkseni tulijan. Ketään en nähnyt, vaikka sängyssä oli painauma istujasta ja tunsin yhä käden pääni päällä. Kauhistuneena nousin ylös ja pomppasin ylös.
Samassa jokin kilahti. Taas kuuluivat askeleet käytävältä ja nyt ne suuntasivat ulko-ovelle. Tietämättä mitä tehdä tai ajatella menin keittiöön, jonka ikkunasta näkee autotallin ovelle. Siinä isäni oli täsmälleen sellaisena kuin hän oli ollut ennen kuolemaansa, jopa kengännauhat olivat auki. Hän käveli autotallin sivulla sijaitsevaan liiteriin ja palasi pian kantaen paksua köyttä ja meni autotalliin sulkien ovet perässään.
Juoksin autotallin oville ja kiskaisin ne auki. Isääni ei näkynyt missään, mutta köysi oli maassa aivan kuin joku olisi ollut juuri solmimassa siitä hirttosilmukkaa. Se ei ollut kuvitelmaa, sillä hiekassa oli isän jalanjäljet ja sängyssäni painauma siinä, missä hän oli istunut lohduttamassa minua.

Tyttö Pohjois-Savosta

http://www.alhainen.net/kummitus/m/kummitust/13.html