Suonikohjuleikkaus

eiriaf

Kävin 3 päivää sitten (17.8) hoidattamassa suonikohjuni. Tai kaikki ei mennyt niinkuin piti.

Tarkoitulsena oli nyhtäistä pullottavat kiemuraiset suonet ja loput laaseroida, molemmat jalat samalla kertaa.

Moni asia jäi ihmetyttämään ja mielestäni niitä ei tehty oikein, josko saman läpikäyneet osaisivat sanoa?

Ensimmäinen moka mielestäni tuli siinä kun hoitaja mittasi jalkani tulevia hoitosukkia varten. Hän mittasi ne sairaalahousujeni päältä ja kun ihmettelin asiaa totesi vain ettei se niin sentin päälle ole. Eikö se ole mitattava hyvinkin tarkkaan. Ja kun piti mitata reiden leveimmästä kohdasta niin hän mittasi puolestavälistä reittä.

Toinen tuli siinä kun kirurgi katsoi ultralla(?) jalkojani, että mitä leikataan. Niin näkyvimmät suonet merkkasi tussilla (pimeässä huoneessa, ei valoja päällä) ja vähän sillä ultralla katsoi joistakin kohdista. Lopuksi sanoin itse, että polvitaipeessa olis vielä, en tiedä olisko sitä huomannut itse. Eikös koko jalat olisi pitänyt käydä läpi ja merkata myös laaseroitavat suonet? Loppujen lopuksi leikkauspöydällä hän totesi, että etureiden suoni on liian ohut eikä sitä voi laaseroida kun vielä suoni jotenkin supisteli. Se oli etureittä ja mielestäni ultra ei siinä kohtaa käynyt missään vaiheessa, ei ennen leikkausta eikä kartoitusvaiheessa, eikä siinä mitään suonta näy.
Laaserointia ei sitten tehty muihinkaan suoniin vaan kuulemma vaahdotetaan parin kk:n päästä.

Ja vielä, suihkussa huomasin yhden pullottavan pikku suonen, jonka lääkäri kyllä on merkannut(vielä tussi jälki tallella) mutta tälle ei mitään tehty!

Harmittaa kyllä niin vietävästi kun tuntuu ettei kaikkea tehty niin hyvin kun ois voinut, hutiloitiin. :(

Kun päätöksen tein, ajattelin etten vaahdotukseen ml suostu, jätetään mielummin hoitamatta kun siitä niin paljon huonoa kuullut. Nyt on osa jo leikattu niin eikai tätä tähänkään voi jättää.
Toivottavasti edes joku jaksoi lukea ja vielä ihanampaa jos joku voisi kommentoida. Oon ihan hajalla tän asian kanssa. :(

4

376

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ap.ap

      Eikö kellään sanoa tähän mitään?

      • asdfghjkwaesrdtfyg

        No mitä tuohon nyt vois sanoa? Julkisella hoidetaan hommat AINA vähän sinne päin ja erityisesti kirurgisella puolella tuntuu olevan sen verran itseriittoisia puoskareita töissä, että niiden tekemisiin, tai sanomisiin en luottaisi yhtikäs missään asiassa. Tämän opin jo nuorena, eikä asia ole ainakaan tämän nykyisen aikakauden myötä paremmaksi muuttunut. Kannattaa muistaa, että olet itse suostunut operoitavaksi, joten jälkikäteen on täysin turhaa mistään nurista. Potilaan tyytymättömyys ei ole virhe, eikä sille asialle tarvi mitään tehdä. Pitää vaan sopeutua.


    • dggdsgdsg

      Millainen on hoitotulos? Onko selkeitä komplikaatioita? Jos tulos on odotettu ja komplikaatioita ei ole, ole onnellinen. Ja noudata hoito-ohjeita. Ovatko tukisukat sopivat?

      Tukisukat - ainakin julkisella - mitataan usein väärin. Äidilläni oli yli nivusen yltävä verisuonitukos, ja lopulta päätyi ostamaan tukisukat itse, vaikka olisi ollut maksusitoumus julkiselle vähävaraisuuden vuoksi. Sai sopivat itse ostaen. Aina itsekään valitut (ja mitatut) tukisukat eivät onnistu. Eri merkit erovat toistaan ja itselle sopivien löytäminen saattaa vaatia yritystä ja erehdystä.

      • Ap.ap

        Sukat tuntuvat nyt ihan ok:lta, mutta en tiedä onko pienet kun pienet "makkarat" jää sukan yläosasta vai johtuuko vaan siitä, että reiteni ovat pehmeää sorttia. :D
        Mitäs tuohon hoitotulokseen vois sanoa, vielähän näitä ei ole loppuun asti hoidettu, vaahdotus olis reilu kuukauden päästä. Kuulisin mielelläni kokemuksia siitä, jos jollekkin on tehty?
        Mutta yksi suoni pullottaa vielä, vaikka se leikattiin. En ymmärrä miten se on mahdollista? Jännityksellä ja kauhulla odotan mitä tästä tulee..


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      59
      1194
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      11
      860
    3. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      75
      795
    4. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      634
    5. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      83
      623
    6. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      46
      564
    7. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      33
      537
    8. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      36
      524
    9. Hurmasit sitten minut

      kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.
      Ikävä
      43
      503
    10. Tietysti olen varovainen,

      ei kaikki ole pelkkää epävarmuutta. En halua sotkea mitään, enkä aiheuttaa kenellekään hankaluuksia. Ja luulen että ehkä
      Ikävä
      40
      501
    Aihe