Michael Jacksonin erehdys

Michael Jacksonia syytettiin vuonna 1993 sekaantumisesta alaikäiseen 12-vuotiaaseen poikaan nimeltään Jordy Chandler. Tuo poika oli kuitenkin harrastanut homoilua jo 9-vuotiaasta ja oli oppinut "kaikki" homoilemisen taidot jo 12 ikävuoteen mennessä ja hän oli käyttänyt niitä ahkerasti.

Hänellä oli ollut ennen tutustumistaan Michael Jacksoniin useita seksisuhteita poikien kanssa. Hän vaati ja vaati (kinusi ) kerran Michael Jacksonia pistämään käden housuihinsa ja ottamaan sukuelimet käteensä ja hyväilemään häntä. Michael Jackson taipui kovan painostuksen alla ja pisti kätensä tuon pojan housuihin ja piti hänen sukuelimiään kädessään vähän aikaa (pari sekuntia) mutta ei suostunut hyväilemään häntä.

Tuo poika suuttui tuosta ja Michael Jackson ei pystynyt kieltämään tapahtunutta ja joutui myöhemmin maksamaan tuolle pojalle. Tuo poika oli harjaantunut vaatija ja osasi kaikki suostuttelun taidot.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Homontaidot kirjoitti:

Michael Jacksonia syytettiin vuonna 1993 sekaantumisesta alaikäiseen 12-vuotiaaseen poikaan nimeltään Jordy Chandler. Tuo poika oli kuitenkin harrastanut homoilua jo 9-vuotiaasta ja oli oppinut "kaikki" homoilemisen taidot jo 12 ikävuoteen mennessä ja hän oli käyttänyt niitä ahkerasti.

Hänellä oli ollut ennen tutustumistaan Michael Jacksoniin useita seksisuhteita poikien kanssa. Hän vaati ja vaati (kinusi ) kerran Michael Jacksonia pistämään käden housuihinsa ja ottamaan sukuelimet käteensä ja hyväilemään häntä. Michael Jackson taipui kovan painostuksen alla ja pisti kätensä tuon pojan housuihin ja piti hänen sukuelimiään kädessään vähän aikaa (pari sekuntia) mutta ei suostunut hyväilemään häntä.

Tuo poika suuttui tuosta ja Michael Jackson ei pystynyt kieltämään tapahtunutta ja joutui myöhemmin maksamaan tuolle pojalle. Tuo poika oli harjaantunut vaatija ja osasi kaikki suostuttelun taidot.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu