uskotut miehet

Tarvitaanko aina perukirjassa olla kaksi uskottua miestä? Jos tarvitaan eikä niitä ole, mitä seuraamuksia siitä seuraa ?
152856
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Kyllä tarvitaan kaksi uskottua miestä.(PK 20:2)

Jos uskottuja miehiä ei ole, ei perukirjaa ole tehty, vaikka toimitat mitä papereita verottajalle. Ei se nyt niin vaikeaa ole pyytää kahta lähellä tai kaukana asuvaa napuria, paikallista laki/asianajajatoimistoa tai oikeusaputoimistoa perukirjaan uskotuiksi miehiksi.

Tekemättä jättämisestä seuraa teettämiskehoitus ja sitten lopulta verottaja hakee selvittäjän määräämistä, pesän kustannuksella.

Äänestä
  • Ja isompi riski on se, että jos perunkirjoitusta ei tehdä ajoissa, voi syntyä osakkaille henkilökohtainen velkavastuu vainajan veloista.

    Äänestä

"Kuka tahansa oikeustoimikelpoinen henkilö voi olla uskottu mies perunkirjoituksessa.

Yleisestä harhaluulosta poiketen, uskotuille miehille ei ole asetettu mitään pätevyys- tai esteettömyysvaatimuksia. Esimerkiksi mikään ei estä kuolinpesän osakasta tai pesän ilmoittajaa toimimasta uskottuna miehenä perunkirjoituksesta."

"Pienissä kuolinpesissä uskottu mies voi toimia myös pesän ilmoittajana. Eli vähimmillään perunkirjoitus voidaan toimittaa kahden henkilön toimesta. Tällöin:
•yksi toimii pesän ilmoittajana sekä uskottuna miehenä ja
•toinen uskottuna miehenä."

https://perukirjanetissa.fi/perunkirjoituksen-uskottu-mies/

Äänestä
  • "Pienissä kuolinpesissä uskottu mies voi toimia myös pesän ilmoittajana."

    Kuinka niin "pienissä pesissä"? Ei laissa (PK 20 luku) ole tehty eroa pienten ja suurten pesien välillä. Jos tuo olisi lain mukaista pienissä pesissä, se olisi sitä myös suurissa pesissä.

    Hyvän perunkirjoitustavan mukaista kuitenkaan ei ole, että pesän osakas toimii uskottuna miehenä. Vielä kauempana hyvästä perunkirjoitustavasta on se, että pesän ilmoittaja (normaalisti pesän osakas) olisi samalla myös perunkirjoituksen uskottu mies. Suorasanaista kieltoa moiselle menettelylle laista ei löydy, vaikka PK 20:6 säännöksestä käykin epäsuorasti ilmi, että pesän ilmoittajan ja uskottujen miesten persoonat ovat erillisiä eli henkilötahoja on kolme.

    Voi olla, että verottaja on antanut pienessä pesässä perukirjan mennä sormiensa läpi, vaikka ilmoittajana ja uskottuna miehenä olisi ollut sama henkilö. Parasta kuitenkin on tässä suhteessa noudattaa hyvää perunkirjoitustapaa.

    Äänestä

  • "Hyvän perunkirjoitustavan mukaista kuitenkaan ei ole, että pesän osakas toimii uskottuna miehenä."

    Mitä laki ei kiellä on sallittua. Pesän osakas voi olla uskottu mies ja pesän ilmoittaja. Jos pesässä on kaksi osakasta voivat he hoitaa nuo kaikki tehtävät eikä kenelläkään ole siihen mitään sanomista vaikka olisi kyseessä miljoonien arvoinen kuolinpesä.

    Äänestä

Kiitos asiallisille vastauksille. Itse tiesinkin nuo asiat mutta aloin epäilemään tietojani kun kolme jääräpäätä väittää muuta. Jäädään odottamaan veroviraston yhteydenottoa. Onneksi pesässä ei ole velkoja enkä itse kuulu pesään.

Äänestä

Varattomassa ja velattomassa kuolinpesässä perunkirjoitus voidaan toimittaa ns. jätkän perukirjana, jossa ei ole uskottuja miehiä lainkaan. Pesän ilmoittaja vain ilmoittaa pesän tiedot verottajalle.

Äänestä
  • Nyt oli kyse varallisesta ei velkaisesta pesästä. Lakipykälä mihin väittämäsi perustuu

    Äänestä

  • Voidaanhan se perukirja tehdä myös ns. idiootin perukirjana niin, että kirjataan vain omaisuuden yhteissumma eikä eritellä mitään. Ei mene kuin 3 minuuttia sellaisen laatimiseen. Miksi maksaa lakimiehille?

    Äänestä

Kysymys halutaanko uskottu mies rajapyykki, toteaminen, merkitseminen rajapyykein.
On syytä huomioida asiat joita ei lakimiehet aina kerro, että rajapyykien alaisella alueella voi olla velkoja rasiteita joita ei ole kerrottu, vaikka kysytty.

Äänestä

Uskottujen miesten puuttumisesta perukirjassa ei seuraa mitään. Perukirja ei voi myöskään olla pätemätön.

Äänestä
  • Mitä se Lawetorder höpöttää.perukirjaa ei ole tehty lain muodossa jos siitä puuttuu 2 uskottua miestä,toisinsanoen perukirja on mitätön.Tämän voit varmentaa suoraan verottajalta.

    Äänestä

  • Perukirjan allekirjoittaneet henkilöt ovat uskottuja miehiä,jos ne puuttuu puuttuu myös sitten allekirjoitus ja näin ollen perukirja on mitätön.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Perukirjan allekirjoittaneet henkilöt ovat uskottuja miehiä,jos ne puuttuu puuttuu myös sitten allekirjoitus ja näin ollen perukirja on mitätön.

    Perukirjan antaa pesän ilmoittaja, joka valaehtoisesti vakuuttaa antamansa tiedot oikeaksi. Se kelpaa verottajalle. Perukirja ei voi olla mitätön eikä pätemätön.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Perukirjan antaa pesän ilmoittaja, joka valaehtoisesti vakuuttaa antamansa tiedot oikeaksi. Se kelpaa verottajalle. Perukirja ei voi olla mitätön eikä pätemätön.

    Unissasi ehkä kelpaa verottajalle mutta tosielämässä ei.

    Vähintään pesän ilmoittajan ja uskottujen miesten on aina allekirjoitettava perukirja. Uskotut miehet allekirjoittavat perukirjan sillä vakuutuksella, että he ovat kaiken perukirjaan oikein merkinneet ja pesän varat ja velat parhaan kykynsä mukaan arvioineet. Pesän ilmoittaja taas allekirjoittaa perukirjan sillä vakuutuksella, että hän on kaiken perukirjaan ilmoittanut eikä ole tahallisesti salannut mitään pesän tietoja.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


muutakuullut kirjoitti:

Tarvitaanko aina perukirjassa olla kaksi uskottua miestä? Jos tarvitaan eikä niitä ole, mitä seuraamuksia siitä seuraa ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu