selitellä tai olla vastuussa kenelläkään..Vai miten ?
***
Itse vuosia sitten eronneena olen saanut nauttia "vapaudesta" jonkin aikaa- mielestäni riittävästi. Haluaisin löytää hyvän, tasapainoisesn ihmissuhteen, jonka kanssa jatkaa elämää toisella kierroksella. Monessa asiassa on läksynsä oppinut ja olisi valmis rakastamaan ja antamaan aikaa läheiselle ihmiselle - huomioimaan toista eri tavalla kuin joskus kakarana.
Mutta mistäs sen löydät...
Muutaman kerran olen ihanan miehen tavannut ja ajatelllut, että onneksi löysin hänet - tästä se "loppuelämän yhteiselo" nyt alkaa.
Nyt osaa nauttia elämästä ja toisistaan.
Vaan kuinkas käykään...Hetken seurustelun jälkeen mies ei haluakaan sitoutua, hän haluaa olla itsenäinen. Itsenäinen voi olla hyvässä parisuhteessakin, mutta sitä hän ei ehkä tiedä.
En ole vielä tavannut miestä, joka tarkoittaisi totta, kun etsii tositarkoituksella sitä elämänsä naista kainaloonsa.
Tiedän toki, että minä en ole välttämättä se hänen elämänsä nainen, mutta en nyt tarkoitakaan tässä sitä.
Onko muilla samoja kokemuksia ?
***
Itse vuosia sitten eronneena olen saanut nauttia "vapaudesta" jonkin aikaa- mielestäni riittävästi. Haluaisin löytää hyvän, tasapainoisesn ihmissuhteen, jonka kanssa jatkaa elämää toisella kierroksella. Monessa asiassa on läksynsä oppinut ja olisi valmis rakastamaan ja antamaan aikaa läheiselle ihmiselle - huomioimaan toista eri tavalla kuin joskus kakarana.
Mutta mistäs sen löydät...
Muutaman kerran olen ihanan miehen tavannut ja ajatelllut, että onneksi löysin hänet - tästä se "loppuelämän yhteiselo" nyt alkaa.
Nyt osaa nauttia elämästä ja toisistaan.
Vaan kuinkas käykään...Hetken seurustelun jälkeen mies ei haluakaan sitoutua, hän haluaa olla itsenäinen. Itsenäinen voi olla hyvässä parisuhteessakin, mutta sitä hän ei ehkä tiedä.
En ole vielä tavannut miestä, joka tarkoittaisi totta, kun etsii tositarkoituksella sitä elämänsä naista kainaloonsa.
Tiedän toki, että minä en ole välttämättä se hänen elämänsä nainen, mutta en nyt tarkoitakaan tässä sitä.
Onko muilla samoja kokemuksia ?
Vastaukset 41
Vanhimmat
Tuttua on. Itsellä käynyt aina niin että kun pitäisi sitoutua, mies ei haluakkaan. Olen miettinyt, esittävätkö ne vain onnellista parisuhdetta saadakseen seksiä edes muutaman kuukauden. Kun en käsitä miten voi muka onnellinen suhde hetkessä lopahtaa. Kai siinä nyt täytyisi olla riitaa tai jotain merkkejä.Senhän nyt jokainen ymmärtää että ei sitoudu, jos toinen ei ole se oikea. Mutta miksi stten antavat toisen luulla niin.Lähtevät kun kaikki parhaimmillaan.
että miten miehen tunteet voi lopahtaa hetkessä. Miten mies voi sanoa rakastavansa sua ja hetken päästä se onkin jo mennyttä.
Mulle rakkaus on jotain syvää ja pysyvää. Se ei ole sama asia kuin ihana seksi, rakastelu, ihastuminen jne.
Olen pariin otteeseen itsekin ollut tilanteessa, jossa voin vain kummastella, miten monta kuukautta olin se ihana nainen, juuri se mitä hän oli odottanutkin, kuinka hän rakastikaan mua jne jne. Ja hupsis, ei hän nyt haluakaan sitten mitään sen enempää, hän on pahoillaan....
Ehkä miehet käyttää näitä "voimasanoja" aika kevyin perustein...
Olen kuullut sitoutumisen pelosta. Sitä esiintyy naisillakin. Määritelkää sitoutuminen, kiitos?
vastaus ei ole tämä.
Mutta yksi merkki mielestäni voisi olla se,
että muutetaan yhteen asumaan..
Itse sitoudun silloin kun suhde on julkinen. Me ja muut tiedämme että olemme pari. Siis seurustelemme. Tämä sitoutuminen sitten varmistetaan (jos hyvin menee) kihloilla aikanaan.
jotta tarvitaan jotain enemmän näkyvää, kuin vain henkisen tason omistautuminen yhdelle ihmiselle. Vai tarvitsevatko kaikki? Ehkä vain nainen tarvitsee? Ympäristön paineita?
Minusta tuntuu, että olisi kuitenkin tärkeintä, että sydämellä on koti. Kaikki muu tulee sitten aikanaan, yhteisymmärryksen ja yhteisen, aidon tahtomisen myötä.... tajusikohan kukaan?
Ei nainen tarvitse yleisöä suhteelle, sen enempää kuin mieskään. Kyllä naiselle riittäisi sama kuin miehellekin. Kokemus vain on opettanut, että mies joka ei esittele naista ystävilleen, ei ole "vakavissaan", vaikka väittää niin. Seksi kyllä kelpaa, vaikka vuosia.
Kauniisti sanottu kyseisestä asiasta ja näinhän sen pitäisi olla. Eikä välttämättä tarvitse olla edes yhteinen koti, kunhan on kunnon "laatuaikaa" yhdessä riittävästi.
Emme ole enää teinejä. Sopeutumiskyky vähenee iän myötä. Eihän yhdessä asumisen tarvitse olla se pääasia, vaikka se kivaa olisikin? Eikö pääasia ole kahden ihmisen välinen psykofyysinen kosketus ja sopusointu?
Ihmisillä on tässä vaiheessa jo omat elämänsä. Omat lapset, harrastukset, ystävätkin. Monilta ristiriidoilta vältytään, kun toisen elämää kunnioitetaan. Säilytetään oma jääkaappi ja pestään itse omat pyykit. Aikuinen ihminen tarvitsee myös omaa rauhaa, jos ei muuten, niin ajatellakseen.
Kun sydämellä on koti, ei vain tuulensuoja, se pysyy uskollisena. Uskoisin, että pieni (positiivinen) ikävä ruokkii rakkautta. Jossain laulun sanoissakin ihmetellään, että miten voi ikävöidä, jos toinen ei ole koskaan poissa?
Vielä ohuesti aiheeseen liittyen:
Tämä ikuinen tasapainoilu tunteen ja järjen välillä on varmaan jokaiselle tuttua. Tunne vai järki, miettii moni. Mun mielestä tähänkin voi löytyä hyvä kompromissi - ihminen voi oppia ajattelemaan sydämensä kautta. Olisiko se jopa viisautta ???
Olen täysin sanaton tekstisi "edessä".. Niin todellista ja niin kaunista. Hei miksi elämä ei oikeesti mene noin..??!
Vaikka siihen olisi mahdollisuus..niin, miksi emme käytännössä toteuta edellä kirjoitettua?
Tosiaan, miksi emme? Omiin ympyröihinsä on niin helppo erakoitua, kaikilla on kiire. Ehkä kohtalokin on ylityöllistetty, se ei ehdi järjestää toisilleen sopivien ihmisten kohtaamisia :(
On tietysti hyvä selvittää itselleen, mitä elämältään toivoo. Kokonaan toinen asia on sitten se, mihin on tyytyminen. Luulenpa, että oikeassa elämässä edelliset kommenttini jäävät minunkin kohdallani pelkäksi romanttiseksi teoretisoinniksi.
Jep, upea malli toteutettavaksi, mutta mahdotonta käytännössä toteuttaa. Joskus olen miesten kanssa keskustellut kyseisestä "toimintamallista", mutta surukseni huomannut, että se ei saa vastakaikua.
Vaikka siinä olisi tarjolla ne hyvät hetket, luottamus ja molemminpuoleinen nautiskelu tutussa seurassa, mutta enemmän, kuin pelkkä *vakip...*
Eikä estettä loppupeleissä sillekkään mahdollisuudelle , että joskus mahdollinen muutto saman katon alle. Mutta näin voisi aloittaa vaikka hyvän parisuhteen.
No hyvä että meitä on edes kaksi, jotka näin ajattelevat. Mulla on joskus ollutkin tuontapainen parisuhde, tiedän että se voi toimia hienosti.
Toimiva ja antoisa "elämänkumppanuusrakkaus" (toisen kirjoittajan termiä lainatakseni) voi olla helpommin saavutettavissa tällaisella omat elämät yhteinen elämä -konseptilla. Kun vain löytäisi sen toisen ihmisen, sielunkumppanin...
"Kun vain löytäisi sen toisen ihmisen, sielunkumppanin"...
Siinäpä se ongelma. Itse en kyllä usko hänen löytyvän etsimällä, pikemminkin uskon siihen, että jonain päivänä "hän" on siinä...
"Tuurillahan ne laivatkin seilaa"?
Kaikuluotain ja tutka ovat päällä, ja hetken näytti siltä, että kurssi ja ajosuunta olisivat samat toisen laivan kanssa... mutta onko välillämme oleva matka kuinka pitkä... signaali on epäselvä... äh, pahuksen rakkineet... olisipa näköyhteys...
*ravista* vähän sitä rakkinetta, ehkä se suuntiminen siitä onnistuu ja singnaalit voimistuu. Tästä jakkaralta on vain 1,5 m pistokkeelle, jos sulla saman verran, niin sehän tekee 3 metriä, eli melkein mennään kylkimyyryä..
Ehkei ne laivat kuitenkaan ihan tuurilla seilaa, mutta se meri on suuri ja väkevä. Voihan olla, että se toinen on tehnyt väärän reittivalinnan. Ei arvannut toisen ajatuksia, tai sitten sillä oli merikortti väärinpäin :)
Tämän punapartaisen amiraalin laiva on jo sen verran reissussa rähjääntynyt, että molemmat haluaisivat jo löytää sopivan, suojaisan sataman.
Tässä laivassa on aina uskottu tuurin lisäksi nykyaikaiseen tekniikkaan, ainakin
karilleajojen vähentämiseksi. Tekniikka tosin alkaa jo hieman vanhentua. "Tuon toisen
aluksen etäisyydestä ei saanut selvää", harmittelee mies, ja kaivelee turhautuneena
tulitikkujansa taskunpohjalta. "Löytyisipä jo satama, mihin asettua..." huokaa amiraali
puoliääneen ja sytyttää piippunsa. Laiva narahtelee aavan meren aallokossa kuin
valittaen, kuin yhtyäkseen kipparinsa ajatukseen. Amiraali huokaisee uudestaan: "... niin olisi edes sydämellä koti. Eivät tuntuisi nuo elämän tuuletkaan niin purevilta".
Ei edelleenkään mitään selkeää merkkiä toisen laivan todellisesta etäisyydestä. Säätila
on todella masentavan harmaa, pysynyt sellaisena jo pitkään. Näkyvyys on huono, vettä tihuuttaa. "En tiedä toisen aluksen radiotaajuutta, olisin muuten ottanut jo yhteyttä", ajattelee mies, ja raapaisee tulta. "Toivottavasti sieltäpäin otettaisiin yhteyttä, olisi mukava saada matkaseuraa - jos sattuisi vaikka olemaan sama määränpää." Hymy karehtii hetken amiraalin kasvoilla, palava tulitikku näyttää valaisevan miehen mielenkin.
Myrskyn jälkeen tulee tyven, jolloin voit ohjata laivasi turvallisesti karikkoja kiertäen suojaisaan kotisatamaan. Auringon pilkistäessä pilven takaa huomaat, että sydämelläsi on koti ja sinua on odotettu palaavaksi.
Edelleen, nämä tekstisi ovat aivan uskomattomia, upeasti kirjoitettuja. Aikoinani luin Georges Simenonin "toista" tuotantoa (Juna Venetsiasta, Kissa ja papukaija, Sairaalankellot, Kirje tuomarilleni ym.) ja eittämättä tyylisi tuo mieleenin hänen kirjallista antiaan muistuttavaa tekstiä, joka antaa mielikuvitukselle tilaa ja kerta kerran jälkeen aina jotain uutta.
Ja amiraalisi (sinä) tuntuu olevan symppis mies
luotsatessaan elämäänsä karikkojen keskellä.
Näkyvyys heikkenee entisestään amiraalin silmien edessä, kun piipusta nousee siniharmaa savu, kuivan Navy Cutin syttyessä vaimeasti ritisten. Tutun, jykevän piipputupakan tuoksu leijailee sieraimiin. Toisen aluksen sijainti ja aikeet askarruttavat edelleen amiraalia. Onkohan sillä toisella laivalla edes tutka päällä? Mies imaisee pitkän, rauhallisen imaisun piipustaan, ja painelee hopeisella topparillaan tupakkaa tasaisemmaksi. "Pitänee kokeilla vielä kerran radiolla. Tietäisinpä oikean merkkijonon, se helpottaisi paljon."
Lisää sinistä savua tunkeutuu komentosillalle, no, oikeastaan ohjaushyttiin. Sinistä savua, ja pahalta haisevaa - ja aivan liikaa! "Ei helvetti, nyt se vanha v****n meridiisseli hyytyi lopullisesti" huudahtaa amiraali, ja kiroaa päälle raskaasti, samalla kai vähän ikäväänsä purkaen. Tummanruskeaksi patinoitunut merenvahapiippu putoaa merikartan päälle, kun amiraali lähtee ryntäämään kohti konehuonetta, tekniikan alati oikukkaita jumalia mennessään kiroten. Rintaa kouraisee, kylmä hiki kihoaa otsalle... "Tähänkö sitä nyt jäädään...". Pahimpaan valmistautuen amiraali vetää vaistomaisesti happea keuhkoihinsa ja potkaisee konehuoneen oven auki. Nyt ei ole kaikki hyvin...
Tottahan minulla on "tutka" päällä ja näen sinut siinä. Sumun keskellä..puuskaisessa etelätuulessa. Ole rauhallisin mielin, lähestyn sinua tuulen myötä lipuen.
Kasvot melkein yhtä mustana kuin kynnenaluset amiraali palaa ohjaushyttiinsä. Kovia kokeneen laivan uskollisesti ja pitkään palvellut kone oli käynyt todellakin lähellä lopullista hajoamistaan. Nopean toiminnan ansiosta pahimmalta vältyttiin, ja matka jatkuu, tosin puoliteholla nilkuttaen. "Nytpä ei ole enää kiire minnekään... " toteaa amiraali, ja kerää pudonneet piippukapineensa talteen. Huolellisesti topattu tupakka oli pysynyt pesässä lentävästä lähdöstä huolimatta, ja kohta täyteläinen piipputupakan tuoksu täytti tilan.
Tutussa toimituksessa ajatuksenjuoksu tasaantui, ja miehen mieleen palautui tilanne, josta oli jokunen tunti aiemmin lähdetty. Tutka on alkanut toimia paremmin sään hiukan seljettyä, etelätuulen työntäessä pilviä hajalleen. Väsynyt
amiraali valmistautuu pettymykseen kurottautuessaan kohti tutkan pientä näyttöä, mutta hätkähtää - onko toinen yksinäinen kulkija sittenkin lähestymässä? Toivon kipinä sytyttää jälleen tunteen, joka valaisee miehen kasvot. Ehkä sittenkin... tulisipa se koodi...
Kuun kelmeä kilo seuranani, yön mustalla taivaalla, hitaasti tyyntyvällä merellä. Näen laivasi etenevän hitaasti kohti pohjoista. Aamuun mennessä olemme lähellä rannikkoa. Paapurin puolella, jossain kaukana kajastaa ... Bengtskärin majakka. Onneksi olet turvanani, yksinäistä tietä kulkiessani.
Puolivauhdilla, hitaasti edeten ulkosaaristo lähestyy. Kuinka mukavasti amiraalin mieltä lämmittääkään toisen laivan sama suunta ja vauhti, ikäänkuin sukulaissielu olisi lähettyvillä. Samalla kurssilla väylälle hakeutuva, melkein vanavedessä seuraava laiva erottuu puolikuun himmeässä loisteessa. Yö kirkastuu ja kylmenee, vilunväreet hiipivät kipparin puseroon. "Olisipa matka ollut sama, pidempään..." haaveilee tämä elämän kolhima, mutta siitä huolimatta hieman romanttisuuteen taipuvainen mies, ja puhdistaa huolellisesti jo jäähtynyttä piippuaan. Kohti koillista on amiraalin kuitenkin viimeistään majakalta käännyttävä, vanha kotiseutu taitaa vetää puoleensa. Kovat myrskyt kokenut aluskin tuntuu jo tiensä osaavan, tätä väylää on ennenkin nilkutettu maailman tuulilta suojaan. Illansuussa, Söderskärin jälkeen, voi ruveta jo hiljentelemään. Jotain jää silti puuttumaan, miettii amiraali, hieman apeana.
* * * * * * *
"amiraali" (kiitti "Tuffe":) palailee takaisin reaalielämään... sinä, "nainen", aiheutit minulle inspiraation noihin tarinanpätkiin. Kiitos ihanasta palautteesta ja "vuoropuhelusta" :)
Omaelämänkerrallisia aineksia, vertauskuvallisesti sovellettuna, hajanaisella tyylillä. Oikeastaan vain mielikuvien kirjaamista. Kirjoittamiseni on periaatteessa vaikutteista vapaata, lähinnä korjaamokäsikirjoja & käyttöohjeita kuuluu lukemistooni. Oli tosi mielenkiintoista kokeilla kuvien tai näkymien synnyttämistä kirjoittamalla. Itse en pysty arvioimaan, onnistuinko.
Tunnustan kyllä toivoneeni nimimerkiltä "nainen" meiliä... mutta "naisethan" jäävät usein arvoituksiksi, ohi lipuviksi saariksi elämän merellä kulkiessa...
P.S.
Pahoitteluni muille lukijoille off topicista. Toisaalta aiheessa pysyttiin jollain tavalla, olihan amiraalilla toive sitoutumisesta, kotisatamasta, siellä jossain.
sepän viisauksia. Voisiko olla mahdollista, jos mies on ollut vapaalla riittävän kauan, niin on tullut opittua niin paljon sellaisia "vapaan" elämän taitoja, että ne pitemmän päälle painavat enemmän kuin parisuhteessa eläminen. Samahan on tietysti naisen kohdalla.
Jotkin elämässä koetut asiat jotka ovat kolhineet sisintä, saattavat olla sellaisia jotka saavat aralle mielelle uuden suhteen aloittamiseen.
Käytännössä on niin, että mitä enemmän ikää, sitä vaikeampi löytää hyvä kumppani itselleen, omat valinta perusteet tiukentuvat iän myötä.
Mutta mitäs sitten edes aloittavat suhteen, jos eivät ole valmiita. Kannattaisiko keskittyä yhden yön juttuihin ja prostituoituihin ja jättää kunnon naisten sydänten särkeminen vähemmälle?
ei virallisesti ole ilotaloja, eli käytännössä ne "yhdeillan" jutut ovat kai molemmille sukupuolille jonkinlainen "lääke" ensihätään. En suosittele tälläista kenellekkään, siitä voi tulla opittu tapa ja tämän jälkeen parisuhteen perustaminen on lähes mahdotonta..
Juu tuttu asia...mutta kysyisin ettet itse ollut noiden vuosien aikana samanlainen, elit lyhyissä suhteissa ja katsoit miltä tuntuu ja kun et ollut valmis jatkoit matkaa. Arvaanpa että perääsi on jäänyt nyyhkyjä sieluja miettien samaa kuin itse nyt.
Entäpä jos asetut suhteeseen ja vähän ajan kuluttua huomaat ettei tunnukaan hyvältä, suhde ei olekaan sitä mitä odotit, tai entä jos löydätkin jotain vielä houkuttelevampaa. Olet ollut sitoutumaton, eikös sitoutumattomuuden vanha suola vaan ala tuottamaan janoa.
Arvaan että me toista kierrosta kiertävät olemme paljon herkempiä vaihtamaan ja katselemaan "ulkopuolelle".
Voiko olla itsenäinen hyvässä parisuhteessa. Siis nimenomaan ja se on ainoa tapa jolla luulisin että saa parisuhteen toimimaan, vapaus ja itsenäisyys. Anna vapaus ja toinen palaa luoksesi iloiten, vastakohdaksi pidä mustasukkaisesti kiinni niin toinen pyristelee pois. Itsenäisyys ja vapaus on tietysti määritelmiä, pahimmillaan tarkoittavat tietenkin ulkopuolisia suhteita ja petosta. Sitten on tietenkin kysymys myös luottamuksesta ja pelisäännöistä.
Et ole tavannut miestä joka tarkoittaisi täyttä totta. Ehkä olet etsinyt sellaisista paikoista missä sellaisia ei ole löydettävissä.
Kaikesta pohdinnastani huolimatta sanoisin että olet asiassa oikeassa. Sitoutuvia naisia löytyy paljon, miehiä vähän. Itse varmaan kuulun tuohon ikävään joukkoon, tai katson kuuluvani. Olen miettinyt asiaa ja omasta mielestäni en ole tuohon tuomittu. Kliseen omaisesti, jos löydän sen oikean niin se on siinä. Jos todella löydän ihmisen johon rakastun, niin siinä olen ja pysyn. Jos taas menen suhteeseen, jossa vasta opettelen rakastumista tai jossa olen vain suhteen vuoksi niin se on epätoivoista pitkän päälle.
Etsi siis mies joka rakastuu sinuun tulenpalavasti. Helppo sanoa , vaikea toteuttaa.
mutta pitempään suhteeseen tarvitaan mielestäni muutakin kuin "tulenpalava rakkaus". Ja sanotaanhan niinkin, että rakkaus sokaisee. Sehän on hyvä, ihmiskunnan jatkuvuuden kannalta, nuoremmat tulevat turvanneeksi väestönkehityksen. Vanhemmiten, tai siis jo nelikymppisenä, alkaa luonnollisesti miettiä asiaa jo vähän eri kannalta. Ja sehän mutkistaa asioita, mutta ehkä myös pienentää virhemarginaalia?
Jossain juuri äskettäin mainitsemasi "elämänkumppanuusrakkaus" vaatii ennen kaikkea ihmisten sopivuutta toisilleen. Eikä sitä selvitetä yhdessä yössä, viikossa, kuukaudessakaan. Kuka on nykyään valmis näin pitkään kaavaan?
juuri onkin, (huono sana tuo vitsi tässä. Nauru on kyllä kaukana ), kun olen löytänyt miehen, joka tulenpalavasti on minuun rakastunut ja haluaa yhteisen tiemme jatkuvan ties minne jne.
Mutta se loppuu lyhyeen kuin kananlento.
Täytyykö siis päätellä, ettei kannata uskoa miehen rakkaudentunnustuksiin.
Muuten... mistä niitä kunnollisia ja vastuuntuntoisia sitten löytää jos kapakoista en ole etsinytkään ? Vai olisiko se kenties sittenkin se oikea paikka ?
Miehen rakkaudentunnustukset ovat varmaan aitoja, ja tulevat täydestä sydämestä. Ne saattavat olla jopa pyyteettömiä, kuka tietää.
Kuten jo aiemmin totesin, epäilen, että tässä iässä ei pelkällä rakkaudella pitkälle pötkitä. Harmi sinänsä, olen oikeasti parantumaton romantikko :)
Toisaalta tuokin on hankala vaatimus, että puhutaan aina loppuelämästä. Ihminen voi muuttua, kun aikaväli on tarpeeksi pitkä. Kaksi ihmistä muuttuvat todennäköisemmin eri suuntiin kuin samaan? Voiko toiselta ihmiseltä vaatia muuttumattomuutta tai muuttumista samaan suuntaan kuin itse?
Itse varmaan rakentaisin suhdetta rauhassa tutustumisen ja ystävyyden pohjalle. Luulenpa, että se rakkauskin syttyy, mikäli ihmiset viihtyvät toistensa seurassa. Siis muutenkin kuin baarissa, elokuvissa tms.
Ensivaikutelma haihtuu pikkuhiljaa, toisesta ihmisestä löytyy uusia puolia, ruvetaan näkemään mitä meillä on käytettävissämme. Voisi verrata ruuanlaittoon, katsotaan minkälainen soppa saatavilla olevista raaka-aineista syntyy. Toimitaan materiaalin ehdoilla, rauhassa, mielikuvitusta käyttäen, silti harkiten. Kyllä hyvää kannattaa kypsytellä.
Ehkäpä netin kautta voi löytyä todennäköisemmin kunnollisia ja vastuuntuntoisia, mitenkään kapakoissa kävijöitä mollaamatta. Toisaalta, kuka etsiytyy nettiin, kuka ei - siihen vaikuttavat monet asiat. Helppoahan etsintä ei missään tapauksessa ole. Toivotan onnea!
ajatuksistasi. Olet varmaankin ihan oikeilla jäljillä. Sulattelen näitä mielessäni...
Itse törmäsin saman suuntaiseen tilanteeseen miehen kanssa, tosin vasta sen jälkeen kun oltiin muutettu yhteen ja minä luulin, että NYT rakennetaan yhteistä elämää.
Kaikki muuttui noin kolme kuukautta sitten kun mies ilmoitti, että "Minä olen täysin vapaa ihminen ja saan tehdä mitä haluan". Yritin saada häneltä selvennystä siihen, mitä hän tarkoittaa tuolla vapaalla. En saanut vastausta, mutta mies aloitti eräänlaisen mykkäkoulun ja sulkeutui täydellisesti siihen omaan vapauteensa. Minulle on kotona opetettu, että jokaisen pitää kantaa vastuu teoistaan ja sanoistaan, sitä vastuuta ei työntää toiselle tyyliin "päätä mitä itse mitä haluat, mulle ihan sama".
Mitenkö se sitten selvisi mitä hänen mielestään on "täysin vapaa"? Hän ei puhu mitään, hän menee ja kulkee täysin omalla aikataulullaan, hän istuu tuntikausia puhumassa saman naisen kanssa chatissa, hän soittelee exänsä kanssa vähintään 2-3 kertaa viikossa tapailee.
No, kolme kuukautta tätä peliä riitti minulle ja suhde saa minusta nähden olla. Voi olla, että olen saanut vanhanaikaisen kasvatuksen tai sitten minun käsitykset parisuhteesta ovat aivan oudot, mutta minun mielestäni parisuhde tarkoittaa sitä, että molemmilla on sama päämäärä ja sen eteen tehdään yhdessä töitä. Toki voi olla omia ystäviä ja omia harrastuksia, mutta kaikki pitää tasapainottaa ja ottaa se toinenkin huomioon kun suunnittelee menojaan. Sitä toista ihmistä pitää myös kunnioittaa eikä pitää itsestään selvyytenä että "kun se nyt tuossa on niin se sitten on siinä". Enkä pysty hyväksymään sitä, että kumppani istuu kaiken vapaa-aikansa chatissa muiden naisten kanssa puhumassa, etenkin jos näistä keskusteluista ei voi omalle kumppanille kertoa edes yleisluonteisesti vaan keskustelut ovat täysin salaisia.
Mutta tämä oli nyt vain tämä yksi tapaus. Kyllä minä silti yhä vielä uskon, että jonain päivänä tapaan miehen, joka haluaa rakentaa minun kanssa tasapainoisen parisuhteen ilman että hän kokee sen suhteen toisen omistamisena.
joillain miehillä parisuhteesta. En olis minäkään - tuskin kukaan muukaan - katellut tollasta miestä.
Sehän kaikin tavoin toivoi, että sä lopetat suhteen.
Hänhän ei millään lailla edes halunnut pitää sinusta kiinni tai hoitaa suhdettanne omalta osaltaan..
Onnea sulle, varmasti löydät paremman kumppanin...
Juu kuulostaa hyvinkii tutulta,minä olen avioeron jälkeen törmännyt moneen samanlaiseen mieheen ,joten usko pois heistä jokainen on saanut enemmän ja vähemmän takiinsa.
Ja uskaltaminen puuttuu ,vaikka halua ja haaveita yhteisestä elosta oliskii...(kuulemma)
...ja nyt kun olen alkanut seurustelmaan ,"eräs" mies soitteli ja kirjoittikin, jotta olisi kuulemma sitenkii kiinostunut ...mutta liian myöhään.
Olen sitoutunut nykyiseen parisuhteeseen ja löytänyt onnen.
Vinkki miehille kun tunnet niin älä salaile tunteitasi vaan puhu avoimesti omista tuntemuksistasi...jopa niistä ei niin mielyttävistä epäilyistäkin...ei nainen muuten voi tietää mitä mies odottaa/haluaa suhteelta.
Nyt kun olen löytänyt miehen, joka tuntuu ajattelevan kuin minä :).... jotta nyt sitten katsotaan päivä kerrallaan ja nautitaan toistemme seurasta päivittäin ja ennen kaikkea me rakastetaan ja ollaan uskollisia ja avoimia toisillemme ,sillä kumpasellakin on takanaan samallainen ero ,jossa toinen osapuoli petti ...josko se nyt päivä vihdoinkin paistaisi risukasaan.
Luota vain vaistoosi ja jatka matkaasi ,kyllä vielä on olemassa ihmisiä (miehiäkin)jotka haluavat sitoutua ja nauttia parisuhteesta.
T:nainen savosta
Voihan olla, että ihminen ei toivu edellisestä suhteesta niin pian kuin luulee, tai HALUAA. Vaisto varoittaa sellaista ihmistä, joka vielä osaa ja ennen kaikkea - MALTTAA kuunnella itseään. Tämän varotuksen "kuuleminen" voi riippua vaikkapa ihmisen herkkyydestä, t.s. rehellisyydestä omia tunteitaan kohtaan. Toinen vaikuttava asia lienee se, miten edellinen suhde on loppunut - sovussa ja yhteisymmärryksessä vai maailmanlopun tunnelmissa :(
Niin tai näin, prosessointia, asioiden miettimistä, ehkä kirjaamistakin se vaatii. Sitoutumisen pelosta pääseminen.
Toisaalta on tietysti olemassa aiheellisia / tarpeellisia pelkoja, joita ihmisellä on ihan itsesuojelun vuoksi. Olisikohan tällaisia itsesuojeluvaistoja myös psyykkisellä puolella, sukupuolesta riippumatta ?
Olustelija nimimerkki kirjoitti eroamisesta maailmanlopun meiningissä.
Minä erosin noissa tunnelmissa.
Luin aamulla lehdestä, että katolinen kirkko on näyttänyt hieman vihreää valoa kondomin käytölle lähinnä Aids-vaaran takia.
Mielipiteeni ovat vähän samansuuntaiset. Ei seksiä enää tarvita tässä iässä. Miksi siis enää sitoutua, kun ei enää tee mieli.
Jotain mätää suomalaisten seksielämässä on. Aamun lehden mukaan Venäjän suurlähetystöä on käytetty prostituutioon. Ketä nuo asiakkaat ovat olleet. Onko joku suomi24:n kirjoittelijoista käväissyt tuossa hotellihelpotuksessa?
En usko, että naiset haluavat enemmän sitoutua kuin miehet. Meitä miehiin kyllästyneitä on Suomi täynnä. Haluatte viiden tähden hotellin palvelut vastapalveluksena yhtä tyhjän kanssa.
Ensin halutaan testata kaikki maailman naiset ja sitten pitäisi löytyä sielunkumppani uskollisesta kotihiirestä. Nettijuttujen perusteella tosissaan olevat miehet luuraavat netissä ja karttavat kapakoita. Vaikka kapakoita inhoankin, niin sieltä minä miehen lähtisin pyydystämään. Nettiä käytän ajan tappamiseen.
Tuntemattomassa sotilaassa on kohtaus, jossa mies kirjoittaa rakkauskirjeen naiselleen. Kirjoittajana toimii kaveri. En ikinä ottaisi nettikirjoituksia tosissani. Kuka tahansa voi kopioida juttuja mistä tahansa tai laittaa huippukirjoittajat asialle. Jos ex-aviomiehessäni on jotain hyvää niin ainakin se, että hän ei kirjoittele täällä netissä. Hän on surkea kirjoittamaan edes kännykkäviestejä.
kantaan, kun ajattelen omaa kokemustani lähimenneisyydestä.
Miehellä oli ero avovaimosta todella maailmanlopun tunnelmissa - sitä oli koko yhdessäolokin loppujen lopuksi ollut ja se tuli hänelle yllätyksenä kun muuttivat yhteen. Mistään ei tullutkaan mitään.
Miehelle riitti ja hän lähti suhteesta henkisesti lyötynä....
****
Minut tavatessaan hän oli kuulemma toipunut tästä ja ymmärsi, ettei paluuta entiseen ollut.
MUTTA.....Kun hän nyt muutaman kuukauden jälkeen on minutkin laittanut hetkeksi hyllylle miettiäkseen asioita, on mieleeni tullut juuri tuo mitä sanoit: ehkä tunnetasolla hän ei ollutkaan vielä valmis tai edes lakannut rakastamasta edellistä, vaikka suhde loppuikin.
Vaikka suhde onkin katastrofi, eikä mistään tule mitään, sehän ei automaattisesti tarkoita, että tunteet loppuvat saman tien....
Tämä on minunkin tällä hetkellä pakko ottaa huomioon - vaikkakin suru sydämessä.....
Yhteensopivuutta ei taida tietää ennen kuin kokeilee yhdessä asumista? Siinä saattaa kuitenkin tulla se paljon puhuttu harmaa arki vastaan vähän tylymmin. Uskon kyllä yhteensopivuuden selviävän muutenkin kuin jokapäiväiset aamuteet jakamalla, ajan kanssa. Ihmisen vaan pitäisi olla herkempi, rehellisempi itselleen, ja malttaa "katella". Eikä se ole helppoa, itsensä tunteminen. Voi olla että itsensä oppii tuntemaan vain ja ainoastaan kantapään kautta, jos silloinkaan?
Olen jostain lukenut, ettei sitä "entistä" tarvitsekaan lopettaa rakastamasta, ei sitä tunnetta voi vain kääntää pois päältä. Pitää vain tajuta ja tunnustaa, etteivät ne kaksi ihmistä olleet loppujen lopuksi sopivia toisilleen. (Rakkaus sokaisee monesti tältä tosiasialta.) Näin on mahdollista toipua edellisestä suhteesta ja aloittaa ikäänkuin puhtaalta pöydältä, hyvä olo sydämessään.
voikaan tunteitaan kääntää tarvittaessa asennosta toiseen tai lopettaa ne kokonaan.
Kun suhde päättyy - oli syy mikä hyvänsä- niin toki tunteet usein jäävätkin kytemään. Ainakin sille joka tuli hylätyksi.
Ehkä rakkaus on kuitenkin liian vahva sana siihen. Jos tunnen rakastavani entistä miestäni, en tiedä miten voisin aloittaa täysillä suhteen jonkun toisen kanssa. Kyllä mun täytyisi päästä entisestä tunteesta eroon - jotenkin.....
Mutta nythän elänkin juuri tässä tilanteessa- osat vain ovat toisinpäin.
Olet ihan oikeassa ettei yhteensopivuutta mitata jokapäiväisillä askareilla. Lähtökohta siihen tapahtuu korvien välissä ( no huh huh mitä meinasin tähän lisätä :) ) ja siinä, millä tasolla henkisesti kumpikin on elämässään menossa. Jos välimatkaa toiseen ihmiseen on liikaa, näyttää toivottomalta....
Hylätyksi tulleen tilanne voi olla yllättävän vaikea. Yleensä joutuu muuttamaan pois, yht'äkkiä elämä on tyhjän päällä. Hyvin tavallista lienee jopa eläminen enemmän toisen elämässä kuin omassaan, jolloin elämänmuutos on suuri. Saattaa huomata ihmettelevänsä, että olikohan sitä omaa elämää ollenkaan. Saattaa tulla ikävä ihmistä, johon oli syvästi kiintynyt, enemmän tai vähemmän rakastunutkin. Ja miten kaikille yhteisille muistoille käy? Suurelta tuntuva menetys sekin. Menetetyt tuttavat, ehkä ystäviäkin on karsiutunut erossa. Tarpeettomuuden tunne, jopa elämän tarkoituksen hukkaantuminen voi olla yht'äkkiä edessä. Ei ole ihme, jos ihminen masentuu, käyttäytyy typerästi, on epätoivoinen, tuntee yksinäisyyden pelkoa. Syntyy helposti henkistä paniikkia, joka aiheuttaa vaistomaista takertumista, kuin pelastajaansa takertuva hukkuva, joka upottaa molemmat :( Tai ainakin se "vielä yksi mahdollisuus" sotkeutuu pohjamutiin...
Edellisen perusteella - ei ihme, että moni aristelee, jopa pelkää uutta suhdetta. Varsinkin, jos hylättyä osapuolta on vielä loukattu, eikä edes anteeksipyyntöä kuulu. Arvet voivat olla ikuiset... Harvoinhan näitä puhutaan ihan loppuun asti selviksi, ja kaikenlaista kolhua itsetuntoon tuppaa jäämään. Riittämättömyyden tunne uusiutuu tosi helposti :(
Rakkaus voi tosiaan olla suomalaisittain vahva ilmaus. Kirja taisi olla amerikkalainen - heidän kultturissaan "love" lienee kokenut jonkinlaisen inflaation. Entisen tunteen "feidaantumista" kannattaa tosiaan odotella tovi jos toinenkin. Vastarakkauden puute ja aika yhdessä laimentanevat tunnetta, ainakin pikkuhiljaa. Erilaisia terapiamuotoja lienee olemassa, jos esim. ahdistus/katkeruus tms. negatiiviset tunteet alkavat ottaa ylivaltaa.
Henkisen tason samanlaisuus saattaa olla yllättävänkin tärkeää. Aikaa ihmisten kesken(kirjoittamista, keskusteluja ym.) vaatii tämän "monitasoisuuden" selvittäminen. Toinen ihminen voi olla jollain osa-alueella hyvinkin pitkällä, jonkin muun osa-alueen kustannuksella. Nämä painotukset voivat riippua ihmisen taipumuksista tai vaikkapa arvomaailmasta. Välimatkan umpeen kurominen, miten hitossa sen teet toisen puolesta? Taantumalla itse? Kivireen vetäminen ei tunnetusti ole kovin palkitsevaa. Luulenpa, että vain aika, rauhassa tutustuminen ja ystävystyminen osoittaa tuon ihmisten sopivuuden toisilleen.