Työasioista siis kyse: menetin työni tammikuussa omituisella tavalla, miksi? Lisäksi en ole pitkään aikaan saanut haastattelua mutta nyt sain yllättäen mutta kuitenkaan en koe olevani työstä innostunut, jos sitä tarjottaisiin minulle niin tekisinkö väärin jos ottaisin sen? Minulla on nimittäin jo suunnitelmia osallistua rekryaiheiseen tapahtumaan, josta olen ehtinyt jo innostua mm. Olin vuosia sitten tilanteessa, jossa hain uutta työtä ja sainkin sen, vakituisen määräaikaisen tilalle. Mutta kun hommat oli lyöty lukkoon niin minulle tulikin haikea tunne, että en olisi halunnutkaan lähteä määräaikaisesta. Kun menin uuteen minulle tuli vahva tunne etten halua olla siellä enkä lopulta pystynyt jatkamaa vaan läksin koeajalla. En halua toistaa samaa virhettä, nyt tosin ero on se että olen tyhjän päällä eli tekisin tyhmästi jos kieltäytyisin tarjotusta työstä. Miksi pitää olla niin vaikeaa :( Olenko haihattelija jos ajattelen, että jotain sopivampaa on minulle tulossa vielä. Toivon tietysti että joku muu saa sen työn niin sitten en joudu ikävään välikäteen, vaikka on hullua ajatella niin.
Saako joku taroteilla tai selvännäöllä vihiä kun siitä voisi olla apua, kiitos. <3
Voisiko joku katsoa minulle, kiitos
AktiivinenTyönhakija
1
671
Vastaukset 1
- tutki-huolella
Kuuntele ja ajatuksella.
https://www.youtube.com/watch?v=0rKlIHcYHds
Voit kokea täydellisen vapautumisen, ilon ja ihmeellisen rauhan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1062205- 103886
- 66823
- 46790
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21736Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha517716Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76640- 64615
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23580- 57551