Ihanne takapuolenne

Ihannesilmäilijä

Onko kukaan saanut kehuja vai onko kritisoitu ties mikskä uuniksi?

44

150

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ent.siivoojaparka

      Tukeva sen päällä on istua vaikka itse kehunkin. Kukaan muuhan sen päällä istumista ei liene kokeillutkaa kuin ehkä lapseni pieninä ollessaan. Taisivat laskea mäkeä sen päältä.

      On sitä muutkin kehuneet.
      Jo koulussa ollessani yksi opettaja kehui, että minulla on parhaimman mallinen takapuoli. Sen hän laukaisi katsellessaan (minun ohitseni) luokan seinällä meidän piirustuksia, missä pikkuinen lapsi pyllisteli tekemässä hiekkakakkuja.

      Pari vuotta sitten vaatekaupan sovituskopissa likkani kehui myöskin, että takapuoleni on hyvän mallinen olakseni jo näinkin vanha ihminen. En muista, olisiko hän iskenyt silmänsä johonkin itselleen sopivaan vaatteeseen, mihin hänellä ei itsellään ollut varaa. Luultavasti se oli jotenkin niin.

    • kalamalli

      Naisen takalisto on parhaimmillaan, kun sitä voi käyttää katiskan mallina. Tosin sen tärkein kohta nielu on aika veikee, jotta on ns pyytävä.

    • kesi.vä

      Kyllä mä taputin itseäni peballe tossa aamusella. On se hyvä. Jos toisen pakaran syyt, kuidut, jänteet eivät olis pidätelleet liukastuessani torstaina kalliolla, niin olisin saattanut iskeä kalloni kallioon.
      Eilen imuroidessani jouduin kipeää kannikkaa venyttämään ja kyykkäämään. Tänään pakara miltei toisen kaltainen. Pikkasen kiree vielä.

    • kuivaoksa

      Eikös se ole, että on kirree eikä väljä

    • joopahan

      Seittemen leivä uunin mallinen. Hyvin pysyy istuallaan, eikä luut kolise. ;-)

      • Piirusti.pienenpiä

        Onhan se hyvä, että käytetään vertailupohjia. Mutta mistä lie peräisin (no, perästä tietenkin, mutta) moinen fraasi "seitsemän leivän uuni"? Onko leivät peräkkäin jonossa vai sivukkain rivissä? Eli mahtuuko uunin luukusta 7 leipää rinnakkain? Ei, niin isoa takamusta ei ole olemassakaan.


      • ent.siivoojaparka
        Piirusti.pienenpiä kirjoitti:

        Onhan se hyvä, että käytetään vertailupohjia. Mutta mistä lie peräisin (no, perästä tietenkin, mutta) moinen fraasi "seitsemän leivän uuni"? Onko leivät peräkkäin jonossa vai sivukkain rivissä? Eli mahtuuko uunin luukusta 7 leipää rinnakkain? Ei, niin isoa takamusta ei ole olemassakaan.

        Meilläpäin sanottiin olevan suu kuin seitsemän leivän uuni.
        Se sanottiin sellaisista kerskailevista isosuisista, joitten jutuissa oli pahasti epäilyksen varaa. Seitsemänhän on valehtelijan luku.


      • iso-uusi
        Piirusti.pienenpiä kirjoitti:

        Onhan se hyvä, että käytetään vertailupohjia. Mutta mistä lie peräisin (no, perästä tietenkin, mutta) moinen fraasi "seitsemän leivän uuni"? Onko leivät peräkkäin jonossa vai sivukkain rivissä? Eli mahtuuko uunin luukusta 7 leipää rinnakkain? Ei, niin isoa takamusta ei ole olemassakaan.

        Uuniin mahtui seitsemän leipää paistumaan kerralla.


    • Olen pärjännyt takapuoleni kanssa pitkälti yli 60-vuotta, eiköhän loppu elämäkin mene omalla painollaan

    • Joku syy siinä varmaan on, että se mun takana eikä edessä.

      • Pitäisnähä-ensin

        Laita foto, sit kehutaan :D


      • Pitäisnähä-ensin kirjoitti:

        Laita foto, sit kehutaan :D

        Ei mahdu linssiin, vai onko mulla liian lyhyet kädet? Pitäisi olla joku belfie-keppi. Muutenkin... että tää palsta kehuisi? Olisi peba riiviöhampaisia puremajälkiä täynnä.


    • vhimfs

      Ei ole vielä pudonnu kyydistä, mukana pysyy vaikka välillä rusikoitu ja parsittu sitäkin.
      Vähänkö silleen haaremihenkisten eukkojenkin toimesta.

    • Nuorempana särjin pähkinöitä pikku jännityksellä ,teräspakarat oli yhristyksen nimenä.

    • vetämätön.kannikka

      Matkassahan tuo on pysynyt, eikä ole vielä tarvinnut kärryillä/kelkalla vetää.

    • PakaraPehmyste

      Voisin mielelläni ottaa pari silikonityynyä pakaroihin. Näyttäisi hyvältä ja olisi varman mukava istuakin.

    • leväperäinenlyyl

      ennen piti hävetä ja peittää iso takapuoli, ja nyt kerrankin se on muodikas :), jos muodokas

      • Isot pyllyt siis tulivat lopultakin muodikkaiksi.

        Koska on rumien miesten vuoro?


      • expimot kirjoitti:

        Isot pyllyt siis tulivat lopultakin muodikkaiksi.

        Koska on rumien miesten vuoro?

        Ainahan ne on ollut. Listaanko.
        Nick Nolte
        Gary Moore
        Gérard Depardieu
        Tommy Tabermann


      • jatkoaa

        Unohdit M A Nummisen.


      • jatkoaa kirjoitti:

        Unohdit M A Nummisen.

        Kiitos naurusta :)) En unohtanut, enkä Tuomari Nurmiotakaan :)
        Mutta Eppu Normaalia kylläkin, tai siis mikälie Syrjä. Heikki Hela.


      • ent.siivoojaparka
        hmp.f kirjoitti:

        Ainahan ne on ollut. Listaanko.
        Nick Nolte
        Gary Moore
        Gérard Depardieu
        Tommy Tabermann

        Protestoin.
        Nick Nolte ei ainakaan ole ruma.
        Ite oot ruma ruma ruma ruma ...


      • Ja.silimät.syvällä

        Ei se Leonarto Kaprielkaan ole varsinainen komistus, sellainen höyläpenkissä veistetyn vähän kulmikkaan näköinen jota on rosoeltu karkealla hiekkapaperilla.


      • ent.siivoojaparka kirjoitti:

        Protestoin.
        Nick Nolte ei ainakaan ole ruma.
        Ite oot ruma ruma ruma ruma ...

        En mä näytä Nick Noltelta.


      • sdefsefsf

    • Teinitohtori

      60 takapuolet eivät ole koskaan muodikkaita.

      • "60 takapuolet eivät ole koskaan muodikkaita."

        Jonain päivänä sinäkin toivot että olisivat.


    • Teinitohtori

      Jennifer Lopezin takapuoli saattaa olla upea vielä kuusikymppisenäkin.

    • Kyllähän tuo vanhainkodin vaippoihin kelpaa. Jos siihen asti keikutaan.

    • mimmimum-..mi

      No joo...voishan se vähän leveämpikin olla....omasta mielestäni..

    • Eiksvaan

      Tiesittekö, että takapuolesta juontuu sekin, että on keksitty sellainen kangas kuin Vako sametti.

    • Ikä on parhaimmillaan vain numeroita, sen todistaa myös seitsemänkymppisen Helen Mirrenin selänjatke. Muutenkin ihana nainen.

      http://dlisted.com/2013/05/06/dont-screw-helen-mirren-especially-when-shes-dressed-queen/49817-1/

    • henrjii

      ihanne takapuoli on semmoinen mikä sopii hyvin wc een pyttyyn, ja kakka on helppo vääntää

    • kuivaoksa

      Tunnustaudun kauniin pyllyn ihailijaksi, mikä onkaan ihanampi näky kuin keinaht.eleva viekotteleva naisen pylly vakoineen. Huh, ihan hengästyttää, kun mielikuvissa ajatteleekin. Liha on heikko.

      • pahapahajuttu

        Se on paha juttu se jos jo pelkkä ajatus hengästyttää, vaihda ajoissa vapaalle, tiedän tapauksia et se on jäänyt viimeiseksi nautinnoksi.


    • IloaSilmille

      Ja nykyisin niitä piukkapyllyisiä vaatteita näkee jatkuvasti kaupungilla liikkuessaan. Ilahduttaa varmaan sekä naisen että miehen silmää.

    • No.joo

      Kuulemma on hyvä per.. .Menee 40 numeron housut ja vyötärökin on. Mut onhan tässä vielä 5kk 60:een. Tuskin se siinä ajassa romahtaa. Ruokailutottumuksistahan se on suurimmaksi osaksi kiinni.

    • On sanottu että mulla on hyvännäköinen farkkupeffa.
      Suoraan päin pläsiä työpaikalla vuonna -85.

      ...vai olikohan se sittenkin -86?
      85 mä aloitin siinä firmassa, mutta oliko se heti ekana vuonna vaiko...???

      • kihokkikukka

        Onko miehet läpsytelleet perääsi, jos olet hyväperäinen ,vaikka taidat sanoa, että kuinka julkeat kuin vanhoissa SF- filmeissä.


      • kihokkikukka kirjoitti:

        Onko miehet läpsytelleet perääsi, jos olet hyväperäinen ,vaikka taidat sanoa, että kuinka julkeat kuin vanhoissa SF- filmeissä.

        Katsoa saavat mutta ei koskea, naiset saa koskeakin.


    • Sellainen, joka toimii kerran päivässä ja kellon tarkasti aamusella ja jonka päällä on hyvä istua pidempikin rupeama sohvalla.

    • Rehevästi-ja-rennosti
    • sdefrdfg
    • telepatia

      pitkä 57v.katsoi mua ikkunan läpi, miten ois ottaa kiinni pepusta

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      265
      4630
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      133
      3011
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      44
      2807
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      76
      1771
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      106
      1624
    6. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1503
    7. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      59
      1370
    8. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      95
      1262
    9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1139
    10. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      212
      1138
    Aihe