100 % työllisyys on kerettiläisyyttä. World News

WorldNewsTyötäPelkää

Jos Suomi kuuntelisi yhtenäisesti kun sillä on pinttyneitä ajatuksia, että se on parempi kuin muut tai että maahanmuutto on pahin uhkaa Suomelle. Asia ei ole niin, koska työttömyyskorvaus on toistenkin maiden käytäntö, joka alkoi Preussin kuningaskunnasta 1800 luvusta. Kunnasta kuntaa on samoja ihmetyksen aiheita ja ne perheet, joihin pallo osuu, niin he kantavat uhrin roolissa virkatekijöiden tietämättömyyden siitä, mikä on oikein. Esimerkiksi trendikäs huumeiden käyttö tai tai maahanmuuttaja perheiden kulttuuri ja arki tai työttömyys tai seksuaalisuus tai ikä. Samoja kysymyksiä joita ei tarvitsisi pohtia kärsimysnäytelmän kautta, jos kansa olisi itsenäinen eikä palikka. Moni ei uskalla ajatella itse, koska pelkää työpaikan menettämisen puolesta.

Työnteossa ei 100 %:n työllisyydessä ole järkeä. Missään ole 100:n % kapasiteettia. Se on mahdottomuutta. Horoskoopissa puhtaita työläisiä on rajallinen määrä. Elämää kuuluu moni muu asia kuten perheen hoito, äitiys. 100 % työllisyys synnyttää kilpailua, joka on epätervettä, sillä ihmiset kilpailevat aivan kaikesta, että saisivat elantonsa, vaikka työtä EI YKSINKERTAISESTI OLE, koska luonnostaan ei ole tarvetta tehdä kaikki työt. Selviytyisi vähemmällä. Pahinta on jos rikkatta vielä sortavat köyhiä, eivätkä anna rahaa. Siltä näkökulmasta katsottuna Suomen tulopoliittinen kokonaisratkaisu on oikeaa, jos ymmärsin termiä oikein, että jaetaan. Kovan verotuksen politiikkaa pitää viedä ulkomaille ja luoda sosiaalitukijärjestelmää. Kansalaispalkka on ehdoton, että saa perustarpeita. Nykyinen monivaiheinen hakujärjestelmä on vanhaa, koska se ei kannata. Kun maahan saapuu uusi ihminen, niin hänelle automaattisesti kannattaa rahaa perustarpeisiin. Rahaa on, mutta rikkaiden on jaettavaa ajoissa rahaa. Se on valtion rooli jakaa tasan.

Nykyisin valtio ei ymmärrä, että miksi on työttömiä. Heitä on siksi, että toiset ihmiset eivät sovellu työn tekoon, vaan hoitavat muita elämän tärkeitä osa alueita, joita ei osata mukaanlukea työksi, eivätkä he saa palkkaa. 100 % työllisyys onkin planeetan ja yhteiskunnan tuhoksi. Pakkotöistä on enemmä kärsimystä ja sotaa kuin vapaavalintaisesta työstä.

Työt vapaavalintaiseksi. Töitä pitää tuoda kotiin tehtäväksi omalla ajallaan, että aikuinen on kuitenkin perheensä kanssa kasvamassa ja lapset olisivat mukana, ellei tahdo ryhmätapaamiseen.

100 % työllisyys voi vahingoittaa muita ihmisiä. Jokaisella ammattilla on omia työkuviaan. Poliisi voi fyysisesti vahingoittaa toisia ammattia, joihin ei väkilta kuuluu. Korkeaarvoinen virkamies voi ajatella tietävänsä ja päättää enemmän asioita muista ihmisistä kuin ihmiset itse. Se ei ole totta. Kukaan ei tiedä omasta itsestään kuin ihminen itse. Lopulta voittaa vahvin työn teon kilpailussa siten, että oikeassa on hän kenellä on tuhoisin lopputulos. Ehkä atomipommittajalla on viimeinen sanaa. Ei kannata. Pitää osata ymmärtää ja antaa asioiden olla, että myös heiveröiset ammatit saavat oikeutusta. Äitiys, synnytys, lapsen kasvu ovat asioita, joita voi helposti rikkoa, siksi pitää antaa heidän kehittyä rauhassa kaikesta kakistelusta heitä vastaan tai tueksi huolimatta. Suurin hyvyys on antaa heidän olla rauhassa, kuten vanhat Aasialaiset sivilisaatiot huomasivat, että antaa olla.

Tänään yhteiskunta tappaa suoranaisesti lapsiamme, äitiämme, perheitä. Se erottaa heitä, eivätkä ihmiset herää. He nukkuvat ja pitävät sitä normaalina. Perhe on alentunut paljon, eikä enää kannata alentua, muuten lapsemme kärsivät. Pitää kertoa toisille ja tiedostaa asiaa, kehittää Globaalista Rakkautta.



Donald Trump
F. Hollande

WN

0

67

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Kun Arman Alizad puolusti hiihtäjä Vilma Nissilää sanomalla

        "älä välitä sekopäistä Vilma", ja kun siitä kerrottiin täällä, niin sekopäinen mukasuvaitsevainen teki siitä valituksen
        Maailman menoa
        24
        2655
      2. Trump muka öljyn takia Venezuelaan? Pelkää mustamaalausta

        Kertokaapa mistä tuollainen uutisankka on saanut alkunsta? Näyttäkääpä ne alkuperäiset lähteet, minä en löytänyt mitään
        Maailman menoa
        40
        2312
      3. Ei tule uni

        Kuten epäilin. Onneksi viime yön sain ihan hyvin nukutuksi. Tiesin kyllä, ettei tästä mitään tänään tule.
        Ikävä
        62
        1298
      4. Miksi juuri Venezuela?

        Kaikista maailman valtioista Trump otti silmätikukseen Venezuelan. Mutta minkä ihmeen takia? Kyseessä on kuitenkin vähäp
        Maailman menoa
        299
        1221
      5. Toivon sulle silti hyvää

        Väärinkäsityksiä tapahtuu, mutta nyt on uusi vuosi ja uudet kujeet.
        Ikävä
        41
        976
      6. Tiedän, että olet luonnevikainen

        Haluaisin vain todeta olleeni väärässä tässä asiassa.
        Ikävä
        42
        957
      7. Pitäisikö meidän

        Sitten nähdä ilman että siitä tehdään ongelmaa?
        Ikävä
        75
        862
      8. Jos mies olet oikeasti...?

        Kiinnostunut... Pyydä mut kunnolla treffeille ja laita itsesi likoon. En voi antaa sydäntä jos sinä olet epävarma ja eh
        Ikävä
        73
        843
      9. Nautitko riidan haastamisesta?

        Itse olen hyvin kärsivällinen ja sopuisa noin yleensä, mutta osaan tarvittaessa olla hankala. Niin metsä vastaa kuin sin
        Sinkut
        175
        793
      10. Akateemikko Martti Koskenniemi vertaa Trumpia Putiniin

        "-Suomalaisena on syytä olla huolissaan siitä, että Yhdysvallat näin vahvistaa 1800-luvun alkupuolella julistamansa etup
        Maailman menoa
        93
        772
      Aihe