Täällä oli avaus, jossa eräs henkilö kertoi olleensa EOK:n juhlissa paikan päällä. Hän oli ottanut myös kuvia paikan päällä.
EOK tekee kirjoittajan mukaan arvokasta työtä, mikä todellakin pitää paikkansa. EOK on aina pitänyt erityisen tärkeänä, että rikosoikeudellista syyttömyysolettamaa ei loukattaisi, ja asianosaiset saavat oikeudenmukaisen kohtelun esitutkinnassa ja oikeudenkäynnissä. WinCapita-asiassa EOK puolusti kunniakkaasti jäseniä kollektiivisltä syyllistämiseltä.
Avaus on nyt väliaikaisesti hukassa, mutta kopio siitä löytyy EOK:n sivuilta. Näin EOK kertoo liittokokouksestaan:
EOK pyrkii ehkäisemään oikeusloukkauksista aiheutuvaa syrjäytymistä ja terveydellisiä ongelmia
Kansalaisten oikeusturvan edunvalvontajärjestön EOK ry:n liittokokous pidettiin Rovaniemellä 6.8.2016. Kokousväki päätti oikeusturvapoliittisesta toimintalinjasta kaudelle 2017-2019.
Kokouksessa liiton toiminnanjohtaja Jarmo Juntunen antoi selostuksen edelliseltä kolmivuotiskaudelta. Juntusen mukaan oikeusprosessit voivat aiheuttaa yrityksien konkursseja, perheen hajoamisia, työttömyyttä, köyhyyttä, sairauksia ja syrjäytymistä.
Juntusen selostuksen mukaan EOK on kuluneiden vuosien aikana kyennyt pelastamaan tuhansia ihmisiä, perheitä ja yrityksiä vakavilta seurauksilta. Surullista on, että EOK ei ole vähäisten resurssien vuoksi kyenneet auttamaan epätoivoisia ja masentuneita ihmisiä terveydellisissä ongelmissa. Ihminen tarvitsee omassa oikeusturva-asiassaan myös terveydellistä apua, esitti Juntunen.
Kokousväki päätti yksimielisesti EOK:n toimintaa johtavaksi arvoksi sisällyttää myös terveyden edistämisen. EOK:n tehtävänä on tuoda esiin ihmisoikeuksien ja oikeusturvan loukkauksista kärsivien ihmisten ja yritysten tarpeet, antaa heille tietoa ja neuvoja sekä ennalta ehkäistä oikeusloukkauksista aiheutuvaa syrjäytymistä ja terveydellisiä ongelmia.
http://www.eok.fi/EOK-pyrkii-myos-ehkaisemaan-oikeusloukkauksista-aiheutuvaa-syrjaytymista-ja-terveydellisia-ongelmia---id-32.html
EOK tekee hyvää työtä syyttömyysolettaman eteen
27
111
Vastaukset
Tuliko näin ikävä, kun ihan oman aloituksen nykäisit? ;)))))
Johan minä jo kerroin, että entiset jatkavat ja oikeusturvan kullitettu suojelusenkeli jaettiin kaikille, jotka vain sen ilkesivät ottaa. Kaikki eivät ilenneet.
”EOK tekee kirjoittajan mukaan arvokasta työtä...”
Arvokasta on, tästä minä olen yhdistystä alvariinsa moittinut. Kun Hanskin pakoonjuoksun aikana yli tuhat koijaria liittyi hädissään EOK:n jäseneksi, yhdistys peri heiltä korotetun jäsenmaksun. Tosin sen jäsenmaksun kylkiäisinä tuli sitten mukaan pilipali-CD , kuten AdaFlink niin mainiosti asiasta kertoi. Pikkutakki on kerännyt yli puoli milliä, asiakkaita on jotakin sata tai kaksisataa. En minä heitä edes muista, asiamies muistelee.
Tekisimmekö nyt tässä välissä liittovaltuuston jäsenten asuinpaikoista listan: Rovaniemi, Oulu, Raahe, Tornio. Tämäkö on sitä eurooppalaisuutta? Opetelkaamme yhdessä eurooppalainen olla-verbin taivutus: mie oon, sie oot, met olemma, tet oletta, het ovat.
Olen täysin samaa mieltä Juntun kanssa, että terveysapua ja erityisesti mielenterveysapua meidän pitäisi alkaa tyrkyttää EOK:n jäsenille. Junttu se alan miehenä on heti huomannut vaaran merkit. Täälläkin vilisee sellaisia nikinnussijoita, väärin lainaajia ja jankuttajia, että Juntun kaipaamat palvelut olisivat enemmän kuin tarpeen.
Mutta pitäisikö myös yhdistyksen nimi muuttaa?
Eurooppalaisen Oikeusturvan ja Terveysavun Keskusliitto - EOTK ry. ;)))"Avaus on nyt väliaikaisesti hukassa..."
Sairasta touhua. ;)))- Paroni-Munchausen
Ai sairasta touhua, kun EOK puolustaa syyttömiä? Ei se ole sairasta. Sairasta on kesksiä jatkuvasti uusia sairaita ja panettelevia tarinoita.
- Keppo3
Samaa mieltä eli EOK;n ansiosta moni säästyi enemmältä syyllistämiseltä. EOK;n asianajajat pitivät siitä huolen.
EOK;n asianajajat?
Luetteleppas nyt malliksi muutama EOK:n asianajaja, niin tarkistamme sitten yhdessä Asianajajaliiton sivuilta se asianajajuus. ;)))))- Einuusi
Silti EOK;n asinajajat ovat tehneet ihan ansiokasta
- OnKomeaaKatsottavaa
Perseentervaaja kirjoitti:
EOK;n asianajajat?
Luetteleppas nyt malliksi muutama EOK:n asianajaja, niin tarkistamme sitten yhdessä Asianajajaliiton sivuilta se asianajajuus. ;)))))EOK:n Oikeusturvakeskus auttaa EOK-jäseniä kaikissa oikeusturva-asioissa!
Ihan huippua tuo osaaminen, kun katsoo listaa!
Jorma Herttuainen
varatuomari
liittohallituksen puheenjohtaja
Mika Mikkonen
oikeustieteen opiskelija
liittohallituksen jäsen
Petter Kavonius
OTT, dosentti
liittovaltuuston puheenjohtaja
Petri Kankaansivu
varatuomari,
liittovaltuuston varapuheenjohtaja
Lisäksi kunniajäseniä on vaikka muille jakaa:
EOK:n liittohallitus on myöntänyt entiselle Euroopan ja eduskunnan oikeusasiamiehelle OTL, kansanedustaja Jacob Södermanille EOK:n 7. kunniajäsenyyden merkittävästä oikeusturvatyöstä.
EOK:n liittohallituksen päätöksellä merkittävästä oikeusturvatyöstä arvostettu Vaasan hovioikeuden emeritus presidentti Erkki Rintala on EOK:n 6. kunniajäsen.
EOK on myöntänyt Lapin läänin maaherra, (nykyinen ympäristöministeriön kansliapäällikkö) OTT Hannele Pokalle liiton 5. kunniajäsenyyden merkittävästä oikeusturvatyöstä.
EOK:n 2. kunniajäsen, oikeustieteen tohtori, oikeushistorian ja roomalaisen oikeuden professori, tiedekunnan dekaani Jukka Kekkonen.
Liittohallituksen mielestä 1. kunniajäseneksi kutsuttu asianajaja Matti Wuori tunnnettiin EOK:n jäsenistön piirissä pitkän linjan ihmisoikeus- ja ympäristövaikuttajana.
- lglgöög
Vieläkö ilmestyy kirja: Kuka Kukin on? Jos niin, Jacob Södermanilla 400% varmuudella yhteiskunnallisissa huomionosoituksissa EOK:n kunniajäsenyys nro 1 !!!
- Meht-hää
EOk sätky nukke kerho eli marjonetti eurooppalaiselta nimeltään ja asianaja tai muutakaan apua sieltä ei heru. ja höpön höpöä koko touhu jonka varjossa saa sitten puuhastella..sekin on kuka saa kuka ei.
perustelutkin tulli edelleä olevien kommentien myötä esitetyksi.- EttäNäinOn
Älä viitsi pelleillä tahallisten kirjoitusvirheittesi kanssa.
EOK tekee hyvää työtä syyttömyysolettaman eteen ja on hienoja lakialan tuntijoita mukana. Että näin ja mitään ette voi.
”EOK:n Oikeusturvakeskus auttaa EOK-jäseniä kaikissa oikeusturva-asioissa!”
Kaipa minun on viimeinkin uskottava, että tuulipukuinen tallero on ja pysyy sellaisena kuin on. Hän tietää maailmasta sen, että Homelite on hyvä saha ja Lada on lämmin talvella. Sillä sitä on taaperrettava elo lävitse. Sillä ainoa EOK:n konkreettinen apua on se seuranta- ja valvontailmoitus, josta siitäkin pitää maksaa. Oikeuslaitos taas kertoo sisäpiirin vitsejä sitä Juntun seurantapaperista.
Sanon nyt pätevän neuvon kaikille oikeudellista apua tarvitseville: Etsi käsiisi ihan oikea asianajaja, älä luota järjestöpelleen.
EOK:n kunniajäsenyys on vekkuli juttu. Yleensä kunniajäseneksi nimitetään yhdistyksen ansioitunut jäsen. EOK:n kunniajäsenet eivät koskaan ole olleet – muutamaa poikkeusta lukuunottamatta - EOK:n jäseniä. Yleensä kunniajäseneltä pyydetään suostumus moiseen kunnianosoitukseen, EOK ei ole mitään suostumusta koskaan kysellyt nimityksilleen. Odotan mielenkiinnolla, koska Urho Kekkonen (oik.tiet.tri) ilmestyy kunniajäsenlistalle.
Mutta kuten kerroin, kun laine ja lyö ja myrsky pauhaa, tuulipuku lepattaa mukavasti. Näin myös nimimerkin ”OnKomeaaKatsottavaa” viestissä. ;))))
PS. Koskas alat luettella niitä EOK:n asianajajien nimiä?- Täytyyihanihmetellä
EOK tekee hyvää työtä syyttömyysolettaman eteen ja on hienoja lakialan tuntijoita mukana. Ovat merkittäviä asianajajia ja mielenterveysasiantuntijoita.
Mitä sinulla on EOK:ta vastaan? Siinä missä minä näen yhdistystä omaksi edukseen hyödyntäviä läpisliipattuja koijareita, sinä näet, että Homelite on hyvä saha.
Tämä ero meillä on, ystävä kallis ;)))))- Stihl-Partner
Perseentervaaja kirjoitti:
Siinä missä minä näen yhdistystä omaksi edukseen hyödyntäviä läpisliipattuja koijareita, sinä näet, että Homelite on hyvä saha.
Tämä ero meillä on, ystävä kallis ;)))))> Tämä ero meillä on.
Kyllä, eroa todellakin on. Sinä näet rikollisia, tyhmiä ja ahneita koijareita joka ikisellä sahattavalla oksalla, suuri osa järkevästi ajattelevia henkilöitä kuitenkin lähtee liikkeelle syyttömyysolettamasta.
EOK tekee hyvää työtä syyttömyysolettaman eteen. - Homolite
Perseentervaaja kirjoitti:
Minä kerroin jo tuon Homelite-Lada jutun. Eipä siihen ole lisättävää. ;))))
Vertauksesi perusteella olet siis samaa mieltä, että EOK tekee ja on tehnyt hyvää työtä syyttömyysolettaman eteen. Hyvä niin.
Kovinpa sinä taas yrität panna sanoja suuhuni. ;))))
EOK - ystävä hyvä - on vienyt teitä hyväuskoisia tolleroita kuin peruna kappaa Kuopion torilla.- Metsurintyökalu
Perseentervaaja kirjoitti:
Kovinpa sinä taas yrität panna sanoja suuhuni. ;))))
EOK - ystävä hyvä - on vienyt teitä hyväuskoisia tolleroita kuin peruna kappaa Kuopion torilla.> Kovinpa sinä taas yrität panna sanoja suuhuni.
Ei, kyllä sinä itse kerroit Homelite-Lada -jutun. Analogian mukaan EOK tekee ja on tehnyt hyvää työtä syyttömyysolettaman eteen. Metsurintyökalu kirjoitti:
> Kovinpa sinä taas yrität panna sanoja suuhuni.
Ei, kyllä sinä itse kerroit Homelite-Lada -jutun. Analogian mukaan EOK tekee ja on tehnyt hyvää työtä syyttömyysolettaman eteen.Hoh hoijaa. Se, mitä itse kuvittelet nokkeluudeksi, on vain kyllästyttävää jankutusta. ;))))
- Kirvespokasaha
Perseentervaaja kirjoitti:
Hoh hoijaa. Se, mitä itse kuvittelet nokkeluudeksi, on vain kyllästyttävää jankutusta. ;))))
Sinulla jos kenellä on kokemusta tuossa asiassa.
- Ihaaaaa.Ihaaaaaa
Viekäkö Eokin aasi makaa ojassa ketarat pystyssä ja lyhyenläntä kiskoo sitä hännästä pystyyn?
- KiskoJaPertteli
Ihaaaaa.Ihaaaaaa kirjoitti:
Viekäkö Eokin aasi makaa ojassa ketarat pystyssä ja lyhyenläntä kiskoo sitä hännästä pystyyn?
Ei makaa, eikä kisko, mutta Homelite-Lada -jutun analogian mukaan EOK tekee ja on tehnyt hyvää työtä syyttömyysolettaman eteen.
- pillipiippari
KiskoJaPertteli kirjoitti:
Ei makaa, eikä kisko, mutta Homelite-Lada -jutun analogian mukaan EOK tekee ja on tehnyt hyvää työtä syyttömyysolettaman eteen.
Otetaan sen kunniaksi pienet trumpettisoitannat:
https://youtu.be/XMM9xsuLLnM?t=14s
- oikea.kohta
Oikea kohta:
https://youtu.be/XMM9xsuLLnM?t=10s- KukaKuvasi
Se on turva meidän kaikkien.
Hienoa työtä, EOK. - Si-oittaja
Kolme eläköön huutoa aasille, eikun Eokille.
Eläköhöön
Eläähökön
Elähököön - PyroBoy
Si-oittaja kirjoitti:
Kolme eläköön huutoa aasille, eikun Eokille.
Eläköhöön
Eläähökön
ElähököönVallu
vallu
vallu.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.2926526Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652039- 1801780
- 1191251
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151247Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181681153Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71126RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j521025Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411011Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288962