Oletteko feministejä? Sanotteko olevanne?
Itse vastaan lämpimän myöntävästi molempiin. Työpaikallani ei ole ketään, joka ei tietäisi minua feministiksi, koska itse itseni feministiksi kutsun.
Miten feminismi sitten käytännössä näkyy? Omalla kohdallani esimerkiksi siinä, että huomautan tiukkaan sävyyn, jos työpaikkani naisia tytötellään. Naiset eivät niin teekään, mutta jotkut ääliömiehet kyllä. Ei kuulosta lainkaan hyvältä esimerkiksi tärkeän kokouksen alussa, jos miespuoliset osallistujat mainitaan nimeltä ja sen jälkeen todetaan, että liääksi paikalla on "näitä meidän tyttöjä". Aivan kuin paikalla olisi "meitä aikuisia" ja "keskenkasvuisia puolivaltaisia tyttöjä", joiden mielipiteitä ei tarvitse ottaa ihan tosissaan!
Näen punaista, jos joku nimittää jonkun käyttäytymistä "akkamaiseksi" tai vaikkapa puhuu "naisille tyypillisestä juoruilusta". Ylipäätään naista vähättelevä tapa puhua saa hälyytyskellot päässäni soimaan. Kielemme on täynnä puheenparsia, joissa jokin ei-toivottu asia esitetään nimenomaan naissukupuoleen liittyvänä. Koska kyse on arkikielestämmme, näitä ilmauksia vilahtelee helposti (en ole siihen syytön itsekään, kun samaa suomea puhun), mutta kyselen kuitenkin puhujalta, tarkoittiko hän oikeasti mitä sanoi. Jo kysymyksen esittäminen sinällään saa monen miettimään edes hetken naisten ja miesten välistä tilannetta.
En suostu paapomaan miespuolisia työkavereitani siten, että keittäisin heidän kahvinsa, kirjoittaisin heidän puolestaan muistiot tai huolehtisin siitä, että he pysyvät aikatauluissaan vain siksi, että olen nainen. Nämä tehtävät eivät kuulu omaan työhöni. Autan kyllä, jos työkaverini sanoo, ettei osaa tehdä jotain työtä tai ei kertakaikkiaan kerkiä, mutta en sillä perusteella, että olen nainen ja pyytäjä on mies.
Tekisin vaikka miten pitkän listan siitä, miten feminismi näkyy minussa, mutta riittää jo. Miten teillä toisilla? Ja oliko jokin erityinen tapahtuma, jonka ansiosta saitte "feministisen herätyksen"? Itselläni ei ole ollut. Yliopistoaikaan feministiset ajatukseni tosin vahvistuivat entisestään, mikä käsittääkseni suurelta osin johtui samoin ajattelevien ihmisten seurasta.
Itse vastaan lämpimän myöntävästi molempiin. Työpaikallani ei ole ketään, joka ei tietäisi minua feministiksi, koska itse itseni feministiksi kutsun.
Miten feminismi sitten käytännössä näkyy? Omalla kohdallani esimerkiksi siinä, että huomautan tiukkaan sävyyn, jos työpaikkani naisia tytötellään. Naiset eivät niin teekään, mutta jotkut ääliömiehet kyllä. Ei kuulosta lainkaan hyvältä esimerkiksi tärkeän kokouksen alussa, jos miespuoliset osallistujat mainitaan nimeltä ja sen jälkeen todetaan, että liääksi paikalla on "näitä meidän tyttöjä". Aivan kuin paikalla olisi "meitä aikuisia" ja "keskenkasvuisia puolivaltaisia tyttöjä", joiden mielipiteitä ei tarvitse ottaa ihan tosissaan!
Näen punaista, jos joku nimittää jonkun käyttäytymistä "akkamaiseksi" tai vaikkapa puhuu "naisille tyypillisestä juoruilusta". Ylipäätään naista vähättelevä tapa puhua saa hälyytyskellot päässäni soimaan. Kielemme on täynnä puheenparsia, joissa jokin ei-toivottu asia esitetään nimenomaan naissukupuoleen liittyvänä. Koska kyse on arkikielestämmme, näitä ilmauksia vilahtelee helposti (en ole siihen syytön itsekään, kun samaa suomea puhun), mutta kyselen kuitenkin puhujalta, tarkoittiko hän oikeasti mitä sanoi. Jo kysymyksen esittäminen sinällään saa monen miettimään edes hetken naisten ja miesten välistä tilannetta.
En suostu paapomaan miespuolisia työkavereitani siten, että keittäisin heidän kahvinsa, kirjoittaisin heidän puolestaan muistiot tai huolehtisin siitä, että he pysyvät aikatauluissaan vain siksi, että olen nainen. Nämä tehtävät eivät kuulu omaan työhöni. Autan kyllä, jos työkaverini sanoo, ettei osaa tehdä jotain työtä tai ei kertakaikkiaan kerkiä, mutta en sillä perusteella, että olen nainen ja pyytäjä on mies.
Tekisin vaikka miten pitkän listan siitä, miten feminismi näkyy minussa, mutta riittää jo. Miten teillä toisilla? Ja oliko jokin erityinen tapahtuma, jonka ansiosta saitte "feministisen herätyksen"? Itselläni ei ole ollut. Yliopistoaikaan feministiset ajatukseni tosin vahvistuivat entisestään, mikä käsittääkseni suurelta osin johtui samoin ajattelevien ihmisten seurasta.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Jeps olen femakko.
Puolustan kaikissa asioissa naisia,vaikka olisivat väärässäkin. Jonkun täytyy.Niin miehetkin tekee toisilleen. Vaikka kaikki tietäis et mies on väärässä(esim.jossain väittelytilanteessa töissä, miehet puolustaa periatteessa miehiä, ja kun tilanne on selvinnyt ja kysytään et miks puolustit sitä ni miehet vastaa heti et siks ku se on mies. Mä siis vastaan et puolustan (ja muuten äänestänkin)kun tyyppi on nainen. Olen raksalla töissä ja aina kun näen ja tapaan nuoria naisia yritän opettaa feminismiä. On siis me miehet, ja toivottavasti myös me naiset.
..lesbon pitäisi olla feministi, mutta jokaisen feministin ei pidä olla lesbo..:)
Pitäisi - saattaa kuulostaa tässä vähän hassulta. Ehkäpä - olisi luontevaa olla - luulisi olevan, olisivat parempia sanontoja.
Itse olen ollut feministi niin kauan kuin jaksan muistaa. Oma femismini näkyy siinä, että olen kiinnostunut naisasiasta ja kiinnitän huomiota epätasa-arvoasioihin, naisten rooliodotusten käsittämättömyyteen ja yleensä kaikkeen naiseen liittyvään.
feministi ollakseen lesbo.
..ei missään tapauksessa ole mitään pelkkää luokittelua, vaan kokonainen elämänkatsomus ja tämän tyyppistä, naisten sukupuolestaan johtuvaa sortoa vastustavaa, aatemaailmaa luulisi vähintäänkin jokaisen lesbon kannattavan, koska meillä ei ole erikoissiteitä miehiin, eikä intressejä miesten miellyttämiseen.
äo hipoo pakkaslukemia.
shut the fuck up
Olen samaa mieltä siitä, etteivät kaikki lesbot ole feministejä. On kylläkin aika hämmästyttävää, että eivät ole.
Heterofeministejä väheksymättä väitän kuitenkin, että lesbon on jonkin verran helpompi kuin heteronaisen omaksua feministinen ajattelutapa.
Perustelen sillä, että:
- Lesbo on heteronaista vähemmän riippuvainen miesten ihailusta ja hyväksynnästä, koska hän (useimmiten ainakin) on enemmän kiinnostunut naisten kuin miesten käsityksistä omasta itsestään. Lesbon käsitys siitä, onko hän esimerkiksi puoleensa vetävä ei perustu pelkästään miesten ihailulle. (Sanon pelkästään, sillä lesbokin voi saada osakseen miesten ihailua, vaikka ei itse miesten perään haikaile).
- Lesbon läheisin ihmissuhde on (tavallisesti) kahden naisen eikä miehen ja naisen välinen. Heterolla on toisin. Heteronaisen miespuolinen puoliso on (toivottavasti) hänelle kaikkein rakkain ihminen, se, jolta hän itse saa tai ainakin toivoo saavansa eniten tukea niin taloudellisesti kuin henkisestikin. Tästä tilanteesta voi olla vaikea selkeästi hahmottaa sitä, että miehet ryhmänä eivät läheskään aina tue vaan nainen asetetaan usein miestä alempaan asemaan pelkän sukupuolensa perusteella.
Jos ennakko-oletus on se (kuten jotkut luulevat), että feminismi on miesten sulkemista pois elämästään, voi monelta heteronaiselta jäädä kokonaan ottamatta selvää, mitä feminismi todellisuudessa on. Lesbolle kynnys tutustua feminismiin lienee alempi.
..ihan samaa tarkoitin tuossa lyhyessä, parin lauseen kommentissani..:)
Hyvä juttu, tässä perustelu tuli selkeästi esitettynä.
on sun juttus, miksi syyttää ympäristöäsi.
Just tollasset hölmöt on pahinta miikka kaikille naisille,
Lue kirjoittamasi ja mieti mikä se sinä sitten olet? Kuvitteletko olevasi jotenkin parempi?
Sinun kaltaisesi ovat niitä pahimpia miikkoja!
Olen feministi.
Lapsuuden katselin miten (ilmeisen persoonallisuushäiriöinen) isäni alisti viisasta mutta hieman arkaa ja herkkää äitiäni. Seurustelusuhteissani päädyin itse vastaaviin kuvioihin. Kutsuin itseäni jo hyvin nuorena feministiksi, mutta olin nuori ja epävarma enkä kyennyt puolustamaan itseäni (kun en ollut sellaista koskaan oppinut). Masennuin. Hakeuduin psykoterapiaan (analyyttinen). Opiskelin naistutkimusta. Minusta "tuli" "lesbo". Näin sanominen tuntuu epäkorrektilta ja en näin lesbouttani yleensä perustele kenellekään. Syvällä sisimmässäni tiedän kuitenkin että on mahdollista että olisin voinut päätyä tyydyttävään suhteeseen miehen kanssa. Jos olisin kyennyt. ...Tai sitten ei.
Feminismini ilmenee ensisijaisesti siten että tiedostan oman käytökseni ja en anna naiseuden estää minua totauttamasta haluamia asioita (jotka ovat melko perinteisen "miehisiä"). Sanon vastaan ja nykyään pystyn tekemään sen jopa rennosti ja huumorinsävytteisesti toisin kuin nuorempana jolloin ahdistus sävytti vastarintaani.
Kyllä myös puolustan ja yritän tukea muita naisia mutta toisaalta seurani on valikoitunut melko samalla tavoin ajatteleviksi ihmisiksi, joten en välttämättä törmää vastakkaisiin ajatuksiin kovin usein. Olen melko yksityinen ihminen eikä politikointi julkisilla areenoilla tunnu luontevalta.
Olen myös aina sanonut olevani feministi, vaikka se usein on aiheuttanut närää muissa ihmisissä. Ja feminismiäni ovat kyseenalaistaneet niin naiset kuin miehetkin. Onneksi nykyään tiedän asiasta enemmän ja osaan puolustaa näkökantojani. Feminismini on yleisesti tiedossa ja alani takia se on oikeastaan jo oletusarvo. Usein minuun liitetään feministisiä näkemyksiä joita en suoraan allekirjoittaisi.
niin että jos nainen ei naista jeesaa nin kukas sitten.
Ja sama se on homoseksuaalien kanssa, aina kun voin vedän kyllä "kotiin" päin.
Maailma on täynnä epäkohtia ja jos mulla on mahdollisuus vaikuttaa omaan työ/lähipiiriini niin sen kyllä teen.
Mä en pysty koko maailman asenteita muuttamaan mutta sen minkä voin sen teen automaattisesti jo.
Johtunee varmaan vahvasta äiditäni joka opetti meidät olemaan muutakin kuin "toimiston tyttöjä" kuten joku sanoi=)
... olen feministi. Kakarasta asti olen seurannut tarkasti yhteiskuntaa, politiikkaa, sosiaalipolitiikkaa, oikeuksia ja niiden puutteita, myöhemmin työelämää ja sen muutoksia, taloudellisia rakenteita jne. Naisten status on aina ollut epäoikeudenmukaisesti huonompi kuin miehillä, mahdollisuuksia itsensä kehittämiseen ja toteuttamiseen on evätty, uralla etenemistä on typistetty, osaamispotentiaalia on käytetty hyväksi erinomaisella kustannus-/hyötysuhteella (eli halvalla) jne. Naisiin kohdistettua väkivaltaa on katsottu läpi sormien tai "ymmärretty" käsittämättömän keveästi. Esimerkkejä olisi lukuisia.
Olen käyttänyt perfektiä, ikäänkuin olisi kyse taakse jääneestä ajasta. Ei ole, ei kokonaan, vaikka tavattoman paljon parannusta on saatu aikaan. Parannus ei ole syntynyt itsestään, taikasauvan heilautuksella tai siitä syystä, että "kehitys kehittyy". Mitään ei kehity, ellei kehityksen hyväksi tehdä työtä. Naisten tasa-arvoisuuden edistyminen on vaatinut vuosikymmenien sinnikästä työtä naisjärjestöiltä ja yksittäisiltä naisilta, ja vaatii edelleen. Ei enää suurta eetosta, mutta asiallista ja hyvää pitkäjänteistä toimintaa.
Monilla ihmisillä, miehillä ja naisillakin, on feminismistä sellainen virheellinen käsitys, että haetaan jotain äärimmäistä, naisvaltaa tms. Ei. Pyritään vain korjaamaan mahdollisuuksia, oikeuksia, vastuita tässä yhteiskunnassa vastaaviksi kuin miehillä jo on. Myös käytännössä, ei vain muodollisesti. Samalla jaamme myös miesten taakkaa sekä hyvässä että pahassa, yhdessä. Ei siis "naisille enemmän etuja kuin miehille", ei miesten halventamista, ei naisvaltaa. Mikä tahansa ylivalta, myös naisvalta, on epämiellyttävää ja korruptiivista.
Lisäksi on eräitä suoraan naiseuteen biologisesti liittyviä asioita (mm. äitiys, perhe), jotka vaikkapa ansiotyön, yrittäjyyden tai muun uraan (taiteelliseen, tieteelliseen jne) liittyen ovat vaatineet ratkaisuja. Myös nämä asiat ovat feministien esityslistoilla.
Myös miehet voivat olla feministejä siinä mielessä, että kannattavat sukupuolten tasa-arvoisuutta. Yhdessä toimimalla saavutetaan parhaat tulokset. Hyvänolon ja oikeudenmukaisuuden lisääminen yhtäällä ei tarkoita niiden vähentämistä toisaalla, vaan sitä, että yleinen hyvinvointi kasvaa.
"Oletteko feministejä? Sanotteko olevanne?"
Olen lähinnä antiseksisti eli vastustan ihmisen pakkojaottelua sukupuolen mukaan. (Tietysti minä itse jaottelen koska olen lesbo, mutta pidän oikeasti sellaisen miehen tapaamista elämässäni joka olisi vapautunut miehisyyden perinteestä hyvin epätodennäköisenä.)
Soroptimisti olen siinä että haluan tukea ja rohkaista naisia ja toimia jonkinlaisena isosiskona.
"Itse vastaan lämpimän myöntävästi molempiin. Työpaikallani ei ole ketään, joka ei tietäisi minua feministiksi, koska itse itseni feministiksi kutsun."
Kutsuessani itseäni feministiksi huomasin että ihmiset ymmärtävät minua väärin, siis että ajaisin naisille PAREMPAA asemaa kuin miehille, mitä en tee. Feminismiin liitetään myös pornon ja prostituution vastustus, kun taas minä olen pro-sex -feministi. Eli jos kutsun itseäni feministiksi niin se johtaa väärinkäsitykseen.
"Miten teillä toisilla? Ja oliko jokin erityinen tapahtuma, jonka ansiosta saitte "feministisen herätyksen"? Itselläni ei ole ollut. "
Elämä opettaa, sanotaanko vaikka niin. Huomasin koko sukupuolijärjestelmän ja sukupuoliroolien älyttömyyden.
Käytännössä työssä olen esimerkiksi museo-oppaana joutunut esimiehen kanssa väittelyihin esittäessäni että ei se ollut niin että miehet heiluttivat miekkaa ja naiset parsinneulaa, vaan että se oli monesti päinvastoin.