En ole yhtään varma minne palstalle tämäkin kuuluisi, mutta antaa mennä.
Olen ihan hukassa äitini kanssa. Hän käyttäytyy kuin mikäkin teini ja valittaa kiukuttelee kun ei saa omaa tahtoansa läpi.
Aina on haukkumassa ja arvostelemassa muita (myös minua) ja kun hänelle sanoo jotain negatiiviseen sävyyn, helvetti on irti. Koko viikon pelkkää kiukuttelua ja mykkäkoulua. Aina pitää varoa mitä sanoo ja olla myötäilemässä tätä "kuningatarta."
Isäni on niin kiltti mies, ettei ikinä uskalla sanoa vastaan äidilleni, sillä silloin äitini uhkailee erolla, paiskii ovia jne.
Äitini on ollut tälläinen niin kauan kuin muistan. Mitä vaan mitä ikinä teen, miten pukeudun, AINA kaikki on väärin, itse hän kuvittelee olevansa paras, täydellinen ja upea, josta jokaisen tytön pitäisi ottaa mallia.(noway)
Kaikesta tästä minun nakertamisesta itsetuntoni on nollilla, vaikeaa masennustakin löytyy (nuorempana syömisongelmiakin oli, kun äiti haukkui.) En edes muista milloin äitini olisi halannut minua.
Mitä mieltä? Mitä minun tässä pitäisi tehdä? Biologinen-isäni on tietämättömissä, en ole nähnyt 6-vuoteen, joten sinnekkään en voi muuttaa. ( isä josta puhuin, ei siis ole biologinen.)

Vastaukset 1
Vanhimmat
Tuohon vielä lisään:
Hän on myös manipuloinut isovanhempani, tätini, enoni, kummitätini, jopa kaverini, siihen että hän on hyvä äiti. Kun yritän ystävilleni puhua tästä, saan vain kuulla, että: "mutta sun äitihän on ihan sairaan kiva!", jonka jälkeen ei huvita puhua koko asiasta enää.