naapurin hoitaja

pirunpesä

olin jo pitkään pähkäillyt että kävisin jotakuta naapuriani raattaamassa , mutta minkäs teet kun olet veturin kuljettaja ja kesäisin kuljetan museo junia yhtä kyytiä.

No pyhänä tulin sitte käymään kotosalla ja työnantajani soitti että olen hänen mielestään liikaa ajossa, joten hän kirjoittaa mulle 2 viikkoa palkallista lomaa.

No enpä siinä viitsi vastaankaan nariseen kyllähän aina vanahapoika saa aikasa kulumaan ja siinäpä eka ilta ku luki saunotessa/ryypätessa.

Aamulla herättyäni 10 jälestä kahvit keitettyäni ja sätkällä käytyä luin kahvin kanssa edellis viikon posteja, siinäpä tunteroisen luettuani ajattelin että jos vain pensa petrooli fordsonini vain lähtee pyhällä hengellä käyntiin niin otan ja käpäsen omalla kylällä ajelemassa kun eipä tuolla yli 80 vuotiaalla rautapyörällä ole mitään asiaa kesä kielillä pikitielle.

Otin pajan nurkasta sen verran pensaa että saan 5 litraisen pensa tankin täytettyä kun eipä tuota 95 litrasta petrooli tankkia tarvii näin vähä sillä ajoilla tankata kuin joka toinen vuosi, mutta eikö mitä puolen vuoden seisonnan jälkeen rysähti fordson puolella veivin pyörähyksellä käyntiin.

ajeltuani jonkun aikaa reipasta juoksu vauhtia käänsin kokan naapurini piha tielle, pihaan päästyäni huomasin ettei autoa ollut pihalla.

Ajattelin et kyllä siellä on aina joku kotona aukaisin talon oven ja huhuilin ei vastausta mutta yläkerrasta kuului vaimeaa musiikkia, päätin suunnata yläkertaan.

Musiikki kuului Tanjan huoneesta joten koputin ja astuin sisään jäykistyn kuin olisi pölkullä päähän lyöty, Tanja makasi aivan alasti eräänlaisessa hoitotuolissa.

Hänen rinnat olivat sellaisessa rintojen suurennus pumpussa ja hänen pillua jytkytti nussinta kone, oven aukaisu sai hänet säikähtämään ja hän hyppäsi pois pöydältä ja sammutti pumpun ja koneen.

Tanja riisui pumpun kiinnitys remmit päältään ja riuhtaisi aamutakin päälle ja käski tulla perässä, menimme kuistille tupakille.

Tanja kertoi että muu perhe oli lähtenyt Espanjaan 3 viikon lomalle, ja hän halusi jäädä kotia sillä ehdolla että voi olla rengille ja lomittajalle apuna välillä eikä häntä edes kiinnostus lähtemään Espanjaan.

Lomittaja oli juuri ennen minun tuloa tullut ja Tanja oli kertonut että hänen täytyy suorittaa eräitä kouluasioita ja hän auttaa huomenna häntä kaksin käsin.

Sitten Tanja yhtä äkkiä kysyi että voisinko olla avuksi hänelle sillä hänen pitäisi saada opinnoissa tehdä laaja tutkimus miehen seksuaalisuudesta. Suostuin ennen kuin hän ehti sanoa asiansa loppuun, sillä minua alko heti panettamaan kun näin Tanjan tyydyttävän itseään sillä Tanja on keholtaan kiihoittavan kaunis ja tietysti haluan auttaa hänen urologian opintoja kuin myös säilyttää naapuruston rauhan ja välit.

Tanja pyysi odottamaan hetken kun hän kävisi huoneessaan totesin että kun kerran tupakille lähin niin eihän sitä yksi sätkä riitä ja ei ole kiire kun mikä kiire meitillä on kun on viikko tolkulla lomaa.

Hetken poltettua Tanja tuli takaisin hän oli jo pukenut vaatetta päälle ja ojensi kansion ja kynän että voin täyttää virallisen suostumuksen ja kaiken muun mitä lomakkeessa kysytään.

Paperit täytettyäni Tanja kysyi että haluanko kahvia jos hän keittäisi odotellessa kun lomittaja lähtisi ettei hän keskeyttäisi tutkimusta,kiitin tarjouksesta ja menin hänen kanssa tupaan kahvin keittoon.

Kahvia juodessamme Tanja haastatteli minua ja toisio tupakille menetyämme huomasimme lomittajan lähtevän silloin tumppasimme tupakit ja Tanja meni vaihtamaan vaatteita.

Kun hän tuli takaisin hänelle oli päällä seksikäs turkoosi sairaanhoitajan puku jota rajasi valkoinen vyö mahalla ja polviin ylettyvä hame ja esiliina, sirsitten Tanja pyysi tulemaan hänen huoneeseen ja lähdin kävelemään hänen perässään.

Päästyämme huoneeseen Tanja pyyti rriisumaan ja asettautumaan hoitopöydälle, maate mentyäni Tanja ajeli alapääni posliiniksi jonkajäykkä jälkeen hän odotti hetken ja mittasi peniksen ympärys mitan/pituuden.

Kirjasi mitat ylös ja otti kaapista sellaisella mitta asteikolla varustetun penis pumpun, hän asetti peniksen pumpun sisään ja pomppasi penikseni puolen tunnin aikana niin pitkäksi kuin se vain venyi ja kirjasi mitan jolloin Tanja repäisi pumpun pois ja salaman nopeasti otti mitta nauhalla ja mittasi ympärysmitan.

Sen kirjattuaan hän antoi minulle pahvi kupin ja käski käydä vessassa antamassa virtsa näytteen ja tulla takaisin.

Sitten Tanja kertoi että huomenna jatketaan, mutta hän ottaa vielä sulta suihin niin ei tuu paha mieli, ja hän nousi päälleni ja aloitti suihin Oton ja lutkutti 4 rokin verran ja sano sit et voit tulla huomenna siinä 1 heitteillä..

Jatkuu

0

945

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Takaisin ylös

      Luetuimmat keskustelut

      1. Kuka sitä naista maalittaa

        Täällä oikeasti?
        Ikävä
        196
        1502
      2. Anteeksipyynnöstä

        Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
        Ikävä
        140
        944
      3. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

        Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
        Ikävä
        58
        921
      4. Oletko päässyt minusta

        Eteenpäin?
        Ikävä
        85
        902
      5. Ei kukaan ole katsonut

        Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
        Ikävä
        53
        816
      6. Martinan tarve valehdella.

        Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
        Kotimaiset julkkisjuorut
        260
        711
      7. Tumman vihreä mercedes

        Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
        Hyrynsalmi
        10
        710
      8. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

        Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
        Maailman menoa
        338
        671
      9. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

        Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
        Ikävä
        58
        664
      10. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

        "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
        Maailman menoa
        74
        636
      Aihe