Faktaa ei Luuloa

Toyotallaminäkin

IL -autot

Toyotat kestävän pidempään kuin moni luulee.
Toyotat ovat tilastojen mukaan varsin kestäviä autoja. 80 prosenttia Toyotista on tien päällä vielä 20 vuoden kuluttua valmistuksestaan.

Corolla on maailman myydyin automalli.

Vuodesta 1986 lähtien Toyota on valmistanut ja myynyt Corolla-malliaan 37 sekunnin tahdilla. Vuodesta 2013 lähtien 27 sekunnin tahdilla. Corolla on kirkkaasti maailman myydyin automalli - kokonaismyyntimäärä on jo yli 40 miljoonaa autoa. Vuonna 1966 ensiesitellyn Corollan sukupolvia on jo 11.

rius ei ollut Toyotan ensimmäinen hybridimalli.

Prius oli Toyotan ensimmäinen hybridituotantomalli, kun se tuli markkinoille vuonna 1997, mutta ensimmäinen hybridi-Toyota se ei ollut. Jo 70-luvun puolivälissä Toyota esitteli kaksi kaasuturbiinihybridin kokeilumallia Tokion autonäyttelyssä :Century Gas Turbine Hybrid ja Sports 800 Gas Turbine Hybrid.
Se siitä "vanhasta tekniikasta"

Toyota Priusit meni kaupaksi kuin kuumille kiville

Prius -hybridiä on valmistettu ensimmäisen kymmenen vuoden aikana vuodesta 1997 lähtien yli miljoona kappaletta. Priusia myydään yli 70 maahan, mutta 75 prosenttia autoista myydään USA:ssa. Kaikkiaan Toyota on valmistanut yli 9 miljoonaa hybridiautoa maailmalle.

2

140

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mattilakirurki

      EN tiedä menneistä nyt kun ajoin iiden proacen oli se huippu tulee olemaan varma menestys sata kertaa parempi kuin entinen hiace, ruostuva, kuluttava. kankea,ruma ja laiska.

    • ikiliikujaseon

      Joo, mulla on 1991 mallin Carina, ei mitään vikaa, se vaan menee ja menee. En ole enää viittiny jakohihnaakaan vaihtaa kun en usko että se voi katketa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. PÄIVÄN PARAS: Nigerialainen haki turvapaikkaa Suomesta, lähti takas huilaamaan

      kotimaahansa, koska turvapaikan saaminen kesti niin kauan. Ja tämän kertoo ihan Yle, eikä yhtään toimittaja kyseenalaist
      Maailman menoa
      157
      3863
    2. Mikä vasemmistolaisista jankkaavaa vaivaa?

      Pahasti on ihon alle, siis korvien väliin sinne tyhjään tilaan, päässeet kummittelemaan. Ei ole terveen ihmisen merkki
      Maailman menoa
      100
      3661
    3. Ohjelma "Rikollisjengien Ruotsi" hyvin paljasti jakautuneen maan

      eli ns. ruotsalaiset yhdellä puolella, muslimit ja muut kehitysmaalaiset toisella puolella. Siinäkin hyvin näki mitä ma
      Maailman menoa
      42
      3203
    4. Pidennetään viikko 8 päiväiseksi

      Ja jätetään työpäivien määrä nykyiseen 5:een. Tuo olisi kompromissiratkaisu vellovaan keskusteluun työajan lyhentämisest
      Maailman menoa
      18
      2531
    5. Miksi eristäydyt?

      Onko jokin syy kun vetäydyt omiin oloihin?
      Ikävä
      184
      2238
    6. Jos Katja Ståhl ei pääse juontamaan Elämäni biisiä, kenet haluaisit nähdä juontohommissa?

      Katja Ståhl on ollut kuluvalla viikolla sairaalahoidossa. Jos Katja Ståhl ei pääse juontamaan Elämäni biisiä, kenet halu
      Tv-sarjat
      27
      1417
    7. Kuvaile kaivattuasi kolmella emojilla.

      :) 😛😆😱
      Ikävä
      97
      1267
    8. Tiesitkö? Tuure ja Saana Boelius ovat sisaruksia!

      Tiesitkö? Tuure Boelius ja Saana Boelius ovat tänä syksynä kumpainenkin reality-ohjelmissa tv:ssä: Tuure Petollisissa ja
      Suomalaiset julkkikset
      24
      1091
    9. Vähäkankailla ollut ongelmia vuokra-asunnossa

      Aina ne ikävätkin asiat tulevat mediaan. Jasmin ja Marko saaneet edellisestä asunnostaan häädöt ja Jasmin todettu varatt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      128
      1088
    10. Jos elämäsi ihminen

      on osoittanut kiinnostuksensa, niin kannattaa vastata edes jotain vaikka mikä olisi. Toista mahdollisuutta ei välttämätt
      Ikävä
      69
      1048
    Aihe