Kuulin juuri uutisista kuinka yhä pihimpien vesikalusteiden myötä vedenkulutus laskee niin että viemärit kärsivät vedenpuutteesta.
Liika säästö niin sähkössä kuin vedessä tuottaa myös ongelmia.
Maassamme sataa melko paljon. Hyödynnetäänhän tuuultakin, miksei sadevettä.
Omakotiasujat keräävät sadeveden suuriin tynnyreihin ja käyttävät sitten kuivana aikana esim kasteluun.
Näin voisi toimia kerrostaloissakin ja säästää vettä, rasittamatta viemäreitä.
Esim 1-2 rappuisen kerrostalon voisi hyvin varustaa sadevesien keruualtaalla/säiliöllä. Säiliön vettä voitaisiin käyttää esim wc,n huuhteluun.
Teknisesti esim putkiremontin yhteydessä ei toisi juuri lisäkuluja mutta säästäisi valtavan määrän vesijohtovettä.
Monissa taloyhtiöissä on myös tyhjillään oleva uima-allas. Ne voitaisiin ottaa hyötykäyttöön sadeveden keräilyyn.
Hommasta selvittäisiin pienillä teknisillä innovaatioilla ja taloyhtiöt säästäisivät rahaa, hyöty koskisi näinollen myös asukkaita.
Vesilaitoksen vettä tarvittaisiin edelleen eikä vesimaksuja tarvitsisi korottaa edes liian vähäisen käytön takia. (Kuten nyt näyttää käyvän sähkön kanssa).
Liika säästö tuo ongelmia
Hölökkähousu
0
87
Luetuimmat keskustelut
- 1101346
- 45911
Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50736Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r132697- 70666
- 67616
- 53607
- 55555
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.94485Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20480Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32468- 34467
Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e93456Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142453Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?115453- 5448
- 49447
- 51445
- 42410
- 52403