Henkinen lama iski 60+ palstalle !

Mikään ei kiinosta, kaikki on sanottu jo tuhanteenkertaan !

hohoijaaaaaaaa,,,, ompa tylsää,,,,,,
8976
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 89

Vanhimmat

Mitä sitten odotat yli kuusikymppisiltä? Muistoja menneistä, haahuilua tulevaisuudesta, elämästä selviämistä nykyisyydessä!

Sitä ihminen jää joskus nalkkiin johonkin ihan kummalliseen. Remontti lähestyy ja luopumisprosessi käynnissä vanhasta kirjoituspöydästä. On kulkenut läpi tuulen ja tuiskun, jostain evakkoajoista. Jokaisessa irtoavassa osassa on omaiseni nimi ja osoite, että löytää perille elämän heitellessä.

Nyt on ehkä löytänyt perille ja on aika luopua. Ei uskois, miten pistää miettimään. Jollekin on ollut aikoinaan niin arvokas, että on pitänyt merkata. Noh, fraasina; aikansa kutakin!

Äänestä
  • on kyllä välillä tylsää tämä elämä,mutta menehän katsomaan ja kommentoimaan muitakin palstoja. tai parempi kun suljet koko laitteen ja alat hoitamaan itseäsi. jos et ole vaikka lakannut kynsiäsi pitkään ,niin tee se, piristää kummasti. tai ota esille korusi jostain kätköistä ja vaihdat välillä toisenlaisiin korviksiin, ranneketjuun tai sormuksiin. voi kuinka kätesi näyttävät kauniilta , huomaat varmaan. hiuksia voit laittaa uudella tyylillä. tällaista teen itse, kun oikein tympii. sitten youtubesta jotain hyvää musaa soimaan.

    Äänestä

Ollaan niikuin ei oltaisi.

Äänestä

Kauan sitten syntyi pieni kaunis ehjä ihminen, huusi syntyissään niinpaljon kuin pienistä keuhkoista lähti, koko maailma oli mun,
jälkeenpäin katson, kaiken sain mitä olin haaveillutki,
mutta elämä oli taistelua, kovaa työtä, selviytymistä,
sielussa miljoonia haavoja,
saviruukku särkyi monesti, sirpaleiksi,
löysin luojan
luoja korjasi pikkuhiljaa, miljoonat sirut liimasi kolhitun saviruukun,

https://www.youtube.com/watch?v=f0M-_-URiUk

Äänestä

Ja mikä onkaan aloituksen kirjoittajan panos laadukkaamman keskustelun käynnistämiseksi?

Hohhoijaa! Niin! Toiset tekevät ja toiset eivät kykene muuhun kuin arvostelemaan.

1Äänestä
  • "Hohhoijaa! Niin! Toiset tekevät ja toiset eivät kykene muuhun kuin arvostelemaan."

    Kumpaan kategoriaan tämä sinun kommenttisi kuuluu?

    1Äänestä

  • UPDATE_11521454 kirjoitti:

    "Hohhoijaa! Niin! Toiset tekevät ja toiset eivät kykene muuhun kuin arvostelemaan."

    Kumpaan kategoriaan tämä sinun kommenttisi kuuluu?

    olipa hyvä kysymys, saisi vaan vastauksenki,

    1Äänestä

  • Kommenttini oli kommentti aloitusviestiin ja kannustusta osallistuvampaan jatkoon aloittajalle.

    Halutessani hallitsen molemmat toimintamuodot hyvin ja olen antanut aina välillä oman panokseni myös aloitusten kirjoittamisessa.

    Äänestä

  • SiinäTeilleVastauksia-- kirjoitti:

    Kommenttini oli kommentti aloitusviestiin ja kannustusta osallistuvampaan jatkoon aloittajalle.

    Halutessani hallitsen molemmat toimintamuodot hyvin ja olen antanut aina välillä oman panokseni myös aloitusten kirjoittamisessa.

    heh heh , niinkö,
    koivn on pikkusieluista kommentointia jos tuohon tyyliin vastailet,
    eipä kovinkaa henkevää eikä valaisevaa keskustelua,
    nooh, meitä on moneksi,
    en kyllä minäkää mikään keskustelija ole
    senku huultaheitän välliin ku oikein ärsyttää tyhmyys,
    koitahan sinäki jotain parempaa,

    Äänestä

  • UPDATE_11521454 kirjoitti:

    "Hohhoijaa! Niin! Toiset tekevät ja toiset eivät kykene muuhun kuin arvostelemaan."

    Kumpaan kategoriaan tämä sinun kommenttisi kuuluu?

    Olihan taas asiaton tölväisy expimotilta.

    Tosin tuollaista voi odottaa tyypiltä, joka tekee aloituksen, kun on räkää nenässä.

    Äänestä

  • UutisetHämeestä kirjoitti:

    Olihan taas asiaton tölväisy expimotilta.

    Tosin tuollaista voi odottaa tyypiltä, joka tekee aloituksen, kun on räkää nenässä.

    AHAAAAAAAA,
    nythän minä hokasin,

    sinä taijat olla se kiva tyyppi
    jonka suusta pääsee aina kivoja sammakoita,
    tykkään sammakoista,
    niitä on kiva tutkia,

    Äänestä

  • UutisetHämeestä kirjoitti:

    Olihan taas asiaton tölväisy expimotilta.

    Tosin tuollaista voi odottaa tyypiltä, joka tekee aloituksen, kun on räkää nenässä.

    Ei ollut tarkoitus tölviä. Kysyin asiallisesti, sain asiallisen vastauksen ja siirryin elämässäni eteenpäin.

    Äänestä

Tympeys on laskeutunut myös minun päälleni. "Ottaa-päähän"-vellous velloo sisuksis.
Ei tämä palsta päähäni ota, päinvastoin tulin nyt kattelemaan, olisko täälä jotakin kivaa piristystä.
Vaasassa on myrsky. Tuuli riepottelee puita ympäri ämpäri. Vaikea sanoa, mistä päin tuulee, koska tuuli pyörii joka suunnalta. Nyt on saarikauden päättäjäiset täällä. Mun piti lähteä saareen. Mutta täälä mä vaan köllötän ja "pirhanan-pirhanat" pulppuaa suusta.
Tällä haavaa ei tuu mitään mieleen, jota olis kiva tehdä.
Perunat on kypsymässä ja lihanvinkale paistinpannus. Toivottavasti noista saan revittyä jotakin intokipinää tulevalle päivälle.

Äänestä
  • " heikunkeikku "

    Tuostapa sai kipinän, tuli nälkä,
    miulla on jauhelihaa kaapissa,
    olisiko lihapullat hyvä ratkaisu vai mitä tekisin,

    Äänestä

  • hyvä-vinkki-tarpeen kirjoitti:

    " heikunkeikku "

    Tuostapa sai kipinän, tuli nälkä,
    miulla on jauhelihaa kaapissa,
    olisiko lihapullat hyvä ratkaisu vai mitä tekisin,

    Tee nyrkin kokoisia lihapullia, joissa sisällä juustonvinkale.
    Korppujauhoja ensteks "pallojen" poskiin, sitten paistinapannulla ruskistetaan, kumotaan uunivuokaan ja päälle ruskistetaan aimo röykkiö sipulia ja sitten vaan ootellaan, että uuni tekee tehtävänsä. Nams nams nams namskutaraaraa.
    Kylmänä lihapullat, kun ovat reilun kokoisia, voi siivuttaa ja nakata leivän päälle.

    Äänestä

  • Siinä sitä on aloittajalle kommenttia; täytetään tyhjyys jauhelihalla! Auttaa muuten henkiseenkin tyhjyyteen ja maistuu :P

    Äänestä

  • Heikunkeikku kirjoitti:

    Tee nyrkin kokoisia lihapullia, joissa sisällä juustonvinkale.
    Korppujauhoja ensteks "pallojen" poskiin, sitten paistinapannulla ruskistetaan, kumotaan uunivuokaan ja päälle ruskistetaan aimo röykkiö sipulia ja sitten vaan ootellaan, että uuni tekee tehtävänsä. Nams nams nams namskutaraaraa.
    Kylmänä lihapullat, kun ovat reilun kokoisia, voi siivuttaa ja nakata leivän päälle.

    KIITOS VINKISTÄ ,

    ennen osasi tehdä ihania ruokia,
    katsotaan kuinka nyt käy,
    kerron sitte,

    Äänestä

Nämä mielialakeskustelut piristää kivasti.

Äänestä
  • " oli hyvä mieli "

    Sanos muuta,
    ulkona sataa kaatamalla, on synkkää kuin yöllä,
    nämä mukavat höpötykset piristää synkkää päivää ihan kivasti,

    Äänestä

  • Mielialakeskusteluja täytyy höystää mielialalääkkeillä koska, eihän kahviakaan tarjota ilman lisukkeita, noin niin kuin yleensä.

    Äänestä

Mikä lama? Missä? Älkääs nyt vaan vaipuko synkkyyteen, aurinko paistaa ja tuuli heiluttelee puita. Vielä on kesää jäljellä.
Kaikki sanat on sanottu niin moneen kertaan, ettei sitä kukaan lukea taida, mutta aina voi keksiä uusia järjestyksiä. Niin 7lle sävelellekin tehdään.

1Äänestä
  • Aurinko paistaa, tuuli heiluttelee irtokalusteita, kas tuonne kauas horisonttiin katosi minunkin muovinen puutarhatuoli, toivottavasti joku venäjällä saa sen pihalleen. Puutarhapöydän vein nurkan taa, sinne ei tuuli yllä.
    Ja tuuli irrottelee puita ja sähkölinjoja, pipojakin saattaa lennellä lippiksistä puhumattakaan. Että kesä alkaa olla ohi kyllä, jos ilmassa alkaa näkyä karvahattuja.

    1Äänestä

  • Kesänmukavinlapsi kirjoitti:

    Aurinko paistaa, tuuli heiluttelee irtokalusteita, kas tuonne kauas horisonttiin katosi minunkin muovinen puutarhatuoli, toivottavasti joku venäjällä saa sen pihalleen. Puutarhapöydän vein nurkan taa, sinne ei tuuli yllä.
    Ja tuuli irrottelee puita ja sähkölinjoja, pipojakin saattaa lennellä lippiksistä puhumattakaan. Että kesä alkaa olla ohi kyllä, jos ilmassa alkaa näkyä karvahattuja.

    Täällä käy navakka tuuli Suomeen päin.
    Mitä haluatte, että laitan tulemaan sen mukana?

    Äänestä

  • ent.siivoojaparka kirjoitti:

    Täällä käy navakka tuuli Suomeen päin.
    Mitä haluatte, että laitan tulemaan sen mukana?

    Niin käy.
    Tekstiviestiä pukkaa sähkölaitokselta ja vesiosuuskunnasta.
    Porukoita on mökillä.
    Itse tulin eilen kotio pyykkireissulle. Piti mennä tänään takaisin, mutten mene, sähkökin poikki.
    Jaa, että mitä laittaisit tulemaan. Tuntuu, että liiankin kanssa Ruotsista malleja otetaan. Aina vaan hoetaan Ruotsissa on tehty näin ja näin.

    Äänestä

  • eppu2 kirjoitti:

    Niihä se on.
    Venäjältä päinhän se kaikki hyvä tulee, sanoi pikkuveljenikin hirvikärpäsistä ja nauraa hörähdytti päälle.

    Vedestä puheenollen.
    Ihmetellyt viime aikoina, kun kummallisia kramppeja mahassa söipä mitä vaan ja vaikka ei olisi syönyt mitään, juonut vain pelkästään vettä ja vettähän ole juonut paljon, kun on ollut niin kuumat ilmat nyt. Perjantaita vasten yöllä kouristeli oikein kunnolla.
    Eilen sitten oli ilmoitus netillä, että meidän kunnassa ja naapurikaupungissa pitää toistaisesti keittää vesi ennen suuhunsa kaatamista. Oli löytynyt liikaa kolibakteereja raanavedestä. Minulle on juotettu paskalla lantrattua vettä!!!!

    Äänestä

  • Laita ny Silja Linee ja Viikinkii tulemaan ja hakemaan munt ruotsiin, taidan muuttaa sinne kun siellä on myrskyt pienempiä. Tosin mamut ketkumpia mutta eiköhän suomalaisilla luuvitosilla pärjää kun on ammattitaitoa niiden heilutteluun.

    Äänestä

Ja minäkin aion laittaa pitkästä aikaa "jauhelihakastiketta", kun kävin eilen Stockmannilla ostamassa pari rasiaa Härkistä.

Mietin juuri, että keittäisinkö perunoita vai spagettia seuraksi kastikkeelle. Ajattelin yllättää läheiseni, jotka eivät varmaankaan meinaa uskoa silmiään, kun kannan ruoan pöytään. Kasvissyöjä-äiti tarjoaa jauhelihakastiketta ????

Äänestä
  • Jauhelihakastike ja vedät siihen spagaatin kun tarjoilet, se muuta kaipaa seurakseen.

    Äänestä

  • Ei se mitään oikeaa jauhelihaa ole, vaan härkäpavuista ja joistain lisäkkeistä valmistettu lihan näköinen ja tuntuinen tuote.

    Spagaatti ei ole minulta koskaan onnistunut, eikä toivottavasti enää yllätä sellainen, voisi jäädä pitkäksi aikaa viimeiseksi astunnaksi.

    Äänestä

Mulla ois pyyntöä ja kyselyä.
Onnistun tuhoamaan jauhelihan!
Pyörykät ei pysy kasassa tai niistä tulee epäherkullisen harmaita. Oon paistellut pannulla ja uunissa. Uunissa tulee sellainen superlonkuori.
Siis jauhelihapyörykät ja -pihvit ovat yhtä taistelua. Siksikin niistä tulee pastakastiketta vähän niinkuin mutkan kautta prosessoituna.
Olen siis kokeillut erilaisia lihakoostumuksia ja sotkenut joukkoon milloin mitäkin. Ei vaan suju ei. Olisihan se kiva sanoa, että hyvää ruokahalua.....

Äänestä
  • "Tavuvuuva"
    Epäherkulliset harmaat superlonkuoriset pyörykät kuulostavat kyllä epäherkullisilta.
    Jos kovin superlonkovia ovat, niin voisihan niitä hätäpäissään käyttää palloina, ettei ihan haaskeelle mene. Kiva pallopeli perheen kanssa, ei sekään mikään huono homma ole.
    Menepäs nyt käväsemään kaupassa ja nakkaa ostoskoriin vähärasvaista jauhelihaa tai naudanjauhelihaa tai rotukarjan jauhista. Osta samalla reissulla oliko se nyt Maggin jauhelihajatkepussi. Pussi, ei laatikko. Käytä pussin korppujauhe-mausteseosta siten, että laitat vähän vähemmän jauhetta, kuin pussin kyljessä sanotaan. Ruskista lisäksi pieniksi kipenöiksi leikattua sipulia, tötsähytä pikkusen tomaattisosetta ja yhtä pikkusesti sinappia ton mönjän sekaan ja sitten valkopippuria. Minä tykkään valkopippurista ja laitan sitä aika paljon. Lisäksi mustapippurirouhetta.
    Kun jauheliha on hetken mojunut, niin sitten vaan alat pyörittelemään tai littanoita pihvejä lättäilet. Paistat, mieluummin kunnon rautapaistinpannus. Lykkää uuniin ruskistamisen jälkeen tai kypsennä pannulla. Ja se on siinä sitten.
    Harmaudesta ei oo tietoakaan, epäherkullisuus ei vainoa ja jos uunin tai pannun lämpötila ei ole perusteellisen kuuma, niin superlonkovuus ei kuorta töki.
    Hyvää ruokahalua. Ai niin vielä voisin sanoa, että jauhelihasta voi myös tehdä "elefantin pökälettä". Muotoillaan pökäle, jonka sisässä juustoa. Se vaan uuniin ja se on siinä.

    Äänestä

  • Heikunkeikku kirjoitti:

    "Tavuvuuva"

    Tuo ´elefantin pökäle´ ei kyllä ruokahalua herätä, joten kyllä se mureke-sana on parempi.
    Senhän voi esim. täyttää vaikka keitetyillä munilla tai sekavihanneksilla.
    Mielikuvitusta ja makumieltymyksiä voipi täyttämisessä käyttää.

    Toi elefantin pökäle on vielä aika mieto.

    Olin nuorena kesätöissä Elannon makkaratiskillä ja kerran putkahti tiskille keski-ikäinen herra joka tokaisi "panes poika mulle pätkä tota norsunkyrpää". Se oli sellaista epätasaisen paksua luonnonsuolessa olevaa kiekuraa makkaraa, en nyt muista nimeä.

    Kerran yksi asiakas totesi että teillä ei näytä olevan mustaamakkaraa, johon vastasin avuliaasti että sitä on valmiiksi siivutettuna tuolla kylmäaltaassa.

    Kiitos. Lamakin katosi sen siliän tien. Tänään lounaani söin, sellaisen ehtoisan emännän pikaisen. Mutta lupaan harjoitella tuota. Rautapannuni olen lahjoittanut jälkipolvelle. Siinä tulisi parhaat...

    Äänestä

  • eppu2 kirjoitti:

    Tuo ´elefantin pökäle´ ei kyllä ruokahalua herätä, joten kyllä se mureke-sana on parempi.
    Senhän voi esim. täyttää vaikka keitetyillä munilla tai sekavihanneksilla.
    Mielikuvitusta ja makumieltymyksiä voipi täyttämisessä käyttää.

    Jaa, vai ei "elefantin pökäle" ruokahalua herätä. Kuinkas nyt noin:)
    Riippuu pökäleen mausta. Jos OIKEIN herkullisen makuista on, niin kyllähän tuokin nimi menettelee:)
    Tuo nimi on tullut perheeseen joskus muinoin kauan sitten ja jäänyt elämään. Elikkä jos minä tai perheeni kuulee tuon ruokalajin nimen "elefantin pökäle", niin siitä ei laisinkaan tule mieleen elefantin pökälettä, vaan juuri mainitsemasi mureke.
    Joo murekkeen sisälle voi keksiä monia maukkaita herkkuja. Itse pidän juustosta eniten. Keitetyt munat on uusi ehdotus. Taidan kokeilla. Kiitos vihjeestä.

    Äänestä

  • UPDATE_11521454 kirjoitti:

    Toi elefantin pökäle on vielä aika mieto.

    Olin nuorena kesätöissä Elannon makkaratiskillä ja kerran putkahti tiskille keski-ikäinen herra joka tokaisi "panes poika mulle pätkä tota norsunkyrpää". Se oli sellaista epätasaisen paksua luonnonsuolessa olevaa kiekuraa makkaraa, en nyt muista nimeä.

    Kerran yksi asiakas totesi että teillä ei näytä olevan mustaamakkaraa, johon vastasin avuliaasti että sitä on valmiiksi siivutettuna tuolla kylmäaltaassa.

    Olisiko ollut berliinin makkaraa?

    Äänestä

  • " tavuviiva "

    oletko unohtanu panna kananmunaa jauhelihan sekaan se pitää lihapullat kasassa,

    en minäkää enää oikeestaan osaa tehdä ruokaa,
    silloin oli pakko kun lapset oli pieniä ja perhe oli kassa
    silloin osasin tehdä hyvää ruokaa, taito on päässy ruostumaan,
    on kyllä laiskuuski yllättäny,
    ei enään oikein viitti tehdä ruokaa,
    eipä ole ihme jos taitoki ruostuu,
    tykkäisin jos olisi semmonen puoliso joka tekisi mielellään ruokaa,
    mä taas söisin mielelläni toisen tekemää ruokaa,

    Äänestä

  • Oiskos se Kyrön makkaraa, ja heti epäilen et miks Kyrön ja tästä tuli jotain muuta mieleen, mutta dementoin sen.
    Oon käyttänyt munia boltseja tehdessä ehkä liikaa, mutta niistä tulee sellaisia, että jos seinään lentäisi niin napsahtaisi.
    (Mulla oli 10 kotitaloudessa, mutta dementoikaa tämä.....)

    Äänestä

  • eppu2 kirjoitti:

    Olisiko ollut berliinin makkaraa?

    Hampparinkäyrää kyröä berliiniä oli niitä nimityksiä makkaroille.

    Äänestä

  • Suolestasuoleen kirjoitti:

    Hampparinkäyrää kyröä berliiniä oli niitä nimityksiä makkaroille.

    Olin 15-vuotiaana sekatavarakaupassa myymässä, muistan nuo makkarat vielä.
    13-vuotiaan kävin polkupyörällä 10 km päässä jäätelöä myymässä.
    Ei silloin puhuttu lapsityövoimasta. Työhön kasvettiin. Kyllä sitä maalla leikkimäänkin kerkesi.
    Ei kerennyt lamaantumaan.

    1Äänestä

  • En jaksanut lukea ketjua, mutta annan lihapyöryköiden tekoon ohjeita.

    Kun teet jauhelihasta pyörykkätaikinaa, laita korppujauhot likoamaan hyvissä ajoin, silppua tai raasta sipuli pieneksi, riko yksi kanamuna jokaista 300 gramman jauhelihaerää kohden, vaikka ensin yksi kerrallaan kuppiin ja sekoita pikkulusikalla munan koostumus rikki. Lisää taikinaan sipuli, mausteet ja (kermassa tai vedessä) lionneet korppujauhot ja sekoita. Jatka sekoittamista ja lisää raa'at kananmunat. Vaivaa taikinaa kunnolla ja pyöritä siitä lihapyörykät.

    Sinappia voit myös halutessasi käyttää mausteena.

    Paistaa voit voissa tai voi-öljy-seoksessa tai öljyssä pannulla tai ensin pannulla ja sitten uunissa, tai uunissa ritilälle asetetun leivinpaperin päällä.

    Joku pyörittelee pyörykät korppujauhoissa ennen paistamista (minä en).

    Joku voi antaa toisenlaisia ohjeita ja ehk kertoa, mitä minä olen unohtanut.

    Äänestä

  • UPDATE_11521454 kirjoitti:

    Toi elefantin pökäle on vielä aika mieto.

    Olin nuorena kesätöissä Elannon makkaratiskillä ja kerran putkahti tiskille keski-ikäinen herra joka tokaisi "panes poika mulle pätkä tota norsunkyrpää". Se oli sellaista epätasaisen paksua luonnonsuolessa olevaa kiekuraa makkaraa, en nyt muista nimeä.

    Kerran yksi asiakas totesi että teillä ei näytä olevan mustaamakkaraa, johon vastasin avuliaasti että sitä on valmiiksi siivutettuna tuolla kylmäaltaassa.

    Mitä se sinun siivutettua mustamakkarasi oli?

    Äänestä

  • KiinnOstaaMuakin kirjoitti:

    Mitä se sinun siivutettua mustamakkarasi oli?

    Se oli sellaista lauantaimakkaraa paksumpaa pötköä jossa oli musta kuori. Nimeä en muista, enkä ole varma tiesinkö sitä edes.

    Äänestä

Luin Otavan ja Keittiömestari Maija Silvennoisen keittokirjoja
- jommassa kummassa noita pitkulaisia lihapullia nimitettiin pyiksi.
- varmaankn olis myös lasten herkkua - myös isommillekin.

Äänestä

Sanopa vielä kerran, voiko kantarelleja suolata?
Jos niin raakana vai käsiteltynä?
Jostain luin ohjeen mutta ei kerrottu kaikkea, sokeria voi hieman laittaa suolan joukkoon.

Äänestä
  • sienisääski

    voi kauheeta, aina ku minä jotain sienisössöä syön ajattelen onkohan tämä mun viimmenen ateria, huh huh,
    tulee myrkkysienet mieleen,

    vasta oli iltasanomissaki,
    joku oli syöny punasia kärpässieniä,
    ne oli viety sairaalaan, onkohan ne jo kuolleet,

    Äänestä

  • Iltiksen karmein juttu, joku söi kärpässieniä!

    Äänestä

  • Se oli onneksi muslimi-mamu-perhe, tyhmiä kuin koraanin kannet, ketkä söi kärpässieniä. Tosi kiva ja mukava juttu lukea, harmi ettei ollut kuolinilmoitusta siin lopussa, ne kai jäi henkiin?

    Äänestä

  • sienet-puistattaa kirjoitti:

    sienisääski

    voi kauheeta, aina ku minä jotain sienisössöä syön ajattelen onkohan tämä mun viimmenen ateria, huh huh,
    tulee myrkkysienet mieleen,

    vasta oli iltasanomissaki,
    joku oli syöny punasia kärpässieniä,
    ne oli viety sairaalaan, onkohan ne jo kuolleet,

    Valkoinen kärpässieni eikö ole vieläkin vaarallisempi?
    Monet maahanmuuttajat sekoittavat ne kuulemma helposti herkkusieniin. Vastikään oli juttua, kun joku emäntä oli laittanut niistä aterian ja kutsunut ystävättärensäkin syömään.
    Ei niistä tainnut kumpikaan kuolla, mutta siinä ja siinä rajalla ainakin oli, kun vietiin henkiheitollaan sairaalaan.

    Äänestä

  • Parempi pysyä kotimaassa oma maa mansikka, muussa maassa ne ovat mustikoita ja myrkkysieniä.

    Äänestä

  • ent.siivoojaparka kirjoitti:

    Valkoinen kärpässieni eikö ole vieläkin vaarallisempi?
    Monet maahanmuuttajat sekoittavat ne kuulemma helposti herkkusieniin. Vastikään oli juttua, kun joku emäntä oli laittanut niistä aterian ja kutsunut ystävättärensäkin syömään.
    Ei niistä tainnut kumpikaan kuolla, mutta siinä ja siinä rajalla ainakin oli, kun vietiin henkiheitollaan sairaalaan.

    Harmi vaan ku moni sieni on samanlainen kuin myrkkysieni,
    kärpässienelläki on aivan saman näkönen joku tatti,
    siksi en syökkää sieniä,
    luulen ja kuvittelen että ne kaikki on kuitenki myrkyllisiä,

    Äänestä

  • Saisiko-olla-punahattuja kirjoitti:

    Se oli onneksi muslimi-mamu-perhe, tyhmiä kuin koraanin kannet, ketkä söi kärpässieniä. Tosi kiva ja mukava juttu lukea, harmi ettei ollut kuolinilmoitusta siin lopussa, ne kai jäi henkiin?

    Kuuntele noita ajatuksiasi.
    Entä jos tuohon, muslimi-mamu-perhe kohdalle laitettaisiin Sinun nimesi?

    Äänestä

  • Nimeäni ei voida laittaa koska en ole tyhmä ja yksinkertainen. Koska kuuntelen ajatuksiani. Olen syntynyt suomessa, saanut koulutuksen ja sivistyksen. Isänmaan hengessä minulla on oikeus puhua sananvapaudella.

    Äänestä

  • En laittaisi suolaa sienten sekaan, kastikkeeseen kyllä.

    Äänestä

  • Saisiko-olla-punanuttuja kirjoitti:

    Nimeäni ei voida laittaa koska en ole tyhmä ja yksinkertainen. Koska kuuntelen ajatuksiani. Olen syntynyt suomessa, saanut koulutuksen ja sivistyksen. Isänmaan hengessä minulla on oikeus puhua sananvapaudella.

    Jos ihminen on ´koulutuksen ja sivistyksen´ saanut, ei luulisi kirjoittavan noin sivistymättömasti muista ihmisistä.

    Äänestä

  • eppu2 kirjoitti:

    Jos ihminen on ´koulutuksen ja sivistyksen´ saanut, ei luulisi kirjoittavan noin sivistymättömasti muista ihmisistä.

    Saa kai täällä kirjoittaa vaikka ei olisikaan koulutusta eikä sivistystä, kunhan ikää on 60 .

    Äänestä

  • ent.siivoojaparka kirjoitti:

    Saa kai täällä kirjoittaa vaikka ei olisikaan koulutusta eikä sivistystä, kunhan ikää on 60 .

    En minä ole ketään kirjoittamasta kieltänyt.
    Eikä kysymys ollutkaan siitä,koulutuksesta eikä sivistyksestä alunalkaen.
    Lue tuolta ylempää mitä saisiko-olla-punanuttuja kirjoitti klo 15.33.
    Siitä oli kyse ja viestien alku.

    Äänestä

  • eppu2 kirjoitti:

    En minä ole ketään kirjoittamasta kieltänyt.
    Eikä kysymys ollutkaan siitä,koulutuksesta eikä sivistyksestä alunalkaen.
    Lue tuolta ylempää mitä saisiko-olla-punanuttuja kirjoitti klo 15.33.
    Siitä oli kyse ja viestien alku.

    ja komentointien löytäminen ja sekavuus,
    tarkkana saa olla ettei mene väärään,

    --

    Ylläpito saisi tehdä selkeämmän systeemin millä löytää viestit
    ja kenelle ne on osoitettu,
    tämä systeemi sekava ja vivaloinen, saa olla tarkkana että hoksaa kenelle on vastattu ja milloin,

    joskus muinoin oliki selkeämpi systeemi olemassa,
    avian erilainen,
    siitä löytyi helposti kenelle ja milloin oli vastattu, tai komentoitu asiaa,

    Äänestä

Ei ole ihme jos henkinen lama iskee
kun lukee kuinka oman maan kansalaisia syritään suhteessa noihin maahan tunkeutujiin verrattuna,

ylös ulos ja lenkille,

kaikki ulos ennenkuin talo hajoaa,

Äänestä
  • Onko joku kuninkaallinen tunkeutunut vierailulle suomeen.

    Äänestä

  • syrjintää kirjoitti:

    Onko joku kuninkaallinen tunkeutunut vierailulle suomeen.

    kuinka niin,
    mistä niin päättelet, höh,

    Äänestä

Miten niin "ISKI"?

Äänestä
  • bessie,
    olisko se tylsyys, toiselta nimeltä lama,

    suomen kieli on hauska kieli,
    lama merkitsee muutaki kuin lamaa, heh,

    Äänestä

  • Ja mitäs kaikkea se laama sitten merkitseekään?

    Äänestä

  • LaamaJaLaatumaa kirjoitti:

    Ja mitäs kaikkea se laama sitten merkitseekään?

    missä semmonen sana oli,
    en mää ainakaa nähny,
    laama on eläin ja lama on lama

    Äänestä

Tuolla aikasemmin lupasin kertoa minkälaisia lihapullista tuli,
hups,,, sentään,
muuten hyviä, mutta hiukan liikaa suolaa,
ja mikä pahinta unohtui uuniin liianpitkäksi ajaksi,
nooohhh,
hätä ei ole tämän näkönen, mäpäs keksin,
kiehautan vielä pulleroita hetken hellalla,
jopas pehmentyivät, niimpäs käviki,
niistä tuli tosi herkullisia lopulta,
voilevän päällä eritäin herkullista vaihteeksi,
leikkeleihinki tympääntyy,
vaihtelu virkistää,

Äänestä
  • Tässä yksinkertainen ohje jolla pallerot tai pienet pihvit pysyy kasassa.

    1kg naudan paistijauhelihaa
    1tlk pippuri creme bobjour cuisine (muitakin makuja on)
    1pss sipulikeittoaineksia
    2 munaa
    1dl korppujauhoja

    Pinnalle :
    maustekurkkuviipaleita
    punainen paprika

    sekoita creme bonjour ja sipulikeittoainekset, anna hieman turvota
    lisää jauheliha ja munat
    ripottele joukkoon vähitellen korppujauhot
    sekoita tasaiseksi
    jaa taikina kahteen osaan ja nistä kumpikin edelleen kymmeneen osaan
    pyörittele kostein käsin palloiksi ja pane leivinparein päälle uunipannuun
    painele pyörykät haluttaessa tasaisiksi pihveiksi
    viipaloi paprika ohuiksi renkaiksi
    pne jokaiselle pihville paprikarengasja kurkkuviipale
    paista 200 asteisen uunin keskiosassa noin 15 min, uunista riippuen

    Eivät ole hajonneet ja ihan hyvää ja yksinkertaista. Mausteilla makua voi muunnella. Kokkeileppa :D
    Munakello muistuuttamaan ajan kulusta :)

    Äänestä

  • old_profile_96821 kirjoitti:

    Tässä yksinkertainen ohje jolla pallerot tai pienet pihvit pysyy kasassa.

    1kg naudan paistijauhelihaa
    1tlk pippuri creme bobjour cuisine (muitakin makuja on)
    1pss sipulikeittoaineksia
    2 munaa
    1dl korppujauhoja

    Pinnalle :
    maustekurkkuviipaleita
    punainen paprika

    sekoita creme bonjour ja sipulikeittoainekset, anna hieman turvota
    lisää jauheliha ja munat
    ripottele joukkoon vähitellen korppujauhot
    sekoita tasaiseksi
    jaa taikina kahteen osaan ja nistä kumpikin edelleen kymmeneen osaan
    pyörittele kostein käsin palloiksi ja pane leivinparein päälle uunipannuun
    painele pyörykät haluttaessa tasaisiksi pihveiksi
    viipaloi paprika ohuiksi renkaiksi
    pne jokaiselle pihville paprikarengasja kurkkuviipale
    paista 200 asteisen uunin keskiosassa noin 15 min, uunista riippuen

    Eivät ole hajonneet ja ihan hyvää ja yksinkertaista. Mausteilla makua voi muunnella. Kokkeileppa :D
    Munakello muistuuttamaan ajan kulusta :)

    Kiitos vinkistä,
    meikällä onki vaikeuksia maustaa taikina oikein,
    ennen vanhaan uskalti sormella maistaa onko suolaa sopivasti, tarpeeksi,
    nyt aina pistän suolat ja mausteet summassa koska lemä taudit kuulemma tarttuu raaksata kihasta ihmiseen, groiweljaagopin tauti esm,
    se on vaarallinen sairaus tappaa varmasti ihmisenki,
    muutama tuttu on siihen kuollu aikinaan,
    sen takia ei uskalla maistella onko mausteita sopivasti,

    Äänestä

  • kokeilen-joskus- kirjoitti:

    groisweljaagobintauti, väärin tämä silti on kirjoitettu,
    mutta toi ( S ) jäi pois,
    ja toi sana aikoinaan ,,, siitäki jäi kiireessään joku kirjain tansimaan taivaalle,
    tämmöstä tämä vanhuus on,

    Äänestä

  • sori-ei-ensikerta- kirjoitti:

    groisweljaagobintauti, väärin tämä silti on kirjoitettu,
    mutta toi ( S ) jäi pois,
    ja toi sana aikoinaan ,,, siitäki jäi kiireessään joku kirjain tansimaan taivaalle,
    tämmöstä tämä vanhuus on,

    Joo. Hullunlehmäntauti BSE tai Creutzfeldt–Jakobin tauti. Sullehan on käynyt huonosti jos tauti on parillekin tutulle vastaan tullut. Minä en varmistettua sairautta ole tavannu koskaan.

    En minäkään raakaa maista. Summamutikalla käsikopelolla olen tuohonkin lisännyt suolaa tai muita mausteita. Tosin suolaa ei kannattane lisätä jos laittaa suolakurkkua. Tai mikä ettei jos tykkää hirveen suolaisesta.

    Äänestä

Yhtäkkiä tuli kumma tunne,
olen villi ja vapaa,

Äänestä
  • Olet syönyt punaisiakärpässieniä!

    Äänestä

  • hilpeähaperoo kirjoitti:

    Olet syönyt punaisiakärpässieniä!

    ai-jaaaa, ompa outoa, ku ei syöny sieniä,
    mikä neuvoksi,

    Äänestä

  • vieläki-villi-ja-vapaa kirjoitti:

    ai-jaaaa, ompa outoa, ku ei syöny sieniä,
    mikä neuvoksi,

    Nauti villeydestä ja vapaudesta täysin siemauksin.
    Mitä sitä suotta jarruttelemaan.

    Äänestä

  • eppu2 kirjoitti:

    Nauti villeydestä ja vapaudesta täysin siemauksin.
    Mitä sitä suotta jarruttelemaan.

    niin mutta mieten ööööööööööööö
    villi ja vapaa,,,,

    Äänestä

  • ku-ei-osaa- kirjoitti:

    niin mutta mieten ööööööööööööö
    villi ja vapaa,,,,

    tuli ongelma,
    saa nähdä olenko vielä huomenna villi ja vapaa,,,

    Äänestä

Oletko muuten tutustunut sellaiseen elintarvikkeeseen kuin kvinoa. Oivallinen vaihtoehto toisille, joka on roskaruokaa kokojyvänökin miltei. Ostan kvinoaa torilta tummapintaiselta. Entä toi mustasiemenöljy. Siihenkin kantsii tutustua. Joo, Vanhuus tulee, mutta pitääkö sen tulla rumanana, ikävänä ja tylsämielisenä.

Äänestä
  • Tarkoitin vaihtoehtona riisille

    Äänestä

Kun on tämän ikäinen tuntuu että kaikki on jo kuultu monta kertaa. Minä jaksn kuulla ja lukea vielä vaikka kuinka monesti.

Äänestä
  • mielikki.mummo

    sanat ei kuole,
    sana on ikuinen,
    niillähän me selvitämme asiat, kaiken elämässä,

    1Äänestä

Apinat missä asutte??? Apinoiden valtioissa Suomessa---2016 on aika.

Äänestä

Aika----????. Vain kysymys. I Time.

Äänestä

Henkisestä lamasta palstalla kuka mitenkin tän ottaa, itse en jaksa tyhjänpäiväsistä päivänselvistä höpistä, täytyy olla mielenkiinto aiheeseen joka on kullakin omanlaisensa naisilla jotenkin poikkeaa meistä miehistä. Eise mitään kun keskusteluun osallistuminen itsensä hallinnassa onkai sitä turhempaakin tekemistä mut pääasia ettei lamaannu.

Äänestä

Hoh hoijakkaa kun ei kuole eikä naijakkaan!

Äänestä
  • Sitä on nykyään liikkeellä,
    just äsken tuli radiosta,
    nyky nuoret parit ne istuu vain vierekkäin,
    molemmat näppäilee omaa kännykkäänsä,
    välliin kuuluu vaan naurun hörähdyksi,
    ei kuulemma ole ihme jos suomessa on syntyvyys lopahtanu,
    nuoret ku ei enää naija napsuta enää niinkuin ennen tehtiin,
    pirtti oli täynnä lapsia,

    ei oooo seksiä ei ,,,,

    Äänestä

Hei! Pakko laittaa palautetta lihapyöryköistä. Olen taittanut laman = selättänyt harmaat lihapyörykät! Niistä tuli antamienne repsettien ja ohjeiden mukaan hyvänmakuisia ja RUS-KEI-TA. Jaoin kilosen (nautaa 6/8 ja puttea 2/8)lihasatsin puoliksi. Molempiin laitoin sipulikeiton (puoliksi), todella vähän korppujauhoja, molemmille munat, toiseen tomaattikastiketta löräys ja toiseen valkosipulipippurijuustosörsselssöniä.
Juustoboltsit paistoin uunissa ( ne näytti vähän karvalaukunvärisiltä merisiililtä) ja tomaattiset paistoin samaan aikaan pannulla. Namnam. Oon vähän maistellut......
Toinen ja kolmas polvi tulee käymään. Kiitos tästä tyytyväisyyden tunteesta kuuluu teille. Joten hyvää sunnuntai-iltapäivää!!!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

MITÄ-TEHTÄIS- kirjoitti:

Mikään ei kiinosta, kaikki on sanottu jo tuhanteenkertaan !

hohoijaaaaaaaa,,,, ompa tylsää,,,,,,

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu