Onko parisuhde joku mittari?
Pitkästä aikaa näimme entisten työkavereiden kanssa, joilla kaikilla on jonkinlainen parisuhde. Siinä keskenään selvittelivät, mitä olivat puolisoidensa kanssa kesällä tehneet ja missä käyneet. Ihmettelivät siinä sitten kukin, kuinka kauan ovat yhdessä olleet.
Siinä sitten ihmettelivät, kun minulla edelleenkään ei ole ketään, että ihan ilman kumppaniako elän edelleenkin. Kovasti sitä siinä sitten pohdiskelivat, eivätkä uskoneet, kun sanoin, että en ole edes ajatellut koko asiaa.
Miksi se olisi niin tärkeetä, että pitää olla joku? Vai onko?
Pitkästä aikaa näimme entisten työkavereiden kanssa, joilla kaikilla on jonkinlainen parisuhde. Siinä keskenään selvittelivät, mitä olivat puolisoidensa kanssa kesällä tehneet ja missä käyneet. Ihmettelivät siinä sitten kukin, kuinka kauan ovat yhdessä olleet.
Siinä sitten ihmettelivät, kun minulla edelleenkään ei ole ketään, että ihan ilman kumppaniako elän edelleenkin. Kovasti sitä siinä sitten pohdiskelivat, eivätkä uskoneet, kun sanoin, että en ole edes ajatellut koko asiaa.
Miksi se olisi niin tärkeetä, että pitää olla joku? Vai onko?
Vastaukset 17
Vanhimmat
Tot kai tartte olla joku ,sit ko sä makka kintu pystös kylppäri lattial nii se joku soitta ambulanssi.
Oletko joskus erehtyny ukkomiehiin, jonkun avioliiton kolmanneksi pyöräksi,
siinä voi olla syy ikuiseen vanhanpiaan osaan,
semmosta se oikea elämä on,
No en tod.! Mutta tunsimme jo silloin, kun vielä olin naimisissa. Erostakin on jo kolmetoistavuotta ja kun ei vieläkään ole ketään. Niin itsekseni ihmettelen vain, että onko se joku mittari, että onko vai ei ja mitä se mittaa, onko parisuhteessa vai ei?
Ei parisuhde ole mikään tae yhtään mistään. Ennemmin elää yksin kun huonossa suhteessa.
Yksin saa päättää omista asioistaan. Parisuhteessa joutuu kysymään toiseltakin mielipiteitä.
Guuglaa haulla riisuttu suomi, ajansaatossa sangen opettavaa kerrontaa meille kaikille - joteski liippaa aika lähelltä ajansaatossa myös niitä immeisten budjettivajeita ynnä eduskunnankin keskusteluaiheista asiaa nimeltä kipeät leikkaukset. Mitattavia aiheita tai alueita - aikakin semmoinen
- mun kohdalla jo kauan sitte ohi ajanut.
Voi se olla mittari.
Sillä voi mitata parin yhteensopivuutta ja keskinäisten tunteiden voimakkuutta.
Joskus sillä voi mitata myös sietokykyä, saamattomuutta ja muutoksen pelkoa.
Tämä kun on tyhmien kiinnostavien kysymysten rimpsu, voiko joku tietäjä kertoa onko Jarmo Viinanen yksi näistä kuuluisista Viinasenveljeksistä. Kivasti kävisi kun tämä tästä nyt vielä puuttui, olisi kiva kolmikko. 😁
Kun itse kysyy ja vastaa saa mieleisen vastauksen. Ovat veljeksiä, siis Viinasen veljeksiä. Onko heitä kolme vai enemmän, kaikki korkeissa viroissa.
Läheisriippuvuus luokitellaan sairaudeksi. Paljon on sairaita suomessa.
@Psykoterapeutitar
Nuo sinun entiset työkaverisi ovat naisia? Arvasinko oikein?
Jotkut naiset ovat kuin loiskasvit, toisenvaraisia.
Miehillä on oma elämä, josta keskustelevat.
Nimenomaan, kun akkavaltaisella alalla aikoinaan duunia tein. Noin kun sanoit, niin ehkä olenkin liian "miehekäs" akkain maailmaan, kun minua eivät parisuhteet tai suhteettomuudet niin kiinnosta. Lähinnä ehkä "työpari" mielessä tai jotenkin avustavana henkilönä.
Kiinnostaa vain se parisuhde mittarina, kun kyseiseen keskusteluun, kumppanin kanssa tekemisestä en voinut osallistua ja se, kun "sullahan ei ole ketään" vähän särähti.
Voihan tuo olla kateuttakin, "sullahan ei ole ketään". Eikö se ole aika inhimillistä se, että just sitä haluaa mitä ei juuri silloin ole. Ihminen joka on parisuhteessa haluaa vapaaksi, sinkku haluaa parisuhteeseen. Kumpikin on kuitenkin olotila jossa on omat huonot puolet.
Ellei satu löytämään sen hukatun hanskansa.
Nuorten kanssa on vähän eri asia, näen miten paljon kumppani vahvistaa, tukee ja kasvattaa. Aivan upea juttu.
Kyllä! Osaksi on kateuttakin, että minä heitä kadehtisin ukonkäppänöineen, mutta voi olla toisinpäin, kun itsekseni pärjään ilman käppänää.
Voi olla, että kadehtisinkin, jos olisin nuorempi. Taas toisaalta, nuorena oli parisuhteita ihan riesaksi asti. Nyt en enää kadehdi vanhenevia ihmisiä.
Kiva on seurata lapsien parisuhteita ja toivoa heille onnistumisia ja kuinka "vahvistaa, tukee ja kasvattaa".
Mikä parisuhde semmoinen kahden ihmisen välillä, jossa pitää olla tehty tai luotu kolmas pyörä - kuulostaa jotenkin konemaiselta missä ihmisistäkin tehoja irroitellaan kui liukuhihnalla - joskus momentilta toiselle-sanontakin oli joku muoti-ilmaisu - olipa asia mikä tahansa - yleisimmin kai joku rahaan liittyvä. Oppiaineita ja -aiheita on paljon - myös joku rajallisuus ja rajattomuus
- miten erotat asioita toisistaan esm.
Eihän se nyt mikään mittari ole, yhdenlainen ihmissuhde.
Mitä se mahtaa mitata jos olisi mittari.
Viime viikolla olin vanhojen opiskelu ja kämppäkavereiden tapaamisessa. Ne ovat aina hauskoja tilaisuuksia. Osin olimme neljäkymmentä vuotta sitten tavanneet.
Puolet olivat onnellisesti aviossa pitkissä parisuhteissa ja puolet sitten ilman paria.
Jokainen kertoi elämänsä ja suhteensa ja kaikki kuuntelivat. Eikä siinä mitään hämmästelty, ei mihinkään kahteen porukkaan jakauduttu vaikka eletäänkin nyt niin erilaisissa elämänkuvioissa. Elämä vie meitä jokaista niin eri tavalla. Polut voivat olla niin mutkikkaita ja se oli hauskaa nähdä kun muistelimme sitä nuoruuttamme, kuinka me olimme vaikuttaneet toinen toisiimme. Itse esimerkiksi olen ollut pieni lanka erään vuosikymmeniä jatkuneet parin muodostuksessa, se tuntui kivalta kuulla.
Vaikka elänkin näin paritonta elämää niin en ole kuitenkaan koskaan kokenut, että olisin jotenkin vajavainen parillisten ystävieni seurassa. Onhan minullakin kerrottavaa omasta elämästäni ja suhdekuvioistani, eikä vain kuunneltavaa muitten menoista aviosiippojensa kanssa.
Miksi pitäisi aina olla ikäänkuin puolustelemassa omia valintojaan? Vertailemassa itseänsä toisiin ja oikeuttamassa oman elämänsä puitteita paitsi muille myös itselleen?
Minä asuin yksin monta monituista vuotta parisuhteiden välillä ja ei tullut mieleenikään että minun olisi tarvinnut selitellä kenellekään miksi en ollut kelpuuttanut ketään vierelleni (ennenkuin tapasin Lutusen). Jos minulta kysyttiin niin kohautin olkapäätäni ja sanoin aina että paree yksin kuin huonossa seurassa ja sillä siisti.
***
Muuten olen periaatteessa koti-kiusaajan linjoilla. Hyvä olla joku soittamassa ambulanssia jos tippuu esmerkiksi rapuissa tai saa jonkun sairaskohtauksen. Tai tarvii jonkun viemään ylimääräiset sisääntunkeutujat (ampparit, koppakuoriaiset, hämähäkit jne. ulos omalle reviirilleen) Tai ripustaan verhot. Tai muuta sellasta. Itsekin selviän tilanteesta kuin tilanteesta mutta onse vaan niin kivaa huudella lutusta tuuks muru ja autat mua....?
***
Olen ollut kerran mukana yhdessä luokkakokouksessa avekkina (lutusen vanha koulu) ja ihan leppoisa tunnelma. Omia luokkatovereitani tapaamaan....??? En tiedä haluaisinko. Meillä oli pieniin klikkeihin jakautunut luokka ja koskaan ei ole ollut ketään joka olisi halunnut koota jengin. Sitäpaitsi olen kuullut muilta että nää luokkakokoukset voivat alla rassaavia kun kaikenmaailman vanhoja kaunoja tulee takaisin mieleen, vanhat rakkaudet alkavat janottaa uudelleen, vanhat kiusaajat aiheuttavat uudelleen pahaa mieltä...tai ehkä se on joku leffa minkä näin missä vanha koulukiusaaja nitistettiin luokkatreffeillä....
Mä taidan kehittää jonkinlaisen paistomittarin. Poksahtaa sitten, kun aika alkaa olla kypsä. Ehdin sitten vielä piipaa-auton tilata.