Moikka. Olen 6v tyttösen totaaliyksinhuoltaja. Odotinkin hänet jo yksin. Asumme tällä hetkellä Keuruulla. Etelä-suomesta olemme kotoisin, jonne palaamme jossain kohtaa.
Arkemme rullaa omissa uomissaan ja olemme ihan onnellinen tavallinen perhe. Minä en polta eikä viinakaan vaan maistu. Meillä on myös 1 koira, jonka myötä tulee ulkoilua ja samoiltua metsissä paljon.
Arkeen kaipaisin lähinnä aikuista juttuseuraa.
Toiseen totaaliyksinhuoltajaan olisi kiva tutustua. Mutta ei tarvitse olla yhäri.
Totaaliyhärille kaveria
30
74
Vastaukset
- eiyksinhuoltajille
lapsella on isäkin:) Lapsen vanhempia ovat isä ja äiti;
ei yksin äiti tai isä. Miten se menikään...vastuunkanto
ja päätöksenteko pidetään yhtenäisenä, myönteiset
ja läheiset ihmissuhteet erityisesti lapsen ja hänen vanhempansa välillä. - ololjlo
Heips, minä en ole (enää) yh, koska minulla on jo muutaman vuoden ollut uusperhe, ja asunkin hyvin kaukana sinusta.
Sellainen pisti vain silmään, kun kirjoitit että palaatte jossain vaiheessa kotiseudullesi. Miksi? Veikkaan että koska lapsellasi on perheessä vain sinut, niin muut ihmissuhteet (kaverit, opet, naapurit...) ovat hänelle hyvin tärkeitä ylläpitää suhteellisen pysyvinä. Voisitko ajatella, ettet rikkoisi lapsen elinpiiriä, vaan pysyisitte siellä tulevaisuudessakin? Toki itse tiedät varmasti hyvin lapsesi toiveet, mutta ainakin omille lapsilleni pelkästään muutto saman paikkakunnan sisällä 2 vuotta sitten oli suuri muutos. Ja heillä sentään monet kaverit yms pysyivät samoina. - Äitienpuolesta
Hyvä Catrin, en ole minäkään sopiva kaveriksi asuessani kaukana sinusta totaalisen yksin kahden vähän isomman lapsen, koiran ja kissan kanssa (en siis olekaan ihan yksin!). Minusta on tosi hyvä, että suunnittelet muuttoa lähemmäksi kotiseutusi ja mahdollisia sukulaisia siellä! Se on hyvä asia teille molemmille. Minä olen sen verran vanhempi vanhempi, että omaa elämää ennen exää ja lapsia ja heidän kanssaan on jo sen verran paljon, etten osannut perheen kanssa muuttaa lähemmäksi omaa sukua (lapsuudenperhettä) kun exäkin oli vielä kuvioissa. Sen olen nyt eronneena huomannut, että veri on vettä sakeampaa ja oma suku on se joka kulkee mukana, alusta loppuun saakka. Kannattaa vaalia läheisyyttä heidän ja kotiseutunsa kanssa, kavereita ja opettajia löytyy kyllä sieltäkin! Hyvää elämää teille💕
- Äitienpuolesta
Ps. Olen todella väsynyt totaaliyhäri, jota en ollut silloin kun lapseni olivat 6. Siksikin kannustan muuttamaan lähelle "omiaan", sillä jokainen vuosi yksinäisenä vanhempana ilman ruuanlaitto- tiskaus- mitä kaikkia vuoroja voi ollakaan ilman yhtään lepopäivää vuodessa on todella väsyttävää, jota jaksaa vain jos on onni olla terve.
- ISIENPUOLESTA
Mitäs olet yksinhuoltaja; LAPSELLA ON ISÄKIN
Lapsen vanhempia ovat isä ja äiti; ei yksin äiti tai isä. Miten se lainsäädäntö menikään ja lapsen etu... vastuunkanto ja päätöksenteko pidetään
yhtenäisenä, myönteiset ja läheiset ihmissuhteet erityisesti lapsen ja hänen vanhempansa välillä. - Äitienpuolesta
Vastaan nyt ehtiessäni sinulle isä, että olen totaaliyh-äiti koska isä ei halunnut isän pestiä, joka minusta olisi pitänyt olla samanlainen ainakin suurinpiirtein kuin äidin pesti. En estänyt lasteni isää olemasta lastensa kanssa mutta en voinut siihen myöskään pakottaa vaikka sitäkin tuli yritettyä. Onnea sinulle ja lapsillesi, joilla on isä, toivottavasti kohtelet hyvin myös heidän äitiään (lastesi parhaaksi sekin)
- allinen
En ymmärrä näitä vastauksia täällä... Olen itse eronnut aikoinaan miehestä, jonka kanssa elämä oli helvettiä. Ehkä siinä elämänvaiheessa oli se hyöty, että opin arvostamaan ihan tavallista ja mutkatonta arkea. Minun mielestäni elämä yh-äitinä on todella vapaata, helppoa, yksinkertaista... Ei tarvitse miettiä mitä pelottava puoliso seuraavaksi sanoo tai tekee. Ja saa tehdä itsenäisiä päätöksiä. Eikä tarvitse pelätä henkistä tai fyysistä väkivaltaa. Saa nauraa vapaasti, saa pitää hauskaa lasten kanssa.
Minulla on kaksi lasta, 6v ja 9v, eron aikaan olivat 1v ja 4v. Ainakin tähän saakka en ole kaivannut mitään tukiverkostoja arjen hoitoon. Pari hassua kertaa on ollut lapsenvahti MLL:n kautta tai joku ystävä. Näitä kertoja harvoin. Nyt lapset on niin isojakin jo, että ovat tosi paljon kavereiden luona, kirjastossa, ja pärjäävät yksin kotonakin jos vaikka lähden kaupassa käymään.
Ystäviä toki kaikki kaipaavat. Niitä minulla on. Eivät tosin yh-äitejä yhtä lukuunottamatta, vaan lähinnä perheellisiä naisia ja yksi sinkku joka vielä etsii sopivaa kumppania. En ole kokenut että juuri yh-äitiys olisi asia, joka vain yhdistäisi.
Minun perheeni asuu n. 700 km päässä. Meillä on hyvät välit ja tapaamme 2-3 kertaa vuodessa, ja tuona aikana saan toki myös apua lastenhoitoon. Isovanhemmat ovat hyvin innokkaita lasten kanssa olemaan. Se apu muutaman kerran vuodessa on kyllä riittänyt minulle.
Ja onhan sitä ihan omaa aikaa joka ikinen ilta klo 20.30-22, kun lapset nukkuvat. Toisinaan tulee jopa tylsää! =D Ja nyt tosiaan kun nuorempikin on 6v, niin omaa aikaa on liikaakin. Tuntuu että lapsilla on niin paljon kavereita, että täytyy rajoittaa kavereiden kanssa oloa, ettei tule lapsia ikävä.=D
Tarkoitukseni ei ole vähätellä niitä, jotka ovat kokeneet yh-vanhemmuuden raskaana. En voi tietää teidän syitä, teidän taivalta tai teidän haasteita. Haluan kuitenkin muistuttaa, ettei elämää kannata liikaa stressata. Jos itse ja lapset ovat turvassa, niin kannattaa vain nauttia. - siisvieraannuttaminenjat
Mitäs olet yksinhuoltaja; LAPSELLA ON ISÄKIN
Lapsen vanhempia ovat isä ja äiti; ei yksin äiti
tai isä. Miten se lainsäädäntö menikään ja lapsen
etu... vastuunkanto ja päätöksenteko pidetään
yhtenäisenä, myönteiset ja läheiset ihmissuhteet
erityisesti lapsen ja hänen vanhempansa välillä.
Ymmärretty; LAPSEN ETU ON YHTEISHUOLTO JA
LAPSEN ASUMINEN TASAVERTAISESTI MOLEMMILLA
VANHEMMILLAAN, SIIS ISÄN JA ÄIDIN YHTEIS-
HUOLLOSSA ASUEN TASAVERTAISESTI MOLEMMILLA VANHEMMILLAAN. ELATUSAPUA EI SUORITETA KUMPAANKAAN SUUNTAAN. YMMÄRRETTY?- Jooniinoli
Niin, mutta isä on väkivaltainen ja vankilassa, miten se sitte hoidetaan tai äiti on kuollut, hautuumaalleko se lapsi viedään hoitoon??????
- ääriseimerkki
Jooniinoli kirjoitti:
Niin, mutta isä on väkivaltainen ja vankilassa, miten se sitte hoidetaan tai äiti on kuollut, hautuumaalleko se lapsi viedään hoitoon??????
ei tainnut edellisen ja sitä edellisen vastaajan lapsen isä hautuumalla mm. Raision kaupungin perättömin "viranomais"lausumin, selvityksin lapsen olosuhteista..
- eikämuuten
ääriseimerkki kirjoitti:
ei tainnut edellisen ja sitä edellisen vastaajan lapsen isä hautuumalla mm. Raision kaupungin perättömin "viranomais"lausumin, selvityksin lapsen olosuhteista..
vankilassa ja/ tai väkivaltainen.. ja vaikka isä/ äiti olisikin ei estä lapsen huoltajuutta, tapaamisoikeutta
- psiepoi
Niin vankilaan tai väkivaltaisen etävanhemman kanssa järjestetään valvottuja tapaamisia. Ne eivät kuitenkaan voi yleensä olla muutamaa tuntia pidempiä pätkiä. Eivät siis varsinaisesti helpota kovin paljoa pääsääntöisesti hoitovastuuta kantavan vanhemman arkea.
- eikämuuten
psiepoi kirjoitti:
Niin vankilaan tai väkivaltaisen etävanhemman kanssa järjestetään valvottuja tapaamisia. Ne eivät kuitenkaan voi yleensä olla muutamaa tuntia pidempiä pätkiä. Eivät siis varsinaisesti helpota kovin paljoa pääsääntöisesti hoitovastuuta kantavan vanhemman arkea.
Niin vankilaan tai väkivaltaisen "lastensuojelu viranomaisten" ja "lähiäiti"vanhemman kanssa järjestetään valvottuja tapaamisia. Lapsen
väkivaltaa on myös lapsen tarkoitushakuinen vieraannuttaminen, manipulaatio ym. paskan-
jauhanta lapsen toisesta vanhemmasta/ lapsen huoltajuudesta, tapaamisoikeudesta, koulu-
tiedosta, nimiasiasta ym. Ne eivät kuitenkaan
voi yleensä olla muutamaa tuntia pidempiä pätkiä.
Eivät siis varsinaisesti helpota kovin paljoa pääsääntöisesti hoitovastuuta kantavan vanhemman,
siis lapsen oman isän/ lapsen oikean huoltajan arkea.
- Tsemppiä
Ap, älä välitä. Eivät ymmärrä. Kaikki isät eivät tiedä olevansa isiä tai eivät halua olla isiä. On siis pakko kasvattaa yksin. Sain juuri lapseni maailmalle. Aina totaali-yh. Huomasin 10v kuluttua ettei mulla ollut ollut koskaan vapaapäivää.. muuta vain lähelle kotiapaikkakuntaa kun lapsi ei ole vielä koulussa.. olo helpompaa ja tiedät ns nurkat. Pääset itsekin välillä rentoutumaan. .
- EItsemppiä
Ap, välitä vaan.. Kyllä ISÄT ymmärtävät; toisin kuin äidit tarkoitushakuisina "yksinhuoltajina" ja sairaat, katkerat
"viranomaiset" perättömin lausumin, selvityksin lapsen olosuhteista mm. tuoomioistuimessa. Kaikki ÄIDIT eivät tiedä olevansa ÄITEJÄ tai eivät halua olla OIKEASTI ÄITEJÄ vieraannuttaessaan, manipuloidessaan omat rakkaat yhteiset lapset tarkoitushakuisesti pois omasta isästään, isovanhemmistaan, suvustaan perättömin "viranomais" lausumin, selvityksin tuomioistuimessa lapsen olosuhteista, vastoin mitä oikeasti on tapahtunut, lastenvalvojalla oikeasti vanhempien kesken yhdessä sovittu ja erityisesti mitä oikeasti omat lapset ja "viran-omaiset" omassa selvitystyössään äidille oma-aloittei sesti lapsen edun mukaisena lausuneet, suosittaneet eli yhteishuolto ja lapsen laajat tapaamisoikeudet, lapsen asuminen myös omalla isällään oman isänsä huollossa ja hoidossa; ilman tarkoitushakuista elatusta ja äidin tarkoi tushakusta "yksinhuoltoa". EI OLE SIIS PAKKO KASVAT TAA YKSIN; ÄLÄ NYT SAATANA PASKAA JAUHA!!! - Raisionmieshoitoon
EItsemppiä kirjoitti:
Ap, välitä vaan.. Kyllä ISÄT ymmärtävät; toisin kuin äidit tarkoitushakuisina "yksinhuoltajina" ja sairaat, katkerat
"viranomaiset" perättömin lausumin, selvityksin lapsen olosuhteista mm. tuoomioistuimessa. Kaikki ÄIDIT eivät tiedä olevansa ÄITEJÄ tai eivät halua olla OIKEASTI ÄITEJÄ vieraannuttaessaan, manipuloidessaan omat rakkaat yhteiset lapset tarkoitushakuisesti pois omasta isästään, isovanhemmistaan, suvustaan perättömin "viranomais" lausumin, selvityksin tuomioistuimessa lapsen olosuhteista, vastoin mitä oikeasti on tapahtunut, lastenvalvojalla oikeasti vanhempien kesken yhdessä sovittu ja erityisesti mitä oikeasti omat lapset ja "viran-omaiset" omassa selvitystyössään äidille oma-aloittei sesti lapsen edun mukaisena lausuneet, suosittaneet eli yhteishuolto ja lapsen laajat tapaamisoikeudet, lapsen asuminen myös omalla isällään oman isänsä huollossa ja hoidossa; ilman tarkoitushakuista elatusta ja äidin tarkoi tushakusta "yksinhuoltoa". EI OLE SIIS PAKKO KASVAT TAA YKSIN; ÄLÄ NYT SAATANA PASKAA JAUHA!!!Sä Raision möykkääjä olet ikävä esimerkki siitä miten huonossa jamassa mielenterveydeltään sairaiden ihmisten hoito nykyään on.
- Äitienpuolesta
Samaa mieltä. Raision mies, olet katkeroitunut ehkä syystäkin, mutta netissä räyhääminen ei tee itsellenikään hyvää, hae keskusteluapua jostain niin saat elämäsi taas raiteilleen ja iloisen mielen, pois vihaisuuden itsestäsi.
- Raisionsossuhoitoon
Raisionmieshoitoon kirjoitti:
Sä Raision möykkääjä olet ikävä esimerkki siitä miten huonossa jamassa mielenterveydeltään sairaiden ihmisten hoito nykyään on.
Sä Raision vieraannuttajaäiti ja sairas möykkääjä sossu olette todella ikäviä esimerkkijä siitä miten huonossa jamassa lasten huoltoa, tapaamisoikeutta koskevien asioiden käsittely ja mielenterveydeltään sairaiden lastensuojelu "ihmisten" hoito nykyään on.
- ISIENPUOLESTA
Äitienpuolesta kirjoitti:
Samaa mieltä. Raision mies, olet katkeroitunut ehkä syystäkin, mutta netissä räyhääminen ei tee itsellenikään hyvää, hae keskusteluapua jostain niin saat elämäsi taas raiteilleen ja iloisen mielen, pois vihaisuuden itsestäsi.
Elämäni on raiteillaan; toisin kuin lasteni äidillä ja Raision kaupungin "lastensuojeluviranomaisilla" perättömin lausumin, selvityksin tuomioistuimessa lapsen olosuhteista. En ole katkeroitunut; samaa ei
kuitenkaan voi sanoa lasteni äidistä ja Raision kaupungin "viranomaisista" harrastaessaan jo 10 vuoden ajan isään kohdistuvaa tarkoitushakuista huoltokiusaamista perättömin "viranomais" selvityksin, lausumin tuomioistuimessa lapsen olosuhteista valehdellessaan omat ja lapsen lausunnot, toiveet lapsen asumisesta osittain myös omalla isällään oman isänsä huollossa ja hoidossa. Kerroppas mistä haen sitä keskusteluapua Raision "viranomaisten" kieltäytyessä noudattamasta mm. "valvovan viranomaisen"/ aluehallintoviranomaisen päätöstä keskusteluajan järjestämisestä lapsen huoltoa, asumista/ tapaamisoikeutta, koulutietoja, nimiasiaa ym. koskevassa asiassa? Raision kaupungin "lastensuojeluviranomaisten" kieltäytyessä kaikista keskusteluista mm. sairaanhoitopiirin sosiaali-työntekijän, psykologin ym. ammattilaisten kanssa lasteni olosuhteista, koska äiti ei halua. Saan heti iloisen mielen saadessani olla lasteni huoltaja ja lapsilleni lasteni toiveen mukaisen tapaamisoikeuden eli asumisen myös omalla isällään. Aiemmassa vies tissä totesit; "Onnea sinulle ja lapsillesi, joilla on isä, toivottavasti kohtelet hyvin myös heidän äitiään (lastesi parhaaksi sekin)" Toki kohtelen hyvin; koska
Raision kaupungin "viranomaiset" ja lasteni äiti kohte levat lapsiani ja minua hyvin?
- eiyksinhuoltajille
lapsella on isäkin:) Lapsen vanhempia ovat isä ja äiti;
ei yksin äiti tai isä. Miten se menikään...vastuunkanto
ja päätöksenteko pidetään yhtenäisenä, myönteiset
ja läheiset ihmissuhteet erityisesti lapsen ja hänen vanhempansa välillä..- Miem
Kerroppa ihan omin sanoin miten vastuuta jaetaan käytännössä jollei toinen halua olla missää muodossa osana lapsen elämää ! Ja miten taakkaa jaetaan jos toinen vanhempi ei yksinkertaisesti suostu ottamaan lastaan luokseen edes tunniksi... ...niin silloin ei ole muuta vaihtoehtoa kuin totaaliyksinhuoltajuus (tietysti joku kiusaaja haluaa yhteishuoltoa jotta pystyisi estämään lapsen passin saantia vaikka ei ole tekemisessä lapsen kanssa).
- eiyksinhuoltajille
Miem kirjoitti:

Kerroppa ihan omin sanoin miten vastuuta jaetaan käytännössä, jollei toisen anneta olla missää muo
dossa osana lapsen elämää, lastensa huoltajana ja
isänä säilyttäen lapsen oikeudet omaan isäänsä?
Ja miten taakkaa jaetaan kun toinen vanhempi ja
Raision kaupungin sairaat "viranomaiset" valehtele
vat lapsen olosuhteet tuomioistuimessa perättömin lausumin, selvityksin vastoin mitä oikeasti on tapah
tunut ja lapset, "viranomaiset" oikeasti selvitystyös
sään oma-aloitteisesti äidille lausuneet eli yhteis
huolto ja lapsen laajat tapaamisoikeudet, lapsen asuminen myös omalla isällään oman isänsä huollos
sa ja hoidossa. Toinen vanhempi ja sairaat, luonne-häiriöiset "viranomaiset" ei yksinkertaisesti suostu antamaan lasta ISÄN luokse edes tunniksi.. niin
silloin ei ole muuta vaihtoehtoa kuin YHTEISHUOLTO
JA VUOROASUMINEN (tietysti joku kiusaaja haluaa tarkoitushakuista "yksinhuoltoa" perättömin "viran-omais" selvityksin, lausumin lapsen olosuhteista,
jotta pystyisi vieraannuttamaan lapset omasta isäs-
tään, isovanhremmistaan, suvustaan laittaessaan
lapsen yhteystiedot salaisiksi, vaihtaessaan lapsen
nimen uuden aviopuolisonsa nimiin lapsen tahdon vastaisesti estäessään lapsen passin saannin ja lap
sen oikeudet/ asumisen, tapaamiset myös omaan isäänsä) - Miem
eiyksinhuoltajille kirjoitti:

sen oikeudet/ asumisen, tapaamiset myös omaan isäänsä)Älä jaksa tuota mantraasi ! JA KERRO OIKEESTI JOLLEI TOINEN VANHEMMISTA HALUA TODELLAKAAN OLLA LAPSENSA KANSSA TEKEMISISSÄ .... ....vai oliko kysymys vaikea käsittää äläkä nyt rupea mitään diba daabaa raision kaupungista selittämään vaan vastaa mitä kysytään !!!!
- eiyksinhuoltajille
Miem kirjoitti:
Älä jaksa tuota mantraasi ! JA KERRO OIKEESTI JOLLEI TOINEN VANHEMMISTA HALUA TODELLAKAAN OLLA LAPSENSA KANSSA TEKEMISISSÄ .... ....vai oliko kysymys vaikea käsittää äläkä nyt rupea mitään diba daabaa raision kaupungista selittämään vaan vastaa mitä kysytään !!!!
Älä jaksa tuota mantraasi ! JA KERRO OIKEESTI omin sanoin miten vastuuta jaetaan käytännössä, jollei
toisen anneta olla missää muodossa osana lapsen elämää, lastensa huoltajana ja isänä säilyttäen lapsen oikeudet omaan isäänsä? VAI OLIKO KYSYMYS VAIKEA
KÄSITTÄÄ.. Ja miten taakkaa jaetaan kun toinen vanhempi ja Raision kaupungin sairaat "viranomaiset" valehtelevat lapsen olosuhteet tuomioistuimessa perättömin lausumin, selvityksin vastoin mitä oikeasti
on tapahtunut ja lapset, "viranomaiset" oikeasti selvitystyössään oma-aloitteisesti äidille lausuneet eli yhteishuolto ja lapsen laajat tapaamisoikeudet, lapsen asuminen myös omalla isällään oman isänsä huollossa j
a hoidossa. Toinen vanhempi ja sairaat, luonnehäiriöiset "viranomaiset" ei yksinkertaisesti suostu antamaan lasta ISÄN luokse edes tunniksi.. niin silloin ei ole muuta vaihtoehtoa kuin YHTEISHUOLTO JA VUOROASUMINEN (tietysti joku kiusaaja haluaa tarkoitushakuista "yksin-huoltoa" perättömin "viranomais" selvityksin, lausumin lapsen olosuhteista, jotta pystyisi vieraannuttamaan lapset omasta isästään, isovanhremmistaan, suvustaan laittaessaan lapsen yhteystiedot salaisiksi, vaihtaessaan lapsen nimen uuden aviopuolisonsa nimiin lapsen tahdon vastaisesti estäessään lapsen passin saannin ja lapsen oikeudet/ asumisen, tapaamiset myös omaan isäänsä)
äläkä nyt rupea mitään diba daabaa Raision kaupungista ja sen sairaista "lastensuojeluviranomaisista" selittä-mään vaan vastaa mitä kysytään !!!! - Raisionmöykkääjähoitoon
eiyksinhuoltajille kirjoitti:
Älä jaksa tuota mantraasi ! JA KERRO OIKEESTI omin sanoin miten vastuuta jaetaan käytännössä, jollei
toisen anneta olla missää muodossa osana lapsen elämää, lastensa huoltajana ja isänä säilyttäen lapsen oikeudet omaan isäänsä? VAI OLIKO KYSYMYS VAIKEA
KÄSITTÄÄ.. Ja miten taakkaa jaetaan kun toinen vanhempi ja Raision kaupungin sairaat "viranomaiset" valehtelevat lapsen olosuhteet tuomioistuimessa perättömin lausumin, selvityksin vastoin mitä oikeasti
on tapahtunut ja lapset, "viranomaiset" oikeasti selvitystyössään oma-aloitteisesti äidille lausuneet eli yhteishuolto ja lapsen laajat tapaamisoikeudet, lapsen asuminen myös omalla isällään oman isänsä huollossa j
a hoidossa. Toinen vanhempi ja sairaat, luonnehäiriöiset "viranomaiset" ei yksinkertaisesti suostu antamaan lasta ISÄN luokse edes tunniksi.. niin silloin ei ole muuta vaihtoehtoa kuin YHTEISHUOLTO JA VUOROASUMINEN (tietysti joku kiusaaja haluaa tarkoitushakuista "yksin-huoltoa" perättömin "viranomais" selvityksin, lausumin lapsen olosuhteista, jotta pystyisi vieraannuttamaan lapset omasta isästään, isovanhremmistaan, suvustaan laittaessaan lapsen yhteystiedot salaisiksi, vaihtaessaan lapsen nimen uuden aviopuolisonsa nimiin lapsen tahdon vastaisesti estäessään lapsen passin saannin ja lapsen oikeudet/ asumisen, tapaamiset myös omaan isäänsä)
äläkä nyt rupea mitään diba daabaa Raision kaupungista ja sen sairaista "lastensuojeluviranomaisista" selittä-mään vaan vastaa mitä kysytään !!!!Raision öykkämöykkääjältä on ihan turha kysyä yhtään mitään, saati odottaa vastausta. Taidot riittävät vain toisten kommenttien kopiointiin.
- Miem
Raisionmöykkääjähoitoon kirjoitti:
Raision öykkämöykkääjältä on ihan turha kysyä yhtään mitään, saati odottaa vastausta. Taidot riittävät vain toisten kommenttien kopiointiin.
Kertoo paljon miksi huoltajuus on äidillä eikä ole mahdollisuutta tavata lapsiaan
- nimimerkk
Raisionmöykkääjähoitoon kirjoitti:
Raision öykkämöykkääjältä on ihan turha kysyä yhtään mitään, saati odottaa vastausta. Taidot riittävät vain toisten kommenttien kopiointiin.
"Raisionmöykkääjähoitoon"; tältä nimimerkiltä on ihan turha kysyä yhtään mitään, saati odottaa mitään asiallista vastausta. Taidot kun riittävät ainoastaan toisten kommenttien kopiointiin ja lasten tarkoitus hakuisen "viranomais" vieraannuttamisen puolustuk seen perättömin "viranomais" lausumin, selvityksin lapsen olosuhteista.
- oikaisuuuuu
Miem kirjoitti:
Kertoo paljon miksi huoltajuus on äidillä eikä ole mahdollisuutta tavata lapsiaan
Kertoo paljon "viranomais" sairaudesta; miksi
lasten "huoltajuus" on yksin äidillä eivätkä lapset halua itse käyttää liian vähäisiä tapaamisoikeuksia Raision kaupungin antaessa perättömän lausuman, selvityksen tuomioistuimessa lapsen olosuhteista vieraannuttaessaan lapsia tarkoitushakuisesti vuosikausia oamsta isästään yhteistyössä lapsen "äidin" kanssa viranomaissairaudessa.
- Äitienpuolesta
Toivottavasti ap on jo löytänyt kaipaamansa ystävän eikä lue enää tätä ketjua, joka on suistunut pois raiteiltaan. Kipeä aihe. Lohduksi joillekuille, että tuskin on kovin monta totaaliyh-äitiä, jotka eivät toivoisi lapsilleen isää elämäänsä, isänpäivän lähestyessä isänkaipuu aina konkretisoituu meilläkin....
- ISIENPUOLESTA
Toivottavasti ap ei ole löytänyt kaipaamaansa ystävää ilman lapsen yhteishuoltoa. Kipeä aihe. Sairaita "viran-omaisia" suomessa ja Raiison kaupungissa. Isänpäivän lähestyessä lapsen kaipuu aina konkretisoi tuu meilläkin, isässä ja isovanhemmissa.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä612079Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1661708Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on701418Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2431389Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2371337Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3421195- 811166
- 1281155
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel3511109Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3261100