Oikeaa tietoa väärän sijaan

rakasta.totuutta

Tämän päivän evolutionistit ylistävät suureen ääneen Charles Darwinia oppinsa isänä ja ainoana kehittäjänä. Tämä on tietenkin tyypillistä kuvainpalvonnasta juontuvaa henkilökulttia. Henkilökultin muodostumisen takana on aina ihmisen kaipuu Jumalansa yhteyteen ja Jumalan alamaiseksi, Jumalan käskettäväksi ja ohjailtavaksi kuin pieni lapsi on rakastavan ja suojelevan isän johdettavana ja ihailee tätä isäänsä yli kaiken. Nyt nämä ihmiset ovat tehneet Charles Darwinista itselleen tällaisen isän, joka on heidät opastanut oikealle tielle.

Mutta onko se tie oikea? Ja onko Darwin todella sellainen ihmeellinen isä kuin evolutionistit haluavat hänet nähdä?

Darwin lainasi selvästikin keskeisen ideansa evoluutio-oppiinsa hinduismin sielunvaellus-opista. Samalla tavalla elämän henki siirtyy aikojen kuluessa lajista toiseen Darwinin opissa kuin se siirtyy hindujen sielun vaelluksessa eläimsetä toiseen.

Toinen keskeinen postulaatti evoluutio-opissa on sopeutuminen ympäristöön. Tämä nähdään nykyisin kaikkein tärkeimpänä keksintönä koko evoluution ideassa. Se selittää kaiken. Se selittää, miksi kaikki näyttää tarkoituksen mukaiselta ja luodulta. Näin väittävät evolutionistit. Ehkäpä niin onkin, mutta keksikö tämän ajatuksen tosiaan Darwin itse?

Ei! Jos tosiaan uskoit näin, niin olet harhautunut tuhansien muiden evoluutioon uskovien kanssa erehdyksen tielle. Erehdyksen tie on synnin tie, joten siltä kannattaa yrittää päästä pois, oikealle totuuteen johtavalle tielle. Mikä on siis totuus tässä asiassa. Jo Hippokrates ja Aristoteles olivat sitä mieltä, että ihmisten erilaisuus johtuu olosuhteista, joissa he elävät. Se ei määrännyt heidän mielestään vain sitä, mitä ihmiset tekivät, vaan senkin, mitä he olivat. Kuulostaako tutulta? Varmasti kuulostaa, juuri noinhan kaikki rotuopit ja sortoteoriat väittivät ja väittävät edelleen. Juuri niitä varten evoluution oppi kehitettiin. Lihaksikkaat Afrikan mustat olivat parhaita orjia, koska he kestivät kuumuutta, joka aina liittyy työntekoon. Mutta kun kristillisen yhteiskunnan keskellä ei saanut ottaa toista orjaksi, oli keksittävä oppi, joka kertoi, etteivät nämä mustat olleetkaan ihmisiä, vaan eläimiä, joita saikin orjuuttaa. Heitä sai kohdella kuin vetohärkiä, koska uuden opin mukaan hekin olivat apinoita!

Tänä päivänä, nyt kun elämme paljon kristillisemmässä ajassa kuin Darwinin päivinä elettiin ja orjuus on poistettu, tänä päivänä tuntuu todella ihmeelliseltä, miten koskaan ikinä tuollainen hirveä, brutaali ja luonnonvastainen oppi koskaan hyväksyttiin. Miksi ihmiset uskoivat siihen? Miksi Darwin uskoi siihen? Vastauksena ovat tietenkin tieteelliset perusteet. Niiden takia oppiin uskottiin ja sen julmuus ja epäinhimillisyys hyväksyttiin. Hyvä, siis kaiken takana on nyt tämä tiede. Tämä erehtymätön ja ikiaikainen viisaus, jota vastaan ei saa koskaan eikä missään sanoa mitään. Tämä ihmisten luoma evankeliumi, jota on velvollisuus kuunnella ja niellä kaikki sen epäloogisuudet sanomatta niistä ääneen mitään.

Mutta tälläpä kertaa emme jätäkään sitä tähän, vaan menemme syvemmälle. Etsimme ne perusteet, joille evoluutio-oppi on rakennettiin. Ne löytyvät. 800-luvulla islamilainen tiedemies Al-Jahiz keksi, että ihon väriin vaikuttaa auringonvalo. Ja hän perusteli tämän sillä, että pohjoisessa Najdin alueella, jossa ihmiset olivat tummaihoisia, myös basalttikivi oli mustaa!

Voitteko te uskoa, hyvät ystävät. Voitteko te uskoa, että tähän oppiin uskottiin! Että siihen uskoi koko Eurooppa. Että tämä oli se peruste, jonka avulla orjaliikenne saatiin kulkemaan? Eikö ole naurettavaa. Naurettavaa ja samalla iljettävää. Me emme onneksi enää nykyisin usko tuollaisiin selityksiin ja siksi tänä päivänä evoluutio-oppi onkin väistymässä ja tämä tieteeksi kutsuttu höynötys joutumassa taka-alalle ja häpeään.

Voitte vain kuvitella, että kun aikanaan selitykset olivat tuollaisia, mitä häpeää ne herättivät niissä, jotka pakottivat itsensä uskomaan niihin. Suuret olivat ongelma yrittää saada selityksistä yhteinäisiä ja uskottavia. Vasta kun kristinusko saapui ja nämä ihmiset saattoivat lukea Raamatusta, he saattoivat ymmärtää MIKSI ihmiset ja eläimet asuvat ympäristöissä, joihin ne sopivat. KOSKA JUMALA ON lUONUT HEIDÄT SINNE. Koska Jumala on tehnyt kustakin lajista ja jopa yksilöstä juuri oikeanlaisen siihen paikkaan ja aikaan, jossa hän on!

Aika menee eteenpäin ja maailma kehittyy edelleen. Kristilllisyys leviää yhä laajemmalle maailmassa samalla kun harhaopit väistyvät ja nykyisin jo useat tiedemiehtetkin kääntyvät kristinuskoon, vaikka voivat menettääkin siinä virkansa. Tiedemiehen virkaanhan on tähän saakka päässeet vain ateistit, mutta nyt ovat ovet alkaneet avautua, kun esteenä olleet pelkäävät EU:n syrjinnän kieltäviä lakeja.

Näin siis lopulta Jumala voittaa. Hänen suunnitelmansa osoittautuu taaskin aukottomaksi.

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. 197
        2742
      2. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

        Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
        Maailman menoa
        241
        2668
      3. Hei A, osaatko

        sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
        Ikävä
        65
        2366
      4. Synnittömänä syntyminen

        Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
        Helluntailaisuus
        201
        1857
      5. Mitä tämä tarkoittaa,

        että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
        Ikävä
        41
        1364
      6. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

        "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
        Suhteet
        12
        1328
      7. Nukkumisiin sitten

        Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
        Ikävä
        4
        1307
      8. Syö kohtuudella niin et liho.

        Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
        Laihdutus
        22
        1266
      9. Muistatko komeroinnin?

        Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
        Suhteet
        48
        1234
      10. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

        Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
        Maailman menoa
        158
        1132
      Aihe