Minkä nimiset firmat aikoinaan matkivat Billnäsin tuotteita? Itselläni ihan tyylikäs tamminen "sihteerin" kirjoituspöytä, joka kovasti muistuttaa Billnäsin pöytää, muttei taida kuitenkaan olla Billnäsin tuote. Pohjassa pyöreä leima, jossa luullakseni kuvattu vene aalloilla ja veneen yläpuolella jonkinlainen kruunu. Leima poltettu puuhun. En osaa tämän paremmin selittää..
Vastaukset 4
- Zirup
Se leima on Helsingin kaupunginvaakuna :D ja sillä leimattiin kaupungin irtain omaisuus. Eli kirjoituspöytäsi on tod.näk. jostain kaupungin virastosta peräisin.
Tammiset pöydät on komeita, nykyiset martelan muoviset masentavia ja tylsiä, eikö?
Billnäsin konttori-ja arkistointikalusteiden mallithan on kopioitu amerikkalaisista vastaavista, joita alettiin valmistaa muistaakseni 1880-luvulla. Niistä tuli suosittuja myös Euroopassa ja monet huonekalutehtaat alkoivat valmistaa samanlaisia. Suomessa Billnäs Bruks Aktiebolag oli eka ja muut seurasivat perässä eli kaikki kopioivat toisiaan minkä ehtivät. Helsingissä ja Lahdessa oli eniten huonekaluvalmistamoita, joten sieltä jostain höyrysahoilta yms. tulivat kopioiden kopiot ja niiden kopiot. Veikkaan, että kaikki, jotka kykenivät, tekivät tällaisia konttorikalusteita, koska niitä kerran haluttiin.
Eiköhän Lahden puusepistä löydy juttua googlettamalla, jos kiinnostaa tehdä salapoliisityötä ;) - Billnääs
Onnea omistjalle. Laitatko kuvan vielä.
- Harrastelijahämeestä
Kiitos Zirup.
Asia on just niinkuin kerroit. Googlettamalla löysin tuon leiman, joten pöytä on ollut tosiaan joskus Helsingin kaupungin omaisuutta.
Ilmeisesti pöytäni on sittenkin Billnäsin valmistama. Olen jo aloittanut entisöinnin ja uskon, että saan pöydästä ihan kelpo huonekalun. Sopiva istuin on vielä hakusessa. - Harrastelijahämeestä
On malliltaan Billnäs 325B.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 851335
Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmella
Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmen torin laitamilla. Poliisi epäilee tutkivansa tapausta. Silminnäkijä351051Kattoikkuna puuttui - vai puuttuiko sittenkään?
Tönölään ei saatu mökkejä, kun kattoikkunasta oli pula. Näyttää konkurssihakemus tulleen kuitenkin 31.8., joten kattoikk19855Petteri A-studiossa: "Ihmiset ovat alkaneet saada töitä" ..mitä vitt..
Missä todellisuudessa toi Orpo oikein elää, Suomen työttömyys 2000-luvun ja EU/OECD-maiden korkein tuplat niiden keskita153680Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.13670- 46659
Kuka oli kuskina
Volvo suistunut päin koivua torin laidalla? Oliko vauhtia liikaa vai sairaskohtaus vai humala?13637Nythän todellisuus on kuitenkin se
että miehen täytyy tehdä miehen työ. Olla mies. Naisen täytyy tehdä naisen työ. Olla nainen. Voimme puhua pehmeitä ja185621- 31542
Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.39538