Okl

Onko näin, että lisäpisteitä huomioidaan vain max 6? Esim. jos yliopistollisia arvosanoja olisi kymmenen pisteen edestä, niin missään (esim. sijalukuvertailussa) niistä ei huomioida kuin kuusi? Entä jos opintojen lisäksi pisteitä luvassa myös työkokemuksesta? Jos maksimipisteet on kasassa, niin turhaan kai tässä enää lisäappron valmistumisesta stressamaan..?
3438
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

No kyllähän nyt maksimipisteillä pääsee mihin tahansa pääsykokeisiin. Miks stressaat, jos sulla on kerta ne jo kasassa??

Äänestä
  • kysymystä. luepa uudestaan.

    Äänestä

Omien tietojeni mukaan esivalintaa varten huomioidaan max. 5 pistettä. Luulenpa, että tämä on sen takia ettei yliopistoon valikoidu ainostaan henkilöitä joilla on ollut "aikaa" opiskella yhtä jos toistakin lisäpisteitä tuottavaa asiaa tai tehdä töitä tai muuta mistä voi pisteitä saada. Tällöin kävisi niin, että valtaosa hakijoista on vanhempia ja (melkein) suoraan lukiosta tulevien osuus jää todella vähäiseksi. Suuntaus kuitenkin on nykyään se, että ihmiset halutaan saada mahdollisimman nopeasti yliopistoon ja sieltä sitten pihalle. Siksi mm. uusi "abeille lisäpisteitä"-juttukin tässä on tullut.

Opintojen ja työkokemuksen pistemäärähän lasketaan yhteen ja siitä voi saada maksimissaan sen 5 pistettä. En kyllä osaa sanoa sitä, miten pisteet huomioidaan siinä tapauksessa, että niitä on enemmän ja on pääsykokeessa tasapisteissä muiden hakijoiden kanssa. Paitsi sen tiedän, että ensisijaisesti hakijoita pistetään järjestykseen pääsykokeen eri osioiden pisteiden mukaan ja vasta jos kaikki pisteet ovat täysin samat, katsotaan mitä esivalintapisteitä on kenelläkin ollut. Esivalinnassa ensin katsotaan (kun hakijoita on samoilla pisteillä) yo-toikkari, sitten työkokemus ja viimeisenä opintosuoritukset.

Käytännössä on pääsykokeiden kannalta aika yks ja sama onko sinulla suoritettuna se appro, jos pääsykokeisiin kuitenkin pääset (eli maksimipisteet on jo kasassa). Sinuna en enää kuluttaisi aikaa approon vaan kävisin vaikka lukemaan pääsykokeisiin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lisäpisteet? kirjoitti:

Onko näin, että lisäpisteitä huomioidaan vain max 6? Esim. jos yliopistollisia arvosanoja olisi kymmenen pisteen edestä, niin missään (esim. sijalukuvertailussa) niistä ei huomioida kuin kuusi? Entä jos opintojen lisäksi pisteitä luvassa myös työkokemuksesta? Jos maksimipisteet on kasassa, niin turhaan kai tässä enää lisäappron valmistumisesta stressamaan..?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu