sarveiskalvon pullistuma

tarkennus viestiini: silmissäni on sarveiskalvon pullistuma, joka aiheuttaa hajataittoa, onko se miten korjattavissa ja mitä muuta se voi aiheuttaa. hajataitto on toisessa silmässä 0.75 ja toisessa 1.25 puolen vuoden päästä pitää käydä uudestaan silmälääkärin tarkastuksessa. olen 25 vuotias. vaikka laseihin lisää tehoa, siitä ei ole hyötyä, kun hajataitto esteenä. vaihtoehtoina sanoivat et kaksiteholasit tai kovat piilolinssit, mutta 2-teholasit ei käy mulle kun olen kapea kasvoinen ja 2-teho lasit ovat isokokoisia on ko olemassa siihen parannskeinoa.
127828
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Hajataitto voidaan kyllä korjata silmälaseilla tai myös piilolinsseillä. Kaksiteholasit ovat yleensä "vanhempien ihmisten hömpötyksiä" eli tulevat tarpeeseen silloin kun mykiön joustavuus vähenee eli se ei voi mukauttaa silmän taittovoimaa enää tarpeeksi lähietäisyyksille.
Jos sinulle on 25 vuoden iässä ehdotettu kaksiteholaseja niin ongelma saattaisi olla kyllä jossakin muualla kuin hajataitossa (esim. tavallista alhaisempi akkomodaatiokyky) ja tähän ei kyllä piilolinssitkään taitaisi apua tuoda.
Eli valitettavasti en vieläkään oikein tiedä, mistä ongelma tapauksessasi koostuu eli toisin sanoen kertomasi seikat "eivät oikein loksahda päässäni paikoilleen".

Äänestä

Ehkä kyseessä on keratokonus tai joku samantyyppisiä muutoksia aiheuttava sairaus. Sarveiskalvon pullistuma ei nyt oikein ole osuva nimi, mutta ongelmat ovat samankaltaisia. Maininta 2-teholaseista ei kyllä liity mitenkään asiaan ellei kyseessä ole 2-kerroksiset piilolasit.

Äänestä

Taisin unohtaa mainita, että keratokonuksesta käytetään joskus suomenkielistä nimeä sarveiskalvon kartiopullistuma, joka ei nyt sekään ole niin hyvä nimi.

Äänestä

tältä palstalta "kohtalotovereita",keratoconus,oikeaan silmään jo tehty sarveiskalvon siirtoleikaus,vasen silmä álkanut huonontua,piilolasi ei enää pysy kunnollä,siirtoleikkaus edessä siihenkin.
Oikeaan silmään ei ehtinyt siirron jälkeen tulla kunnolla näkökykyä kun se tulehtui pahasti.
Narkoosi ei mennyt oikein hyvin,joten uuteen siirtoon ei mielellään lähdetty.
Sankalaseja ei voida edes ajatella,sylint.ero suuri.
PÄKÄ;
onko sinulla siis keratoconus?Puolikovat piilolinssit hidastavat jonkin verran tätä sairautta ja saat niistä korvauksen apuvälinehuollon kautta,pyydät vain silmälääkäriltäsi lausunnon.
Esim. Helsingissä asiaa hoidetaan Laakson sairaalassa.

Niin,sarveiskalvon pullistuma ei ole oikein "sopiva" nimi tälle,mielestäni sarveiskalvon kartiopullistuma (virallinen nimi) kuvaakin asiaa paremmin.

Äänestä
  • Piilolasit ovat perinteinen keino kompensoida kerakonuksen haittoja. Tuskin löytyy todisteita siitä, että se hidastaisi sairauden etenemistä. Näin on vain oletettu. Joidenkin mukaa se jopa pahentaa taudin kulkua.

    Äänestä

  • Jammy kirjoitti:

    Piilolasit ovat perinteinen keino kompensoida kerakonuksen haittoja. Tuskin löytyy todisteita siitä, että se hidastaisi sairauden etenemistä. Näin on vain oletettu. Joidenkin mukaa se jopa pahentaa taudin kulkua.

    itse tiedän tapauksen, jossa henkilöllä Keratoconus, ja sokeutuminen oli vaarana>joten silmälääkäri "määräsi"kovat piilolinssit jokapäiväiseen käyttöön>taudin eteneminen pysähtyi>joten kovat piilolinssit pelastivat näön>nyt kontrolli kerran vuodessa>muutoksia ei ole tullut.ilmeisesti kun tässä taudissa sarveiskalvo ikäänkuin "venyy ja kasvaa">eli tavallaan ohenee (kunnes repeää)niin kovat piilolinssit estävät laajenemisen>ja ilmeisesti painavat silmää niin ettei sarveiskalvo laajene enää.en ole silmälääkäri, mutta tälläisen tapauksen tiedän.

    Äänestä

  • ihan mielenkiinnosta kysyisin, että tiedättekö voiko keratoconus olla perinnöllistä? ja jos on periytyykö se esim. isältä pojalle..vai onko tässä sairaudessa esim. naiset kantajia..kuten monissa simäsairauksissa?

    Äänestä

  • Jossu kirjoitti:

    itse tiedän tapauksen, jossa henkilöllä Keratoconus, ja sokeutuminen oli vaarana>joten silmälääkäri "määräsi"kovat piilolinssit jokapäiväiseen käyttöön>taudin eteneminen pysähtyi>joten kovat piilolinssit pelastivat näön>nyt kontrolli kerran vuodessa>muutoksia ei ole tullut.ilmeisesti kun tässä taudissa sarveiskalvo ikäänkuin "venyy ja kasvaa">eli tavallaan ohenee (kunnes repeää)niin kovat piilolinssit estävät laajenemisen>ja ilmeisesti painavat silmää niin ettei sarveiskalvo laajene enää.en ole silmälääkäri, mutta tälläisen tapauksen tiedän.

    Keratokonus käyttäytyy sattumanvaraisesti. Jos joku aloittaa piilolasien käytön ja eteneminen loppuu, ei se todista millään tavoin, että pysähtyminen johtui piilolaseista.
    Tilastojen mukaan 10-20 % tapauksista johtaa sarveiskalvon siirtoon. Kaikki näistä ovat varmasti kaikki käyttäneet tai yritttäneet käyttää piilolaseja. Piilolasi muovaa sarveiskalvon pintaa, mutta tuskin se kovin paljon pystyy estämään muutoksia. Sitä paitsi eihän piilolaseja pidetä koko päivää. Tavanomaista on, että potilas joutuu uusimaan piilolaseja kovin tiuhaan kun silmä muuttuu koko ajan.
    Ei keratokonuksen ennuste ole se, että sarveiskalvo repeää. Se on erittäin harvinaista. Huonoimmissa tapauksissa näkö heikkenee niin paljon, että vaaditaan sarveiskalvon siirto. Toinen syy voi olla, että piilolaseja ei voi käyttää.
    On harmillista, että tiedon puutteen tähden tehdään tällaisia päätelmiä, jotka eivät perustu tosiasioihin.

    Äänestä

  • Kaisa kirjoitti:

    ihan mielenkiinnosta kysyisin, että tiedättekö voiko keratoconus olla perinnöllistä? ja jos on periytyykö se esim. isältä pojalle..vai onko tässä sairaudessa esim. naiset kantajia..kuten monissa simäsairauksissa?

    Keratokonusta esiintymistiheys on yleensä oletettu olevan 1/2000. Tilastojen mukaan alle 10 % tapauksista on perinnöllisiä. Jossain asia esitetään siten, että jos potilaan suvussa ei ole muilla tätä sairautta, niin jälkeläisillä on n. 10 %:n mahdollisuus saada se.
    Perinnöllisyyden taustaa ei ole tarkkaan pystytty selvittämään. Myös Suomessa on tehty asiaan liittyvää geenitutkimusta.
    Sitä esiintyy molemmilla sukupuolilla, kai useammin miehillä kuin naisilla. Jossain väitetään kuitenkin toisin päin.

    Äänestä

  • Jammy kirjoitti:

    Keratokonus käyttäytyy sattumanvaraisesti. Jos joku aloittaa piilolasien käytön ja eteneminen loppuu, ei se todista millään tavoin, että pysähtyminen johtui piilolaseista.
    Tilastojen mukaan 10-20 % tapauksista johtaa sarveiskalvon siirtoon. Kaikki näistä ovat varmasti kaikki käyttäneet tai yritttäneet käyttää piilolaseja. Piilolasi muovaa sarveiskalvon pintaa, mutta tuskin se kovin paljon pystyy estämään muutoksia. Sitä paitsi eihän piilolaseja pidetä koko päivää. Tavanomaista on, että potilas joutuu uusimaan piilolaseja kovin tiuhaan kun silmä muuttuu koko ajan.
    Ei keratokonuksen ennuste ole se, että sarveiskalvo repeää. Se on erittäin harvinaista. Huonoimmissa tapauksissa näkö heikkenee niin paljon, että vaaditaan sarveiskalvon siirto. Toinen syy voi olla, että piilolaseja ei voi käyttää.
    On harmillista, että tiedon puutteen tähden tehdään tällaisia päätelmiä, jotka eivät perustu tosiasioihin.

    tämä olikin vain YKSITTÄINEN tapaus, ja selostin mitä siinä tapahtui (ja että sokeutuminen oli vaarana, että sarveiskalvo olisi jatkanut laajenemistaan kunnes puhjennut..) en yleistänyt, jokainen tapaus on tietenkin erilainen, ja nimenomaan mainitsin, että EN ole silmälääkäri....

    Niin asiaa ei voi yleistää, koska ko. tapaus on ymmärretty väärin.
    Keratokonus etenee sattumanvaraisesti. Joskus se etenee nopeasti 1-2 vuotta, sitten pysähtyy tai jos jatkaa, tilanne muuttuu hankalaksi. Usein muutoksia on 5-10 ja sitten ne tasoittuvat. Sairaus voi alkaa koska hyvänsä uudestaan, harvemmin kuitenkin vanhalla iällä. Piilolasit eivät estä etenemistä. Tietenkin silmälääkärin kannalta on hyvä, jos potilas kuvittelee, että tilanne parani lääkärin toiminnan ansiosta.
    Joka potilaalla on mahdollista, että jos tauti etenee ja etenee ja sarveiskalvo ohenee, niin se puhkeaa. Todennäköisyys on vain hyvin pieni. Jos uhka on välitön, niin se vaatii sarveiskalvon siirron. Tilanne on tietenkin tavattoman hankala, jos siirtoa ei voida tehdä. Mikäli ko. henkilöä on uhannut puhkeaminen, niin uhka on yhä olemassa tälläkin hetkellä. Mikä sen sarveiskalvon olisi muuttanut paksummaksi? Joka tapauksessa tauti voi puhjeta uudestaan tai sitten ei.

    Äänestä

  • Molempiin silmiin tehty sarveiskalvonsiirto. Leikattiin eri paikoissa. Toinen onnistui erinomaisesti, toinen huonommin (käytettiin erilaista ommeltekniikkaa, sauma parantui huonosti, jäi runsaaasti hajataitteisuutta). Kovasti kiinnostaa mitä kokemuksia teillä muilla on. Missä on leikattu, milloin, miten onnistui. Mitä tarkoitat, ettei narkoosi mennyt hyvin?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

päkä kirjoitti:

tarkennus viestiini: silmissäni on sarveiskalvon pullistuma, joka aiheuttaa hajataittoa, onko se miten korjattavissa ja mitä muuta se voi aiheuttaa. hajataitto on toisessa silmässä 0.75 ja toisessa 1.25 puolen vuoden päästä pitää käydä uudestaan silmälääkärin tarkastuksessa. olen 25 vuotias. vaikka laseihin lisää tehoa, siitä ei ole hyötyä, kun hajataitto esteenä. vaihtoehtoina sanoivat et kaksiteholasit tai kovat piilolinssit, mutta 2-teholasit ei käy mulle kun olen kapea kasvoinen ja 2-teho lasit ovat isokokoisia on ko olemassa siihen parannskeinoa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu