Ihan kuin maassa olisi apatiaa. Emme haluaa kummiskin antaa toisille ihmisille omia tunteitamme ja sanoa, että muutkin ajattelevat kuten me. Ja yksinäinen nettikirjoittaminen voi vääristää asioita helposti, koska kynnys kirjoittamiselle on matalaa. Hyvät ja huonot puolensa jee. Toisaalta jos joku ottaisi kommentteja tosissaan ja antaisi palautetta, niin todellisuuden pohja löytyisi. Kirjoittajan ammattiin on liitetty skitsofreenisia ominaisuuskai muita taideammatteja ennemmän. Kirjoitus on omassa päässä.
Ihan kuin Suomessa olisi entistäkin hiljaisempaa. Jopa pääkaupunkiseudun kaduilla voi olla katoa.
Valtiota luovat ihmiset. Kun on ihmisten katoa, niin valtio heikentyy. Venäjällä egoismi, pyytteellisyys ovat kasvaneet suureen kokoonsa, koska perusturva on heikkoa. Se heijastuu väestön katona, ettei kansalainen arvostaa maansa. Venäjän väkiluku laskee hitaasti. Usan väkiluku on yli 300 miljoona. Entisestä 250:stä kun katsoin kauan sitten se olisi kasvanut. USA:han saapuu paljon maahanmuuttajaa.
Mielestäni Suomella ei ole varaa olla rasisti, koska se köyhdyttää maata. Kaikki poliitikkojen pyrkimykset kansainväliseen hyvinvointiin liukuvat muualle oikeistolaisten parin pahimman mokan takia. Mutta kyse on todellisuus kuvasta, mitä kummiskin Suomi edustaa enemmistönä ehkä, että maassa on jännitettä, että mitä oikein maailmalla tapahtuu, että onko Suomi enää itsenäinen, ja onko taustalla maahanmuuttopolitiikka, joka romuttaa kansallisidentiteettia. Kysymyksiä on paljon ja samoja kysymyksiä, uskon, käydään jokaisessa muussa maassa, että onko ihminen nationalisti ja muita kysymyksiä. Median pitää painostaa globaaliseen identiteetin luomiseen, että ihminen hyppäisi henkilökohtaisen puutteensa ylitse ja avautuisi. Maailmalla on paljon tarjota, että jokainen kasvaisi ihmisenä. Rajaveto on helppoa, että pahuus/negatiivisuus on väärin ja hyvyys/positiivisuus on oikein. Noilla perinteisilla asteikkoilla pitää surffata maailmallakin.
He jotka jäävät kotiin, hekin käyvät samoja identiteettikysymyksiä kuin maahanmuutto, joten ei pidä tehdä itsestään marttyyria, eikä oikeistolaista, varsinkin kun se alkaa köyhdyttää ja sortaa muita ihmisiä. Sellainen kansalliskiihkoilija ei ole mistään kotoisin, joka elää muiden suomalaisten kustannuksella, koska Pohjoisessa on paljon köyhyyttä ja sairautta, jota pitää lääkitä. Oikeistoilainen joka varastaa, niin hän pettää isänmaata eturivissä.
Spekuloimme, että onko EU, maailma asettanut pakotteita Suomelle, taivuttakseen maata johonkin?
En usko, että EU loppuu, koska yhtenäinen Eurooppa pyrkimys on ikivanhaa. Nykyistä EU:ta on rakennettu iät ja ajat, mutta vasta nyt se näyttäytyy kuten se on ja josta on jatkettavaa.
Onko Suomella vanhentuneita arvoja? Maahanmuuttopolitiikan moderni tuntuva ikä on alle 50 v. Siinä iässä ei edes yksi sukupolvi vielä ole kasvanut kokoonsa, joten ihmisiltä puuttuu suvaitsevaisuutta maahanmuuttoa kohtaan ja siksi myös poliittinen päätöksen teko on riittämätöntä.
Pitää tehdä enemmän töitä rauhan ja rakkauden puolesta.
Suomi traditio on ja elää ihmisten kesken, mutta kun kyse on nykyajasta, niin tuskin ihmiset itse haluaisi pitää vanhoja traditioita realistisina, että seuraisivat itse perinteitään. Aika tuntuu nopealta ja eloonjäämisen ehtona on muuttuminen, sivilisaation hyväksyminen. Suomi siis on edelleen samaa Suomea, mutta se on nykyaikainen versio. Takakannoilla on sotasukupolvi, joka voi olla päästä sekaisin muutoksesta.
Onko Suomi loppu? World News
2
75
Vastaukset
- vihalintu
Media voi haastatella jokaista suomalaista erikseen. Pieni haastattelu elämästä, mitä kukin toivoo, mitä ajattelee, varsinkin eläkeläiset, maaseutu, jolla on jotakin kerrottavana. Se on suuri projekti, joka ei kuitenkin ole suuri, koska väestö ei ole iso ja se tuo intoa kokeilla.
Kun ammattimediakot eivät löydä aikaa, niin projektia kannattaa suorittaa oppilaitosten kautta ja laatuvehkeillä.
Laittakaa kiinnostuneet ehdotuksia tähän ja ottakaa yhteyttä.
SAMBA on parasta Rainbowta - kansainvälisyyttä, rauhaa ja rakkautta. Samba valloittaa maailmaa ja tuo värejä, iloa, onnea. Eikö se, että katselisi, mutta sekin, mutta se, että osallistuisi. Sambaryhmiä pitää tukea ja lähettää Suomea ja maailmaa pitkin lisää!!
Suomea luovat ihmiset ja maahanmuutto on osa Suomea, että se rikastuttaa maata kokonaisvaltaisesti.
Suomen esihistoriaa käsittelevässä luennossa kerrottiin, että ennen 1000 lukua, ei ole paljoakaan tietoa Suomen alkuperäiskansoista, ketkä he olivat, eikä paljoakaan tarkkaa kuvaa miten elettiin. Vasta 1000 luvun jälkeen Ruotsista alkoi muuttoaalto rannikkolle. Todennäköisesti ennen 1000 lukua porukka tuli mistä kukakin ja heitä oli vähän. Eli suomalainenkin on alkuaan maahanmuuttaja, joka sekoittui uusiin tulokkaisiin, jotka työntyivät eri suunnilta. Ei ole sellaista kuin yhtenäinen Suomi. Maailman sodat ja erilaiset konfliktit sitä ennen saattoivat yhtenäistä kansallisidentiteettiä, mutta sitä varten, että saataisiin yhtenäistä toimivaa puolustusta kasaan. En näe syytä, miksi nykyisin pidetään suurta armeijasysteemiä. Onko maailmaa globaali? Onko ihmisillä puutetta jostakin kuten ruoasta, kodista, terveydestä? Miksi pitää pitää suurta armeijalaitosta, joka syö rahaa?- vihalintu
Ihminen on henkinen olento. Hän joka unohtaa, että ihminen on henkinen, sellainen ihminen alkaa kärsiä elämässä. Kansainvälisyyttä ei voi ajatella ilman, että kasvaisi henkisesti. Ei voi matkustella ilman, että henkisyys kasvaisi. Se kasvaa sen mukana kun ymmärtää, että ei ole yksin maailmassa, että maailmaa on täynnä erilaisia kulttuureja. Rasismi väistyy kun syntyy kosketuspintaa toisiin ihmisiin. Maahanmuuttaja odottaa suomalaiselta ystävyyttä, hymyä. Silloin maahanmuuttaja rikastuttaa Suomea omalla positiivisuudellaan ennen näkemättömällä tavalla. Muuhun elämässä ei kannata uskoa kuin positiiviseen asenteeseen. Matkustaminen on terapiaa, lääkettä ja vastausta moneen vaivaan. Suuri osa ihmisistä tahtoo matkustaa, koska Homo Sapienciin liittyy UTELIAISUUTTA, että menee ja toteaa, että mitä on. Kun ihminen on yhdessä paikassa pitkään, alkaa masentaa. Samoja asioita kokevat muiden maiden ihmiset, varsinkin suljetuissa valtiomalleissa. Ihmiset janoavat tietoa, uutta kokemusta, matkustelua, varsinkin nuoret. Maailman Hallinnon, jota voisi kiva luoda - vaikka G maat, niin kuin G piste, joka järisyttää meitä jo ikiajoista lähtien ja sijaitsee vaimossasi, siskossasi, äidissäsi, tyttäressäsi en tiedä koirastasi, mutta Maailmanhallinnon, jota jostakin syystä ajattelen istuttavan pyhille ikivanhoille Afganistanin maille, voisi ottaa tehtäväkseen CIMO.FI järjestön tavoin, että porukka liikkuu vapaasti ja liikkumisella on jokin tavoite, hyöty ym. Pitää tehostaa, helpottaa väestön liikkuvuutta.
Itse voin lähteä ulkomaille, jos joku maksaisi kk palkkausta, työn tekoon kuten kulttuuritutkimusta, koska sellaiselta ei koskaan työt lopu. Voin lähteä ulkomaille kansalaispalkalla/työttömyyskorvauksella, jos Kela-Mol.fi antaisivat luvan. Muuten elämä menee hukkaan ja taideammatti.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta445299Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä243460Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2992870Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui582686- 1732365
- 252157
Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.
Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi1271899Vielä kerran.
Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä3661865Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881771M nainen tiedätkö mitä
Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti161401