Apua?

Hei,

Luin tältä palstalta ja Narcononin sivuilta, että kokiksen juomisella päätyy narkomaaniksi.

Tästä johtuen kysynkin, olenko jo narkomaani sillä join eilen 2 ltr koksiat ja söin pizzan pizzeriassa.

Narkomaaniko?
2150
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ei syytä huoleen, et ole päätymässä säälittävksi kerjääväksi narkomaaniksi.

Ainoat oireet mitä kyseinen toiminta voi aiheutta ovat ummetus pizzan syönnistä ja ilmavaivat kokiksesta.

Olet päinvastoin täyttänyt kansallisen panoksesi tämän yhteiskunnan ylläpitämiseksi, olet työllistänyt ulkomaalaissyntyisen pizzantekijä -> työllistänyt pizzerian omistajan -> työllistänyt kyseisten raaka-aineiden tuotantoketjun työntekijät.

Ei AINA pidä uskoa mitä lukee. Pitää olla kriittinen tulevaan tietoon, sillä selviää elämästä hengissä.

D :)

Äänestä

Oliko Kokis Lightia vai sokerilla maustettua? OK, molempi pahempi. Light-juomat ovat pääsääntöisesti makeutettu aspartaamilla (synteettinen proteiini), joka on hyvin kiistelty aine. Sokeri taas voi johtaa huumeiden käyttöön. Asiassa on seuraava logiikka: Ihminen haluaa aina korjata huonoa oloaan. Ihminen voi huonosti koska hänen kehostaan puuttuu jotakin (vitamiineja, mineraaleja, hivenaineita). Hän korjaa oloaan aineella, joka pääsääntöisesti huonontaa tilannetta (polttaa enemmän kehon ravintoaineita) ja niin kierre jatkuu. Huumeet ovat keholle vieraita kemikaaleja. Keholle vieraita kemikaaleja on valitettavan paljon myös tämän päivän ruuassa (säilöntä-, makeutus- ja väriaineet jne. loputtomiin).

Sokeri (Kokis) ja hiilihydraatti (pizzan pohja) polttaa kehosta B1-vitamiinin, aivan kuten alkoholi.

Kokiksen juoja ei ole narkomaani, mutta kokis ei sisällä ravintoakaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Narkomaani? kirjoitti:

Hei,

Luin tältä palstalta ja Narcononin sivuilta, että kokiksen juomisella päätyy narkomaaniksi.

Tästä johtuen kysynkin, olenko jo narkomaani sillä join eilen 2 ltr koksiat ja söin pizzan pizzeriassa.

Narkomaaniko?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu