Pitkään jatkunut nationaalinen muuttumaton kulttuuri yhtenäistä näkemyksiä, että elämän meno on itsestään selvää, eikä siitä jakseta enää puhua, eikä ole osaamista kuinka muuttaa elämää. Alkaa taantuminen. Kultuuri ei osaa kasvaa tai kasvaa hitaasti. Maahanmuutto tuo liikettä eteenpäin, innovaatiota, tietoa, taitoa.
Maahanmuuttaja tai vaikkapa puoliksi suomalainen identiteetti ei löydä helpolla, uskon, kosketuspintaa yhtenäiseen kantaväestöön. Sellaisen ihmisen on vaikeaa löytää elämän kumppania. Ehkä joku päättäjä jo tajusi ongelmaa, että porukalla on riskiä jäädä naimattomaksi. Yhdistettynä feministen vapaus huumaan, joka jätättää heitä naimattomiksi, lapsettomiksi, sairaiksi ja yhdistettynä nuoreen maahanmuuttajakulttuuriin, jossa sodan aikaiset arvot mm. isovanhemmat tahtovat sanoa sanattavansa, että miksi sodan aika oli parampi kuin nykyaikaa, niin moni nuori saattaa tallata paikallaan ja synnyttää pahoja rasistisia vääristymiä maahanmuuttoa kohti ja kärsiä itse asenteistaan. Pohjoinen tarvitsee apua ja uskon turismin kautta, koska maailmaa kiinnostaa mitä Pohjoiselle kuuluu, asia hitaasti kansainvälistyy, ellei valtion johto tahtoo määrätietoisesti ansaita rahaa pohjoisen turismilla, josta voikin saada mukavasti kokoon. Turismi voi olla erittäin kannattava business kohtapuolin kaikialla kunhan rasistinen vaihe elämästä pääse pois kuten transitio 2016 ja pari vuotta lisää. (Pyhä Cosmo Kreikkalainen 1700 luvulta ennusti)
Paitsi se, että suomalaisen kannatta heti valita maahanmuuttajajoukoista sellainen, joka kuuluu mahtisukuun, muhammedin jälkeläiseen, sulttaaniin ja muihin mahdollisiin sellaisiin, niin myös jonkun on avustettavaa nuoria, jotka eivät osaa itse valita elämän kumppaninsa. Nuoret eivät useinkaan osaa valita elämän kumppaninsa koska puuttuu elämän kokemusta, eikä ole tietäkseni olemassa avointa ohjelmaa, että mikä on toimiva avioliittomalli. Muuttuvassa maailmassa tulee olemaan ihmisiä, jotka putoavat kärryltä, niinpä pitää olla jokin taho, joka yhdistelee naimaikäisiä toisiinsa. Maailmalla on paljon ihmisiä, joita kiinnostaa avioitua pohjoiseen ja Suomessa on vuorostaan naimattomia. Feministinen kysymys on tapetilla, että miksi naiset eivät tahdo sitoutua. Ehkä siinäkin on kansainvälinen aspekti mukana, joten osa kysymyksestä hälvenee sen maahanmuuttaja kumppanin myötä.
Valiolle ei ole kannattava, että nuori jää ilman lapsia, koska lapseton ihminen ei ole täydellinen, eikä osaa ymmärtää kaikkia elämän osa alueita. Hänestä tulee puutteellinen koko elämäksi, jos hän ei edisty asiassa. Siksi apu on ehdoton, eikä nuorta, aikuistakaan saa jättää pois laskusta. Esimerkiksi psykoterapeutille voisi järjestää asiasta kamppanjoita ja toimintakenttiä, jolla he voisivat yhdistää ihmisiä toisiinsa. On olemassa erilaisia naimisiin menijöitä, itsenäisiä ja sellaisia, jotka tarvitsevat ohjausta. Kyse on, uskon, mentaliteettieroista. Ja kuka jää avioliittoon. Somali ihmisillä on molempia käytäntöjä, että osa avioituu itsenäisesti valintansa mukaan ja toinen osa avioituu naimaehdotusten mukaan. Mentaliteettiero perustuu horoskooppiin, vaikkapa siten, että toisille pitää antaa enemmän aikaa seurusteluun. Kun aika puuttuu, niin naimakaupat voivat siirtyä aikaan kun ihminen on oli 40 v. ellei ihminen saa apua asiaan, jota hän myös pitää luonnollisena asiana.
Moni rasisti menettää aika paljon kun pitää maahanmuuttajaa vähempiarvoisina, koska joukossa on erittäin korkeasti koulutettuja, älykkäitä, elämän voimaisia ym ihmisiä, joilla on paljon antaa. Kannattaa käyttää tilannetta hyväkseen. En ymmärrä esimerkiksi miksi somaliihmiset ja suuri osaa muslimeista pitää kulttuurirajoja kiinni. Onko esimerkiksi ennen vanhaan lähtömaassa ollut samoja tiukkoja säännöksiä, ettei sekaavioliittoja tehty? Tietäkseni historian kirjat kertovat, että kulttuurien yhteenliittymiä on tehty ennenkin. En näe myös nytkään, että miksi ei menisi naimisiin muslimin kanssa olipa henkilö somali tai arabi. Ylikorostettu molemminpuoleinen uskontokunta on poliittinen vahinko, josta ei kannata numeroa tahdä. Islam voi myös tarkoittaa identiteettia, josta pidetään kiinni uskonnon kautta, vaikka aika voi tuoda ongelmia siinäkin, ihmiset löytävät itsensä uudesta kotimaastaan ja vielä uusilla arvoilla varustettuina. Ja se on hyväksi. Myös sekaavioliitolle. Joskus masentaa vain se, että saa työntää Suomessa junaa nuoressa maahanmuuttaja iässä, koska haluaisi olla jos se vika miksaus maailmassa. :-)
Avioliitto apu. Family News
2
68
Vastaukset
- vihalintu
Uusi perhepolitiikka tulee olemaan riippuvainen maahanmuuttaja politiikasta. Ohimenneen sanottuna, myös lasten suojelun mallit. Päästänkö koskaan yhteisymmärrykseen! Perhepolitiikka mallia pitää möys etsiä Globaalista yhtenäisestä näkemyksestä, johon arkiihmisellä on helvetin pitkä matkaa, kansainvälisille vesille. Moni entisen kehitysmaan asukas, uskon, on paljon rikkaampi rotumiksauksellaan kuin suurin osa suomalaisista, skandinavialaisista ym. Heillä on suuri potentiaali. Ei pidä siis liittää maahanmuuttajille superluonnollisia arvoja ilman loogista syytä, että miksi heillä on enemmä osaamista, taitoa, arvoa. Kyse on pitkäkestoisesta rotujen välisestä kanssakäymisestä. Huippuun viety G maiden johto, joka olisi oikeutettu saavutusten kautta, eikä periytyvän asemansa kautta, sellainen johto on erittäin erittäin korkeasti kehittynyttä henkisesti, fyysisesti, älyllisesti. Sellaiseen asemaan ei pääse monikaan tavallinen ihminen, koska paikka vaatii paljon. Sellaiseen johtopaikkaan vaaditaan suurta jalostusta, aikaa, voimaa. Moni afrikkalainen esimerkiksi on paljon älykkäämpi kuin skandinavialainen, eurooppalainen. Moni kiinalainen on älykkäämpi kuin skandinavialainen. Kohtapuolin Lännen valkoisen tulee olemaan tukalaa olla kun hän tajuaa, että hän ei ole maailman kunkku. Parempi hyväksyä asiaa, jottei tarvitsisi kantaa valheellista egoa pitkään ja turhaan.
Toisaalta asia on luonnollista kun ajattelee, että elämä syntyi Etä-Afrikassa, jossa on vanhoja sieluja ja elämä jatkui Aasian kautta Amerikkaan. Eurooppa vaihe onkin aika pieni kuningaskunta maailman kartalla! Valkoinen Länkkäri voi olla nuori sielu Maailman politiikassa, ajattelen. Niin voi kysyä, että kuka kuuluu G maiden johtoon!! Kenellä on kokemusta, joka on kehomuistina? Essentiaalisesti kuitenkin nuorillekin, kokemattomalle kuuluu sanavaltaa, että hän kertoo mielipiteensä juuri nuoren kokemattoman näkökulmasta katsottuna, eikä sen enempää, kyllä. Siksi on mielenkiintoista tietää, että miten Maailman Hallitus mudostuu, kenestä ja kuinka paljon. Tuskin USA:lla on rahkeita johtaa Planeetta. Johdon täytyy tapahtua vapaassa tahdossa, eikä pakkovalta ole edes kilpailukykyinen asetelma. Siksi sotaa ei kannata käydä, koska se on tarkoituksetonta, haaskausta nykyajassa, jossa ihminen lentää avaruuteen eli on uuden muutoksen edessä kokeilla sellaista, mitä ei ikinä ole kokeillut. Suomen kannattaa lentää mukana, eikä jäädä pois, mutta Suomi jää pois, jos se ei hyväksy maahanmuuttoa. Ja kun masentaa, pitää keskustella. Keskustelu, kanssakäyminen on tärkeä elämän arvoa parantavaa asia. Se tuo elämään merkitystä kaikille. - vihalintu
Ihmisen mentaliteetti mudostuu geologisista ominaisuuksita esimerkiksi, että Suomia ympäröi Itämeri, jonka niemeen maa suojautuu, niin myös mentaliteettiä muokkaa luonto kuten metsä. Metsä tekee ihmisestä hiljaisia, intuitiivisia, luonnon kaltaisia. Sosiaalisuus, jossa paljon ihmisiä yhdessä synnyttää uutta "keinotekoista" tai älyllistä kulttuuria, josta ei ole kaukana teknologinen sivilisaatio. Suomessa metsäisyys on enemmistönä. Siksi tänne teorian mukaan mahtuu paljon sosiaalista ihmistä lisää. Synnytykselle on tilaa. Yhdistettynä Ceicey, Nostradamusten ym ennustuksiin, että Euroopan ilmasto lähenee trooppista, Pariisin seutu menetetään vesipaisumukseen, Englanti loppuu ym, kuten myös Skandinaviakin, ja samassa uutta maata nousee vedestä, niin Suomeen muutosten välikausina mahtuu ihmisiä lisää. Samassa siis ihmisten tietoisuus muuttuu. Suomalisen siis ei kannata syyttää itsensä kaikesta, eikä tuhota luontoa, pitäen kaiken pahan alkuna, mutta suomalaisen pitää lisääntyä rauhassa luonnollisen tahtinsa mukana, inhimmillisen tahtinsa mukaan, eikä estää sitä ja katsoa sitten mitä tapahtuu. Monta ihmistä vieressä voikin synnnyttää uutta elämän muotoa, joka jo kantaa pitkälle. Sosiaalinen kulttuuri on haastavaa ja mielenkiintoista. Se on ihmisen omaa kulttuuria ja jännää mihin se johtaa. Moni "normaali" asia ei siis ole miltä se näyttää. Henkisyys on rajatonta ja mitä kukin ihminen löytää itsestään kun antaa itselleen luvan olla henkinen ja vapaa!!! Tästä ei kannata jäädä paitsi elämässä esimerkiksi hän, joka päätti omistautua kokonaan isänsä maatilan viljelylle ilman, että kyseenalaistaisi suvun perintöä ja joisi itsensä kuoliaaksi, eikä ottaisi vietnamilaista vaimoa itselleen. Ja kun en ole käynyt Thai hieronnassa, niin en voi kertoa minkälaista se on!!
Kun ex vaimoni erosi eikä tulee takaisin, niin tulee nyt uusi ehdokas sieltä vaikka olisit marssilainen, niin lennämme Andromedalle, vissiin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta445269Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä243450Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2992850Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui572672- 1722338
- 252137
Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.
Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi1271889Vielä kerran.
Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä3661855Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881771M nainen tiedätkö mitä
Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti161391