Parempaa kuin Linnanmäki

Hei! Haluan kertoa ystävästäni!

Minä ja ystäväni olemme käyneet myös vastaavassa kierrätyskeskuksen riehakkaassa tilaisuudessa. Kaikki alkoi vuosi sitten kun olimme autoilemassa ekologisuuden episentteriin vip-kutsukortit kierrätettyjen pikkutakkien povitaskuissa. Minua houkutti etunenässä grillimakkarat, jotka vip-aitiossa oli tarjolla vain euron kappale! Ystäväni sen sijaan vaipui kliimaksin kierteisiin jo autossa muistellessaan edellisvuotista käyntiä ja erityisesti lasimurskatunnelia. Kesken leppoisan, hieman ehkä jopa viipyilevän automatkan kiljaisi ystäväni että "KIRVELEE!!". Hän oli ajamisen lomassa vaipunut transsin kaltaiseen hurmostilaan muistellessaan lasitunnelia. Minä taasen saavutin neljännesmillisekunnissa kauhunsekaisen paniikkitilan. Luulin että sieluni repeää, mutta kyseessä olikin vain ystäväni, jonka heikko hetki oli ajaa minut tuonelan porteille. Leppoisa automatka muistutti via doloroossaa viimeiset kilometrit.

Päästyämme vihdoin perille, aukaistiin meitä varten heiveröiset alumiiniportit joita vartioivat pitkäaikaistyöttömät. Ystäväni pysäköityään auton, poistuin ja lähdin vaappumaan katkonaisin askelin kohti makkarakojua, sillä pelokasta mieltäni ei rauhoittaisi mikään niin kuin edullinen OK-makkara. Tilasin makkaran tuplana ja pujautin toisen sitä varten ommeltuun pikkutakin lisätaskuun. Tämäkin sijoitus maksaa itsensä takaisin tuotapikaa, sillä tasku on ommeltu niin ikään kierrätyskoneella, jonka ostin eräistä kisoista huoltoraportin kera. Koko homma kääntyi vastatuuleen, kun kuulin ettei vip-lippu oikeutakkaan automaattisesti alennettuun makkaranhintaan vaan kierrätystavaraostoksia täytyy tehdä ensin 150 euron edestä. Toinen lisätaskuni oli lehdestä leikattuja kierrätyskeskuksen alennuskuponkeja täynnä, joten kysyin ystävälliseltä myyjältä mahtaako makkaraan tulla alennus jos käytän myös alennuskuponkeja, joilla saa 5 % alennusta jokaista kulutettua satasta kohti. Myyjätkään eivät tienneet kuinka alennuksen kanssa menetellään, eikä sitä kuinka prosentit lasketaan. Paikalle kutsutuista myyjistä osa katosi soittamaan johtajalle ja osa vaipui pitkäaikaistranssiin, jossa ilmeisesti työttömät viettävät aikansa.

Päätin lähteä etsimään ystävääni josta viimeiset havainnot olivat ongelmajätekontin luonta. Epäilin hänen kadonneen ongelmajätetelttaan aasinhännän kiinnitykseen, joka osottautui vesiperäksi. Kolmen tunnin etsinnän jälkeen olin hävittänyt jo varamakkarani ja vain etutaskussa olleen ketsupin voimin raahauduin eteenpäin kohti akkulinnaa. Autonakuista tehty 18 metrinen komeus aukeni eteeni. Linnan edestä löysin ystäväni kierrätyskravatin nuoleksi muotoiltuna osoittamassa kohti hänen viimeisintä menosuuntaansa. Seurattuani vihjeitä löysin ystäväni kylkiasennosta linnan tornista. Olin niin voimaton etten pystynyt enää liikkumaan mutta molemmat halusimme kotiin. Piilotin ystäväni arkkupakastimeen ja kirjoitin päälle ketsupilla "Nyström". Itselleni valitsin pystymallisen jääkaapin ja varustin samalla nimellä. Soitin myymälään esittäytyen Nyströmiksi ja vaatien kylmäkoneideni välitöntä toimittamista sillä olin jo viikon niitä kärsimättömästi odotellut. Puhelun jälkeen menetin tajuntani. Avatessani oven olimme molemmat päätyneet turvallisesti porstuaani uusien kylmälaitteiden kera. Tämä jos mikä on palvelua! Loistopäivä!

Näin ystäväni tänään sattumalta samaisella kierrätyskeskusella. Tuo ekologisuuden episentraali oli nyt siirtynyt pyörimään arjen tahdissa . EX-luokitettu sauna, lasiluola sekä kodinkonelabyrintti oli purettu. Akkulinnastakaan ei ollut kuin rikin katkuinen läikkä jäljellä. Ystäväni tosiaan oli keksinyt saman juonen kuin minäkin. Hän oli käynyt teettämässä kierrätystyöntekijän henkilöpaperit ja esiintyi niin ikään vale-kierrätystyöntekijänä. Työntekijänä esiintymisen hyötyjä on päästä vaivatta kanttiiniin särppimään ilmaista kahvia. Molemmat olivat samaistuneet pitkäaikaistyöttömien arkeen saapumalla näennäiselle työpaikalle myöhässä ja huonoimmalla mahdollisella ajoneuvolla mitä saatavilla on. Matkalla kanttiiniin kohtasimme sattumalta konttorissa johon olin muiluttautunut etsimään asianmukaista työpaitaa. Tervehdimme iloisesti ja kävimme nopeasti läpi edellisen toimintapäivän tapahtumia. Poistuttuamme kopista muistimme alteregomme vaatimat roolit ja aloimme puhua asiaankuuluvasti hetekoista ja niiden kierrätyksestä. Ystäväni eläytyi rooliin niin voimakkaasti että päätti hankkia äkkiä työnvieroksujalle tyypillisesti sairaslomaan oikeuttavan vamman. Tähän soveltui kylkiluun murtuminen. Ystäväni näytteli vamman niin uskottavasti että ei ole työterveyslääkäriä joka ei tuosta viikkoa kirjottaisi. Tämä ei kuitenkaan riittänyt vaan kunnianhimoinen ystäväni tähtäsi korkeammalle. Nyt oli aika metsästää firman suurin pamppu. Ystäväni huikkasi näkemiin lähtiessään kohti seuraavaa tehtävää. Seuraavaksi näin hänet jonkinnäköisen johtajaporukan mukana. Itse olin soluttautunut ohjaamaan kynttilänjalkoja kasaavaa ryhmää, kun edellämainittu neuvosto purjehti ohi. Ystäväni naamalla oli selkesti tosiystävän tunnistettavissa oleva pelokas katse jollaisen näkee torilla vanhemmistaan eksyneen pikkupojan naamalla. Ystäväni kuitenkin kompensoi kierrätysasioihin liittyen puuttuvan tietotaitonsa voimakkailla sanakäänteillä muun muassa kehumalla minun eksistenssiä. Johtajalauma oli lähellä villiintyä siitä miten asiantuntevaa henkilöstöä heillä onkaan. Itse näytin samalla kuinka sulattamalla steariinia kynttilänjalkaan tulee kynttilästä tukeva, sekä kuinka kierrätyskaukosäädintä voi käyttää kenkälusikkana. En nähnyt ystävääni tuon jälkeen, mutta tulin juoneeksi noin 8 kuppia kahvia. Päässäni alkoi jumputtaa niin voimakkaasti että kohti juoksevan rouvashenkilön komennuksesta päädyin autooni kuskaamaan tätä kohti palaveria, jossa vietin seuraavat kaksi tuntia. En uskaltanut nousta edes vessaan, sillä huone vaikutti olevan täynnä hyvin tärkeitä ihmisä. Seuraavaa kertaa varten täytyy pakoreittejä miettiä tarkemmin.

Hei. Minullakin on ystävä, hänen nimensä on Stefan. Olemme tunteneet toisemme melkein aina eli noin 2,5 vuotta. Meillä on yhteinen harrastus jossa todella erotellaan jyvät akanoista ja nyt olemme jo alan huippuja. Nimittäin kaksi vuotta sitten päätimme ystäväni kanssa käydä jokaisessa Suomen McDonaldsin pallomeressä. Joka ikinen viikonloppu olimme Stefanin kanssa tien päällä ja kilometrejä hänen Toyota Tercelin mittariin tuli huikeita määriä. Eilen iltana saavutimme tuon upean ja lähes mahdottomalta tuntuvan päämäärän jota juhlistimme aidoilla merimies asuilla sekä pallomereen viemällämme optimisti-jollalla. Olemme nyt ihka oikeita kunniamatruuseja! Seilasimme jollalla täysin purjein yömyöhään kansanjoukkojen hurratessa ja itse Ronald McDonald ojensi meille kunniamatruusien Diplomin. Jouduimme myös pallomeressä melkoiseen myrskyyn paikallisen moottoripyöräkerhon jäsenien saapuessa paikalle mutta kokeneina merenkävijöinä selvisimme siitäkin. Vähensimme purjeita ja käänsimme keulan vastalaineeseen niinkuin kapteeni Ahab aikoinaan. Jollamme kyytiin hypännyt Ronald McDonald tosin kärsi voimakkaasta merisairaudesta mutta Stefanin mukaan ottamat meritauti-tabletit pelastivat senkin tilanteen. Kaikkiaan viimeinen koitoksemme oli huikea ja pian saapuikin jo tyven liivimiesten väsyessä heiluttamaan jättiterraariota. Olimme kaikki väsyneitä mutta onnellisia ja moottoripyörähuligaanitkin kertoivat kohdanneensa voittajansa. Tarjosimme sitten heillekin rauhallisen risteilyn peilityynessä pallomeressä. Ainoastaan Ronald McDonald joutui jättäytymään suojaisaan satamaan.

No niin. Sillä lailla. Joillakin taas mielikuvitus lentää.

Hei. Luulen että kyseisestä seikkailukeskuksesta oli tehty aivan liian liian hurja ja vauhdikas. Samalla luulen että kaikkein pienimmät ja heikkohermoisimmat seikkailijat asetettiin järjestäjien toimesta vakavaan vaaraan. Olen tästä lähes vakuuttunut ja seuraavassa kerron epäilyihini syyn.
Olimme ystäväni kanssa tuossa tapahtumassa ja itse keskityin lähes ainoastaan pöydän antimista nauttimiseen mutta ystäväni viipotti vaaroja uhmaten koko päivän. Hän oli todella kuin lapsi karamellikaupassa ahmien elämyksiä aamusta iltaan. Näin hänen onnelliset ja innostuneet mutta hieman pelokkaat kasvonsa milloin missäkin ja hetkeäkään hän ei ollut aloillaan, jopa välipalatkin jäivät nauttimatta. Viimein ystäväni kuitenkin väsyi ja lähdimme yhteistuumin koteihimme. Luulin kaiken olevan hyvin mutta erehdyin. Nyt elämämme on romahtanut ja ystäväni on henkisesti vaipunut varjoihin. Näin jo eilen ettei kaikki ollut hyvin kun hänellä oli silkkinen kauluspaita päällä ja silmissä kärsivä katse. Lisäksi hän vaikutti äkkipikaiselta ja hermostuneelta. Tänään kohtasin ystäväni uudestaan ja havaitsin kaiken olevan mennyttä. En saanut häneltä irti kuin yhden lauseen: Minulla ei ole ystäviä. Voitteko kuvitella?!! Aina niin mukava ja iloinen huomion keskipisteenä olosta nauttiva ystäväni sanoi noin! Kyyneleet nousivat silmiini ja vatsahapot alkoivat purskahdella suustani kun yritin lausua kannustavia sanoja, siinä kuitenkaan onnistumatta. Näin kuinka kylmänhikinen sormi varovasti kosketteli tietokoneen näppäimistöä ja mitään näkemättömät silmät tuijottivat tyhjänä näyttöä. Tiesin että minun olisi parempi poistua kuin romahtaa ystäväni lailla, siten voisin edes yrittää näyttää urhealta. Sanoin kohteliaasti: Näkemiin ja sain siihen vastauksen: Nä.. Poistuessani vilkaisin taakseni ja näin vain laihan hernekeiton tahrimaa t-paitaa sekä tuon aiemmin mainitsemani kylmänhikisen etusormen. Juoksin lähimpään turvalliseksi katsomaani paikkaan jonne luhistuin useiksi tunneiksi. Vasta pimeän tultua uskaltauduin kotiini kasvot turvoksiin itkettynä. Pelkään että seikkailukeskuksen kauhut ja piinaava jännitys sekä suunnaton määrä yhtäaikaisia toimintoja ja tehtäviä, puhumattakaan jatkuvista ohjelman muutoksista ovat ylittäneet rakkaan ystäväni henkisen kestokyvyn. Kuinka voin auttaa häntä? Onko hermoromahdus vaarallinen? Entä kaksinkertainen hermoromahdus? Hyviin neuvoihin ja ystäväni pikaiseen paranemiseen luottaen, James Alone.