oli minulle hyvin tuttu jo varhaisnuoruudessani. Karl August Fagerholmin tunsin hyvin ja arvostin poliitikkona. Hänen kirjansa sain palkintona Herättäjän kirjakaupasta. Otin sen jälleen esiin kun demarien johtajuus on "pramilla".
- Kuuluuko meillä nykyisin PUHEMIEHEN ÄÄNI?
PUHEMIEHEN ÄÄNI
6
<50
Vastaukset
- lomalta.paluu
Miten on muuttunut Eduskunnassa keskustelut ja päätöksenteko lainsäädännössä?
Tunnetteko nykyiset puhemiehet?- maalisvaalit
YKSI ÄÄNI 1956 ratkaisi Suomen tasavallan presidentin vaalin ja tästä tuntemattomaksi jääneestä arvaillaan edelleen. Virossa joudutaan edelleen
jatkamaan kun heillä vaaditaan valituksi tuloon 2/3 enemmistö?
- muuttunut_peitsi
Juu, niin siinä kävi, että ei Fagerinsetä voittanut.
- Oo-pamaa
Pakana!
Sanottiin Pohjanmaalla ja se riitti monille.
Vasta vaalien jälkeen aloimme tajuta, että K-A oli todellinen valtiomies.
Kekkosmaniaa saimme nauttia vuosikymmeniä. Edelleenkin tuodaan esiin uusia
näkymiä jotta emme unohtaisi.
Näinhän se menee muuallakin USA sai Obaman, joka laittoi seuraajansakin että kansa ymmärtää.....
- mossiakohan
KAUNIITA JA ROHKEITA
katsottiin jo kolmattakymmentä vuotta sitten. Naapuriin asioimaan mennessä 17:30 aikoihin piti istua hiljaa "nurkkajumalanpalveluksessa" ja vasta sitten kertoa asiansa kun tilaisuus päättyi. Uskomatonta, että joku "ritze!" koukuttaa edelleen...- lahojutut
Ei vois vanhempia keskusteluaiheita kuvitella. Vanhat jämähtäneet pierut vallanneet palstan!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi jollain jää "talvi päälle"
Huvittaa kastoa ullkona jotain vahempaa äijää joka pukeutuu edelleen kun olisi +5 astetta lämmittä vaikka on helle keli2742780Mitä et hyväksy miehessä/naisessa josta olet kiinnostunut?
Itse en halua, että miehellä olisi lapsia!2111789Se katse silloin
Oli hetki, jolloin katseemme kohtasivat. Oli talvi vielä. Kerta toisensa jälkeen palaan tuohon jaettuun katseeseen. Tunt591492Tiesitkö? Farmi Suomi Kirsikka Simberg on tämän julkkisnaisen tytär - Katso tyrmäävät mallikuvat!
Oho, aikamoinen ylläri. Tiesitkö?! Kirsikka Simberg on yksi tämän kauden Farmi Suomi -kisaajista. Hänellä ei ole tuttu t11241- 791176
Tuhdit oluet kauppoihin. Miksi vastustaa?
8% oluet kauppoihin mutta mikä siinä on että osa politikoista vstustaa ? Kauppa kuitenkin hinnoittelee vahvan oluen ni2371086- 801022
Sinua tulen kyllä ikävöimään pitkään nainen
mutta oli pakko tehdä päätös oman mielenrauhan vuoksi. Toivottavasti saat elämältä kaiken mitä haluat.52963- 77865
Kärsämäki rosvojen ja tuhopolttajien kylä?
Poliisi ampui uhkaava miestä Kärsämäellä. Ja vasta joku poltti rivitalon. Mikä riivaa Kärsämäkisiä? Joko tuulimyllyjen15750