Kuinkahan minun kannattaisi motivoida koiraani tottelevaisuus/temppuharjoituksissa? Lemmikkini nimittäin on pitkän lenkin jälkeen ja syötettynäkin niin mahdoton, kiireinen ahmatti, että nameillalla motivoidessa se menettää keskittymiskykynsä ja hösöttää tolkuttomasti.
Kuinka saisin opetettua koiralleni kärsivällisyyttä ja keskittymistä? Vai pitäisikö tuo motivointi suosiolla hoitaa muin keinoin? Ruokakupille se kyllä osaa jo odottaa lupaa kiltisti. Koulutuksessa käytän tavallista koiran kuivaruokaa, ja koirani ei ole mikään laiheliini, normaalipainon ylärajoilla. Säännölliset ruoka-ajat (ruoka-aika ja iltapala) käytössä.
Ruualla motivoiminen ja kärsimättömyys
2
145
Vastaukset
- Koutsikoulija
Ajoita treeni hetket ruokailu aikaan eli iltaan. Samalla hoituu ruokailu sekä treenauskin. Älä ole namimaatti vaan jos koira osaa asiat ulkoa niin pyytäisin tekemään muutaman asian loppuun asti ennen kuin antaisin palkan. Uutta asiaa opetaessa odotaisin koiran ensin rauhoitavan ja sitten vasta palkitsisin. Mikäli koira käy aivan villinä niin lopetaisin tykkänään treenauksen siltä päivältä ja jatkaisin parin päivän päästä uudelleen jälleen illasta ruoka-aikaan. Positiivisesti toimiessa voi vaatia ja palkita vasta kun koira on rauhallinen ettei palkkaannu riehumisesta.
- 20222
Siedätä se ensin kestämään namin näkemistä ennen sen saamista. Nami kämmenelle, pyydä odottamaan, peitä jos yrittää jotain, ja lopuksi anna se. Kerta kerran jälkeen pidennät aikaa ja alat pyytämään erilaisia yksinkertaisia asioita. Tassu (kumpi tahansa) sitten oikea tassu ja vasen tassu, istu, seiso, maahan, kumarra jne jne. Tuosta vasen-oikea-tassusta on muuten ihan oikeatakin hyötyä kun voit kertoa koiralle miten ulkona liikutaan ja minne käännytään(vaatii toki ulkona oman "kurssinsa"). Muista opettaessa kuitenkin että opetat sen peilikuvana itseesi nähden. Oma kärsivällisyytesi ja mielikuvituksesi on sitten ainoa rajoite siihen mitä voit koirallesi opettaa ja saada oppimaan, kunhan saat homman nyt ensin alkuun.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?722709Kyllä nämä nyky autonakut ja autotki on heikloja
Vuoden vanha akku, eikä inahdakaan.... Pistin vara-akun just lataukseen ja lähen sillä antamaan apuvirtaa Jos ei toimi,252458Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!
Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville412131Muistan vuosikymmenten takaa
Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.131996Montako mitalia Suomi saa talviolympialaisista?
Nyt heittäkää veikkaus Suomen mitalisaldosta ja mistä lajeista metallilätkät tulevat. Oma veikkaukseni on 6 mitalia. -1081482- 1671343
- 511011
Kokemuksia Rehux Oy yrityksestä työpaikkana?
Jonkin aikaa seurannut kyseistä firmaa sivusta, näyttäisi, että tälläkin hetkellä olisi peräti 3 eri roolia tai paikkaa28964IS: Riitta Väisänen kärsii ikävästä vaivasta - Vaipparalli ja 40 antibioottikuuria takana...
71-vuotias Riitta Väisänen on kertonut tuoreista terveysongelmistaan. Väisänen on kertonut julkisuudessa jo aiemmin vaih16778Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois99771