Aikamoista

Kun palstaa seurailee, niin hämärtyy todellisuus jäykemmälläkin jätkällä.
Muutama normikommentti, melko hauska mummo ja loput on sitten..
27<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Asunnottomuus naurattaakin useimpia.

Äänestä

Harva asia on miltä näyttää, kovimmat huutajat pikkupoikia,
ja sama pätee kaikkeen, sukupuolesta lähtien..

Äänestä
  • Totta. Moni on peruskoululainen ja tuleva hullu.

    Äänestä

  • Mieltäisin pikemmin nykyisinä, poissulkien ainakin issein. Terkkuja sille Kakelle.

    Äänestä

  • Yhdyn edelliseen puhujaan, osa on aikamoisia sekopäitä tai sitten vaan haluavat sellaisen kuvan itsestään antaa.

    Äänestä

Melko hauska mummu. Jos kyse on minusta. olen useimmiten kirjoittanut vakavasti ihmisten elämää haittavista asioista, vainoamisesta, terveyden suunnitelmallisesta tuhoamisesta, eläinrääkkäyksestä, jne. Jos nämä tuntuvat melko hauskoille asioille, niin minkähänlainen persoonallisuushäiriö ketjun aloittajalla mahtaa olla. -Itsekin on huomannut olevansa jäykkä. Pers.häiriön piirteet ovat jäykkiä. Pakonomaisesti samanlaisena toistuvaa asennoitumista reagoimista. Todellisuudentajun on itsekin huomannut olevan huono. Ja huumorintaju ilmeisen kieroutunut sadistiseen suuntaan.

Kerro vaan vielä lisää itsestäsi. Kyllä mummu jatkaa hauskaa analysiaan.

Äänestä
  • Mummo(i)sta on moneksi.

    Äänestä

  • "se.melko.hauska" on itseänikin tosikompi.
    Hauskasta tietoakaan kirjotelmissaan.

    Äänestä

  • No tuo on totta, asioita ei pidä ottaa liian vakavasti, tosin ainahan elämä ihmistä muokkaa, ei sitä aina viitsi kaksinkerroin virnuilla. Ihan ymmärrettävää, jos kaikki eivät näitä palstoja näe samoin silmin, en pidä sitä pahana, vaan terveenä piirteenä hieman totisemmin asioihin suhtautuvissa.
    Räkänokastakin mies tulee, ei tyhjän naurajasta pätee toki meikäläiseen hyvin.

    Äänestä

Kuka oikeastaan tietää, kenestä on missäkin kyse? Kuka on mummo, kuka vaari, kuka kenties vasta poikanen?
Tästähän saattaa kehkeytyä ihan asiaakin, kunhan maltetaan.

Äänestä

Pystyiskö tässä välttämään politiikkaa, erotiikkaa,eläin-ja ihmisrääkkäystä?
Minua kiinnostaa lähinnä se, miksi täällä ylipäätään kirjoitellaan.
Nim "se.melko.hauska", mitä ilmeisimmin aloitus ei tarkoittanut tällä kertaa sinua, mistä sitäkään voi tietää?

Äänestä
  • Ei tarvitse miettiä miksi kirjoitellaan. Vittuilu on päävoima täällä esiintymisten suhteen.

    Äänestä

  • Ei, vaan hupailu.

    Äänestä

  • Kuka mistäkin kiksejä saa.
    Käypä lukemassa ketjua, mikä ihmsiä naurattaa. -Vasaraa pianistin sormille.

    Äänestä

  • Siis tosikoille, vaan ei veitikoille tämä osio?
    Niin kai sitten. Eniten naurattaa minua ihmiset, jotka oikeasti pitävät itseään tärkeinä ja valittavat täällä naama norsunvitulla.

    Äänestä

  • Avaa ihan oma ketju ja kerää sinne samanmielisiä ja pitäkää keskenänne hauskaa.

    Äänestä

  • Karkea arvio tästä on,että kirjoittajia on 4-5.
    Maksaako vaivaa?

    Äänestä

  • Iso.Nestori kirjoitti:

    Ei, vaan hupailu.

    Hupailu on taitolaji!
    Palstalla siitä näkynyt jälkeäkään.

    Äänestä

  • joo..mten sen nyt itse kukin näkee..

    Äänestä

Todellisuus on hämärtynyt persuilla jo ajat sitten!

Äänestä

Valittajapersuille porttikielto näille palstoille. Ekana Karille.

Äänestä
  • alottaja on filatohvi sillä kun kaikki on menny pieleen ukkokin vielä kärys lesti heitosta

    Äänestä

  • sulla kestovitutus

    Äänestä

  • Valittajademuleille porttikielto näille palstoille. Ekana DEMULITROLLILLE.....

    Äänestä

Pystyyköhän täällä kukaan enää mihinkään normaaliin kanssakäymiseen? Olette kuin riivattuja tai kusiaisia housuissa.

Äänestä
  • Persuilla on kusiaiset housuissa, kun kannatus vaan laskee.

    Äänestä

Iisakki ja persut nokittelevat toisiaan lehtien yleisönosastoilla, rahvas täällä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pelokas.aatu kirjoitti:

Kun palstaa seurailee, niin hämärtyy todellisuus jäykemmälläkin jätkällä.
Muutama normikommentti, melko hauska mummo ja loput on sitten..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu