Ränni vuotaa saumasta
Eilenkin satoi kaatamalla ja vesikourussa oven yläpuolella harmittavasti on tekijältä jäänyt vuotava sauma. Yhden kunnon sateen aikana siitä lirisee satakin litraa vettä, joka roiskuu ovee ja seinille. Saavin ja ämpärin vahtina jo ei satu kotona olemaan, nekin vuotavat yli.
Olen miettunyt pääni puhki, millä rakosen tukkisi. Ostin jo jotain "Sikaa", mutta se ei ollut veden kestävää enkä sitä siihen laittanut. Roudariteippi likoaa heti. Sitä liistrasin rännin alapuoleen.
Nyt joku täällä vinkkasi tarkoitukseen olevan kittiä, vaan ei mitään vinkkiä, mistä ja minkä nimistä sellainen on.
Syyssateet edessä ja ränni vuotaa. Voihan nenä.
Vesirännikittiä, mistä? Kiitos tiedosta, kiire
10
9085
Vastaukset
- puuuuuuuuuu
osta sikaa, vaikka pu kittiä ja laita stä peltien väliin ja muutama niitti
- Epätoivoista
Kiitos tästä tiedosta. Niittejä en käsitä. Ei ole sellaisia. Pitäisikö siis niittipistooli hommata ja minkälaiset niitit?
Pysyykö se sellainen Sika raossa. Ostamani ei ollut käypästä. Kubissa sillä ikkunoita kitattiin ja ovathan nekin sateelle alttiina. Kotona tutkin tarkemmin ja luki sillä pienellä, että ei vetiseen kohteeseen sopivaa.
Kourut eivät mene yhtään limittäin, vaan rako on pieni, mutta läpinäkyvä. - Epätoivoista
Anteeksi, ei kubissa, vaan pakkauksen kuvissa.
- vanhatimpuri
kourut ei mene limittäin?? kuinkas se niin voi olla.. asennusvirhe, ja paha sellainen.
- Epätoivoista
Eivät mene. Isännöitsijä teki itse rännien uusimisen ja tietää kyllä tämän vuotamisen. Olen odotellut kuukausia, mutta kun talonmiestä ei ole, jokainen kai on velvollinen itse taloa entraamaan?
- puuuuuuuuuu
Epätoivoista kirjoitti:
Eivät mene. Isännöitsijä teki itse rännien uusimisen ja tietää kyllä tämän vuotamisen. Olen odotellut kuukausia, mutta kun talonmiestä ei ole, jokainen kai on velvollinen itse taloa entraamaan?
onko puolipyöreä kouru,,,,,,niihin jätetään muutaman millin rako ja laitetaan ulkopuolelle jatkoskappale,,,,,siinä on tiiviste valmiina ja ei tarvitse kittejä
- sillälaillase
puuuuuuuuuu kirjoitti:
onko puolipyöreä kouru,,,,,,niihin jätetään muutaman millin rako ja laitetaan ulkopuolelle jatkoskappale,,,,,siinä on tiiviste valmiina ja ei tarvitse kittejä
jos tämä on muovikouru, siihen kuulu jatkoon lisäosa, toimituksesa myös erikoisliima, jolla muovikourut kootaan..
- Apukeino
Olisi varmaan yleisesti kiinnostava tieto, millä vastaavia ja mahdollisia reikiä vesikouruissa voi paikata. Kerro tietosi!
- vanhatimpuri
tuohon korjauksena, pitäisi saada pätkä samaa ränniä, esin 20cm. siihen sikaa sisäpuolella, ja tämä korjauspala altapäin puuttuvan sauman kohdalle. Puristetaan reunoista kiinni, ja mahdollisesti muutamam itseporaava peltiruuvi, n10mm pitkiä, tai popniitti, reunaan, EI pohjaan kuitenkaan, muodostamaan tukoksia!
- Esi_merkki
Vesikouru on sen verran halpa, että kannattaa vaihtaa koko pätkä uuteen sen sijaan, että yrittää paikkailla sitä eri kiteillä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1343599
- 1101409
Timo Soini tyrmää Tynkkysen selitykset Venäjän putinistileiristä
"Soini toimi ulkoministerinä ja puolueen puheenjohtajana vuonna 2016, jolloin silloinen perussuomalaisten varapuheenjoht2711320Sulla on nainen muuten näkyvät viiksikarvat naamassa jotka pitää poistaa
Kannattaa katsoa peilistä lasien kanssa, ettet saa ihmisiltä ikäviä kommentteja.691239Kalateltta fiasko
Onko Tamperelaisyrittäjälle iskenyt ahneus vai mistä johtuu että tänä vuonna ruuat on surkeita aikaisempiin vuosiin verr171134Nainen voi rakastaa
Ujoakin miestä, mutta jos miestä pelottaa näkeminenkin, niin aika vaikeaa on. Semmoista ei varmaan voi rakastaa. Miehelt791081Ikävöimäsi henkilön ikä
Minkä ikäinen kaipauksen kohteenne on? Onko tämä vain plus 50 palsta vai kaivataanko kolme-neljäkymppisiä? Oma kohde mie451028IS Viikonloppu 20.-21.7.2024
Tällä kertaa Toni Pitkälä esittelee piirrostaitojansa nuorten pimujen, musiikkibändien ja Raamatun Edenin kertomusten ku571019- 301016
- 53938