Kas kun oppositio nukahti tämän maukkaan puolueenkannatuspiikin ohi. Niin että ainakin osa 60 v. työttömistä saisi eläkepäätöksen.
Ne työikäiset, jotka täyttävät v.2017 60v, olisivat oikeutettuja eläkkeen hakemiseen.
Sukulaismies soitti hyvin innostuneena tästä mahdollisuudesta. Kertoi että työkkäri ei edes etsinyt hänelle minkäänlaista työpaikkaa.
Mikään puolue ei vastustanut uuden lain suunnittelun toteuttamista. Kuten sanottu, lakialoite osui hyväksytyksi.
Mahdollisia eläkkeensaajia olisi noin 5000. Tuleepa nuoremmille paremmin työmahdollisuuksia.
Lex Lindström laki-aloitus meni läpi-
5
116
Vastaukset 5
- lamanko.merkki
Tais olla muuten tuo ajatus ulkoministeri Soinin päästä alkujaan. Ehkä käytäntö on se että mimetään se aikakirjoihin istuvan työministerin nimellä.
Se on yllättävää tosiaan että kaikki eduskuntapuolueet pitivät lakimuutosta hyvänä ja kustannuksiltaan mahdollisena.
Oli se hyvä etten pilannut päivääni Suomi-Ruotsi maaottelun katseluun kun tais ainoasta suomen tytöt voittaa oman maaottelunsa.
Surkea kyllä, keihäässäkin ruotsalaiset ottivat voiton. Kun vastt'ikään tuli Rion kisoja kaksi viikkoa putkeen niin ei tuo harmita. - lakijaoikeus
Ei taida ihan noin mennä, siis että vuonna 2017 60 v täyttävät kuuluisivat lain piiriin.Olen ymmärtänyt, että 60 v on pitänyt tulla täyteen viimeistään 2.2.2016.Muutenhan vesittyisi koko pitkäaikaistyöttömien ( yli 5 vuotta) aktivointi ja koko kohderyhmä passivoituisi.
- vikuvipeltäjä
Eikä tainnut mennä niin muutenkaan. Ilkka Taipale sai ajettua vuosia sitten sen että jopa alle 60- vuotiaat pitkäaikaistyöttömät päästettiin kitumasta eläkkeelle. Se käytäntö poistettiin, koska piti saada eläkkeelle siirtymistä myöhäisemmäksi. Lisäksi joukko dem. kansanedustajia teki senkin jälkeenkin esityksen 60 vuotiaiden pitkäaikaistyöttömien päästämisetä eläkkeelle. Ei tietysti kelvannut opposition esitys. Se Lindsrömmistä.
- Samassa.veneessä
Onko siis palstalaisilla jotain sitä vastaan, että 60-vuotiaat pitkäaikaisetyöttömät pääsevät eläkkeelle? Itsekin iso nykypäivän eläkeläisistä on työttömyyseläkkeellä, jonne pääsivät 500 työttömyyspäivän jälkeen, jos oli 60 täyttänyt. TA irtisanoi taloudellisista ja tuotannollisista syistä 58-59-vuotiaita, joiden tulevaisuus oli näin turvattu.
- ite.jo.vahuuseläkkeellä
Ei tietenkään ole. Tulevassa lakiuudistushankkeessa on kerrankin käytetty sekä järkeä että inhimillisyyttä.
Ei ole mukavaa roikkua löyhässä hirressä monia vuosia. Enemmän kai niitä eläkkeelle siirtyviä olisi kuin ap mainitsema 5000 työtöntä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1092260- 103896
- 70882
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???22862- 48835
Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha548781- 80697
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76660Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23600- 57561