Uhrit

Muinaisten suomalais-ugrilaisten uhreja oli neljää päätyyppiä:

Lahjauhrit, joilla pyrittiin saamaan menestystä (esim. osa puurosta saatettiin antaa haltialle ja jättää vaikka kiven päälle)

Konniiviouhrit, joissa osa uhrista luovutettiin jumalille ja loput nautittiin itse.

Kommuuniouhrit. Saattoi olla leipää, juomaa tai jokin eläin. Uhri itsessään edusti jotakuta jumalaa ja nautittaessa tätä uhria tultiin ikään kuin osalliseksi tämän kyseisen jumalan voimasta. Periaate oli siis aivan sama kuin kristillisessä ehtoollisessa.

Sovitusuhrit muistuttivat Raamatun syntiuhreja, niissä yhteisön synnit siirrettiin uhrieläimeen, joka sitten tapettiin näiden syntien vuoksi. Uhriteuras tuotiin näkyville, kaulasuonet katkaistiin ja veri valutettin kuppiin. Shamaanipappi rukoili uhripuun edessä. Sitten uhrieläin nyljettiin neljän miehen toimesta alkaen turvan ympäryksestä. Sitten ruho kärvennettiin tulessa. Tämä kuvasi puhdistusta. Lihaosat paloiteltiin samalla kun varottiin ettei luita saa rikkoa. (Tämä on jälleen mielenkiintoinen yhtymäkohta Raamattuun: "Älköön luita rikottako" (2.Moos 12:46, 4.Moos 9:12 ja Joh 19:36).

Kylien vanhimmistolla oli tapana neuvotella uhrien määrästä ja siitä, mille jumalalle kulloinkin päätettiin uhrata.

Kristinopissa lähdetään siitä, että Jeesuksen ristiinnaulitseminen oli siinä mielessä välttämätöntä, koska syntien sovittajaksi tarvittiin tuolloisten ihmisten käsityksen mukaan AINA veriuhri. Kuten edellä olen kertonut, eivät ainoastaan juutalaiset harrastaneet eläinuhreja. Kaikkialla maailmassa uhrattiin vihamielisille henkiolennoille eläimiä, viljaa, arvoesineitä ja joskus jopa ihmisiä.

Paavali toi sitten esiin ajatuksen siitä, että Jeesuksen ristinkuolema olisi se vihonviimeinen veriuhri, joka kertaheitolla sovittaisi ihmisten synnit ja tekisi kaikki myöhemmät veriuhrit tarpeettomiksi.

Nykypäivän ihmisen on tälläistä vaikea enää ymmärtää, koska meidän elämämme ensimmäinen ja suurin ongelmamme ei ole se, että meidän ympärillämme olisi näkymättömiä, vihamielisiä henkiolentoja, jotka vaatisivat meitä tilille tekosistamme ellei meillä ole antaa vastineeksi jotakin veriuhria.

Nykypäivän modernille ihmiselle Jeesuksen OPETUKSET ja Vuorisaarna ovat tärkeämpiä ja viitoittavat elämää paremmin, kuin ikivanhat uhridogmit.

Jeesus toki puhui veriuhreista mutta oli pikemminkin niiden konkreettista toteuttamsta vastaan ja puhui vertauskuvakieltä kuten aina. Jeesus puhui siitä, kuinka syömällä hänen omaa lihaansa ja juomalla hänen vertaan saavuttaa iankaikkisen elämän. Lihansa syömisellä hän tarkoitti hänen sanojensa kuulemista, oppinsa teorian tutkimista. Veren juomisella hän tarkoitti oppinsa käytännön toteuttamista, "Kristuksen seuraamista".

Kaikki seuraavat Raamatunkohdat puhuvat juuri tästä kaksivaiheisuudesta, jossa ihminen ensin löytää kutsumuksen teorian (leipä-ruumiin) ja sitten sen lisäksi vanhurskautuksen käytännön (viini-veren):

"Jokainen, joka kuulee nämä sanani ja tekee niiden mukaan, on kuin järkevä mies, joka rakensi talonsa kalliolle." (Matt 7:24)

"Jeesus sanoi: `Minä olen elämän leipä. Joka tulee minun luokseni, ei koskaan ole nälissään, ja joka uskoo minuun, ei koskaan ole janoissaan`." (Joh. 6:35)

"Minun Isäni tahtoo, että jokaisella joka näkee Pojan ja uskoo häneen, on ikuinen elämä. Viimeisenä päivänä minä herätän hänet."
(Joh. 6:40)

"Mutta sillä joka syö minun lihani ja juo minun vereni, on ikuinen elämä, ja viimeisenä päivänä minä herätän hänet." (Joh. 6:54)

Ja lisäksi vielä kaikkien mysteriouskontojen perusperiaate:

"Mutta Jeesus jatkoi: `Minun ruokani on se, että täytän lähettäjäni tahdon ja vien hänen työnsä päätökseen`." (Joh. 4:34)

Matteus 7:24 kertoo vanhurskautetusta henkilöstä, joka rakensi talonsa kallio- eli Kristusperustalle ja viimeisen tuomion tulvat eivät hänen taloaan kaataneet. Sen sijaan mies, joka kuuli Jeesuksen sanat mutta ei tehnyt niiden mukaan rakensi talonsa hiekalle ja tulvavesi vei sen mennessään. Hän oli kutsuttu, mutta ei valittu. Hän kuuli ohjeet mutta ei noudattanut niitä. Uusi Testamentti rinnastaa "uskomisen" ja "tekemisen" toisiinsa. Jos uskoo, mitä Jeesus sanoo, niin silloin myös noudattaa hänen ohjeitaan eli on "uskollinen" (pistos). Apostoli Jaakob toteaa (Jaak. 2:20): "...ilman tekoja usko on hyödytön."