Ovipuhelin...

remontoija

Kerrostaloasunnossamme on ovipuhelin. Kapistus on siis sellainen, että alaovelta kun joku painaa "summeria", niin tuon ovipuhelimen avulla voi tarkistaa, että kuka siellä soittelee. Lisäksi sen avulla voi avata oven nappia painamalla. Todella kätevä laite mutta äärimmäisen ruma.

Asuntomme sisäseinät ovat valkoiset mutta tuo ovipuhelin on asunnon vakiovaruste 80-luvun lopulta ja se on sinapinkeltainen. Se on siis varsinainen katseenvangitsija muuten vaaleassa asunnossa.

Olen käynyt liikkeissä, jotka tietävät ovipuhelimista ja he ovat sanoneet, että kyseinen ovipuhelin on niin vanhaa mallia, että sen tilalle ei voi hankkia esimerkiksi valkoista ovipuhelinta. No voisihan sen varmaan maalata valkoiseksi mutta kyllä se silti kiinnittäisi liikaa huomiota.

Nyt ovipuhelin on suurinpiirtein asunnon näkyvimmällä paikalla. Onkohan tuollaista kapistusta mahdollista siirtää esimerkiksi ulko-oven viereen? Nyt se on keittiön ja eteisen välisessä seinässä kiinni noin 4m päässä ovelta.

Voisin kuvitella, että joku täällä on "kärsinyt" joskus samasta ongelmasta.

4

1904

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • spray master

      Spray maalilla saa ihan siistin maalaustuloksen kun vaan malttaa tarpeeksi etäältä tasaisesti sumuttaa. Lakka päälle vielä ettei lika tartu.

      Se on se helpoin vaihtoehto. Voihan sen siirtää minne vaan kun vaan johtoja jatkaa. Mutta jääkö johto sitten rumasti seinän päälle vai pitääkö sekin taltata seinän sisään.

      Suosittelen aloittamaan maalaamisesta. Ehkä se ei sen jälkeen enää liiemmin häiritse.

    • egrhbf

      Olisiko mahdollista laittaa ovipuhelimen kohdalle esim avainkaappi, josta ottaa takaseinän irti. Puhelinsysteemi siis piilotettaisiin kaappiin.

      • Elkesan

        Ikivanha viestiketju, etsin guuglella jotakin mitälie, ja törmäsin tähän ketjuun. Vastaan, jos joku pohtii samanlaisia murheita. Mielestäni ei ole laitonta mainostamista, jos kertoo, että ratkaisu löytyy. http://www.elkesan.fi. Jos joku törmää vastaavaan ongelmaan, niin kannattaa kysyä. Wanhoihin järjestelmiin löytyy perusvalkoista kojetta, sopii ovipuhelinjärjestelmiin 60-90-luvuilta. Löytyy myös sisustusmalleja, erikoistapauksissa myös maalautamme asiakkaan väreihin. Ovipuhelimissamme muotoilu ja tekniikka ovat kaksi eri asiaa: ensin valitaan, mikä olisi "kivan näköinen", sen jälkeen valitaan tekniikka, eli "wanha", "vähän uudempi, mutta silti vanha", "digitaalinen eli nykyaikainen".


    • MM88

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kela tukee virallisesti Pride-liikettä

      Iso kiitos Kansaneläkelaitokselle tuen osoittamisesta myös vähemmistöille. Näin toimii vastuullinen valtiollinen koko k
      Maailman menoa
      151
      4738
    2. Kävisikö tällainen sopimus?

      Olisitko valmis juttelemaan jo ensi viikolla kahden kesken?
      Ikävä
      106
      1708
    3. Nyt kerrot mies mitä ajattelet minusta

      Ihan suoraan ja suodattamatta.
      Ikävä
      90
      1559
    4. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      37
      1232
    5. Odotatko vielä vastausta...

      Siihen viestiin? 🤔
      Ikävä
      108
      1060
    6. Mitä kirjainta haluaisit

      Ra kastella mahdottomasti?
      Ikävä
      57
      1018
    7. Omasp hakenut Fincapia ja Gapconia konkurssiin perjantaina 5.6

      Ilkka ei ole vielä ehtinyt uutisoida, mutta Omasp on jättänyt 5.6 konkurssihakemuksen Fincapia ja Gapconia koskien. Ilka
      Seinäjoki
      26
      1003
    8. Ehkä se on niin

      Ettet vaan uskalla lähestyä tämän jälkeen. Ehkä haluaisit. En osaa sanoa.
      Ikävä
      74
      874
    9. Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?

      Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?
      Ikävä
      46
      813
    10. Jos oot täällä,laita tunniste.

      Muuten en lue!
      Ikävä
      47
      783
    Aihe