En tiedä millä tavalla nämä sudokut on luotu mutta muutaman ensimmäisen joukosta on tullut vastaan jo 2 rikkinäistä sudokua. Rikkinäistä siis siinä mielessä että kummassakin on kaksi mahdollista ratkaisua. Kirjan takaosassa on "oikeat" ratkaisut joten on helppo tarkistaa ettei kyse ole mistään omasta kämmäyksestä vaan surkeasti tehdyistä sudokuista.
Kirja on siis: 200 parasta sudokua - veijo wiren
En suosittele, paitsi ehkä trolli lahjaksi nimenkin ollessa sopivan ironinen.
Sudokut sivulla 3 ja sivulla 5 on siis ainakin rikki. Kirjassa mainitaan kirjan sudokujen olleen aiemmin julkaistu tekosissa veijon lomaristikot 2007 ja 2008.
200 parasta sudokua väärällään rikkinäisiä sudokuj
pettynytsudokujäbä420
2
1053
Vastaukset
- Pleiados
Hei. Tuo ei ole mitään uutta; olen törmännyt sudokuun, jossa on jopa neljä eri ratkaisua. Siis lopussa on kuusi vapaata ruutua, joihin sopii kolme numeroa eri yhdistelmillä. Ei ne rikki ole, matematiikka vaan on ihmeellistä 😁
- Eijumasinnemeni4euroa
En suosittele myöskään. Osa alkupään sudokuista joko aivan helvetin vaikeita tällaiselle satunnaisesti sudokuja harrastavalle tai sitten ne on jotenkin väärin tehtyjä. En ainakaan ole tälläisiin vielä muualla törmännyt...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kela tukee virallisesti Pride-liikettä
Iso kiitos Kansaneläkelaitokselle tuen osoittamisesta myös vähemmistöille. Näin toimii vastuullinen valtiollinen koko k323738Jorma Lind kuollut
Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet511659- 731359
Mahdatko ymmärtää sitä
Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen751191Hitaille omat kassat
Kassoilla hidastelevat ärsyttävät. Menee heti loppupäivä pilalle, kun kauppareissu kestää hidastelijoiden takia. Näille1721047Ensimmäisenä Helluntaina ei uudelleen kastettu KETÄÄN!
Raamattu kertoo, että Helluntaina kastettiin. Mutta vaikka Raamattu ei erikseen kerro tiedän VARMASTI Ettei6911041- 84925
Olisit ollut niin
Minunlaiseni. Ehkä se on helmpompi kun emme kohtaa. Kipeältä se tuntui ettet valinnut minua39807Mitä yhteistä sinulla
on kaivattusi kanssa? Sama musiikkimaku, tai huumorintaju, tai ehkä työpaikka? Vai ettekö tunne vielä niin hyvin?49771- 39750