Äänekosken huonoin työpaikka

Totuudentorvea

Mikä on ollut huonoin työpaikkanne Äänekoskella?

205

15481

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Serppa

      A-M

    • mamamamamama

      NUVE orjuutus paja

    • TässäSeOn12

      Tk:n vuodeosasto

    • Kanavaseudun siivous ja huolto. Olin tuolla kolme kuukautta ja alussa oli helppoa, mutta sitten eräs siivooja aloitti jatkuvan vittuilemisen. Oli ilmeisesti pomojen jonkinasteinen perseennuolija ja todennäköisesti valehteli heille jossain vaiheessa, että en ollut totellut häntä kun olimme Jyväskylässä rakennustyömaalla siivoamassa. Eräänä perjantaina käskettiin yllättäen pomon huoneeseen.
      - Olet kuulemma ärissyt, kun sinulta on tultu kysymään aurauksista.
      - Ei ole tullut kukaan kysymään aurauksista, ainoastaan hiekoituksesta kysyttiin aamukierroksella.
      Sitten käskettiin totella tätä siivoojaa, jos hän jotain sanoo. Nimenomaan hän käski mennä kysymään rakennustyömaan pomoilta hommia, jos niitä ei ole ja menin kysymään. Eli tuo asia käännettiin toisinpäin. Meinasinkin sanoa, että mulla on sellainen tunne, että te haluatte päästä musta eroon. Sitten olin tekemässä lumitöitä erään kiinteistön ympäriltä, niin tämä siivooja ajoi varmaan viidesti ohitse ja kyttäsi, että olenko tekemässä töitä. Sitten kun jakoivat kaikille joululahjat ja pyysivät toimistoon, meinasin huutaa takaisin, että mistä mua nyt syytetään? Eli perättömiä syyttelyjä ja vittuilua. Kun pääsin sieltä pois, niin päätin, että en ikinä mene sinne, mutta piti kuitenkin vielä kerran käydä siellä, kun piti hakea palkkatodistus liittoa varten. Sieltä on sen jälkeen ainakin yksi siirtynyt toiseen firmaan ja kaksi otti lopputilin. Lopputilin ottanut kertoi syyksi, että rupesi se touhu vituttamaan.

      • Anonyymi

        Samaa paskaa kuulemma vieläkin

    • selluoppilas

      Sellutehdas kusipäisten esimiesten vuoksi jotka ovat olleet väärässä tehtävässä.
      Mutta nythän niitä pikkumunaisia pomoja ei enää ole!

    • työmies1961

      Aikanaan oli ÄTTY,paska paikka , paskat toimenjohtajat (hallituksen jäsenet) ja palkka .

      • Aikoinaan työkkärin virkailija ehdotti minulle tuota ÄTTYä, mutta vastasin, että siellä ei ole muita kuin juoppoja. No, unohdetaan se sitten, hän sanoi.

    • tsupparipoika

      Jos sellainen ukko kuin Issi oli ÄTTY:ssä se kertoo kaiken koko paiksata!

      • kipinkapinka

        Issin jälkeen "reksa",juoppo joka ei tehnyt mitään minkään hyväksi,nosti hyvää palkkaa ja joi,Majuri S ,joka jakeli varoituslappuja työntekijöille ja "reksa" käski repiä ne ,sanoen "revi se ,taas tuo yks vöyhöttää".Siinä sen paikan kulttuuria.

    • tuunaajaukko

      Issihän oikeastaan kuuluisi tuonne Äänekosken Legendojen osioon.
      Venäjällä koulutettu ja aivopesty vanhankansan killisilmä taistolainen.
      Ei ollut paikalla kun huumorintajua jaettiin.

    • Saku84-

      Nuorisoverstas on ihan kauhea, siellä juopot katselee maahan juo kiljua. Nämä nuoret on yleensä 50-60vuotiata miehiä vielä.

    • Anonyymi

      Ei ole mitään hyvää sanottavaa cm:stä. Ehkäpä kauppiaan vaihdolla voisi kyseisen liikeketjun työilmapiiri parantua...

      • Anonyymi

        Citymarket ehdottomasti sairain työilmapiiri. Jatkuvaa kiusaamista ja työntekijöiden suoranaista nöyryyttämistä ylimmän johdon osalta. Ilmeisesti ammattiliitotkin tietoisia asiasta, mutta eivät keskoa vastaan halua riidellä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos liitot ja kesko olisi tietoisia näistä väitteistä, nii olisi varmasti tapahtunut henkilömuutoksia. Ei kait keskokaan mainettaan halua pilata yhden takia. Tälläiset asiat saa kuitenkin aika nopeaan tilaa iltalehdistä ja paikallislehdistä.

        Kumma etteibtyöntekiköt ole vieneet asioita eteen päin, kuiteskin ovat vakituisia työntekijöitä joita ei voi erottaa heppoisin perustein. Vai johetaanko pelolla...

        Vai sellaista lankisen populaatiossa on, vaikka kauppias on yhtenä hymynä? Cittarissa on kylän kalleimmat hinnat; jospa tästä johtuu ilkeilyt, kun asiakkaat menevät naapurihin.

        Ei reilua että työntekijöitä ja heidän työpanosta ei arvosteta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vai sellaista lankisen populaatiossa on, vaikka kauppias on yhtenä hymynä? Cittarissa on kylän kalleimmat hinnat; jospa tästä johtuu ilkeilyt, kun asiakkaat menevät naapurihin.

        ainakaan muutamalta siellä työskentelevältä kuultuna tämä hymypoika ei ole ihan samanlainen työntekijöitään kohtaan kuin antaa palstoilla ymmärtää

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ainakaan muutamalta siellä työskentelevältä kuultuna tämä hymypoika ei ole ihan samanlainen työntekijöitään kohtaan kuin antaa palstoilla ymmärtää

        Millaista siellä kulisseissa oikein on?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Millaista siellä kulisseissa oikein on?

        Niinpä, cittarissa on valvontakameroita joka paikassa ja joka nurkassa, myöskin työntekijöitä syynätessä. Sieltä näkee ei vaan varkaat, vaan myös henkilökunnan vireystason. Cittarin alusta saakka olen miettinyt tätä, ja oikeassa ollut, että henkilökuntaa vahditaan ja tulee huono ilmapiiri. Nyt viestimistä on saanut todeta että vaikeeta on työläisellä.

        Ei ole kamerat todellakaan pelkästään varkaita varten vaan tavaratalopäällikön ja kauppiaan keino johtaa pelolla henkilöstöä. Sääliksi käy työntekijöiden kohtelu tuossa talossa. Ei ole yksi tai kaksi työntekijää, jolta on kuulunut aivan käsittämättömiä juttuja, mitä kaikkea on tapahtunut.

        Tietääkseni laki kieltää valvontakameroista työntekijöitten kyttäämisen !!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vai sellaista lankisen populaatiossa on, vaikka kauppias on yhtenä hymynä? Cittarissa on kylän kalleimmat hinnat; jospa tästä johtuu ilkeilyt, kun asiakkaat menevät naapurihin.

        Kaikki ei ole kultaa mikä kiiltää muistakaa mitä imelämpi sitä happamampi ja voisi kuvitella että CM ajatellan työntekijän olevan kuluerä....jaa-a

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikki ei ole kultaa mikä kiiltää muistakaa mitä imelämpi sitä happamampi ja voisi kuvitella että CM ajatellan työntekijän olevan kuluerä....jaa-a

        Onkohan näistä asioista tehty yhtään ilmoitusta työsuojelupiiriin ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onkohan näistä asioista tehty yhtään ilmoitusta työsuojelupiiriin ?

        Onkohan cm:ssä luottamusmiestä valittu? Olisi työntekijän ja työnantajan käytettävissä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onkohan cm:ssä luottamusmiestä valittu? Olisi työntekijän ja työnantajan käytettävissä

        Luulis että on, kun työntekijöitä on yli 10 kpl, silloinhan pitää työpaikalla olla luottamushenkilö.

        Sano nyt ettei siellä ole edes työsuojeluvaltuutettua .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos liitot ja kesko olisi tietoisia näistä väitteistä, nii olisi varmasti tapahtunut henkilömuutoksia. Ei kait keskokaan mainettaan halua pilata yhden takia. Tälläiset asiat saa kuitenkin aika nopeaan tilaa iltalehdistä ja paikallislehdistä.

        Kumma etteibtyöntekiköt ole vieneet asioita eteen päin, kuiteskin ovat vakituisia työntekijöitä joita ei voi erottaa heppoisin perustein. Vai johetaanko pelolla...

        Kurja juttu jos työntekijät joutuu tälläistä sietämään. Hankala varmaankin näin korona aika erota työsuhteesta cm:stä koska työpaikat varsinkin näin korona aikana hankala saada. Koittakaa jaksaa,kyllä korona vielä joskus vähenee ja ravintolat,kahvilat ja erikoiskaupat pystyy taas työllistämään miellyttävään työsuhteeseen.

        Äsken kaupassa käydessä piti ihan mielenkiinnosta kysäistä onko näissä palstan jutuissa perää puolitutulta työntekijältä: Kuulemma on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Citymarket ehdottomasti sairain työilmapiiri. Jatkuvaa kiusaamista ja työntekijöiden suoranaista nöyryyttämistä ylimmän johdon osalta. Ilmeisesti ammattiliitotkin tietoisia asiasta, mutta eivät keskoa vastaan halua riidellä.

        Olen samaa mieltä. Asiakkaitakin kiusataan., varsinkin jos olet antanut palautetta suoraan. Esim, lottopisteelle minulla ei ole mitään asiaa, loton syöttäminen koneelle vaiheessa tulee AINA jokin ongelma ja kerrankin kolme kertaa varsinkin tämän yhden rillipäisen myyjän kanssa asioidessa. Esittää niiiin mukavaa ja iloista , mutta on kuin itse paholainen. Ässässä ja ärrällä ei IKINÄ ole ollut ongelmia lottoa tehdessä. Ulkomaalaissyntyiset myyjät ja muutama muu suomalaissyntyinen on huippu myyjiä/asiakaspalvelun asian tuntijoita. Kiitos!

        Tämä rillipää suomalaissyntyinen kiusaaja myyjä oli eilen henkareita keräilemässä työvuorossaan cittarissa. Ei ole sattunut pitkään aikaan samaan aikaan kun siellä asioin, harvakseltaan kyllä enää käyn , luulin jo että on lähtenyt sieltä, kun ja jos siellä on niiiin hirveetä olla töissä. Muutenkin oli vähänlaisesti asiakkaita, joko immeiset ovat alkaneet boikotimaan kyseistä kaupaa?

    • Anonyymi

      No on teillä jutut. Joskus auttaisi peiliin katsominen, kun haetaan työilmapiirin huonouden taustoja.

      • Anonyymi

        Ai henkiseen väkivaltaan työyhteisössä auttaa peiliin katselu? Ok, kiva tietää. Mikäs siinä sitten, jatketaan vaan samaan malliin ja käydään syömässä soppatykistä vähän hernekeittoa ottaen lehteen kivoja kuvia.

      • Anonyymi

        Ei CM:n johto näy minun peilissäni!

    • Anonyymi

      Miksei nuvea enää ole? Sinne voitaisiin laittaa kaikki lallijuopot

    • Anonyymi

      JOS kerran on oikeasti perää niin poikottiin koko kauppa.

      • Anonyymi

        Enpä tuolla juurikaan käy, on kovin kalliit hinnat.

      • Anonyymi

        Niin aion tehdä minäkin. On täällä Äänekoskella muitakin kauppoja.

    • Anonyymi

      Aika outoa että cittarin kauppias kieltää puhumasta työtuntimääristä, ja huutamalla nöyryyttää työntekijöitään, jos joku ei nuole häneen persettään ja uskaltaa kyseenalaistaa asioita

      Onnea kesko, kyllä vaan maine paranee tämmösellä menolla

      • Anonyymi

        Eikö Cittarissa ole kaksi kauppiasta? Elintarvikepuoli yksityisyrittäjän ja muut Keskon palkkajohtajan. Näin ne ainakin muilla paikkakunnilla ovat olleet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikö Cittarissa ole kaksi kauppiasta? Elintarvikepuoli yksityisyrittäjän ja muut Keskon palkkajohtajan. Näin ne ainakin muilla paikkakunnilla ovat olleet.

        Ai no sit ei mitään ongelmaa.
        Eiköhän tässä jokainen tiedä mistä on kyse. Tyypillinen manipuloijan keino sekottaa pakkaa.
        Julki vaan kaikki kiusaaminen ja epäasiallinen käytös. Ihmisiä on täysin mahdollista johtaa reilusti sekä oikeudenmukaisesti. Hyssyttelemällä nämä asiat eivät ratkea.
        Cittari boikottiin!

      • Anonyymi

        Mitäs siitä seuraa jos kauppias Lankinen kieltää puhumasta tuntimääristä kotona ja julkisesti, mutta puhuukin silti ? Vähentyykö viikko tunnit entisestään ja hankaloitetaan työssä oloa vai mitenkä. Minä ainakin puhuisin tuossa tilanteessa kaikille tuntimääristä ja kahtoisin Kauppias Lankisen pelikortit. Ei tuommosta tarvi pelätä, siksi on liitto, johon ottaa yhteyttä, joka pistää Lankisen hiljaiseksi ja nöyräksi, ja tuskin keskokaan jatkaa kauppiaan sopimusta enään sen jälkeen.

        Liittoihin yhteyttä rohkeasti jos kokee olonsa uhatuksi ja eikä saa tasa-arvoista kohtelua työpaikalla

        Hyvä kommentti.Juu tämän takia maksattekin liittoon se on työntekiöitä varten.

    • Anonyymi

      Kaupungintalo

      • Anonyymi

        Huhuja olen asiasta kuullut.

      • Anonyymi

        Lisätietoja? Miten tuolla on niin kummallinen ilmapiiri?

    • Anonyymi

      Poke on ehdottomasti huonoin työpaikka. Väittäisin että huono ilmapiiri näkyy Pohjoisen Keski-Suomen heikossa työllisyysasteessa ja yleensäkin koko seutukunnan muusta maasta jälkeen jääneessä kehityksessä. Miten tämä epäkohta korjaantuisi? Näkisin että ei mitenkään muuten kuin johtoa vaihtamalla. Valtion koulutukseen satsaamat avustukset kuuluisi käyttää opiskelijoiden hyväksi, mutta Pokelta iso osa ko. valtionavuista menee sijoituksiin, elikkä veronmaksajien/valtion rahoilla keinotellaan.

      • Anonyymi

        Mihin sijoituksiin? Tuskin oppilaitos mitään sijoituksia tekee.

      • Anonyymi

        Paljonko sijoitti 2020?

    • Anonyymi

      yksi Säätiö ei maksa edes veroja

    • Anonyymi

      Cittari. Pelkkää napostelua ym

    • Anonyymi

      K-Market Äänekoski. Kohtelu todella törketä. kaikille muille paitsi yhdelle työntekijälle. Ei onneksi tarvitse enää ottaa vuoroja K-marketista. Toivottavasti päällikkö vaihtuu.

      • Anonyymi

        Minkälainen sitä sit onkaan tuo Äänekosken keskon kauppias, kun tämmöistä epäasiallista työntekijäkohtelua kuuluu olevan hänen kaupoissaan työntekijöille? Aivan kamalaa asiakkaana lukea jatkuvasti tämmöistä. Kun tämmöistä tuntuupi olevan, miksei asiaasta tehdä valitusta? Aivan varmasti joku taho pystyy puuttumaan. K-marketteja on kaksi Karhunlähde ja sit Markkamäki. Olen miettinnäkin, miten niissä menee, kun on sama omistaja kuin cittarissa. Yllätys, yllätys; samanlailla kuin keskustan cittarissa.

        Miksi näistä ei kerrota Keskolle???

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi näistä ei kerrota Keskolle???

        Mites niistä kertoo keskolle ?

    • Anonyymi

      Kaupunki

    • Anonyymi

      Äänekosken citymarket huonoin työpaikka kauppiaan takia. En ymmärrä miten kesko sietää tuommosta.Kauppias väheksyy työntekijöitään, moni ottanutkin lopputilin kun ei jaksa sitä huutamista ja uhkailua. Jos joku uskaltaa vastaan sanoa niin alkaa ulos savustaminen, vaikka olisikin oikeassa.Kyllä rintapulleana poserataan lehtijutuissa oikean kätensä kanssa, mutta totuus on toinen. Kannattas ennemmin etsiä joku toinen työpaikka kuin cittari/k marketit.

      • Anonyymi

        Olen päättänyt olla käymättä Cittarissa tästä syystä. Vain se tehoaa, jos useammat toimivat samoin.

        Osta Citystä tue työntekijöiden kaltoinkohtelua!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen päättänyt olla käymättä Cittarissa tästä syystä. Vain se tehoaa, jos useammat toimivat samoin.

        Osta Citystä tue työntekijöiden kaltoinkohtelua!

        Kaupunki. Ylimmän johdon edustajat humalassa kokouksissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaupunki. Ylimmän johdon edustajat humalassa kokouksissa.

        Puhelinmyyjät häiriköitä . Huonolla englannilla nainen kimittää why call you tais number. Useita kertoja päivässä. Numerot on 050- alkuisia salainen numero tai sitten näkyy liittymän omistajan numero. Täytyy julkistaa nämä numerot vastaisuudessa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Puhelinmyyjät häiriköitä . Huonolla englannilla nainen kimittää why call you tais number. Useita kertoja päivässä. Numerot on 050- alkuisia salainen numero tai sitten näkyy liittymän omistajan numero. Täytyy julkistaa nämä numerot vastaisuudessa.

        Tämä alkoi, kun kerroin voimassaolevasta suoramarkkinointikiellosta ja kysyin miksi soittaa, vaikka olen aiemmin kertonut suoramarkkinointikiellosta. Kaikki vain ei sovellu näihin töihin.

      • Anonyymi

        Juuri tämä. Pullistellaan ja mielistellään asiakkaille . Mutta kulisseissa kaikki on toisin. Uhkaillaan työntekijöitä. Liittoon ei ole vara ottaa yhteyttä asioista kun kenkää tulee. Omaa mielipidettä asioista ei saa olla. Voi kun työnantajaliitto tai kesko puuttuisi asiaan koska yksittäinen työntekijä on aika heikoilla. Kyllä sääliksi käy työntekijöitä mitä sivusta seurannut. Varmaankaan siellä ei luottamusmiestä ole ja jos on se on tämä oikea käsi joka on niin työnantajaa päin kieli ruskeana että sille ei mitään työntekijän puolelta vara ole sanoa. Omaa sulkaa vaan lisää hattuunsa haluaa eikä paljon työntekijät kiinnosta ongelmineen. Jos jotain menee sanomaan se kerrotaan vääristetysti pomolle.

      • Anonyymi

        Itse olen kyllä kuullut hyvää Äänekosken citymarketista ainakin. Siellähän kauppias heittää vitsejä ja smalltalkkia asiakkaille päivittäin, Lihatiski on myös erinomainen.

    • Anonyymi

      Ilmeisesti Osuuspankki.
      Onko muuten henkilökunnan irtisanoutumiset selitettävissä, niitä on ollut vuosien varrella useita???

      • Anonyymi

        Onkohan painostettu

    • Anonyymi

      Ei savua ilman tuulta kaupungintalo
      ,K- Cittari ja
      K kaupat.
      Onhan Äänekoskella muitakin kauppoja.
      Niin ja sitten tämä säätiö joka tuottaa palveluja verorahoilla eikä maksa edes veroja.

    • Anonyymi

      Suolahden Suosikki
      Uusi kauppiaspariskunta kohtelee henkilökuntaa aivan surkeasti.

      • Anonyymi

        Onko tämä Keskon uusi toimintamalli ? Ajetaan työntekijät loppuun ilman arvostusta, pidetään tyhminä kassatäteinä jotka ei muka osaa mitään.

        Onkohan ne nuo johtohenkilöt koskaan miettinyt sitä että tyytyväinen työntekijä on tuottavin työntekijä.

        Eivät ole. Tyytyväinen kun ei saa olla. Jos on niin het rangaistaan siirroilla. EVVK tyylillä mennään. Sit o kaik tyytyväisiä.

      • Anonyymi

        Samaa kuullu tästä paikasta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Samaa kuullu tästä paikasta.

        Niiku mitä kuullut ? Olisi mielenkiintoista kuulla että mitä olet kuullut.

      • Anonyymi

        Onko siellä edes kauppiaspariskuntaa, kun ei heitä näy kuin mainosten kuvissa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko siellä edes kauppiaspariskuntaa, kun ei heitä näy kuin mainosten kuvissa?

        Ne on johtajia ja ei työ tai työntekijät kiinnosta.

    • Anonyymi

      Mikähän 😂. Yks nimeltä mainitsematon. Siellä ei välitetä henkilöistä yhtään mitään. Heitellään kun hernepussia. Koulutusta riittää ja alennettu on. Viimeset 10 vuotta vielä työelämää jäljellä. Tässäkö tää oli.....

      • Anonyymi

        Pitäiskö tästä ymmärtää mikä työnantaja kyseessä?

      • Anonyymi

        Eli kansakoulun käyneet kehuu itteäsä pomolle ja haukkuu muita?

    • Anonyymi

      Sanna Marin on tehnyt niin paljon velkaa, kun korot nousevat, voi vekojen vuosi menot kohota 10 miljardiin vuodessa.

      • Anonyymi

        Miksi syytät Vekoa?

    • Anonyymi

      Citymarketista kokemusta sekä päivittäistavarapuoleleta että käyttötavaroista ja täytyy sanoa, että molemmissa ihan hirveä pomo. Jos esim. vaatteita rekkiin laittessa jutteli samalla jonkun tutun asiakkaan kanssa, niin tuli käsky pomon koppiin ja saarna siitä, ettei työaikan puhuta joutavia - ei vaikka työnteko ei siinä keskeytynyt hetkeksikään. Jatkuvaa kyttäilyä ja syyttelyä milloin mistäkin.

      Elintarvikepuolella varsinkin kauppiasparilta melkoista kettuilua ja suoranaista työpaikkakiusaamista. Edes lainmukaista ruokatuntia ei olisi saanut pitää, sekin katsottiin laiskotteluksi.

      Kun pääsin toiseen työpaikkaan, en ole jalallani Cittarin lattioille astunut.

      • Anonyymi

        Voi ku kiva ku sait toisen paikan. Sama täällä jos löytyis työpaikka en kahtoiskaan erääseen varikkoon.

      • Anonyymi

      • Anonyymi

        No, sen verran asiaakkaan näkökulmasta kerron havaintoa, jonottaessani omaa vuoroani, siinä kassa hitaasti laittaa ostoksia jotta voi juoruilla samalla tututtunsa kanssa. Tätä on tapahtunut niin cittarissa kuin smarketissakin.

        Samoin kerran näin kun myyjä aivasti,hengitti maskin läpi ja käveli asiakkaan vierestä näin korona aika..hui. ihmisiä ne myyjätkin

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Samoin kerran näin kun myyjä aivasti,hengitti maskin läpi ja käveli asiakkaan vierestä näin korona aika..hui. ihmisiä ne myyjätkin

        Myyjiä on lupa haukkua ja sitä ränkyttämistä kuulee jokapuolella.
        Pitäisi teititellä ja ei pidä teititellä. Toi on vain minimalistisein esimerkki.
        Pahan olonsa saa purkaa myyjään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Samoin kerran näin kun myyjä aivasti,hengitti maskin läpi ja käveli asiakkaan vierestä näin korona aika..hui. ihmisiä ne myyjätkin

        Toisaalta tuntuu, että joidenkin myyjien osalta ovat haukkunsa pomolta ansainneet. Eräät myyjät , ihmisiä kun ovat, kiusaavat asiakkaita, kokemusta on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toisaalta tuntuu, että joidenkin myyjien osalta ovat haukkunsa pomolta ansainneet. Eräät myyjät , ihmisiä kun ovat, kiusaavat asiakkaita, kokemusta on.

        Ihan mielenkiinnosta kysyn oletko tehnyt myyjän työtä urasi aikana?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihan mielenkiinnosta kysyn oletko tehnyt myyjän työtä urasi aikana?

        olen tehnyt.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihan mielenkiinnosta kysyn oletko tehnyt myyjän työtä urasi aikana?

        ja vaikka olen nyt tässä vähän myyjiä arvostellu negatiivisesti niin en tarkoita ettenkö uskoisi sitä mitä em. kirjoittavat työolosuhteestaan cittarissa. olenhan minäkin ihminen ja kokenut kaikenlaista, työpaikkakiusaamisesta on rutkasti kokemusta. Ja nyt olen kokenut asikkaanakin kiusaamista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        olen tehnyt.

        Vaikka olet joskus tehnytkin myyjän töitä niin nykypäivänä koronan takia kaikki on paljon monimutkaisempaa ja työläämpää. On yritettävä muistaa että altistumiset voi tapahtua milloin vain 6-9 tunnin työpäivän aikana ja koko ajan vaara että ne kantaa kotiin. Ja sitä puolisona läheltä seuraanneena pelkään milloin menee työkyky koronan tai muun sairastelun takia. Työ ei ole helppoa. Siksi nostan kaikille myyjille korona aikana hattua. Johtajat,asiakkaat yms kannattaa tämä huomioida jos haluaa saada palvelua

        Viime vuonna kun koronaehkäisy toimet alkoi. Niin eräässä kauppaketjun pikku kaupoissa eivät saaneet käsidesejä eikä pleksilevyä kassalle kun ne maksaa rahaa, ja kauppiasta ei vähempää voinut asia kiinnostaa. Myöskään visiirejä ei voinut hankkia ajoissa. Mitäs sitä toisten terveydestä huolehtimaan !!

    • Anonyymi

      Kyllä on koko äänekoski niin sekasin.

    • Anonyymi

      Nyt tosissaan harkinnassa muutto toiselle paikkakunnalle, koska työnantaja ei arvosta meitä työntekijöitä pätkääkään. En uskalla mainita työnantajaa, koska kovasti pelotellaan ettei saa missään puhua työnantajasta mitään huonoa. Mutta onpa tämä työpaikka täällä keskustelussa jo vilahtanut eli muillakin on aivan samanlaisia kokemuksia. Näin sitä Äänekoski menettää hyviä veronmaksajia ja meidän perheen kohdalla myös pari hyvää tulevaisuuden veronmaksajaa.

      • Anonyymi

        Vihjaa edes. Tää on tärkeää tietää muittenkin.

      • Anonyymi

        Tämä on varmaan se Suosikki. Juuri tällaista olen kuullut.

    • Anonyymi

      Itse en käy kaupoissa enkä yrityksissä joissa olen kuullut omistajan tai esimiesten kohtelevan työntekijöitä epäkunnioittavasti eli vien euroni muihin liikkeisiin.Asiasta saa sanoa tottakai mutta se onkin aivan eri asia kun nöyryyttää ja huutaa ja jopa uhkailla.Kiusaamisella pitää olla nollatoleranssi oli se sitten työpaikka,koulu tai mikä vaan,

    • Anonyymi

      Eipä tarvitse K-ryhmän palveluita Äänekoskella näköjään käyttää enää. Törkeää touhua.

      • Anonyymi

        joo itse lopetin kanssa sittarissa käynnin kun kuulin työntekijöitä vähän työilmapiiristä puhetta

    • Anonyymi

      Eräässä matalan koulutustason firmassa havaittua. Työkaverit puhuu pee:tä työntekijästä x keskitason esimiehelle. Siis oikeeta p*skaa koska itekki todennäköisesti tullu kiusatuks.
      Noh, esimies menee hämilleen, mutta taipuu kiusaajien puolelle. Varmaan ryhmäpaine/ liian huono itsetunto tms.
      Eikö noi alaiset tajua miten hankalaan asemaan ne asettaa sen raukan esimiehen?

      Lopputulos: kaikkia muita ahdistaa paitsi sitä kiusattua. 🙃

    • Anonyymi

      Mika on mukava mies. Älkää höliskö turhia,tarjoaa teille luusereille edes jotain työtä.

      • Anonyymi

        Vain sinun Mika mielestä.

      • Anonyymi

        Mitäs työtä se sun mika tarjoaa kun kesko on työnantaja

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitäs työtä se sun mika tarjoaa kun kesko on työnantaja

        Citymarketin ruoka puoli on Äänekoskella kauppias vetoinen ja sen nyt sattuu Mika vaimoineen yhtiönsä kautta omistamaan.Vaate sekä kodin tarvike puoli on taas Keskon toimintaa ja siellä on oma vastaava johtaja. Mika siis työllistää ruoka puolen työntekijät.Hyvä ja reilu työnantaja on. Hänen kanssaan jos ei tule toimeen niin kannattaa katsoa peiliin ensin.

        Eläpäs Mika kirjoittele tänne.Ota liitton yhteys ja tunnustat virhees ja muutat asennettasi .

      • Anonyymi

        Nykynuoret ovat niin herkkähipiäisiä työpaikoilla ettei niille ole varaa sanoa mistään mitään. Siperiaan koulutukseen vuodeksi , johan alkaisi ymmärtämään, ettei enää pyöritä äitin helmoissa kun töissä ollaan.

        Höpö höpö, kyllä kaikki kestää normaalin työpaikka keskustelun, mutta arvosteleminen, ja huutaminen ei varmaan kuuluu mihinkään työpaikalle, oli työntekijä herkkä tai ei. Saatikka että meitä naisia aliarvioidaan koko ajan ja vähätellään.

        Eikä uhkailukaan kuulu työpaikalle !!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nykynuoret ovat niin herkkähipiäisiä työpaikoilla ettei niille ole varaa sanoa mistään mitään. Siperiaan koulutukseen vuodeksi , johan alkaisi ymmärtämään, ettei enää pyöritä äitin helmoissa kun töissä ollaan.

        Nykyään nuoret ja ylipäätään työntekijät tiedostavat paremmin omat oikeutensa.
        Pelolla johtaminen on aikansa elänyttä ja vanhaa aikaa.
        Luulis jo jokaisen pomon sisäistäneen, että hyvinvoiva työntekijä on tuottavampi työntekijä.
        Hyvä kun uskallatte kertoa huonosta kohtelusta!

    • Anonyymi

      VALTRA!!!

      • Anonyymi

        Kerro lisää

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerro lisää

        Huono palkka työn kuormittuvuuteen nähden, työvuorot ei ole säännölliset, ei ole 2 vapaapäivää peräkkäin, viikonloput töitä, ei joustoa missää asiassa, luottamusmies on kallellaan työnantajaan, ei välitä työntekijöistä ja listaa voi jatkaa vaikka kuinka.

        Siis mikäs työpaikka nyt kyseessä, kun tämmösiä tuntuis olevan enemmänkin äänekoskella

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siis mikäs työpaikka nyt kyseessä, kun tämmösiä tuntuis olevan enemmänkin äänekoskella

        Valtra

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Valtra

        Ok, luulin että kirjoitit jostain kaupasta

    • Anonyymi

      Äänekosken kiinteistönhoito OY

    • Anonyymi

      Huonoin on se jossa sukulaiset ja kouluttamattomat työskentelee. Kummasti sitä aiemmin vaadittiin tutkintotodistusta. Oli niin tärkeetä. Ammattitaitoiset lennätetään kuuhun 😤

      • Anonyymi

        No mikset vaihda työpaikkaa jos sun kouluttamattomat sukulaises työskentelee samassa paikassa kanssasi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No mikset vaihda työpaikkaa jos sun kouluttamattomat sukulaises työskentelee samassa paikassa kanssasi

        Ei minun. Ja eipä tarvii vaihtaa kun herrat päätti senkin ihan itte. Kato vanhat työntekijät ei ole minkään arvoisia. Ne siis lennätetään.....muualle. sanamuoto oli

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei minun. Ja eipä tarvii vaihtaa kun herrat päätti senkin ihan itte. Kato vanhat työntekijät ei ole minkään arvoisia. Ne siis lennätetään.....muualle. sanamuoto oli

        Ikävää touhua on nykyisin

      • Anonyymi

        Näin se menee nykyään, tässä yksi ammattitaitoinen työtön.

    • Anonyymi

      eivät töyntekijät uskalla puuttua epäkohtiin näinä aikoina ja näillä kulmilla.Ammattiliitot ja luottamusmiehet ovat täysin hampaattomia mitä suurempi pulju sen hullummaksi homma on mennyt.

    • Anonyymi

      Luottamusmies on vaan nimi paperilla justiinsa näin. Voi mainostaa on meillä. Hampaaton just 👍

    • Anonyymi

      kaupunki ja sen johto veronmaksajien rahoilla.

    • Anonyymi

      Täällä tuntuu moni voivan pahoin isoillakin työnantajilla, eikä luottamushenkilösysteemistä tunnu olevan apua.
      Itsellä samoja kokemuksia. Sillon on pieni ihminen aika umpikujassa jos kokee että ei tule kuulluksi vaikeassa tilanteessa.
      Mulla ei ole ratkaisua, mutta sympatiaa, voimia ja ehkä jotakin auttaa tieto että ei ole ainut joka kipuilee samojen ongelmien kanssa.

      • Anonyymi

        Eikait tsv tai luottomiehestä voi olla apua, kun johtajat kuitenkin keksimällä keksii asioita, joilla saada työilmapiiriä huononnettua. Kuin jostain käsikirjasta lukisivat ohjeita kaiken huonontamiseen

    • Anonyymi

      Huonoin työpaikka,,,Kyllä se oli Ale-Makasiini aikoinaan,sen jälkeen kaikki työpaikat on tuntunut asiallisille

      • Anonyymi

        Eikös sinne Ale-makasiiniin jääny sen työntekijät vai vaihtuko tokmannin työntekijöihin eli ne vei ale makasiinin työntekijöiden työt , mutta haittaaks se?

    • Anonyymi

      Mitäs jos vaikka löysättäs sitä kravattia perjantaisin äänekoskellaki ja ois 'casual friday'? Tai osallistuttais siihen 'anna lapsesi pukea sut töihin' päivään?
      Jotenki se sanoma ois tärkeä että antakaa ihmisten kukoistaa!!!

    • Anonyymi

      K-marketit kiusaamisvapaavyöhyke !

      • Anonyymi

        Hah! Hävettää, että K-Marketit mainostaa itseään kiusaamisvapaana vyöhykkeenä. Huonompaa työntekijöiden kohtelua saa etsiä, kuin mitä K-Marketeissa ja K-Citymarketissa Äänekoskella. Nolouden huippu!!

        Miten niin ? Olen kyllä ymmärtänyt että kauppias Lankinen on reilu ja mukava ukko.

        Onko tuolle huonolle kohtelulle jotain perusteluita ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten niin ? Olen kyllä ymmärtänyt että kauppias Lankinen on reilu ja mukava ukko.

        Onko tuolle huonolle kohtelulle jotain perusteluita ?

        Kysy Lankiselta miksi hän kohtelee alaisiaan ala-arvoisesti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kysy Lankiselta miksi hän kohtelee alaisiaan ala-arvoisesti.

        Luokkajako..kuka nyt köyhille päivää sanoo Ja työntekiäthän on kuluerä vaikka 8€ tunti maksais.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten niin ? Olen kyllä ymmärtänyt että kauppias Lankinen on reilu ja mukava ukko.

        Onko tuolle huonolle kohtelulle jotain perusteluita ?

        Kyllä on. Useammalta työntekijältä itseltään kuultu palaute. Kaikki ei ole edes painokelpoista tekstiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kysy Lankiselta miksi hän kohtelee alaisiaan ala-arvoisesti.

        Sekin kohtelu eräille alaisilleen on liian hyvää !! Anna palaa vaan Lankinen, pidä alaisesi kurissa, ne ei nimittäin ole vielä kurissa vaan alaisesi vehtaaminen jatkuu ja huono maine kasvaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kysy Lankiselta miksi hän kohtelee alaisiaan ala-arvoisesti.

        Lankisen kannattais katsoa ketä palkkaa töihin ja jos mahdollista joillekkin voisi antaa kenkää,ne nimittäin sabotoi cittarin kaupankäyntiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hah! Hävettää, että K-Marketit mainostaa itseään kiusaamisvapaana vyöhykkeenä. Huonompaa työntekijöiden kohtelua saa etsiä, kuin mitä K-Marketeissa ja K-Citymarketissa Äänekoskella. Nolouden huippu!!

        Onko tämä asia parantunut vai vieläkö cm:n työntekijät kärsii työssään?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko tämä asia parantunut vai vieläkö cm:n työntekijät kärsii työssään?

        Kukaan uskalla enään edes anonyymina kirjoittaa.

        Mut keskolle töihin vaikka kipeänä, lievät oireet ei haittaa ottaa vähän särkylääkettä niin voi kuulemma olla töissä,, jos ei ole vielä positiivistä koronatulosta tullut..... Keskon vai kauppiaan ohjeistus ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kukaan uskalla enään edes anonyymina kirjoittaa.

        Mut keskolle töihin vaikka kipeänä, lievät oireet ei haittaa ottaa vähän särkylääkettä niin voi kuulemma olla töissä,, jos ei ole vielä positiivistä koronatulosta tullut..... Keskon vai kauppiaan ohjeistus ?

        Kuka maksaa palkan,siis kauppias ,kai se on itsestään selvä.

    • Anonyymi

      Saatana se mittää auta, jos koko johtoportaikoissa pyörii sellainen henkilöstö, johon lämmin paskakaan niiden naamaan auta, niin sinne sitten sanomaan vain, että olisi tällaisia ongelmia, jotka voisi korjata.

      Niihän se on tuo eduskuntakin

      • Anonyymi

        Aivan hai vei van!

      • Anonyymi

        Puhutko opetustoimesta?

    • Anonyymi

      Ei ole kyse kaupasta. Jos jotain yrität parantaa tai puutut epäkohtiin, saat varoituksen. Johtokin varmaan niin pinkeenä ettei kestä kritiikkiä.

    • Anonyymi

      Nykyään ei parenneta epäkohtia vaan järjestämällä järjestetään lisää. Sitten istutaan työhyvinvointi palaveeeeerissa oikeen tuntikaupalla. Hevon kukkua. Eikö tähän kuntaan ollut tarjolla jo työhyvinvointi koordinaattorikin heh heh. Ei tainnut onnata. No, voihan se nimike joltain löytyäkin.😤

      • Anonyymi

        Monellakin työpaikalla puhutaan työhyvinvoinnista sekä jaksamisesta, mutta mitään ei koskaan asian eteen tehdä. Sitten kun asiasta mainitset jossain palaverissa, niin menee herne nenään ja aloitetaan savustaminen työpaikalta pois.

        Tähän mennessä paras kommentti mitä olen kuullut palaverissa työantajan edustajan suusta, jossa keskusteltiin työhyvinvoinnista: Jos ei ole motivaatiota, niin voi ottaa lopputilin, kyllä aidan takana tulijoita on...

        Tämä se sitten kannustaa , mutta eipä ole sitä jonoakaan näkynyt

        Just ni. Taitaa vaan näyttää paperilla hienolta että on velvollisuus täytetty. Bossien. Ovat hoitaneet velvollisuuden, palaveri pidetty. Eräässä keskustelussa tul mainittua että nyt on hyvä ja tukee jaksamista. No, eipä mennyt kuin pikku hetki niin johan sai siirron ja taas ollaan jaksamisen äärirajoilla. Ois pitäny pitää turpa kiinni. Niin ja ei se ole motivaatiosta kiinni, sitä on. Mutta ei kai tarkotus ole viedä ihmistä työkyvyttömyyteen. Luulis että ois just terveyteen liittyvää. Että jaksat työssä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Monellakin työpaikalla puhutaan työhyvinvoinnista sekä jaksamisesta, mutta mitään ei koskaan asian eteen tehdä. Sitten kun asiasta mainitset jossain palaverissa, niin menee herne nenään ja aloitetaan savustaminen työpaikalta pois.

        Tähän mennessä paras kommentti mitä olen kuullut palaverissa työantajan edustajan suusta, jossa keskusteltiin työhyvinvoinnista: Jos ei ole motivaatiota, niin voi ottaa lopputilin, kyllä aidan takana tulijoita on...

        Tämä se sitten kannustaa , mutta eipä ole sitä jonoakaan näkynyt

        Niin puhutaan. Täällä paras se kun olin menossa tai olimme tyky keskusteluun. EM kysyi työntekijältä, mitä me täällä tehdään. Voi hyvää päivää. Lopputulos arvattavissa.

    • Anonyymi

      Ei työpaikka vaan työpaikkani oli maailman ihanin. Vaan ne jotka sitä johtivat oli huonoin ja epäammattimainen.

    • Anonyymi

      Koulumäen koulu on huonoin.

    • Anonyymi

      ja siitä kärsivät lapset ja nuoret

      • Anonyymi

        hys hys

    • Anonyymi

      Se on se missä ei arvosteta iän tuomaa kokemusta ja työvuosia. Vaan tehokkuus on pääasia. Mutta tehokkuuden lopputulos ei olekaan laatua. Rääpimistä. Ja toiset korjaa tämänkin potin. Vois laittaa nämä tehokkuuden tekijät korjaamaan jälkiään. Loppus se ripsien räpsyttely.

    • Anonyymi

      no yli 50v ovat ongelmajätettä lähes joka alalla, kapitalismi ei perustu sääliin.

    • Anonyymi

      kaikki missä vuosiansio alle 70t€

    • Anonyymi

      No kyllähän se oli Ale_Makasiini kaikessa karmeudessaan.Noin tosin tullaan miljonääriksi,ehkä se viimeinen tili tehdään sitten pietarin porteilla että pääseekö /joutuuko shampoo ja vaippakaupanteolla ja vittuilulla paratiisiin vai oisko vuoro lapioida hiiliä ,aika näyttää

      • Anonyymi

        Tietty oppilaitos.

    • Anonyymi

      Kaupungntalo. Kieroutunutta johtamista. Työntekijöiden mitätöintiä, alistamista ja uhkailua.

    • Anonyymi

      Ei mikään työpaikka. Vaan niitä valvovat pomot

      • Anonyymi

        Piti kirjoittaa VATVOVAT

    • Anonyymi

      Yläkoulu.

      • Anonyymi

        No mutta eihän se ole mitään työntekoa kun käy yläasteella, se on vaan opiskelua.

      • Anonyymi

        Niin on. Koko koulu. Miten tänne löytääkin yöskentelemään kaikki veemäiset ihmiset? Onko niin, ettei niitä kateltu niiden kotikaupungissaan ja niin joutuivat kähtemään mierontielle ja tänne päätyivät pilaamaan työskentelyn ilon. Ei kaikki pahoja ole, mutta suuri joukko.

    • Anonyymi

      Kyllä se on K-S vammaispalvelusäätiö. Pitäisi ottaa tiukempaan tarkasteluun.
      Käyttää toiminnassaan yleisiä verorahoja.

      • Anonyymi

        Niin kuin mitä tarkoitat tällä? Yleisiä verorahoja? Eli omia rahojaan käyttää ja siksi annat huonon arvostelun. Nyt ei ole liikkeestä kyse ja tuskin ulkopuolisena tiedä muuta kuin oman mielipiteesi esille.

    • Anonyymi

      Kuntien maksusitoumuksella tuo toiminta pyörii.
      Toivottavasti hyvinvointi alue on tarkka ja katsovat mistä maksavat ja kenelle.
      On tuosta yleisesti tullut jo uutisissakin ,tänään viimeksi kuinka paljon yksityinen puoli rikkoo lakia.

      • Anonyymi

        Tämähän ei ole yksityinen.

      • Anonyymi

        Kaikki yksiköthän loppu viimein saavat asiakkaistansa rahaa. Jopa koulut pyörivät verovaroilla.

    • Anonyymi

      Kyllä säätiö on yksityinen työnantaja.
      Noudattaa yksityistä työehtosopimusta.
      Ei maksa veroa toiminnastaan..
      Vaikka on samoissa kilpailutuksissa veroamaksavien yritysten kanssa.
      Säätiöiden erikoisoikeudet ovat kymmienvuosien takaisia.
      Ei ole oikein nykyisessä kilpailutilanteessa ,nämä vapaamatkustajat.
      Työnantajankin huono maine, ainakin kyseisellä säätiöllä henkilökunnan vaihtuvuus erittäin iso.

      • Anonyymi

        Voittoa tavoittelematon.
        Työntekijöitä vaihtuu aika monessa paikassa, joten tuo suuri vaihtuvuus ei kerro miten yänä päivänä. Katukuvassa ainakin vaikuttaa aktiiviselta tällä paikkakunnalla.

      • Anonyymi

        Säätiöllä on lukuisia yksiköitä joten ei voida puhua huonosta maineesta. Varmasti jokainen yksikkö on erilainen, niin ei voi yleistää huonoa mainetta koko säätiöön.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Säätiöllä on lukuisia yksiköitä joten ei voida puhua huonosta maineesta. Varmasti jokainen yksikkö on erilainen, niin ei voi yleistää huonoa mainetta koko säätiöön.

        Kaikki eri yksiköt mitkä ovat saman työnantajan katsotaan samaksi työnantajaksi.
        Onko ymmärtämisen vaikeus luetussa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikki eri yksiköt mitkä ovat saman työnantajan katsotaan samaksi työnantajaksi.
        Onko ymmärtämisen vaikeus luetussa.

        Kyllä se niin on, että eri yksiköissä on ihan eri kulttuuri. Sama työnantaja voi olla, mutta ei voi yleistää. Vähän niinkuin väritkin tarkoittaa sanaa asiaa, mutta mustaa ei voi sanoa valkoiseksi. Jos ymmärrät.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikki eri yksiköt mitkä ovat saman työnantajan katsotaan samaksi työnantajaksi.
        Onko ymmärtämisen vaikeus luetussa.

        Sinulla on sitten luetun ymmärtämisessä vaikeus.
        Eri yksiköissä ihan eri meininki. Omat johtajat ja omat osoitteet. Työnantajalla ei tässä asiassa ole merkitys. Jokainen yksikkö on erilainen. Niinkuin kouluissa on erilaisia luokanvalvoja eri luokilla. Ei voida yleistää koko koulua jos nyt sattuu olemaan joktain yhden koululuokan suhteen harmillista. Puhumattakaan sairaaloista...Eli ei yleistetä koko paikkaa jos jostain on huono kokemus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikki eri yksiköt mitkä ovat saman työnantajan katsotaan samaksi työnantajaksi.
        Onko ymmärtämisen vaikeus luetussa.

        Minä ainakin tykkään enemmän Prisman kuin Salen hinnoista ja asioida isommassa liikkeessä halvempien hintojen vuoksi vaikka molemmat ovat Keskimaan puljuja. Tässä näin esimerkkiä tuosta logiigasta kun sama työnantaja. Nih. Toiset tykkää äideistä ja toiset tyttärestä. Säätiöllä on myös sama homma, eri yksiköissä eri kuviot.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinulla on sitten luetun ymmärtämisessä vaikeus.
        Eri yksiköissä ihan eri meininki. Omat johtajat ja omat osoitteet. Työnantajalla ei tässä asiassa ole merkitys. Jokainen yksikkö on erilainen. Niinkuin kouluissa on erilaisia luokanvalvoja eri luokilla. Ei voida yleistää koko koulua jos nyt sattuu olemaan joktain yhden koululuokan suhteen harmillista. Puhumattakaan sairaaloista...Eli ei yleistetä koko paikkaa jos jostain on huono kokemus.

        Voi pyhä yksinkertaisuus.
        Tämän ketjun aloitus oli huonoin työpaikka.

        Jos yhdenkin yksikön eri asiat asiat kuten johtaminen ,työhyvinvointi ,jaksaminen ym.asiat ovat pielessä siitä vastaa työnantaja.

        Yleensä tämänkaltaisessa työpaikoissa on niitä joilla menee hyvin ja niitä joilla huonosti oli yksiköitä yksi tai useampi.

        Toivottavasti hyvinvointialueiden alkaessa esim. nämä veroamaksamattomat yritykset putoavat kilpailutuksissa pois jo yrittäjien yhdenvertaisuuden perusteella.

        Valtio ei voi suosia tämänkaltaista kilpailua,kunnat eivät ole tähän pystyneet.

        Ihan hyvää johtamista ja asiat ovat säätiön päässä.
        Sinä nyt takerrut tuohon, jos yhdessäkin yksikössä agendaasi. Kuten todettu, Prismassa on erilaista asioida kuin vaikka Suolahden ässässä ja siihen ei välttämättä ole muuta syytä kuin hinnat. Ei tässä joko ketjua tarvi mollata silti. Palkat saa henkilökunta ja kunnat maksaa palvelusta, kuin ole sinäkin rauhassa ja vähän positiivista asennetta syksyyn.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voi pyhä yksinkertaisuus.
        Tämän ketjun aloitus oli huonoin työpaikka.

        Jos yhdenkin yksikön eri asiat asiat kuten johtaminen ,työhyvinvointi ,jaksaminen ym.asiat ovat pielessä siitä vastaa työnantaja.

        Yleensä tämänkaltaisessa työpaikoissa on niitä joilla menee hyvin ja niitä joilla huonosti oli yksiköitä yksi tai useampi.

        Toivottavasti hyvinvointialueiden alkaessa esim. nämä veroamaksamattomat yritykset putoavat kilpailutuksissa pois jo yrittäjien yhdenvertaisuuden perusteella.

        Valtio ei voi suosia tämänkaltaista kilpailua,kunnat eivät ole tähän pystyneet.

        Esimiehet vastaa, työnantaja ei ole ihminen vaan säätiö ja esimiehet vastaa johdosta yksiköiden suhteen. Niinkuin esim. Valtaosa ei tee sitä tai tätä tai tuota asiaa vaan siellä on aina IHMINEN takana. Niinkuin tätä Äänekosken CM täällä puitu. Asiakkaat ei arvostele Kesko vaan CM Lankasta. Ota tästä nyt koppi sinä väbkääjä tuon säätiön suhteen. Kyllä ne veroa maksaa enemmän kuin sinä.

        Säätiö ei maksa veroja.
        Onko se sinusta oikein kun ovat samassa kilpailussa yksityisten soteyrittäjien kanssa jotka maksavat toiminnastaan veroja.

        Aivan sama kuin ostaisit liikkeestä joka ei maksa veroja vieressä toinen liike joka maksaa.

        Se ,että säätiöt eivät maksa veroja on juuri tätä harmaata taloutta jolla veroja kierretään.
        Säätiöt jotka harjoittavat tämän kaltaista toimintaa (sallitusta) ovat tämän yhteiskunnan yksi syöpä.

        Säätiö taas ei ole voittoa tavoitteleva. Esim .Attendo on ja juuri siksi nyt on tapetilla, kun raha on tärkein. Eli kyllä minä säätiön puolesta puhun tässä. Inhimmillistä hoivaa ilman voiton maksimointia. Attendo purkaa nyt sopimuksia kuntien osalta, koska eivät palkkaa hoitajia koska silloinhan se voitto kärsisi, kun pitäisikin palkkaa maksaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Säätiö ei maksa veroja.
        Onko se sinusta oikein kun ovat samassa kilpailussa yksityisten soteyrittäjien kanssa jotka maksavat toiminnastaan veroja.

        Aivan sama kuin ostaisit liikkeestä joka ei maksa veroja vieressä toinen liike joka maksaa.

        Se ,että säätiöt eivät maksa veroja on juuri tätä harmaata taloutta jolla veroja kierretään.
        Säätiöt jotka harjoittavat tämän kaltaista toimintaa (sallitusta) ovat tämän yhteiskunnan yksi syöpä.

        Ai maksavat

    • Anonyymi

      Ei savua ilman tulta.

      • Anonyymi

        Joo, ne saunoo kellä on sauna

    • Anonyymi

      Kyllähä se oli se yks auto kornaamo joskus 60luvulla ja en nyt nimmee enään muista. En oo semkoommin töissä ollu missään. Eikä paljo ees kiinnostakkaa. Oha niitä sukulaisilla ollu paljo muitaki tosi huonoja ja vielä huonompiaki.

    • Anonyymi

      Yläkoulu.

      • Anonyymi

        Johtaminen on taitolaji.

    • Anonyymi

      Kyllä täytyy ihmetellä ei ole paria vuottakaan kun Kiinteistohoito teki urakoita kaupungin ulkopuolelta työllisti ja maksoi omistajalleen hulppeasti veroja.
      Siitä syntyi melkoinen haloo kun vei yrittäjiltä työt..Yritys piti pilkkoa ja nyt ei yhtiöt pyöri kuin kituuttamalla.
      Säätiö joka tuottaa palveluita täysin kuntien rahoituksella eikä maksa veroja on kilpailutuksessa muiden sotealan yrittäjien kanssa.
      Tätä täällä puolustetaan jo tasa-arvon nimissä ei pitäisi ostaa yrittäjältä mitään joka ei maksa veroja..
      Tämä jo riittää huonoimman työnantajan meriitiksi.

      • Anonyymi

        Ei mene virmansen averallakaan hyvin

        Yhtiön Proavera Oy / Avera isännöinti liikevaihto oli 3,19 miljoonaa ja tilikauden tulos -674 tuhatta

    • Anonyymi

      Kaupungin yhtiö ,tämäkin pyörii veronmaksajien euroilla ja valtuuston vastuulla.
      Kiinteistöhoito toinen hyvä veli yhtiö,katsokaa kuka on puheenjohtajana.Ei ainakaan osaamisesta voi puhua.
      Näitä riittää Äänekoskella.

      • Anonyymi

        No kuka on puheenjohtaja ?

    • Anonyymi

      Etsi yleistä tietoahan tuo on.

    • Anonyymi

      ei hittoo, markettiin tuotu rakennuslämmitin kun siellä on niin kylymä.... onkohan siellä taas lämmityslaitteet rikki ja ketää viiti korjata niitä. on kyllä huonosti hoijettu marketti, ku eka puolet kattovaloista on pimeänä pitkän aikaa ja nyt kovie pakkaste aikaa ei toimi lämmitys. on kyl vähän noloa keskolle ku mittää ei korjata kyseisessä marketissa

    • Anonyymi

      City marketissa työntekijöillä mustat lämpöiset fleecetakit, ja k-marketeissa työntekijöillä kesätakit päällä

      • Anonyymi

        Koo kaupassa ei tarvi kun halvemmaksi tulee rakennuslämmittimet

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koo kaupassa ei tarvi kun halvemmaksi tulee rakennuslämmittimet

        Eikö kaupan sisälämpötilaa katsota sen mukaan, että asiakkailla on ulkovaatteet päällä. Kustannusasiakin on aika pitkälle. Henkilökunnan pitää pukeutua sen mukaan ja siinä voi kauppias tulla vastaan. Myös tehtäviä vaihtelemalla saadaan liikuntaa ja sitä kautta mukavuutta. On huonoa henkilöstöpolitiikkaa vaihtaa kassahenkilön työtehtäviä vasta siinä vaiheessa, kun henkilö ei mahdu kassakoppiin.

        Ei taida kauppias tulla vastaan, ja kuinkas se yksin kassalla illalla oleva työntekijä voisi vaihtaa vaikka hommansa toimistohommiksi ?

      • Anonyymi

        Mutta missä se kauppiaan lupaama mittava cm remontti viipyy? Muistan lukeneeni kaksi vuotta sitten lehdessä tästä

    • Anonyymi

      Koko koskettoman häränpuron City.

    • Anonyymi

      Turhaan haukutte CM:a.Paras työpaikka mikä minulla on koskaan ollut.Joku täällä palstalla ei ole päässyt töihin tänne.🤔

      • Anonyymi

        Mää en ainakaan päässy, ehkä en mielistelly johtajaa tarpeeksi 😔.

      • Anonyymi

        Minä ainakin kierrän kyseisen paikan kaukaa

      • Anonyymi

        Sinä oletkin johtajana siellä.

      • Anonyymi

        Onkohan siellä itseään luottamushenkilöksi kutsuva henkilö jo tiedottanut kuinka liittoon kuuluvat työntekijät toimii tulevan lakon aikana, vai suositteleeko kaikkia liittoon kuulumattomia tulemaan töihin ?

      • Anonyymi

        Menehän Mika nukkumaan. Työntekijöiden kasvoilta paistaa huono työilmapiiri.

    • Anonyymi

      Eerolanranta. Huonoa johtamista.

    • Anonyymi

      Sillä se uusi hoivakoti, Kuhnamon rannalla?

      • Anonyymi

        Painopaholainen. Sielläkö . . . ?

    Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      52
      5046
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3317
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1452
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      181
      1295
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      75
      990
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      898
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      857
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      806
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      748
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      707
    Aihe