On mielenkiintoinen politiikko. Hän on tärkeä politiikko. En oikeastaan tiedä mutta hän vaikuttaa oikeanlaiselta poliitiikolta. Hän on oikeastaan ainut terve poliitiikko suomessa. Kaikki muut ovat joitain colan juojia ja jätskin syöjiä. Mielenkiintoista tässä on se että jos poliitiikko on terve tai ihminen ylipäätänsä niin hän ymmärtää toista tervettä ihmistä paremmin kuin se ketä luulee olevansa terve ja stubb on kaiken puolin terve. Hyvin terveillä ihmisiltä lähtee korkealentoista juttua. Näin on esimerkiksi putinin kohdalla. Mieti jos politiikka äärityy todella kiihkeäksi ja nopeatempoiseksi niin siinä tarvii olla terve jotta sitä voisi ymmärtää saati välttyä ongelmista. Hyvää yötä himmeiset!
Alxander stubb
Shtob
9213
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Tää kirjoittaja ei ole täysissä mielen ja terveyden pauloissa, hän on promakandalismin esimm. tulos. Aivoton työmuurahainen.
Stubb on suvaitsevainen.
Ihan älykäskin.
Terve fyysisesti ja henkisesti.
Urheilee kovasti.
Osaa myös politiikan.
Toki rokottaa liikaa pienituloisia ja pieniä ihmisiä.
Siitä pitkä miinus.
Sulka hattuun Stubukalle sen suvaitsevaisuudesta mm homoja ja vierasmaalaisia kohtaan.
On se muuten ihmisenä melko ihku(ui oijoi uih LOL HEKO hjumour you see hahaha??), mutta toisaalta köyhien dissaajana ärsyttää paljon.
Istuu käsitääkseni (silloin kun on paikalla) Mikko Alatalon vieressä. Kaksi työmyyrää.
Onko Mikolla sinertävät silmälasit niin ettei krapula /känni näy?
Erikoista on, että suomenruotsalainen valitsi ehdokkaakseen suomensuomalaisen suomenruotsalaisen ehfokkaan sijaa ELI
Harkimo kannatti kokoomuksen johtoon Orpoa Stubbin sijaan!
Se oli suuri nöyryytys (melkein pettäminen) monelle....
Mutta missä ihmeessä Alex on? Häntä ei näy kuvissa kyselytunnilla, häntä ei ole haastateltu kai kertaakaan sen jälkeen kun pesti ministerinä ja puh.johtajana päättyi. Miten hän on totaalisesti voinut siirtyä takavasemmalle - tai -"oikealle" ottaen huomioon hänen sosiaalisuutensa ja muu aktiivinen toimintansa? Tietääkö kukaan?
Hän kuulemma (tää on vitsi) katosi maan alle erakoksi.
Nykyään erakkona elelee, viittaa kintaalla maailmalle, erakkona fiilistelee, elelee Turhapurona siis.
Minä otin häneen yhteyttä.
Hän kehui minua, sillä oon kuulemma niin Turhapuroa että.
Stubb sano myös, että olen tosi hyvä nettikommentoija.
=)
Fiksu mies ulkoistaa itsensä kokoomuksen puheenjohtajan tehtävästä.
Pelkkä hölösuu karjalaisia, ei muuta!