http://www.hs.fi/tiede/a1472793064040
Helsingin Sanomat kertoo artikkelissaan, millaiseksi tämän päivän etätyö on mennyt. Kuulokkeita käytetään kuulosuojaimina suojelemaan avokonttorin meteliä vastaan. Juuri kukaan ei näissä etätyöpaikoissa viihdy, mutta silti monien on pakko kärvistellä työpisteellään, koska kotikonttorilla työskentely on mahdotonta.
Ja miksi ei pysty työskentelemään kotona? Miksi on lähdettävä etätöihin huonoihin olosuhteisiin? No siksi tietysti, että kotona kerrostalossa on ahdasta, jopa vielä meluisampaa kuin konttorilla ja ergonomia usein huono. Rappukäytävästä tulee paha haju, kadulta kova meteli ja pakokaasut, naapurit vetävät norttia ja ördäävät parvekkeella, joku oksentaa postiluukusta sisään.
OK-talollisilla tietysti on toinen juttu, kotikonttorille jääminen on luonnollista. Esimerkiksi itse olen tehnyt oman huoneen pelkästään kotona työskentelyä varten. On ergonominen työpöytä kahdella isolla näytöllä, täydellinen rauha ja hiljaisuus, säädettävä valaistus, kaikki tarvittava löytyy kotoa ja tilaa on yllin kyllin. Ei ole mitään syytä lähteä etätöihin.
OK-talon hankkiminen on kallista, mutta aijai, jai kuinka elämisen laatu on ihan muuta kuin kasarmilla! Huhhuh!
HS: etätyötä epämiellyttävässä ympäristössä
24
<50
Vastaukset
- hajoa.savelle.pelle
Onhan se rauhallisempaa olla työttömänä jossain muuttotappiopaikkakunnan pystyyn lahoavassa rintsikassa, kuin kasvavan kaupungin keskustan tuntumassa.
Kun taas verrataan näiden alueiden asuntojen haluttavuutta, meluisan kaupungin pienetkin panokopit revitään käsistä ennen ensimmäistä näyttöä. Saven taloihin ei lähde kukaan näytöille, monesti välittäjät eivät edes tule pyydettäessäkään arviokäynnille, koska tietävät lopullisen kauppahinnan nollaksi pelkän postinumeron perusteella.- etäällä_töistä
Savipeltoasumisen houkuttelevuus tulee juuri siitä, ettei työtä ole lähiseudulla tarjolla = ei tarvitse kieltäytyä työtarjouksista => työttömyyskorvaukset juoksee. Juoksevat kulutkin ovat pienet. Remontteihin tosin ei ole varaa, mutta sekään ei haittaa - syrjäinen savimaja muuttuu joka tapauksessa arvottomaksi, joten hukkaan menisi remonttirahat.
Siis savella etätyö tarkoittaa samaa kuin riittävän etäällä töistä. Saa keskittyä kalsarikänneihin ilman pelkoa velvoitteesta ottaa työtä vastaan tai joutua osallistumaan johonkin kursseihin.
- omaTtyöhuoneeT
Jaa työhuone...
Meillä on molemmilla (mies ja vaimo) omat työhuoneet eri päässä taloa.- toiset-etätöissä
Mikä firma? Missä tämä konttoritalo sijaitsee, jonka eri päissä teillä on huoneet?
- ok-keisari
toiset-etätöissä kirjoitti:
Mikä firma? Missä tämä konttoritalo sijaitsee, jonka eri päissä teillä on huoneet?
Kasarmikehveleiden mielestä pitää kyseessä olla firma, jos on kaksi työhuonetta talossa. Ei se nyt kuitenkaan aivan niin ole, kyllä monella ok-asukilla on kaksi tai jopa useampiakin työhuoneita.
Pienissä kopperoissa kun asuu, niin sitä ei tiedä yhtään mitä kaikkea muualla maailmassa onkaan.
Noh, nyt rotukoiralle (Suomen pystykoira) siivut X.O:ta ja sitten grillaamaan. Muistakaapa siellä kasarmilla, että parvekegrillaus on ankarasti kiellettyä! - NickNailer
Itse edustan sukua, joka on tehnyt työtä asunnostaan tai sen välittömästä läheisyydestä komen sukupolven ajan. Isoäidillä oli pesula, vanhemmilla insinööritoimisto/isännöitysijäntoimisto asuinrakennuksensa alakerrassa. Itse hoidan toimisto vaimon kanssa kotitalosta niin, että työhuoneiden välissä on ikkuna. Tosin työtä teen sitten osittain talon ulkopuolella.
Käytännössä oma ratkaisuni on huonoin, koska kotitoimiston ja asuinhuoneiden välillä ei ole rappuja tai hissiä. Ero vapaa-ajan ja työn välillä hämärtyy. Olen vuosia yrittänyt saada vaimoa ymmärtämään, että minulle ei saa huutaa yksityisasioita, mikäli visuaalinen katsokontakti puuttuu. Mikään ei ole niin raivostuttavaa kuin yksityiselämään kuuluvat viestit kesken vaikean puhelinneuvottelun. Ja taas toisaalta minua harmittaa ajatuksen katkeaminen kesken kirjanpitovientiä, varsinkin jos kyseessä on muu kuin rutiinikirjaus ja vaimon keskustelunaloitus koskee esim. seuraavan viikon ruokalistaa firmalle tai yksityistaloudelle (ei vois vähemmän kiinnostaa).
Kotitoimisto säästää työmatka-ajan joka työpäivä. Haittapuolena on sitten se, että nurkissa pyörii väkeä, jota ei muissa olosuhteissa kotiinsa kutsuisi. - rahaa.likoon
toiset-etätöissä kirjoitti:
Mikä firma? Missä tämä konttoritalo sijaitsee, jonka eri päissä teillä on huoneet?
Vaimo on prostituoitu ja mies sutenööri. Firman nimi on Äetsän Ähinä Ky.
- provikkapalkalla
ok-keisari kirjoitti:
Kasarmikehveleiden mielestä pitää kyseessä olla firma, jos on kaksi työhuonetta talossa. Ei se nyt kuitenkaan aivan niin ole, kyllä monella ok-asukilla on kaksi tai jopa useampiakin työhuoneita.
Pienissä kopperoissa kun asuu, niin sitä ei tiedä yhtään mitä kaikkea muualla maailmassa onkaan.
Noh, nyt rotukoiralle (Suomen pystykoira) siivut X.O:ta ja sitten grillaamaan. Muistakaapa siellä kasarmilla, että parvekegrillaus on ankarasti kiellettyä!Niin, puhelinmyyntiä pystyy hoitamaan missä vaan pehelin sattuu toimimaan.
Kaikkia töitä ei vain voi tehdä kotoa käsin, itse asiassa suurinta osaa maassamme tehtävästä työstä ei voi tehdä kotoa käsin (=etätyönä). Kyllä useimmissa ammateissa tarvitaan naammakkainoloaikaa niin työtiimin kanssa kuin myös asiakkaiden kanssa. Eli kyllä se lähityö (=työpaikalla tehtävä) tulee säilyttämään asemansa myös jatkossa eikä siihen asumismuoto vaikuta.
P.S. En itse menisi leikkaukseen jossa lääkäri istuu kotonaan, poliisienkin on varmaan ihan hyvä olla kenttätyössä ihan ambulanssikuskien ja palomiesten kanssa, silmälaseja ostaessani tarvitsen optikon apua niin vahvuuksien kun pokien säädön kanssa, apteekissa neuvottelen ja juttelen naamatusten farmaseutin kanssa minulle määrätystä lääkkeestä ja sen vaikutuksista, lentomatkalle en lähtisi ellei ohjaamossa olisi pätevää henkilökuntaa jne. Kannattaa sitten huomioida, että jo näin nopeasti raapustetussa listassa on mukana monia hyvin palkattuja ja korkeaa koulutusta vaativaa ammattia.
P.P.S. Alkoholin juottaminen eläimelle on eläinsuojelurikos!Periaatteessa olisi täysin mahdollista järjestää asunnon näyttö sähköisesti ennakkoon tuotetulla videolla. Sitten tilaisuus henkilökohtaiseen asuntonäyttöön voitaisiin varata vain todellisuudessa kiinnostuneille. Sillä tavalla kiinteistönvälittäjistä voitaisiin ainakin 2/3 laittaa ulos. Tällä voitaisiin laskea asuntokaupan kuluja ja nostaa loppujen välittäjien tuloja sekä välitysfirmojen tulosta.
.
Muuten luettelitkin tuossa ammatteja, joita ei etätyönä voida juuri tehdä.Kuitenkin sitä välittäjää tarvitaan kymmenien työtuntien verran jo ennen kuin koko kohdetta on edes mahdollista markkinoida. Tällä hetkellä olemassa oleva tekniikkakaan ei tue näkemystäsi, mutta visiosi voi joku päivä olla aivan todellinen. Muistathan kuitenkin, että välittäjän tekemästä työstä asiakkaat näkevät n. 10 %, loput ovatkin tehtäviä joissa tehdään rutiiniasioita tai ratkotaan ongelmia (joista asiakkaat ovat täysin tietämättömiä) ja esitetään sitten valmis valmis ratkaisu. Esittelyt ovat vain pikkuruinen osa työtämme.
- KerroKerro
Välittäjä_LKV kirjoitti:
Kuitenkin sitä välittäjää tarvitaan kymmenien työtuntien verran jo ennen kuin koko kohdetta on edes mahdollista markkinoida. Tällä hetkellä olemassa oleva tekniikkakaan ei tue näkemystäsi, mutta visiosi voi joku päivä olla aivan todellinen. Muistathan kuitenkin, että välittäjän tekemästä työstä asiakkaat näkevät n. 10 %, loput ovatkin tehtäviä joissa tehdään rutiiniasioita tai ratkotaan ongelmia (joista asiakkaat ovat täysin tietämättömiä) ja esitetään sitten valmis valmis ratkaisu. Esittelyt ovat vain pikkuruinen osa työtämme.
Noh, mitäs te välittäjät sitten teette ne kaikki kymmenet tunnit, jos passaa kysyä?
- headhunters
Aloittaja ei siis tiedä mikä on etätyö, kertoo jotain aloittajan puutteellisesta koulusivistyksestä, voin kertoa, etätyö tehdään ihan kotona ja konttorityö on työtä työpaikalla.
Koulupoiken juttuja nämä suolistelut!- TsotTsot
Taitaa olla sinulla peiliin katsomisen paikka. Etätyöhän tehdään jossain kaukana, "etänä". Eli jossain muualla kuin kotona. Aika monet vanhoilliset firmat pakottavat vielä työntekijänsä etätöihin, mutta paremmat työnantajat ovat jo ymmärtäneet, että kotonakin voi työskennellä jos siellä vain on työrauha. Ja ok-talossahan on.
- oho3
https://fi.wikipedia.org/wiki/Etätyö
Siinä teille faktaa. Etätyö on työtä, joka tehdään kiinteän toimiston ulkopuolella, esimerkiksi kotoa - ok-kurko
oho3 kirjoitti:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Etätyö
Siinä teille faktaa. Etätyö on työtä, joka tehdään kiinteän toimiston ulkopuolella, esimerkiksi kotoaSinustako wiki = faktaa? Olet varmasti myös siinä uskossa että parvekegrillaus on sallittua koska HS sanoi niin.
Tiedoksesi, wikiin voi kuka tahansa veijari horista mitä tahansa tuubaa.
Me työssä käyvät tiedämme kuitenkin, että etätyötä tehdään "etänä", siis pitää lähteä kotoa pois voidakseen työskennellä. Itsekin käyn aina silloin tällöin konttorilla etätöissä jos on vaikka tapaamisia tms. - kaikkeakuulee
ok-kurko kirjoitti:
Sinustako wiki = faktaa? Olet varmasti myös siinä uskossa että parvekegrillaus on sallittua koska HS sanoi niin.
Tiedoksesi, wikiin voi kuka tahansa veijari horista mitä tahansa tuubaa.
Me työssä käyvät tiedämme kuitenkin, että etätyötä tehdään "etänä", siis pitää lähteä kotoa pois voidakseen työskennellä. Itsekin käyn aina silloin tällöin konttorilla etätöissä jos on vaikka tapaamisia tms.Et sinäkään homppe tiedä että etätyo tehdään kotona, mistä näitä sikiää:d.
- aloittajalla.ihanaa
Tuollaiset 300 työhakemusta vuodessa syntyvät ihan siinä pelaamisen lomassa kuin itsestään.
- kyllä.kelpaa
Taisi aloittaja saada yt:ssä 6kk paketin ilman työvelvoitetta ja kuvittelee nyt olevansa etätöissä
- kysyn.vuan
Jos ei ole työvelvoitetta, niin miksi lähtisi etätöihin? Miksi ei vain jäisi kotiin?
- rankka_etätyöpäivä
Oletko nähnyt elokuvan rankka päivä?
- kilarit.työmatkalla
rankka_etätyöpäivä kirjoitti:
Oletko nähnyt elokuvan rankka päivä?
Onhan se tullut nähtyä. Siinä ok-kusilantsari kilahtaa, koska akka on saanut tarpeekseen ja meinaa lähteä lapsen kanssa parempien miesten perään.
- Vuokralla.Parempi
kilarit.työmatkalla kirjoitti:
Onhan se tullut nähtyä. Siinä ok-kusilantsari kilahtaa, koska akka on saanut tarpeekseen ja meinaa lähteä lapsen kanssa parempien miesten perään.
Ei se niin mennyt. Siinähän ikivelkainen pankin torppari menetti hermonsa, koska työpaikka oli katkolla.
- nyt.muistankin
Vuokralla.Parempi kirjoitti:
Ei se niin mennyt. Siinähän ikivelkainen pankin torppari menetti hermonsa, koska työpaikka oli katkolla.
Ei, kyllä se taisi sittenkin olla niin, että vuokranantaja myi läävän kuoriaisen alta ja kuoriainen ei enää kestänyt.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Paskakaivo Kuhmo
Moniko teki uuden saostuskaivon, joka erittelee paskan ja nesteet imeytyskenttineen maassa taloissa. Kaikkien talojen pi634020Uskotko yliluonnolliseen?
Mitä jos tämä ns. kaivattusi on loitsunut sinut? Olettekos sitä ajatelleet, niinpä. Ette todellakaan. :D783648- 423175
Mitä kuuluu?
Toivottavasti sulla oli hyvä päivä tänään. Täällä on taas ollut niin negatiivista juttua. Oli pakko tulla sanomaan sinul192548Keilahalli
Onneksi rakennettiin aikoinaan se keilahalli, se pelastaa eläinpuistoyhtiöiden sekä koko Ähtärin kaupungin talouden!222397Uskallatko katsoa pitkään silmiin
kaivattuasi, jos olette samassa tilassa? Alkaako sydän jyskyttää, jos katseet jumittuvat? Pelkäätkö ulkopuolisten huomaa492146- 482005
- 471758
- 361690
- 301556